Kahden kuukauden iässä vauva saa ensimmäiset rokotussetit. Saksassa annetaan perus tetanus&kumppanit -yhdistelmärokote, rotavirus ja pneumokokki. Lisäksi tsekataan lonkat, jotka ovat nyt kunnossa. Iltapäivällä vauvalle nousee vähän lämpöä, mutta se nukkuu ja herää välillä syömään, eikä ole oikeastaan itkuinen niin en anna kuumelääkettä. Tyyppi nukkuu kaksi päivää putkeen, ja herää sitten viiden aikaan aamulla täynnä energiaa. Kiva että on kaikki kunnossa, mutta oisko ollu paha nukkua pari tuntia pidempään?
Edellisellä viikolla leikkikaaressa vauvaa pitäessä huomasin, että se kääntää päätään ainoastaan vasemmalle. Mahalla maatessa pää taas kääntyy ainoastaan oikealle, eli pää kyllä kääntyy molempiin suuntiin mutta kummalliselta tuo silti tuntuu. Lääkäri passittaa meidät osteopaatille, joka höykkyyttää palosireenin lailla huutavaa vauvaa tunnin ja toteaa, että yläselässä on jotain jäykkyyttä. Löysääminen on vain vaikeaa kun vauva ei suostu rentoutumaan yhtään, joten saamme uuden ajan viikon päähän. Kotona en ainakaan pään liikeessä huomaa mitään eroa, ennemminkin pää kääntyy vielä vähemmän kuin aiemmin oikealle.
Menimme osteopaatille uhkarohkeasti pyörällä. Olen nyt onnistunut käymään yksin pyörälenkillä muutamina iltoina, ja vauvan kanssa olemme tehneet kyykkyä ja askelkyykkyä (vauva nukahtaa aina toisen kyykkysarjan lopussa eli näitä on sitten tullut tehtyä reilummin :D). Mikään ei kuitenkaan valmista 15 kg perävaunun vetoon ylämäessä, ja reilun neljän kilometrin matkan jälkeen olen ihan puhki. Onneksi osteopaatti on vähän myöhässä, niin ehdin muuttua tomaatista kevyen punertavaksi hikipalloksi! Yhteensä tunnin pyöräilystä (matka tosiaan alle 10km) sykemittari antoi päivän aktiivisuustavoitteen saavutetuksi, ja menomatkasta leiman "kovatehoinen maksimiharjoitus". Kertonee jotain kunnon tasosta.. Mutta tästä on hyvä nousta! Valitsin vielä reitin, jossa oli loivemmat mäet, eli normaaleihin ylämäkiin polkeminen vaunun kanssa taitaa olla toistaiseksi poissuljettu ajatus.
Koitan myös jälleen kerran googlettaa asiallisia lähteitä treenin aloittamisesta keisarin jälkeen. Ja ei löydy mitään muuta kuin mutua keskustelupalstoilta! Kai tästä nyt joku virallinen suositus on olemassa?? Välillä ei päästä ulos kun vauva ei halua olla vaunuissa tai on muuten itkuinen, ja silloin olisi kiva tietää mitä kotitreeniä saa tehdä niin että ei onnistu tuhoamaan mitään. Toistaisksi pysytään siis käsiliikkeissä ja vauvanpainokyykyissä, toivottavasti näillä ei saa mitään isompaa ongelmaa aikaan..
Töhöilyalttiin suomalaisinsinöörin seikkailuja saksalaisessa kulttuurissa ja byrokratiaviidakossa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lääkäri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lääkäri. Näytä kaikki tekstit
perjantai 6. heinäkuuta 2018
keskiviikko 10. elokuuta 2016
Lääkärillä
Nyt kun lääkärikokemuksia on alkanut kertyä ihan pyytämättä ja yllättäen, ajattelin kirjoittaa näistä hyvin subjektiivisen koonnan.
