"Silleen periaatteessa ihan fiksu, mitä nyt vähän väliä pikkusen sekoilee"

Olen kyllä tehnyt tyhmiä mokia tasaisin väliajoin koko elämäni, mutta täällä tahti on kiihtynyt huimasti. Uuden kielen ja työn opettelu vienee sen verran aivokapasiteettia, että sitä ei ihan kaikkiin muihin suorittaviin tehtäviin sitten jääkään..

Tällä kertaa keskitytään varsin pirremäiseen töhöilyyn tyyppiä:
- Pankkikortin tunnusluvun unohtaminen
- Nukkuminen viikon ajan työkavereiden nurkissa, koska avaimet sijaitsivat työreissun jälkeen toisella puolella maata
- Rautasahan unohtaminen käsilaukkuun ja yritys kävellä sen kanssa lentokoneeseen
- Asiakassähköpostin muotoilu "teidän tavarat on saapumassa ensi viikolla paikkaan xxx (=kilpailijan osoite toisella puolen maata)". Ja laittaa korjausviestiin edelleen väärän osoitteen.
- Innostuu liikaa ja ei ihan muista kuorruttaa englantilaiselle esimiehelle kaikkea siirappiin ja sitten se on ihan hätääntymässä että miten toi ihminen voi puhua noin suoraan.

Viikonloppuna unohdin miten pankkiautomaatista nostetaan rahaa. Olin menossa ulos ja pussissa oli 22,30 e rahaa. Kotiin tullessa rahaa oli jäljellä 30 snt, eli hyvin meni. Seuraavan päivän ostoksista selvittiin sillä, että kortilla pystyi kyllä maksamaan, vaikkei sillä käteistä saanutkaan (yritin kyllä ahkerasti eri pankkiautomaateilla). Lauantai-illan keikan tarjoiluineen maksoi miespuolinen saksalainen ystävä, jonka olin maan tavoista poiketen ehtinyt tottaa siihen, että maksan oman osuuteni. Maanantaina soitin sitten pankkiin ja tiedustelin, että mikähän kortissa on vikana kun ei anna käteistä. Puhelun aikana koin ahaa-elämyksen ja totesin että olin yrittänyt tulostaa tiliotetta rahannoston sijaan. Siis sen jälkeen kun olin ensimmäiset 7 kk onnistunut käyttämään pankkiautomaatteja saksan kielellä ongelmitta. Hyvin meni vaikka ite sanonkin :D

Tällaisen töhöilyn jälkeen ei suinkaan masennuta ja aleta syyttää itseä tyhmyydestä, koska se ei auta mitään. Silloin ihan ensin nauretaan itselle, ja sitten ihan heti seuraavaksi mietitään nopeasti viidestä kymmeneen mielellään aiheeseen liittyvää onnistumista, esimerkiksi näin:

1. Osasin tosi hienosti puhua saksaa puhelimessa pankkitätin kanssa, ja sitäpaitsi (2.) viime viikolla kirjoitin kahden tunnin saksankielisestä palaverista palaverimuistion saksaksi (ISO Onnistuminen :D). (3.) Ja sitten osaan jo sanoa suikuputki ja vedenkeruuallas ja viiraosa ja vaikka mitä muuta tarpeellista saksaksi niin että asiakaskin ymmärtää. (4) Ja jos ei pitkän saksankielisen työviikon jälkeen enää jaksa ajatella niin sehän tarkoittaa että aivokapasiteetti on tehokkaasti käytetty. Ja (5) saksan aineissa ei ole enää yhtään niin monta datiivi/akkusatiivi/adjektiivin taivutusvirhettä kuin aluksi eli jos muistaisin mikä on nosto niin osaisin luultavasti laittaa sen datiiviin.

Jos tämäkään ei auta niin sitten rimpautetaan kaverille, ja johan alkaa elämä hymyilemään.

Ja sen jälkeen voi jo ajatella että mitähän söisi iltapalaksi ja pitäisiköhän sitä käydä kaupassa ja ompas kiva kun kohta on jo kevät ja hymyilipäs tuo poika söpösti. Ja seuraavalla kerralla muistaa miten sitä rahaa nostettiin :)

Mikä on myös aika kivaa on, että ensimmäistä kertaa mulla on tiimissä samantyyppistä työtä tekevä nainen. Miehet ovat työkavereina, kavereina ja ihmisinä kyllä ihan parhaita, mutta niissä on yksi puute (no, tässä kontekstissa..) - ne ei myönnä töhöilyjään! Miehille voi kyllä kertoa, että saimpas tässä sitten kolme ihmistä vihaiseksi kun oikaisin vähän sisäisiä sääntöjä, mutta ne vaan myhäilee ja hymähtää silleen lyhyesti ja tulee olo että oompas tyhmä nainen. Vaikka jokainen niistäkin on omat töhöilynsä tehnyt. Tämä meidän toinen supernainen se vaan reilusti sanoo, että no älä huolehdi, minä tyttö se lähetin kerran kokonaisen telan väärään osoitteeseen tai ajoin 300 km väärään suuntaan kun en ihan muistanut mikä ero on Düsseldorfilla ja Hannoverilla. Ja sitten nauretaan ja todetaan että olipas hauskaa ja elämä jatkuu.

