Pyörän päällä, vihdoinkin!

Lauantaina vauvalle tulee kuusi viikkoa ikää, joka tarkoittaa että sen saa viimein istuttaa pyörän peräkärryyn. Otamme vähän varaslähtöä, ja kokeilemme kärriä jo torstaina. Käymme ensin rannassa kävelyllä, ja vauva ei näytä stressin merkkejä vaan nukkuu tyytyväisenä heti kun turvavöiden kiinnityshässäkkä on ohi. Tästä rohkaisuneena käymme vielä parinkymmenen minuutin pyöräretkellä lähipuistoon, ja vauva vetää hirsiä siihen asti, että tulee nälkä. Tästä lähtien voidaan siis kävelylenkkien lisäksi myös käydä pyöräreissuilla vähän kauempana!

Koska pyöräily ei juuri satu haavaan, käytän partnerin kotona oloa hyväksi ja käyn vielä iltalenkillä omineni että saan vähän lisää vauhtia ja hikeä pintaan. Vaikka kävely on edellisviikosta parantunut ja saan jo jonkin verran enemmän vauhtia aikaiseksi, en voi edelleenkään edes kuvitella hölkkäämistä. Tein saman pyörälenkin raskausviikolla 29 eli kohtuullisen isolla mahalla ja suurinpiirtein samoihin sykkeisiin ja aikaan päästään, mikä siis tarkoittaa että kunto on todella huono. Ei muuta kuin seuraavana päivänä sama lenkki siis, takamuksen vaikeroinnista huolimatta!

Maanantaina käymme vielä esittäytymässä partnerin työpaikalla pyörävaunun kanssa. Menomatka menee hyvin, mutta keli on niin kuuma että vauva huutaa hikisenä puolet paluumatkasta. Lisäksi en saa kärryä irroitettua pyörästä huutava vauva olkapäällä ja alan kevyesti kyseenalaistaa, haluanko tehdä pyörälenkkejä yksin vai en. Kärry ja pyörä saavat jäädä pyörävaraston sijasta ulos, kun lähden rauhoittelemaan ja viilentelemään vauvaa.

Moselia pitkin kaksipyöräisellä

Toukokuun toisen pitkän viikonlopun (Pfingsten) kunniaksi päätimme käydä ajelemassa vähän Moselin rantoja pitkin pyörällä. Matka alkoi perjantai-iltana junamatkalla Trieriin. Vastoin ennakko-oletuksiani, sain kuin sainkin täyteen pakatun pyörän nostettua asemalta kyytiin - matkalaukkukiloja taisi olla vesipullojen ja eväiden kanssa reilu nelisenkymmentä ajomatkan aikana. 

Koblenzissa oli matkalla junanvaihto, ja kuten perjantai-iltana monesti muutenkin, oli juna myöhässä. Tämä antoi meille mahdollisuuden syödä Koblenzin asemalla (italialainen kioski on erittäin suositeltava!) ja seuraavalla junalla matka jatkui kohti Trieriä. Junamatkailussa pyörän kanssa pitää ostaa viiden euron hintainen junalippu paikallisjuniin, ja IC-junissa pyörälle pitää erikseen varata säilytyspaikka pyörävaunusta. Masentavan sääennusteen takia pyöräilijöitä oli onneksi matkalla vain kohtuullinen määrä, mutta kesäkuukausina RB-junaan pyörän kanssa mahduttautuessa mukaan kannattaa varata aikaa ja hermoja.

Trierissä yövyimme juna-aseman lähellä olevassa Evergreen Hostellissa (suosittelen!) ja hyppäsimme aamusella pyörien päälle. Joen löytämiseen meni parisenkymmentä minuuttia, mutta kun löysimme joen, matka jatkui Mosel Fahrradwegia (Moselin pyörätietä) pitkin mallikkaasti. Ilma oli erittäin kaunis, lämmintä noin viitisentoista eli erinomainen pyöräilykeli.

Ensimmäisiä pysähdyksiä viiniviljelysten keskellä

Alue on yksinkertaisesti sanoinkuvaamattoman kaunista. Se muistuttaa Reinin laaksoa, mutta Trieristä päin lähdettäessä laakso on laajempi ja kukkulat matalammat. Kyliä on harvemmassa, joten luonnosta saa nauttia kyllikseen kylien välillä. Pyörätie oli huippukunnossa ja erittäin hyvin merkitty, koko matka ajeltiin asfalttia ja muita pyöräilijöitä oli pitkästä viikonlopusta huolimatta ainoastaan rajallisesti. Koska reitti kulkee laaksossa, ylä- ja alamäkiä on kohtuullisesti eli hyvin pärjäsi raskaallakin pyörällä.

Tauot pidettiin 20 km välein, jotta verensokeri ei ehtisi laskea liian alas. Taukopenkkejä- ja pöytiä löytyi reitin varrelta säännöllisin välein. Ensimmäisenä päivänä matkaa taittui reilu 80 km ja majoituimme Bernkastel-Kuesia edeltävälle leirintäalueelle. Iltasella ilma alkoi jo vähän viiletä ja telttaa pystyyn pistäessä sekä kokkaillessa meinasi jo tulla oikeasti kylmä. Onneksi lämmin vesi kuului siistin leirintäalueen hintaan (taisi olla teltan kanssa 15e / yö) ja suihkun ja syönnin jälkeen lähdimme katselemaan kaupunkia.