Saksassa ei ole suomentyyppistä terveyskeskuskäytäntöä, vaan lääkärillä tai muutamalla lääkärillä on oma klinikka laboratorioineen, hoitajineen ja vastaanottoineen. Potilas valitsee oman klinikkansa ja saa tätä myöten omalääkärin, joka taas antaa lähetteet tarpeen mukaan erikoislääkäreille. Tätä varten on myös pari (yllättäen netissä olevaa!) vertailujärjestelmää, joissa kävijät voivat arvioida lääkäreitä ja antaa julkista palautetta käyntikokemuksesta.
Oma ensimmäinen yleislääkärikokemukseni syntyi viime vuoden puolella, kun tarvitsin sairaslomalapun pitkittyneessä flunssassa. Soitin seitsemälle klinikalle, joista kaikki sanoivat että eivät ota uusia potilaita. Viimein yksi suostui kirjoittamaan sairaslomalapun, kun lupasin että en ole tulossa asiakkaaksi. Tämän jälkeen aloin pohtia, että ehkäpä kahden terveen vuoden jälkeen omalääkärin hankinta ei olisikaan niin huono idea.
Satuin pääsemään Darmstadtissa juuri avatun yhteisklinikan asiakkaaksi ilman neuvottelutarvetta, ja ensin piti käydä tutustumiskäynnillä. Kirjattiin ylös allergiat, sain puutiaisaivokuumerokotteen (kuuluu alueen julkiseen rokotusohjelmaan), rytmihäiriöiden takia ajan rasitus-EKG:hen ja ihotautilääkäriajan (huhhuh, kahden vuoden aikana olin paljon vähemmän sairas kun en nähnyt lääkäriä!). Miellyttävä nuori lääkäri antoi ammattimaisen ja hyvän vaikutelman.
Ihotautilääkärin jonotusajat olivat 2,5 kk, ja homma tuli hoidettua Suomessa (tästä lisää vakuutuspostauksessa myöhemmin) ja muuten homma lähti toimimaan omalääkärin kanssa hyvin (rasitus-EKG:n tulos: normaali). Kunnes satuin loman jälkeen saamaan vähän ärhäkkäämmän flunssan. Kävin hakemassa ensimmäiset antibiootit reissun päältä, ja nämä toimivat vain osittain. Hämmentävää suomalaiselle oli, että nieluviljelyä, CRP:ta tai mitään muutakaan kokeita ei otettu, lääkäri antoi antibiootit suoraan visuaalisen arvion perusteella. Noh, maassa maan tavalla.
Kävin parin päivän päästä selittämässä ainoastaan puoliksi korjaantuneen tilanteen omalääkärille, ja sain uuden kuurin. Pakkausta avatessani huomasin sitten taikasanan - Trimetoprim! Juuri se ainut allergiani, jonka olin kirjoituttanut jo ensimmäisellä käyntikerralla lääkärin tiedostoihin. Takaisin soittaessaan lääkäri oli jo avannut tietoni ja löytänyt ongelman, mutta hyvin saksalaiseen tapaan ei kuulunut anteeksipyyntöä tai pahoittelua, ainoastaan käsky hakea uusi resepti vastaanotosta. Ärsytti, mutta kuuluu normaaleihin käytöstapoihin täällä. Ensi kerrallapa muistan taas mainita allergiasta erikseen.
Eniten lääkärikäynneissä ärsyttää odottaminen. Lähes poikkeuksetta ajat eivät pidä ja parhaimmillaan olen odottanut kaksi ja puoli tuntia. Saksalaisystäväni sen sanoi - ihmisten aikaa ei lääkärissä arvosteta. Ensimmäisinä Saksan-kuukausina hammaslääkärillä käydessäni kävelin tunnin odottamisen jälkeen ulos klinikalta, jolloin hammaslääkäri ehtikin taianomaisesti luokseni. Olin hyväuskoisena varannut 15 min tarkastusajan keskelle työpäivää, mutta en vielä tiennyt, että lyhyt aika ei ole synonyymi nopealle käynnille. Tyypillisesti myöskään vastaanotolla ei ole hajuakaan jonotusajoista. Luojan kiitos, omalääkärin klinikka on poikkeus sääntöön ja sieltä selviää usein ulos 15 minuutissa!