Ja niin jatkuu, hymyillen ja joka päivä uutta tai uudestaan oppien :)

Koneeseen menetetty rautasaha viimeistä kertaa käyttötilanteessa (kyllä, pyörä on oma..)

Olutta ja paperikoneita Belgiassa

Työreissu suuntautui kerrankin jonnekin muualle kuin parintuhannen asukkaan pikkukylään, jonne joku on päättänyt sata vuotta sitten rakentaa paperikoneen. Pääsin nautiskelemaan yhdestä Belgian kauneimmista kaupungeista, nimittäin Gentistä.

Gent on kanavien halkoma pikkukaupunki Belgian flaaminkielisessä osassa, ja on saanut kuulemma palkintoja iltavalaistuksestaan - enkä ihmettele! Alla ihan pari kuvaa pointin todistaakseni.

Tapasin myös paikallisia (koska JCI Gent Artevelde on JCI Jyväskylän twinning-kamari - jätä huomiotta ellet ymmärrä tai googlaa :D) turkkilaisen pitsan ja oluen äärellä. Gent on kuulemma niitä paikkoja Belgiassa, johon turkkilainen vähemmistö on imigroitunut jo aikoja sitten, eli turkkilainen pitsa on paikallinen erikoisuus. Ei ehkä pohojos-pohojojamaalaselle niin eksoottinen kokemus, mutta kivahan se on aina kunnon känkkyä saada. Samalla kyselin vähän enemmän Belgian menosta, ja sain selville että Saksan sinkkuja syrjivästä verotuksesta tuittuuntuneelle Belgia olisi ehkä vielä pahempi paikka - naimaton paikallinen sanoi maksavansa veroja palkastaan 65 % !! Harmi, hetken mietin jo muuttoa Gentiin. Gent kuulosti myös olevan aika kokeilunhaluinen ja uudistushakuinen paikka, siellä oli esimerkiksi ensimmäisenä Belgiassa otettu käyttöön kasvisruokapäivä kouluissa. Kuulin muutamia muitakin esimerkkejä, mutta empiirisen todistusaineiston löysin seuraavana päivänä vieraillessani kirkossa ja löytessäni sieltä modernin taiteen näyttelyn. Hienoa Gent!

Perjantaina hommat saatiin yllättäen kohtuullisen ajoissa loppuun ja kone käyntiin, eli jäi vielä vähän aikaa kierrellä Gentissä. Opastettuja kierroksia ei löytynyt, mutta turisti-infon antama opas kädessä kävelin läpi nähtävyyksien eksyen ainoastaan kaksi kertaa. Hyvä minä! Gentissä silmiinpistävää oli, miten siistiä ja entisöityä kaikki oli muihin historiallisiin Keski-Euroopan kaupunkeihin verrattuna. Katsoi sitten mihin tahansa, rakennukset oli huollettu alkuperäistä kunnioittaen, roskia ja narkkareita ei pyörinyt jaloissa ja kuten tammikuisessa Euroopassa nyt ylipäätään, turistejakaan ei ollut liikaa.

Gentistä siirryin illaksi Antwerpeniin junalla. Valintaperusteeksi riitti se, etten halunnut Brysseliin ja Antwerpen oli seuraava, joka osui kartalta silmään. Matkustustavoilleni uskollisesti yövyin 10 sängyn huoneessa opiskelijahostellissa. Perjantaina kaaduin suoraan sänkyyn rautatieasemalta ostetun sämpylän voimin, mutta lauantaina lähdin katselemaan kaupunkia. Alunperin ajatuksena oli lähteä Bryggeen, mutta sää ei näyttänyt lupaavalta, joten jäin Antwerpeniin. Ensimmäinen tunti tuhrautui valitettavasti shoppailuun, koska Antwerpenissa oli hemmetin kylmää, kosteaa ja sateista. Kuvassa näkyvä "hame" oli viimeisiä lämmityskeinoja, mitä keksin kalsareiden lisäksi - eli H&M:n kaulaliina joka kääntyi kankunlämmittimeksi. Näin sitä suomalainen keksii keinot säähän kuin säähän +10 C alapuolella!

Iltapäiväksi ilma kuitenkin parani, ja päädyin parin norjalaisen ja parin ranskalaisen kanssa ohjatulle historiakävelylle kaupungin läpi. Kun on saanut maistaa loistavia Sandemanin kävelykierroksia, oli kahdella kielellä puhuttu mummoversio kohtuullisen rauhallistempoinen. No, tulipahan yritettyä sönköttää ruotsia norjalaisten kanssa ja paleltua vähän lisää. Päällimmäisenä ajatuksena jäi jälleen kerran mieleen, että nämä ne vaan rakenteli kivikirkkoja ja purjehti maailmalla silloin kun suomalaiset asui luolissa.

Kävelykierroksen mummo-ohjaaja ja Antwerpenin keskustaa

Tämä saattaa näyttää vähän epäilyttävältä, mutta kyseessä on tarina sataman hengestä "Lange Wapper"(vapaasti käännettynä "pitkä heiluja"), joka saattoi ottaa minkä muodon tahansa. Jos miehellä meni baarissa vähän myöhään ja paluu kotiin venähti pikkutunneille, selitys oli että Lange Wapper oli tullut vastaan ja sitä oli säikähdetty niin paljon että piti piilotella porttikongissa siihen asti että uhka oli ohi. Keinot on monet..

