Self help kirjojen lumous ja todellisuus

Olen vuosien varrella lukenut isohkon kasan erityyppisiä self help -lajiin kuuluvia opuksia. Näiden perustella tiedän aika monta teoriaa joilla voisin parantaa arkeani, terveyttäni, onnellisuuttani, tuotteliaisuuttani tai ihmissuhteitani. Nimenomaan teoriaa, siis. Todellisuus on, että todella harva vinkeistä, metodeista, prosesseista ja ajatuksista on oikeasti jäänyt osaksi elämääni, saati sitten mullistanut sitä.

Yhtä lukuunottamatta.

Muistini mukaan ehkä kolme vuotta sitten olin viettämässä rauhallista joulua äitini luona. Olin lukenut jo kirjahyllyn kaikki puoliksikaan kiinnostavat kirjat, joten lopulta tartuin hieman ivallisesti sen hetken self helppien suurimpaan muoti-ilmiöön: KonMari ja Siivouksen Elämää Mullistava Taika.

Kirjan luettuani ivallisuuteni oli vain kevyesti taittunut - kirja ei ollut niin hirveää soopaa kuin olin kohu-otsikoiden perusteella olettanut, mutta en silti edelleenkään ihan ymmärtänyt miten vaatteille puhumisella ja alushousujen pystyviikauksella voisi olla minkään valtakunnan arvoa elämälleni.

Otetaampas tausta-tarkastus:
Olen yksi epäjärjestelmällisimpiä tuntemiani ihmisiä, mitä tulee tavaroihin. Kolme vuotta sitten olin matkustellut jo muutaman vuoden Saksan ja Suomen väliä, ja sitä ennen sahannut sekä Suomea että maailmaa ympäriinsä. En muista tältä ajalta kuin ehkä kaksi reissua, jonne en olisi onnistunut jättämään mitään - useimmiten vaihteleva määrä tavaraa oli unohtunut jokaiseen pysähdyspaikkaan. Koti-elämäni oli alituista kaaoksen ja totaalisiivouksen välistä taistelua. Minua lattialla viikkoja seilailevat sukat eivät juuri häirinneet ennen siivouspuuskaa, mutta miesystäväni eivät useinkaan olleet kaikkialle levittäytyvän kaaokseni ystäviä. Tavaroiden hukkumiseen olin alistunut, sillä olin todennut että itsesyyttely tai lupaus parannuksesta ei vähennä tavaroiden hukkumisen todennäköisyyttä. Eli menetykset kirjattiin "ei-vältettävissä olevat häviöt" -sarakkeeseen ja jatkettiin iloisesti eteenpäin.

Noh, palasin joululomilta kotiin ja mielessäni alkoi yllätyksekseni kyteä ajatus - pitäisiköhän tuota vaatekaappia kuitenkin vähän käydä läpi.. Vuoden aikana päädyin käymään hiljakseen läpi vaatteet, eteisen, keittiötavarat, askarteluvälineet, varastot ja kämpän muutkin kolkat kirjan oppien mukaan. Opin - kyllä! - pystyviikkaamaan, mutta myös ajattelemaan tavaroita kategorioissa, miettimään mitä oikeasti tarvitsen ja erityisesti, mitä todella omistan. Noin vuoden päästä tulokset alkoivat hiipiä vaatekaapista ja keittiöstä matkusteluun. Matkalaukussa olikin paikka ja omia pussukoita kaikelle, ja tavarat alkoivat palautua paikoilleen matkalaukkuun kun niitä oli käytetty.

Koska kirjan lukemisesta on nyt kolmisen vuotta, voinen luotettavasti sanoa - kyllä! Siivouksen taika mullisti elämäni!

Alla muutamia (edelleen itseänikin hämmästyttäviä) muita esimerkkejä:


Vasemmalla keittiö: Tiedän tasan tarkkaan, mitä kuiva-aineita meillä on ja mistä ne löytyvät. Avokaapin perukoille ei edes voi hautatutua mitään vanhenemaan.

Oikealla: Eteisen kaapissa on vetolaatikko, johon onnistun tyhjentämään käsilaukun noin 80-prosenttisesti heti reissusta palattuani. Samalla heitän kuitit ja muut roskat laukusta pois. Lompakko, aurinkolasit ja muut tarpeet löytyvät täältä noin 90% ajasta. Tämä on uskomaton muutos, sillä aiemmin lähtö piti aloittaa aina lompakon etsinnällä tietämättä koskaan kauanko se kestäisi. Kerran se löytyi roskiksesta tunnin etsinnän jälkeen. 