Logistiikka on järjestetty klinikoilla tehokkaammin kuin Suomessa. Vastaanottohuoneita on useita, ja potilas otetaan huoneeseen hoitajien valmisteltavaksi ennen lääkärin tuloa. Lääkäri käy tekemässä huoneessa oman työnsä, ja hoitajat jatkavat taas eteenpäin. Toisaalta koska ollaan Saksassa, kaikki toimii ainoastaan puhelimella ja paperilla. Klinikoiden aukioloaikoja, loma-aikoja, ajanvarausta tai juuri mitään muuta kuin puhelinnumeroa on turha odottaa löytävänsä netistä. Kävin gynekologillani ja ainut tieto lomasta oli epäselvällä käsialalla klinikan oveen kirjoitettu lappu, jossa oli sijaisen nimi ja numero. Googlailemalla sain arvattua nimen oikein ja löysin sijaisen. Tiukkojen tietosuojalakien takia mikään ei siirry sähköisesti, vaan reseptit kiikutetaan paperisina apteekkiin, sairaslomalaput lähetetään paperisina sairaskassaan ja lausunnot pitää olla allekirjoitettuna ja leimattu ennen kuin niillä on mitään arvoa. Loma-aikaan sijaistajalla ei ole tietystikään pääsyä potilastietoihin, ja senpä takia esimerkiksi pidempiaikaisia reseptejä voidaan uusia ainoastaan kuukaudeksi eteenpäin.
Summa summarum - klinikat ovat siistejä ja jotenkin omalääkärillä on sympaattisempaa käydä kuin aina vaihtuvalla terveyskeskuslääkärillä. Hoitoa saa kun on tarve ja kaikki toimii aina lopulta, kun on ensin selvittänyt mitä pitää tehdä. Hyvä perusperiaatteeni toimii täälläkin - aina kannattaa kysyä tyhmiä kysymyksiä :)
Saksassa ei ole suomentyyppistä terveyskeskuskäytäntöä, vaan lääkärillä tai muutamalla lääkärillä on oma klinikka laboratorioineen, hoitajineen ja vastaanottoineen. Potilas valitsee oman klinikkansa ja saa tätä myöten omalääkärin, joka taas antaa lähetteet tarpeen mukaan erikoislääkäreille. Tätä varten on myös pari (yllättäen netissä olevaa!) vertailujärjestelmää, joissa kävijät voivat arvioida lääkäreitä ja antaa julkista palautetta käyntikokemuksesta.
Oma ensimmäinen yleislääkärikokemukseni syntyi viime vuoden puolella, kun tarvitsin sairaslomalapun pitkittyneessä flunssassa. Soitin seitsemälle klinikalle, joista kaikki sanoivat että eivät ota uusia potilaita. Viimein yksi suostui kirjoittamaan sairaslomalapun, kun lupasin että en ole tulossa asiakkaaksi. Tämän jälkeen aloin pohtia, että ehkäpä kahden terveen vuoden jälkeen omalääkärin hankinta ei olisikaan niin huono idea.
Satuin pääsemään Darmstadtissa juuri avatun yhteisklinikan asiakkaaksi ilman neuvottelutarvetta, ja ensin piti käydä tutustumiskäynnillä. Kirjattiin ylös allergiat, sain puutiaisaivokuumerokotteen (kuuluu alueen julkiseen rokotusohjelmaan), rytmihäiriöiden takia ajan rasitus-EKG:hen ja ihotautilääkäriajan (huhhuh, kahden vuoden aikana olin paljon vähemmän sairas kun en nähnyt lääkäriä!). Miellyttävä nuori lääkäri antoi ammattimaisen ja hyvän vaikutelman.