Välillä piti tietysti syödä, ja lauantaina suunnistin nettisuositusten perusteella hassuun pyhimyskuvia täynnä olevaan raflaan. Yleisesti ottaen pubien sisustus perustui ajatukseen "Tämä on toiminut viimeiset 200 vuotta, turha muuttaa toimivaa konseptia!". Mikä on tietysti suomalaiseen kliinisyyteen tottuneelle rappioromantiikan ystävälle aika ihanaa. Belgian erikoisuus on ilmeisesti ribsit, joita tarjoilee pubien lisäksi Amadeus-ketju. Mainostan poikkeuksellisesti ketjuravintolaa (ei kuitenkaan iso ketju, ja ravintoloilla oma profiili) ihan vaan sen takia, että (a. Ruoka oli hyvää) ja b) Tarjoilijat oli hemmetin komeita. 50-luvun musiikki, ajan tamineisiin pukeutuneet täydellisen ruosteisen charmikkaat tarjoilijamiehet (ei yhtään naista). Aaah! Suosittelen ravintolaturismia Begiaan. Valitettavasti tarjoilijat oli niin nopealiikkeisiä että niistä ei saanut kuvaa, suosittelen kokemaan itse.

Amadeus vasemmalla ja pyhimysravintola oikealla

Seuraava ravintolakokemus oli sitten vähän paremmassa 3 ruokalajin lounaspaikassa (kun nukkuu halvalla, voi syödä hyvin!). Jälkiruoasta valitin tarjoilijalle, että luulin että siihen kuului suklaamoussekin. Tarjoilija totesi, että siinähän se on tarjottimella (snapsilasissa), mutta koska se on Leidille ilmeisesti liian pieni sattuakseen edes silmään niin hämpäs tuo Leidille toisenkin (jep - korrektia käyttäytymistä mantereella kuin mantereella Pirre).. No, selvisi syykin vessareissun aikana :D Ravintola makuuni..

Koska Belgiassa oltiin, oluenrakastaja oli tietysti omimmillaan. Ymmärsin alkaa tavoitteellisesti antamaan olutarvioita itselleni whatsappiin vasta puolivälissä reissua, eli tuhansien oluiden Belgiasta jäi vielä muutama herkku arvioimatta. Kiinnostuneille arvostelut näistä ovat saatavina pisteytyksin kotisähköpostiin :)

Maisteltuja oluita. Suosikiksi nousivat näistä Westmalle Blond (10) sekä Affigem (9,7), tummista Rochefort (9+)

Ja sitten vielä otos paikallisen R-kioskin näyteikkunasta.

Joinko reissulla sitten ainoastaan olutta? No, sitäkin, mutta tätäkin reissua sivuava 10 kulttuuritekoa 7 päivässä -juttu tulossa ulos seuraavaksi!

Ps. Belgiassa se ei ole Park & Ride vaan Kiss & Ride :D

Kölnin visiitti

Tällä matkaraportilla oli pitkähkö toimitusaika, mutta tuli se viimein ulos! Tässä siis kuvaus kesäreissusta Kölniin

Matkasimme paikan päälle junalla, joka kulkee huimissa maisemissa pitkin Reinin rantaa. Sparpreisfinderillä, eli DB:n säästöhintahaulla saa junalippuja kohtuullisen edullisesti, kun varaa ajoissa. Lisäksi minulla on vielä -25% DB:n eli paikallisen VR:n alekortti, jolla saan alennuslipuistakin neljäsosan hinnasta pois. Junalla matkustaminen on miellyttävää, tosin DB:n aikataulussa pysyminen ei ole sen kummallisempaa kuin sen suomalaisella sisarellakaan.

Rautatieasema sijaitsee katedraalin vieressä, eli saimme ensikosketuksen kirkkoon heti saavuttuamme. Tuomiokirkosta ei voi kyllä muuta sanoa, kuin että se on vaikuttava. Joka kerta.
Hämmennyksen ja kunnioituksen tunteiden jälkeen kipaisimme viemään kamppeita surkeaan, mutta halpaan hotelliimme ja suuntasimme kirkkoa tutkimaan. Vinkkinä, että savuton huone voi halvoissa hotelleissa tarkoittaa sitä, ettei itse ole pakko polttaa ellei halua, mutta muut ovat kyllä voineet polttaa.

Kirkolla yritimme kuumeisesti löytää opastettuja kierroksia ja tuhlasimme tässä varmaan 40 min. Lopulta löysimme kierrosten tarjoajan torin toiselta puolelta, mutta kaikki opastetut kierrokset olivat luonnollisesti jo täynnä. Audiokierroksia ei jostain syystä tarjottu, ja tämän markkina-aukon täyttämiseksi ideoimme välittömästi audiokierroksia maailman tärkeimpiin nähtävyyksiin sisältävän appsin. Lisätietoja asiakastarpeista saa kysymällä ;)

Kiersimme sitten kirkkoa saksaksi kirjoitettujen taulujen avulla minun yrittäessä parhaani mukaan kääntää tärkeimpiä pointteja. Lisäksi välillä lyöttäydyimme oppaan viereen kuullaksemme pätkiä opastetuista kierroksista. Info jäi vähän hajanaiseksi eli lisävisiitti voi myöhemmin olla tarpeen. Sisätilojen tutkimisen jälkeen suuntasimme kirkon kellariin, jossa oli esillä esineistöä kirkon aarrekammiosta. Pappien ja piipojen kulta- ja hopealangasta punottuja viittoja, jotka painoivat varmaan kymmeniä kiloja. Uskomaton määrä kultaesineitä timantein koristeltuina. Hautakammioita ja patsaita. Vaikuttavaa mutta myös surullista - miten uskonnon varjolla on riistetty ympäröivää yhteiskuntaa.

