Alppeilut 2/2017

Pääsin mukaan entisen työporukan laskettelureissulle tänäkin vuonna, vaikka firma ehtikin vaihtua välissä. Reissu suuntautui tänäkin vuonna Schladmingiin Itävaltaan, tosin pari viikkoa viime reissua myöhemmin.

Laskuintoiset kollegat halusivat heti torstaiksi rinteeseen, eli matka alkoi torstaiaamuna terveeseen aikaan klo. 4 aamuyöstä. Itse päädyin tekemään kassavirtaennustetta automatkan loppupätkän, sekä iltapäivän mökiltä käsin sinistä taivasta ja auringonpaisteista rinnettä ihaillen. Mitä ihania yrittäjän vapauksia!

Seuraava päivä valkeni kuitenkin vielä aurinkoisena, ja rinteet olivat aamusta hyväkuntoisia. Laskettelimme mökin lähettyvillä, tosin iltapäivällä laskut loppui jo kahden maissa kun loskainen lumi paakkuuntui rinteisiin väsyttäen tottumattomat reidet ennen aikojaan. Harvoimpa on tarvinnut perhosia ja kärpäsiä väistellä rinteessä!

Illalla koettiin lisää elämyksiä, kun ajelimme moottorikelkkakyydillä rinneravintolaan illalliselle ja tulimme alas kelkoilla. Yhdessä kohdassa reititys oli vähän epäselvä, ja käännyimme vahingossa valaisemattomalle taipaleelle. Yhdellä suoralla kollega olikin hävinnyt näkyvistä! Ei kun jalat maahan ja huutelemaan että miten kävi! Hetken huhuilun jälkeen ääni kuulu varmaan 200 metriä alempaa: "Kaikki kunnossa". Huhhuh! Kaveri oli jo kävelemässä ylämäkeen vastaan, kun ehdotin, että kannattaisiko ennemmin kävellä alamäkeen, missä reitti tulee vastaan vähemmällä työllä. Aikamoinen tilanne, jyrkässä rinteessä kasvoi noin metrin halkaisijaltaan olevia puita ja kohdassa mistä kaveri tippui, oli noin kahden metrin puuton vyöhyke. Melkonen tuuri! Vastaisen varalle vakuutukset kuntoon, kypärä päälle ja enemmän huomiota reittimerkintöihin,. virallisella reitillähän oli lumivallit molemmin puolin reittiä.

Seuraava päivä oli aamusta harmaa, ja ennen puoltapäivää taivaalta alkoi tiputtaa kaatamalla vettä. Ensimmäinen kerta kun tuli monojen vedenpitävyys testattua kahluuolosuhteissa, onneksi hyvin pitivät! Toisaalta laskeminen oli ihan kivaa, huono ilma oli karkoittanut paljon laskijoita eli rinteet olivat loskasta huolimatta kohtuukunnossa. Iltapäivällä tosin sumu ja lumeksi muuttunut sade tekivät etenemisestä sen verran hankalaa, että päätimme siirtyä mökin viereen after skihin.

Mukava reissu jälleen kerran ja ehkäpä ensi vuonna taas uudestaan!

Tämän vuoden alppeilut 2/2

Vuoden toinen reissu järjestyi niinikään firman kautta, ja suuntautui Schladmingiin Itävaltaan. Firman lasketteluaktiivit järjestävät pari mökkiä ja kutsuvat harrastajia Suomesta ja saksankieliseltä alueelta mukaan. Mainittakoon jo tässä vaiheessa, että matka tehdään omalla rahalla ja ajalla, ettei tule sanomista.

Tokan laskupäivän maisemia. Alempana jo nurmikko paistoi, mutta rinteissä riitti lunta.

Ajelimme toimistolta paikan päälle seitsemisen tuntia ja odottelimme loput porukat paikalle ennen saunaa. Mökit olivat upeat, jokaisessa huoneessa oli oma pesuhuone ja alhaalla vielä upeat saunatilat sekä täysvarusteltu keittiö. Aamusta rinteeseen mentiin heti kun hissit avautuivat ja rinteeseenkin pääsi hyppäämään suoraan mökistä. Ah, mitä luksusta!