Ihotautilääkärin jonotusajat olivat 2,5 kk, ja homma tuli hoidettua Suomessa (tästä lisää vakuutuspostauksessa myöhemmin) ja muuten homma lähti toimimaan omalääkärin kanssa hyvin (rasitus-EKG:n tulos: normaali). Kunnes satuin loman jälkeen saamaan vähän ärhäkkäämmän flunssan. Kävin hakemassa ensimmäiset antibiootit reissun päältä, ja nämä toimivat vain osittain. Hämmentävää suomalaiselle oli, että nieluviljelyä, CRP:ta tai mitään muutakaan kokeita ei otettu, lääkäri antoi antibiootit suoraan visuaalisen arvion perusteella. Noh, maassa maan tavalla.
Kävin parin päivän päästä selittämässä ainoastaan puoliksi korjaantuneen tilanteen omalääkärille, ja sain uuden kuurin. Pakkausta avatessani huomasin sitten taikasanan - Trimetoprim! Juuri se ainut allergiani, jonka olin kirjoituttanut jo ensimmäisellä käyntikerralla lääkärin tiedostoihin. Takaisin soittaessaan lääkäri oli jo avannut tietoni ja löytänyt ongelman, mutta hyvin saksalaiseen tapaan ei kuulunut anteeksipyyntöä tai pahoittelua, ainoastaan käsky hakea uusi resepti vastaanotosta. Ärsytti, mutta kuuluu normaaleihin käytöstapoihin täällä. Ensi kerrallapa muistan taas mainita allergiasta erikseen.
Eniten lääkärikäynneissä ärsyttää odottaminen. Lähes poikkeuksetta ajat eivät pidä ja parhaimmillaan olen odottanut kaksi ja puoli tuntia. Saksalaisystäväni sen sanoi - ihmisten aikaa ei lääkärissä arvosteta. Ensimmäisinä Saksan-kuukausina hammaslääkärillä käydessäni kävelin tunnin odottamisen jälkeen ulos klinikalta, jolloin hammaslääkäri ehtikin taianomaisesti luokseni. Olin hyväuskoisena varannut 15 min tarkastusajan keskelle työpäivää, mutta en vielä tiennyt, että lyhyt aika ei ole synonyymi nopealle käynnille. Tyypillisesti myöskään vastaanotolla ei ole hajuakaan jonotusajoista. Luojan kiitos, omalääkärin klinikka on poikkeus sääntöön ja sieltä selviää usein ulos 15 minuutissa!
Logistiikka on järjestetty klinikoilla tehokkaammin kuin Suomessa. Vastaanottohuoneita on useita, ja potilas otetaan huoneeseen hoitajien valmisteltavaksi ennen lääkärin tuloa. Lääkäri käy tekemässä huoneessa oman työnsä, ja hoitajat jatkavat taas eteenpäin. Toisaalta koska ollaan Saksassa, kaikki toimii ainoastaan puhelimella ja paperilla. Klinikoiden aukioloaikoja, loma-aikoja, ajanvarausta tai juuri mitään muuta kuin puhelinnumeroa on turha odottaa löytävänsä netistä. Kävin gynekologillani ja ainut tieto lomasta oli epäselvällä käsialalla klinikan oveen kirjoitettu lappu, jossa oli sijaisen nimi ja numero. Googlailemalla sain arvattua nimen oikein ja löysin sijaisen. Tiukkojen tietosuojalakien takia mikään ei siirry sähköisesti, vaan reseptit kiikutetaan paperisina apteekkiin, sairaslomalaput lähetetään paperisina sairaskassaan ja lausunnot pitää olla allekirjoitettuna ja leimattu ennen kuin niillä on mitään arvoa. Loma-aikaan sijaistajalla ei ole tietystikään pääsyä potilastietoihin, ja senpä takia esimerkiksi pidempiaikaisia reseptejä voidaan uusia ainoastaan kuukaudeksi eteenpäin.
Summa summarum - klinikat ovat siistejä ja jotenkin omalääkärillä on sympaattisempaa käydä kuin aina vaihtuvalla terveyskeskuslääkärillä. Hoitoa saa kun on tarve ja kaikki toimii aina lopulta, kun on ensin selvittänyt mitä pitää tehdä. Hyvä perusperiaatteeni toimii täälläkin - aina kannattaa kysyä tyhmiä kysymyksiä :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)