Sitten koitti herkullisin osuus, eli kirkon torniin kiipeäminen. Olimme ostaneet tornilipun samalla kellarilipun kanssa, joka osoittautui oikeaksi ratkaisuksi nähtyämme tornin lippujonon. Ehdimme kipuamaan ylös viimeisten sille iltaa torniin päästettyjen joukossa ohiteltuamme korrektisti ja vähemmän korrektisti lipunmyyntijonossa seisovat. Torniin johtavien 553 portaan kipuaminen oli oma hommansa, mutta kyllähän se kannatti! Kirkon joka neliömetriä pursuavat yksityiskohdat erottuivat ylhäältä hienosti, ja toki myös maisema oli upea.

Kirkossakäynnin jälkeen seuraava luonnollinen askel on tietysti etsiä olutta. Kölschia, eli paikallista hyvin kylmänä, pienissä 2 dl laseissa tarjoiltavaa kevyttä olutta sai kaupungin ehkä kuuluisimmasta oluttuvasta, eli Früh am Dom:sta. Kuvassa oluet on valitettavasti jo tuhottu, koska oli vähän jano :)

Illallisravintolan etsin Michelin recommeded -listalta, joka on tarjonnut onnistuneita ravintolaelämyksiä ympäri Eurooppaa. Tällä kertaa listasta valikoitui ravintola Em Krütsche, joka sijaitsi Reinin rannalla. Sinne kävellessämme ihmettelimme suljettua toria, jonka jokaisella sivulla seisoi vartija. Asiaa kysyessämme saimme selville, että kaupungin sinfoniaorkesterin konserttitila sijaitsee torin alla, ja torilla ei saa kävellä konsertin ollessa menossa, koska askeleet kuuluvat konserttisaliin. Jossain käytännön ja ideaalimaailman välillä lienee ollut pieni aukko homman suunnittelussa :D Ruoka oli jälleen erinomaista, ja ruuan jälkeen istuskelimme Reinin rannalla lämpimässä kesäsäässä kaupunkia ihastellen.

Koska kirkkovierailu vei niin paljon aikaa, meillä oli reissulla valitettavasti aikaa vierailla ainoastaan yhdessä museossa. Vierailukohteeksi valikoitui NS Dokumentationszentrum der Stadt Köln, eli natsisaksan aikainen dokumentaatiokeskus. Tila oli toiminut vakoilutoiminnan dokumenttiarkistona ja kuulustelutilana, jossa epäilyttäviä henkilöitä oli säilötty, kuulusteltu ja tapettu. Täällä sellit olivat säilyneet pääosin alkuperäisessä asussaan, mikä on aika poikkeuksellista. Suurin osa natsisaksan perinnöstä on tuhottu tai niitä ei ainakaan ole avattu yleisölle. Tässä museossa oli hyvä audioguide ja vankien tarinoita ja natsisaksan historiaa selitettiin kattavasti. Erittäin hyvä museo, suosittelen!

Minä suuntasin iltajunalla kohti Berliiniä työreissulle ja Frankfurttia kohti matkaava Jesse sai karvaasti oppia, että sunnuntaijunaan kannattaa aina varata paikkalippu. Köln ansaitsee ehdottomasti vielä toisenkin visiitin!

Random-huomioita Saksassa elelystä vol 2

Vesi

Se on kovaa, eli toisin sanottuna siinä on kalkkia. Paljon. Suomen pehmeään veteen tottuneelle kovan veden kanssa toimiminen ottaa vähän oppimisaikaa. Esimerkiksi pyykkipulveria saa kylvää kaksinkertaisen määrän jos mielii saada edes osan tahroista pois. Jos haluaa pitää valkoisen pyykin alkuperäisvärisenä, valkaisuainetta on parempi opetella käyttämään. Astiat pitää ottaa pois koneesta ja kuivata heti pesun jälkeen, ellei halua syödä valkopilkullisista astioista. Kahvinkeittimen vesi on parempi suodattaa jos haluaa keittimen elävän yli kaksi kuukautta. Jne. Demonstraatiokuva kattilasta ja sen ympäristöstä vedenkeiton jälkeen suodattamattomalla vedellä.