Alppimökkeilyä

Rinteet olivat aamulla upeassa kunnossa, mutta monojen vaivatessa edelleen, lähdin suksenvuokraajan mukaan ala-asemalle, jossa sain puolessa tunnissa lämpökäsittelyn monoille tehtyä. Voi mitä nautintoa laskeminen oli tuon jälkeen! Vauhti kasvoi kaksinkertaiseksi, mutta vain hetkeksi, sillä iltapäivällä rinteet alkoivat olla jo aikamoista möykkelikköä. Löysimme kuitenkin muutamia kohtuukuntoisia rinteitä ylempää. Sain kaverin houkuteltua laskemaan kanssani hissien sulkemiseen asti, eli tauot poislakettuna suksien päällä tuli vietettyä koko kahdeksantuntinen päivä! Kyllähän se nyt toimistotyön voitti noin perjantaiksi, ainakin näin kertaluonteisesti :D

Tankotanssia ja Weizenia päivän päätteeksi

Illalla matkasimme isompaan kylään kimppatakseilla, jotka ajoivat kunnon keskisuomalaisen rallikuskin ottein mutkaisia rinneteitä. Osaa matkustajista meinasi hirvittää tien reunan jälkeen alkava melkein pystysuora pudotus laaksoon, mutta eikai kukaan semmoista kyytiä aja jos ei osaa...eihän ;) Palkintona urhoollisuudesta meitä odotti perillä kohtuullisen kattava liha-fondue, jossa lihaa oli kaikkien syötyä itsensä kylläiseksi jäljellä arviolta enää kolmisen kiloa. Paluumatkalla kuskia ohjeistettiin ajamaan hieman rauhallisemmin jotta hyvin syönyt lasti pysyisi kyydissä :D

Ruokatarjonta buffetin alussa...                                                      ...ja lopussa!

Toisena laskupäivänä aurinkokin näyttäytyi lyhyesti, ja rinteessä tuli taas oltua aamusta iltaan. Illalla vähän afterskitä ja monotanssia, seuraavana aamuna pakkaus ja autoon.

Paluumatkalla odottelimme rajalla noin tunteroisen, mutta myöhemmin kuulimme radiosta ruuhkien kasvaneen rajalla jopa kolmeen-neljään tuntiin. Hyvä että oltiin ajoissa liikkeellä! Paluumatkalla oli muutamia kolareita matkalla ja matkaan tuhrautui yhteensä kymmenisen tuntia. Oli kiva reissu mutta kiva oli päästä kotiinkin! Laskuhimoja jäi vielä mutta vapaita viikonloppuja ei, eli ensi kaudella sitten uudestaan!

Tämän vuoden alppeilut 1/2

Tämän vuoden ensimmäinen alppeilureissu suuntautui Sioniin, samalla hyväksi todetulla porukalla kuin viime vuonnakin. Viikko ennen reissua olin melkein viikon päivät sängyn pohjalla flunssan kanssa. Vaikka työkunto olikin jo reissun alussa olemassa, parin kilometrin korkeudessa huomasi varsin konkreettisesti, että ihan täyskunnossa ei oltu. Ensimmäisenä päivänä oli pakko pysähtyä välillä levähtelemään ja taisin vedellä koko reissun ajan kahdentoista tunnin yöunia :D

Ostin ennen reissua sukset ja monot valmiiksi, koska insinöörin excel-laskelma osoitti vain puolentoista vuoden takaisinmaksuaikaa. Shoppailu tapahtui tietysti perinteiseen Pirre-tyyliin a) silloin kun kauppaan menemistä ei enää kertakaikkiaan voi välttää, sekä b) tunti ennen kaupan sulkeutumista. Stategia ei-niin-yllättäen kostautui parillakin tavalla. Yhden levähdystauon jälkeen kollegani puski minut pystyyn sauvalla, jolloin toinen siteistä löystyi sen verran, ettei pysynyt enää kiinni. Ruuvimeisseli ei kuulunut varustukseeni (kuuluu muuten nykyään!), joten siinä sitä sitten käveltiin puolitoista kilometriä rinnettä alas suksien kanssa :P Oli muuten hyvä takamustreeni, mutta ei tee mieli toistaa! Toinen maksun paikka tuli eteen jalkateriin painavina monoina, sillä eihän siinä viisi minuuttia ennen liikkeen sulkemisaikaa mitään lämpökäsittelyä ehditty tehdä - ja persoonalleni uskollisella kaupassakäynti-innolla lämpökäsittely siirrettiin parempaan tulevaisuuteen reissun jälkeiseen aikaan.

Puolivälissä kävelyreissua

Tyytyväinen hiihtäjä toimivilla suksilla

Noh, muuten oli mukava reissu, rinteet olivat erinomaisessa kunnossa ja seura hyvää. Aurinko ei valitettavasti paistanut kuin hetkisen ensimmäisenä laskupäivänä, mutta näkyvyys ei onneksi mennyt yhtä huonoksi, kuin viime vuonna. On se vaan aina vaikuttavaa olla keskellä niin järjettömän kokoisia kivenmurikoita - kaunista, epätodellista, karua ja upeaa <3

Alppeilua

Kun noita huippuja nyt tuossa naapurissa kasvaa, niin ajateltiin työkavereiden kanssa käydä kokeilemassa vähän isommassa mäessä laskemista.
Myin Suomesta poismuuttaessa laudan kenkineen uuteen kotiin ja ajattelin, että minäpäs tyttö kokeilen, miltä se tuntuu tulla mäkeä alas 12 vuoden tauon jälkeen ihan suksipelillä.