Pystyviikkaus - se on sittenkin mullistavaa! Näitä kuvia ei ole mitenkään valmisteltu, vaan tältä vaatelaatikot normaalisti näyttävät. Kaapissa on ainoastaan vaatteita jotka ovat oikeasti käytössä. Vaatteiden viemä tila on laskenut merkittävästi, ja lapsen sopivankokoisten käyttövaatteiden rulijanssi on todella vaivatonta.

Suurin mullistus: Ostamisen vähentyminen. Kun kaapissa on vain mieleisiä vaatteita ja tiedän mitä siellä on, ei ole tarvetta ostaa uutta kivaa paitaa tai vielä yksiä uusia oransseja housuja. Käytän vaatteet loppuun ja ostan vain tarpeeseen.

Paras muutos: Nopea siivous. Kun tavaroilla on selkeät paikat ja niiden määrä on vähentynyt, pystyn saamaan ympäristön noin vartissa jopa järjestelmällistä partneriani tyydyttävään kuntoon. Aiemmin suursiivoukseen perustuva tekniikkani vei hurjasti aikaa, sillä epämääräisten tavarakasojen lajittelu oli turhauttavaa.

Kuvittelitko saavansi sotkuisen elämänkumppanisi konmaritettua aisoihin? No, ei se nyt ihan niin mene.

Eteiseen kertyy edelleen epämääräisiä vaate- ja tavarakasoja jäljiltäni. Sukkia, puolipidettyjä, likaisia ja puhtaita vaatteita ajelehtii makuuhuoneen lattialla (minun puolellani). Erityinen inhokkini on sukkien parien etsintä. jSukat kertyvät makuuhuoneen hyllylle, kunnes puhtaita sukkia ei enää löydy ja lajittelu on pakko suorittaa. Puhelin on edelleen hukassa noin neljä kertaa päivässä, todennäköisesti koska sille ei ole määriteltyä paikkaa. Kannan vieläkin hajamielisesti erinäisiä tavaroita ympäri kämpää ja unohdan mihin olen ne laskenut.

Silti voin tällä kolmen vuoden empiirisellä kokemuksella suositella konmaria seuraaville ryhmille:

- Tavaroitansa säännöllisesti hukkaaville, myös niille joille tämä ei ole ongelma

- Hajamielisille

- Epäjärjestelmällisille

- Ostovimmaisille

- Tavarapaljouden kanssa kamppaileville

Mikäli olet jo valmiiksi pedantti, järjestelmällinen ja siisti ja minimalistinen ympäristö on ainoa asia, missä sielusi lepää - jätä kirja hyllyyn. Ekstremismi ei ole hyväksi sinulle eikä lähimmäisillesi. Lue ennemmin vaikka runoutta ja tutkimuksia siitä, miten epäjärjestelmällisyys lisää luovuutta.

Jääveistoksia ja kirjoja sunnuntaiajelulla

Sunnuntain tekemisenä oli tällä kertaa vierailu viimeistä päivää auki olevaan Mainzin Eisweltiin, eli jäämaailmaan. Vanha halli oli jäähdytetty kahdeksaan pakkasasteeseen ja 400 tonnia jäätä ja lunta muokattu jää- ja lumiveistoksiksi ammattilaisten toimesta.

Lehdistötiedotteiden mukaan paikalla oli "lämmintä Glühweinia (glögiä) ja lämmin tila, jonka jälkeen lämmenneet vieraat tarkenevat jatkaa kierrosta." Viittätoista-kahtakymmentä minuuttia kauemmin hallin sisällä ei Spiegelin mukaan tarkenisi kukaan olla.

Veistokset olivat hienoja ja lämpötilan etukäteen tsekanneena kahdeksastakin pakkasasteesta selvisi juuri ja juuri. Viimeisenä aukiolopäivänä paikka oli jo aamusta kohtuullisen täynnä, ja lähtiissä jono oli jo niin pitkä että luultavasti teosten läpi olisi pitänyt kävellä jonossa. Hyvä siis, että oltiin ajoissa liikkeellä.

Hallin toisessa päässä oli (lämpimän puolella) esittelykirjojen poistomyynti. Saksassa kirjoilla on kustantajan määrittämä minimihinta, jonka alle kirjoja ei lain mukaan saa myydä. Poikkeuksia ovat ainoastaan riittävän kauan varastoidut kirjat ja vahingoittuneet kappaleet. Lainsäädännön tarkoituksena on ilmeisesti suojella pikkukirjakauppojen laajempaa valikoimaa ja rahoittaa kulttuuriteoksia bestsellereillä. Tosin mikään lainsäädäntö ei tarkasta, menevätkö varat todella sinne minne on tarkoitettu, eli tästä monopolista voi olla montaa mieltä.