Netti

Isoveli valvoo -yhteiskunnan pelko on kovalla tasolla. Ilmaisia wlaneja ei tahdo löytyä mistään ja monissa hotelleissakin netin käytöstä joutuu maksamaan erillisen hinnan. Jopa nuoret suhtautuvat nettipankkiin epäilevästi ja varsinkaan vanhemmat eivät juuri harrasta facebookia tai muita yhteisöpalveluita. Harvoilla liikkeillä on nettisivut, ja jos on niin niissä ei vahingossakaan julkaista mitään ajankohtaista tietoa. Kuntosalin aukioloajat löytyvät kyllä periaatteessa netistä, mutta poikkeusaikataulut ainoastaan tulostetuilta lapuilta salin vastaanotosta. Pikkufirmojen sähköpostit luetaan ehkä kerran päivässä ja niihin vastataan kaksi kertaa viikossa - jos haluaa saada palvelua, on parempi soittaa. Saksasta ei ole tarjolla myöskään Googlen street view:ta suuren vastusksen vuoksi.

Alussa kuvittelin vielä että asiat ovat netin suhteen Suomen tasolla, joten ihmettelin pankkitilin avauksen loppuvaiheessa paperinivaska kädessäni että missä nettipankkitunnukseni ovat. Selvisi, että ne pitää anoa erikseen. Virkailija oli kovin epäileväinen kyvykkyydestäni käyttää saksankielistä nettipankkia, ja sain todella kovistella saadakseni suoraan vakinaisesti käytössä olevan nettipankin kuukauden kokeilutunnusten sijaan. Huoh. Jonkun lakipykälän takia minun pitäisi vielä käydä kuukausittain automaatilla printtaamassa ulos tilitapahtumani, jotta tiedän varmasti mitä tilillä tapahtuu. On saattanut pari kertaa unohtua..

Paperi

Paperi-insinöörille on tietysti iloinen asia, että maailmassa joku vielä käyttää paperia. Tosin paperittomaan toimistoon tottuneelle se ei ole. Jos haluaa saada selville, onko asiakkaalta tullut tilaus, pitää käydä sihtaamassa läpi sihteerin paperipino. Sähköisessä muodossa saapunut tilaus siirtyy siitä uudelleen skannattuna ehkä viikon-kahden sisällä järjestelmään... jonne sähköpostin voisi siis tallentaa myös suoraan jos viitsisi. Jos saan muutosehdotuksia tekemääni muistioon, ne saapuvat kuulakärkikynällä kirjoitettuna tulostettuun paperinivaskaan. Jos tietoa ei ole tulostettu, sitä ei ole olemassa.

Sama pätee tietysti kaikkeen byrokratiaan, eli mihin tahansa vakuutus- tai pankkiasiaan, asuinpaikan muutokseen tai sopimusasiaan. Jokaiseen nippuun tulee saada asiaankuuluvat leimat ja allekirjoitukset, sekä 30-sivuinen nippu paperia, joista jokaisen kulmaan lisätään nimikirjaimet. Tässä vaiheessa täytyy kyllä todeta että vuodesta 2006 jolloin rumban viimeksi kävin läpi, homma on kyllä parantunut. Tieto maahan muuttamisesta siirtyi jopa automaattisesti kaupungintalolta verotoimistoon, josta veronumero tuli postilla kotiin (pyysin sitä sähköpostilla mutta tämä oli kuulemma mahdotonta.. noh, kaikkea ei voi saada).

Asiakaspalvelu

Luulin, että mistään ei löydä niin huonoa asiakaspalvelua kuin Suomesta. Olin väärässä. Suomen palvelun kunniaksi on sanottava, että vaikka se on usein epäystävällistä, on se kuitenkin tehokasta. Toisin on "tehokkuuden perikuvassa" Saksassa. Kahviloita tai ravintoloita, jossa tilataan ja maksetaan samantien tiskille on vähän (amerikkalaiset ketjut poislukien, joita en käytä muutenkaan). Ravintolassa / kahvilassa / pubissa odotetaan siis ensin tarjoilijaa, jotta saadaan tilattua. Kun on tarpeeksi odotettu, aletaan vilkuttaa vimmatusti. Kun ei vieläkään tapahdu, käydään hakemassa tarjoilija käsikynkkää pöytään. Tämä tarjoilija ottaa ainoastaan juomatilaukset, eli toistetaan sama ruoan tilaamiseksi.  Ja jälkiruoan tilaamiseksi. Ja laskun saamiseksi. Lisäksi tarjoilu on kohtuullisen usein epäystävällistä ja saa aikaan tunteen, että olen tehnyt maailman suurimman synnin saapumalla ulos syömään. Jos ruoan laadusta, unohdetusta ketsupista tai juomatilauksesta erehtyy valittamaan, pyydetään kiltisti anteeksi mutta mitään ei edelleenkään tapahdu eikä kompensaatiota tule.

Ylivoimaisesti turhauttavinta on laskun odottaminen. Ravintolat eivät mitä ilmeisimmin ole ymmärtäneet, että jos täydestä ravintolasta saa asiakkaan ulos, pöytä vapautuu uusille asiakkaille, jotka kantavat paikkaan lisää rahaa. Yritä sitten selittää näille bisnestä. Kerran olen noussut pöydästä, laittanut takin päälle ja lähtenyt kävelemään, jolloin tarjoilija  kuin taikaiskusta ilmestyi paikalle. Tottakai myös hyviä paikkoja löytyy, mutta nyt täytyy sanoa että luojan kiitos Suomen tarjoilijakoulutuksesta ja niistä ravintoloista, jotka käyttävät koulutettuja tarjoilijoita! En ymmärtänyt standardisoitua palvelulaatua ennen tänne saapumista. Jopa hyvissä ravintoloissa nimittäin kakkosketjun ollessa vuorossa, saa joutua kestämään vaikka mitä.