Edellisenä viikonloppuna ennen lähtöä käytiin testailemassa laskukuntoa lähimmällä mäellä Schwarzwaldin Feldbergissa, jonne on ainoastaan vajaa kolmen tunnin ajomatka. Otimme kolmen tunnin lipun, joka ajomatkoineen riitti laskupäivän pituudeksi aivan mainiosti. Rinteet olivat aamupäivästä hyvässä kunnossa ja niitä oli riittävästi, eikä porukkaakaan ollut liikaa. Iltapäivää kohti rinteet alkoivat pehmetä ja muutama kuperkeikkakin tuli heitettyä, mutta laskuja sai alle kuitenkin sen verran, että uskalsi ottaa sukset alle Alpeille.

Feldbergia, kiva kohde päivän-parin lämmittelylaskuille

Alpeille meillä oli varattuna edukas ja laadukas yhteismökki. Porukan seuraavaksi nuorin oli allekirjoittanutta reilun 20 vuotta vanhempi, mutta hyvin meidän nuoriso-osasto pysyi mummojen vauhdissa. Kohteena oli Sveitsin Verbier, tai siis sen ympärillä olevan neljän laakson alue. Ruuat ostettiin Saksan puolelta mukaan koko pitkäksi viikonlopuksi ja suksetkin vuokrattiin Darmstadtin vuokraamosta, koska paikalliset vuokrat näyttivät hipovan taivaita. Mennessä taisimme viettää autossa reilun kuutisen tuntia, eli ei ollenkaan paha.

Ensimmäinen laskupäivä perjantaina oli unelma! Pilvetön taivas ja täydellisessä kunnossa olevat rinteet. Matkailimme nuoriso-osaston voimin alueen korkeimmalle huipulle, Mont Fortille ja otimme pakolliset kuvat 3330 metrissä. Huipulta pääsi laskemalla alas, joka tietysti piti tehdä kun nyt paikalla oltiin. Rinne ei näyttänyt päältä katsoessa pahalta, mutta oli kuitenkin niin jyrkkä että sinne ei rinnekoneella päässyt. Kumpareikkoa tultiin kuitenkin alas varmaan puoli tuntia, ja olitiinhan sitä poikki kun päästiin hoidetun rinteen puolelle! Siitä laskimme vielä samaa kyytiä alas Verbieriin, ja yhteensä tätä yhtä laskua taisi tulla kymmenkunta kilometriä.
Verbierissä päädyimme sitten umpikujaan, koska yksi hissi oli suljettuna. Kävely suksien ja monojen kanssa ei ollut enää vaihtoehto, mutta onneksi lähibaarin tarjoilija opasti meidät ilmaiseen skibussiin. Matkailimme takaisin lähtöpaikkaan bussien lisäksi lähinnä kabiinihisseillä, koska molemmat tunnistivat laskemisen kohtuullisen vaaralliseksi hommaksi puurojaloilla. Mahtavan päivän jälkeen kaaduimme autoon ja vierimme siitä oikeaan suomalaiseen saunaan. Aah!

Näkymiä Mont Fortin huipulta. Rinne lähtee oikealta

Vielä tässä vaiheessa hymyilyttää..

Tuosta sitä tultiin alas! Huh ja wau :D

Seuraava päivä laskettiinkin sitten pilvessä. Kävimme retkeilemässä Nendazin puolella ja vesisateen takia alarinteet olivat aika pehmeitä. Ylhäällä taas lumisateessa ja sumussa näkyvyys oli välillä 2-5 m luokkaa - ei sekään mikään miellyttävä kokemus. Palailimme retkeltä laskien ja huonon näkyvyyden takia tulimme loppumatkat hisseillä alaspäin.

Siirtorinteitä laskettiin kepiltä toiselle, ja välillä seuraavaa keppiäkään ei näkynyt. Kollega näytti illalla auringonpaisteista kuvaa sirtorinteestä, jossa kapean väylän toinen laita on pystysuora pudotus Todettiin, että olipa hyvä kun ei tiedetty tuota laskiessa :D

Kaikin puolin reissu oli ihana ja antoisa, syötyä tuli aivan liikaa ja lihaksetkaan eivät tulleet kipeiksi. Ei siis muuta kuin ensi vuoden reissuja suunnittelemaan!