Näillä kirjamarkkinoilla kuitenkin esittelykäyttöön varattuja uusia kirjoja myytiin alle minimihinnan, ja myynnin laillisuudesta oli jo mediamylly käynnissä. Otin nyt ihan monopolinvastustusperiaatteesta muutaman kirjan pikkurahalla mukaan. Ps. Kirjamyynti on auki Mainzin Altes Postlagerilla vielä kevääseen asti.

Kirja-addiktiosta

Minä, addikti?
Olen aina sanonut, että minulla ei ole riippuvuusgeeniä. En koukutu tv-sarjoihin, alkoholiin, tietokonepeleihin, someen tai noh, juuri mihinkään mihin ihmiset nyt normaalisti rakentavat riippuvuuksia (en kyllä kaikkea ole myöskään kokeillut, myönnettäköön ja tämä myös pysyköön näin). Urheilunkin pystyn pienellä kärsimyksellä lopettamaan hetkeksi, jos on jakso jolloin pitää keksittyä muuhun.

Mutta sitten ne kirjat.
Luen normaalisti vähän kaikkea fysiikasta klassikoiden kautta yhteiskuntaoppiin ja psykologiaan, romaaneihin, bisneskirjoihin ja tietokirjojen kautta takaisin luonnontieteisiin.
Ja sitten on se fantasia...

Luin jokin aika sitten ihan kiltisti ja järkevästi Stephen Hawkingia, sivuun Frankensteinin uudestaan, Francis Fukuyaman The Origins of Political Order (erittäin suositeltava btw.), Elon Muskin, joitain poliittisia pamfletteja ja ilmastoraportteja ja iltasaduiksi Huckleberry Finnia. Ja sitten alkoi kainosti kihertämään - mitäs jos ottaisi väliin yhden Pratchettin...? Säästän Pratchetteja, koska en ole lukenut kaikkia ja niitä ei tule enää lisää - haluan pitkittää nautintoa. Maksimissaan siis kaksi vuodessa.

Noh, ahmin Pratchettin yhdessä illassa, kuten kuuluu. Tämän jälkeen pysyin kaidalla tiellä hetkisen, mutta lopulta en enää hallinnut itseäni. Menin Wattpadiin ja ahmin viitisentuhatta sivua huonolaatuista tai parhaimmillaankin keskinkertaista fantasiaa parissa viikossa. Kun on fantasiaputki päällä, lähes kaikki käy. Mikä tahansa proosa höystettynä lohikäärmeillä, taikuudella ja/tai vaihtoehtoisilla maailmoilla ajaa asian. Putkessa muu elämä menettää merkityksensä. Voin helposti lukea viikonloppuna koko päivän aamusta aamuyöhön eläen Pirren Hätävararuuilla (c), ja jatkaa siitä pari viikkoa hoitaen pakolliset työt mutta skipaten muun elämän, kuten kaupassakäynnin ja urheilun. Putken keskeyttää lopulta omaan saamattomuuteen liittyvä huono omatunto, joka johtuu jo parin päivän jälkeen myös liikkumattomuudesta ja huonosta ruuasta.

Ulkomaaelämä antaa toki paremmat mahdollisuudet kirjamaratoneihin. Ketään ei kiinnosta, jos en pistä nokkaani viikkoon ulos. Maratoneja on onneksi ollut vain pari kappaletta, mutta nyt ollaan taas vähän vaarallisilla vesillä. Luin nimittäin The Book Thiefin. Näkymätön kirjasto, taikuutta, teknisiä vempeleitä yhdistettynä taikuuteen, lohikäärmeitä uudella konseptilla, ihmissusia ja vampyyreja, kirjoja, Salapoliisi !!! ja ennekaikkea ihanan vahva ja analyyttinen naissankari. Aaaaaah! Enemmän minun lempiasioita kuin olisin ikinä kuvitellut samaan kirjaan mahtuvan. Tätä sain luettua pätkissä, koska kirja sijaitsi ystävän luona ja annoin itselleni luvan lukea sitä jakson, pari kerrallaan ainoastaan siellä.

Ehkäisyksi pidättäydyin pari viikkoa lukemisesta kokonaan. Padia ei pidetä ladattuna muuta kuin reissuun, jolloin töistä tultua ei voi vahingossa lipsahtaa. Nyt luen paperikirjaa, koska sen jatko-osaa ei voi ladata yhdellä klikkauksella ja toisaalta sen voi lukita kaappiin, jos menee yli (Aki Hintsan The Core, myös suositeltava). Katsotaan miten pitkälle tämä riittää...

Ps. Ole kiltti, äläkä anna minulle fantasiakirjasuosituksia tämän tekstin luettuasi. Kiitos.