Talvivaloja eli Winterlichter

Palmengarten eli palmupuutarha on Frankfurtin kasvitieteellinen puutarha. Talvisaikaan puutarhan puistoalueella järjestetään Winterlichter-valoinstallaatiokokoelma, jota pääsee ihailemaan pääsymaksua vastaan pimeän aikaan illalla viidestä kahdeksaan. Puiston kiertoon kannattaa varata vähintään tunti, ja koska myös sisätiloja oli auki, niin niissä vieraillessa puolitoista.

Sijainnista osaan sanoa, että paikalle löysi palijasjalakasen oppaan kanssa kymmenessä minuutissa U-bahnilla, eli Pirita-kertoimen kanssa yksin ehkä puolessa tunnissa. Ja olihan se kiva! Kaupungin pilvenpiirtäjät siinsivät taustalla ja valoinstallaatioista löytyi kolmiulotteiselta näyttäviä 2D-hevosia, vaaleanpunaista metsää, suihkulähteisiin heijastettuja videoita ja kaikkea mahdollista. Seuranani ollut hullu kemisti oli katsonut Naked Survival -jaksoja, minkä inspiroimina suunnittelimme sisätilareissuilla oikeaa alastonselviytymisstrategiaa trooppisen ilmaston kasvihuoneeseen. Onnistuin raahaamaan kaverin pois ennen kuin vaatteet lensivät, eli ei hätää :P

Alla muutamia otoksia, joista toivottavasti huomaa että paikan päällä oli aika hienoa. Huomatkaa erityisesti keskimmäisenä esiintyvä kastelukannuteos, joka on mielestäni osoitettu kaikille murhaamilleni huonekasveille. Anteeksi luontoemo, tässä sulle taidetta kompensaatioksi.

Random-huomioita Saksassa elelystä

Nyt on jo puoli vuotta Saksanelämää takana eli muutamista aiheista voinee jo avautua. Olkaapas hyvät!

Energiansäästö

Käyn kääntämässä patterin täysille ennen suihkuun menoa, jotta kylppäriin tarkenee mennä. Kun parinkymmenen minuutin päästä uskaltaudun tsekkaamaan tilannetta pyyhe päällä, kämppis on käynyt kääntämässä patterin nollille ja kylppäri on taas jäinen. Patterit menevät yöllä pois päältä, minkä takia aamulla nouseminen on tuskaa ja patteri pitää ilmata päivittäin. Jos jätän keittiön lampun päälle vessassakäynnin ajaksi, on lamppu sammutettu palatessani takaisin. Ilmeisesti tapa kääntää patterit pois päältä asunnosta poistuttaessa on ihan yleinen koska olen kuullut sitä muiltakin (ei voi tehdä hyvää asunnoille varsinkaan kun minkäänlaista ilmastointiräppänää ei huoneissa ole).

Autoissakaan ei pidetä ajovaloja päällä, koska se säästää energiaa. Jepjep. Ymmärrän kyllä, että energia maksaa mutta tarviiko omasta elämästään siitä huolimatta tehdä helvettiä?
Viikon kohokohta on viikonloppu, jolloin kämppikset häipyvät ja saan ihan rauhassa pitää pattereita täysillä koko viikonlopun *kiähkiäh eli ilkeää naurua Oululaisittain*.

Noh, kaikkeen tottuu.

"Talvi"pyöräily

Tällä alueella pyörätiet ovat loistavat ja niitä menee pitkin ja poikin metsiä (kyllä! täällä on metsää :)) ja kaupunkipyöräilykin onnistuu vaivatta. Keskiluokkaiseen elämään polkupyöräily ei kuitenkaan ilmeisesti kuulu, sillä autoriippuvaisessa työporukassani työmatkapyöräilyni herättää hymähtelyä, vaikka toinen suomalainen kollega oli avannut pelin jo muutama kuukausi ennen saapumistani, Varsinkin nyt talvella meidän "pyöräilyosaston" toimintaa ihmetellään kovastikkin vaikka pakkaspäiviä on ollut tähän mennessä ehkä neljä ja suurimmaksi osaksi lämpötila on neljän ja kymmenen asteen välissä.

Yksi päivä työkaveri kysyi että eikö mua pelota että kuolen (pyöräilyyn viitaten). Selitin rauhallisesti, että pyörässä on kyllä hyvät valot ja pidän kypärää että eiköhän ne autot minut näe. Ja jos kuolen niin sitten ei voi mitään, myös istuminen tappaa. Selvisi kuitenkin, ettei kollega ollut huolissaan autoista vaan hypotermian mahdollisuudesta :D
Ulkonahan oli kokonaista kaksi astetta lämmintä ja sadekeli - siinä jos suomalainen onnistuu hypotermian ilman känniä hankkimaan niin on jo taitava. Ei pitäny pokka vaan piti käydä rauhottumassa viereisen huoneen puolella ja sen jälkeen selittää vähän perusteita kerrospukeutumisesta ja vedenpitävistä tuulipuvuista. Tosin tässä yhteydessä todettakoon, että tuulipuku piti kyllä käydä ostamassa Suomesta koska en löytänyt mistään urheiluliikkeestä tuulipuvun housuja (hox ilmainen bisnesvinkki - opetataan Saksalaiset tuulipukukansaksi!)

Lukot

Puolen vuoden jälkeen kotiavain alkaa jo kääntyä lukossa oikeaan suuntaan eikä kämppiksen tarvi tulla enää päästämään mua sisään. Näin kömpelölle tumpelolle aluksi myös ovikohtaamiset olivat vaarallisia.. yleensä ovi ei avautunutkaan oletettuun suuntaan ja kävelin siihen pahki noin 70 % ovenavauskerroista. Nyt prosentti on ehkä enää 30 % eli kehitys kehittyy ja mustelmat vähenee. Jei!

Lisäksi en voi ymmärtää miksi ovi pitää laittaa lukkoon ja takalukkoon vielä sen jälkeen kun se on suljettu. Yleensä kerrostalojen alaovi on koko ajan lukossa ja asunnon ovea ei saa auki ilman avainta (pelkkä nuppi käytävän puolella). Silti on maailman suurin synti jos ovi ei ole takalukossa kun asunnossa ei ole ketään. Noh, turvallisuus kai on enemmän tunteen kuin järjen asia.

Lehdet

Saksankielisiä on kohtuullinen määrä, joten myös laadukkaita aikakausilehtiä ja sanomalehtiä riittää. Oma suosikkini sanomalehdistä on Die Zeit, joka minun näkökulmastani taustoittaa jutut hyvin ja kirjoittaa laajempia artikkeleita yhteiskunnan ilmiöistä. Huonona puolena on se, että lehti on laajuudeltaan noin neljä kertaa sunnuntaihesari, ja kieli ei ole ihan helpoimmasta päästä. Kiinnostavien juttujen lukemiseen huonolla saksalla menee yleensä kaksi viikkoa, mutta eipähän tule kalliiksi :)

Ruoka

Se on halpaa. Sekä kotiin ostaminen että ulkona syöminen. Viikon ruokaostoksiin viikonloppu mukaanluettuna saa yksinasuvana yksinkertaisen ruokavalion ystävänä tuhlattua ehkä 20 -30 €. Tämä tarkoittaa siis kasviksia, lihaa, rahkaa ja raejuustoa, jugurttia sekä muita perusruoka-aineita suurinpiirtein viikon tarpeiksi sisältäen jopa viinipullon. Myönnetään, tuon Elovenat Suomesta mutta muuten paikallisilla mennään. Töissä syön monesti lähikaupan lounassalaattia, joka lisukkeineen maksaa ehkä 3 € päivässä. Jos käymme lounasravintolassa työpaikalta, se maksaa 5-10 €. Ihanaa! Ja mikä parasta, en joutunut alkamaan pullansyöjäksi vaan täältä saa ruisleipää! Se on kyllä luomua mutta minkäs teet, maailma ei ole aina täydellinen.

Verotus

Se ei ole halpaa. Saksassa on edelleen perhekuntakohtainen verotus, joka kurittaa sinkkuja. Määräaikainen avioliitto komean kiintiöpakolaisen kanssa on käynyt mielessä useammin kuin kerran, mutta en ole vielä siirtynyt toteutusasteelle.

Verotusluokat menevät yhdestä neljään seuraavasti siten, että ykkönen on korkein:

I       Yksinasuvat, vapaat (eli ei naimisissa olevat) työlliset. Avoliittoahan ei luonnollisesti lasketa.
II      Yksinhuoltajat
III     Naimisissa olevat, samassa taloudessa elävät henkilöt. Mikäli toinen puolisoista tienaa vähemmän, enemmän tienaava kuuluu tähän veroluokkaan ja toinen luokkan V
IV    Naimisissa olevat, joista molemmat tienaavat suurinpiirtein saman verran, voivat valita tämän veroluokan.
V     Namisissa oleva, jonka puoliso kuuluu luokkaan III
VI   Työllinen, jolla on useampia töitä

Aataminaikuista, sanon minä...mutta julkisessa keskustelussa ei näy toivoa verotuksen muuttamiseksi. Käytännössähän tämä kannustaa naiset jäämään kotiin, joka näkyykin huonosti kehittyneenä päivähoitojärjestelmänä ja pienten lasten äitien syrjimisenä työelämässä. Tosin päivähoitoa koitetaan par'aikaa kehittää mutta eihän se hetkessä tapahdu varsinkaan verotuksen ja muun yhteiskunnan painostaessa kotiin jäämiseen (tästä ehkä toinen teksti myöhemmin). Vielä uskomattomampaa on, että työssäkäyvää yksinhuoltajiakin kuritetaan korkeammalla veroluokalla kuin naimisissa olevaa miestä jolla on vaimo kotona! Pahoittelut yleistyksestä mutta väitän että tilanne on näinpäin 98 % talouksista

Myönnettäköön, että veroluokka ei kerro kaikkea. Saksan verotus on niin monimutkainen, että veroneuvojilla on käsissään hyvä bisnes. Jos veroilmoituksen yrittää tehdä itse, suositellaan yksinertaisessakin tapauksessa käytännössä käyttämään maksullista ohjelmistoa jotta ilmoituksen saa kunniallisesti tehtyä. Keskimääräinen veronpalautus veronmuutosilmoituksesta on 800 € / henkilö. Siis keskimäärin! Kertoo että verotuksessa olisi ehkä vähän liinaamista..
Kauhulla ensi vuonna koittavan veroilmoituksen tekoa odotellen.

Siinä näin ensi hätään! Jatkuu ehkä osassa kaksi tai sitten ei.

Outlet-taivas saksalaisittain

Olimme työkaverini kanssa todenneet että vaatevarasto alkaa olla kohta niin kulunutta, että kohta ei kehtaa enää töihin tulla. Minulla häämöttää lisäksi parin viikon päästä tarve uudelle iltapuvulle joten jotain ratkaisuja oli pakko tehdä. Onnekseni minua on siunattu kollegalla joka inhoaa shoppailua lähes yhtä paljon kuin minä! Päätimme siis ryhdistäytyä yhdessä ja suunnata Metzingeniin, Outlet-kylään pari tuntia Frankfurtista etelään.

Kylä on saanut alkunsa Hugo Bossista, joka on kylältä alunperin lähtöisin. Myöhemmin se on kasvanut kokonaiseksi outlet-kaupungiksi joka kuhisee maailman ykkösmerkkien edellisten kausien mallistoa ja ylijäämäeriä. En varsinaisesti omista yhtään kalliimpaa merkkivaatetta enkä pidä merkeillä pröystäilyä kovinkaan tärkeänä. Hyvän laadun löytäminen edullisesti toki kiinnosti, joten lähdin matkaan mielenkiinnolla.

Lähdin junalla kohti etelää ysin maissa, ja työkaveri nappasi minut juna-asemalta kyytiin. Matka kesti parkkeerauksineen parisen tuntia. Kylä ei sijaitse moottoritien varressa, ja maalaistiellä ruuhkaan jumittuessamme totesimme suunnan olevan ainakin oikea. Osa ihmisistä tulee kylälle hotelliin viettämään shoppailuviikonloppua, ja ihmismäärän nähtyämme pelotti vähän että mahtuuko liikkeisiin ollenkaan. Parkkipaikka löytyi kuitenkin kohtuullisen läheltä liikkeiden alkupäätä, ja lähdimme metsästämään kahvia jotta shoppailumoodi saataisiin päälle.

Amerikkalaistyylisiin pelto-outleteihin verrattuna Metzingen oli sentään vähän inhimillisempi, sillä Outlet-kaupat oli rakennettu kaupungin sisään osan sijaitessa jpa kaupungin vanhoissa rakennuksissa. Kahvittelimme Outlet-alueen sisällä olevassa yliruuhkaisessa kahvilassa ja suuntasimme kohti kauppoja.

Kauppojen taso vaihteli aika paljon, osa liikkeistä (kuten Guess) olivat tosi pieniä tai naisten mallisto oli olematon (Nike ja Puma). Esprit muistutti täyteen ahdettua markkamarkettia, mutta hintataso oli osittain jopa -70% Suomen hinnoista eli väenahtauteen survoutuminen kannatti. Boss oli hyvän kokoinen, myyjiä oli riittävästi ja asettelu oli sellainen että koot ja värit löytyivät helposti. Lisäksi vaatteet olivat niin hyvän tuntoisia päällä, että en kyllä mieti enää mistä ostan seuraavan puvun.

Kävimme välissä kaupungin sisällä lounaalla (Niken vierestä kaupunkiin päin löytyi vasemmalta hyvä wokkipaikka, suosittelen) ja jatkoimme uudistuneena kiertelyä. Omat suosikkikaupat löytyivät aika helposti ja seuraavaksi tietää jo vähän mihin mennä. Toivottasti vaatteiden laatu vastaa odotuksia, mutta näin ensi kosketuksen jälkeen veikkaisin että Henkkamaukka-aikaan ei ole enää paluuta.

Outleteissa on alennusmyynnit samoihin aikoihin kuin muuallakin, jolloin hintataso tippuu vielä reilummasti. Tällä käynnillä ruuhka ei ollut aamuaikaan ihan mahdoton, suurin osa ihmisistä saapui vasta 13-15 välillä perille ja iltaa kohti meno alkoi taas rauhoittua. Alennusmyynteihin haluaville toki varmempaa voi olla varata hommaan arkipäivä. Illalla kuuden maissa takaisin suunnatessamme vietimme ruuhkassa ehkä parisenkymmentä minuuttia, motarille päästyämme matka jatkui jouhevasti. Kylään vievä maalaistie ei ehkä ole suunniteltu ihan näille liikennemäärille. Viikonlopun junalakon takia jouduin vielä odottelemaan myöhässä olevaa junaa kotiin päin ja loppujen lopuksi olin kotona kymmenen jälkeen. Ihan työpäivästä kävi vaikka mukava päivä olikin ja kaaduin tyytyväisenä ostoskassien viereen sänkyyn.

Kaivelemaan jäi Armanille jäänyt ehkä kaunein iltapuku jonka olen koskaan nähnyt - 850€ ... jäi seuraavaan kertaan ja iltapuvun metsästys jatkuu Frankfurtista seuraavana viikonloppuna.

Metzingenin Outlet-kylän infosivut (mm. hyvät kartat): http://www.outletcity.com/en/metzingen/

Tästä se turmion tie lähtee.. :D