Bernkastel-Kues ilta-auringossa

Schmitt-Hergesin viinitilan ravintola keskustassa

Bernkastel-Kues on yksi monia Moselin laakson vanhoja kaupunkeja, joka on kuuluisa viineistään. Menimme Schmitt-Hergesin viiniravintolaan, siitä yksinkertaisesta syystä, että se sijaitsi kaupungin kauneimmassa rakennuksessa.

Viinimaistiaisia saa valita joko itse 2-4 cl laseihin, tai sitten ottaa yhden valmiista valikoimista. Herkkusuina valitsimme herkkuvalkoviinivalikoiman, sekä muutaman punaviinin kaveriksi. Viinit olivat kertakaikkiaan uskomattoman hyviä, ja nopean excel-tarvelaskennan jälkeen päädyimme tilaamaan lähtiessä 24 pulloa kotiinkuljetuksella :D 

Viinimaistelun ehdoton voittaja oli 15 vuotta vanha makea jälkiruokariesling, jota saatetaan tarjota erityisen hyvin käyttäytyville kunniavieraille niin kauan, kuin sitä riittää :D Myös Spätburgunder ja Grauburgunder olivat erinomaisia, sekä normaali kuiva Riesling.

Seuraavana aamuna ylösnousu oli hieman hyytävää hommaa, mutta kyllä siitäkin selvittiin. Makuupussini ei ihan selvinnyt noin kahden asteen yölämpötilasta, ja kaivelin keskellä yötä lisää vaatekertoja pussiin. Täytyi todeta, että kylmällä kelillä ja meikäläisen selällä ei telttamatkailu ole ihan paras harrastus. Aamujumpan jälkeen päästiin kuitenkin hyppäämään pyörien selkään, mutta lämpötila ei valitettavasti osoittanut kohoamisen merkkejä ja pysytteli auringon ollessa pilvessä noin kymmenen asteen tuntumassa. Eipäs tullut mieleen, että Saksassa voisi toukokuussa tarvia hanskoja!

Maisemat olivat edelleen kauniita, mutta pyöräilykumppanin kunto ei ollut ihan riittävä reissuun ja kylmyys teki omat tepposensa. Päätimme siis nauttia päivästä, mutta lopettaa telttailu ja kylmettyminen nukkumalla seuraava yö omassa sängyssä. Noin viidenkymmenen ajokilometrin jälkeen hyppäsimme siis junaan Bullayssa, ja ajelimme junalla kotiin.

Reissusta jäi kuitenkin sen verran hyvä fiilis, että viisikin astetta lämpimämmällä kelillä pitää ajella reitti loppuun asti.

Random-huomioita Saksassa elelystä

Nyt on jo puoli vuotta Saksanelämää takana eli muutamista aiheista voinee jo avautua. Olkaapas hyvät!

Energiansäästö

Käyn kääntämässä patterin täysille ennen suihkuun menoa, jotta kylppäriin tarkenee mennä. Kun parinkymmenen minuutin päästä uskaltaudun tsekkaamaan tilannetta pyyhe päällä, kämppis on käynyt kääntämässä patterin nollille ja kylppäri on taas jäinen. Patterit menevät yöllä pois päältä, minkä takia aamulla nouseminen on tuskaa ja patteri pitää ilmata päivittäin. Jos jätän keittiön lampun päälle vessassakäynnin ajaksi, on lamppu sammutettu palatessani takaisin. Ilmeisesti tapa kääntää patterit pois päältä asunnosta poistuttaessa on ihan yleinen koska olen kuullut sitä muiltakin (ei voi tehdä hyvää asunnoille varsinkaan kun minkäänlaista ilmastointiräppänää ei huoneissa ole).

Autoissakaan ei pidetä ajovaloja päällä, koska se säästää energiaa. Jepjep. Ymmärrän kyllä, että energia maksaa mutta tarviiko omasta elämästään siitä huolimatta tehdä helvettiä?
Viikon kohokohta on viikonloppu, jolloin kämppikset häipyvät ja saan ihan rauhassa pitää pattereita täysillä koko viikonlopun *kiähkiäh eli ilkeää naurua Oululaisittain*.

Noh, kaikkeen tottuu.

"Talvi"pyöräily

Tällä alueella pyörätiet ovat loistavat ja niitä menee pitkin ja poikin metsiä (kyllä! täällä on metsää :)) ja kaupunkipyöräilykin onnistuu vaivatta. Keskiluokkaiseen elämään polkupyöräily ei kuitenkaan ilmeisesti kuulu, sillä autoriippuvaisessa työporukassani työmatkapyöräilyni herättää hymähtelyä, vaikka toinen suomalainen kollega oli avannut pelin jo muutama kuukausi ennen saapumistani, Varsinkin nyt talvella meidän "pyöräilyosaston" toimintaa ihmetellään kovastikkin vaikka pakkaspäiviä on ollut tähän mennessä ehkä neljä ja suurimmaksi osaksi lämpötila on neljän ja kymmenen asteen välissä.

Yksi päivä työkaveri kysyi että eikö mua pelota että kuolen (pyöräilyyn viitaten). Selitin rauhallisesti, että pyörässä on kyllä hyvät valot ja pidän kypärää että eiköhän ne autot minut näe. Ja jos kuolen niin sitten ei voi mitään, myös istuminen tappaa. Selvisi kuitenkin, ettei kollega ollut huolissaan autoista vaan hypotermian mahdollisuudesta :D
Ulkonahan oli kokonaista kaksi astetta lämmintä ja sadekeli - siinä jos suomalainen onnistuu hypotermian ilman känniä hankkimaan niin on jo taitava. Ei pitäny pokka vaan piti käydä rauhottumassa viereisen huoneen puolella ja sen jälkeen selittää vähän perusteita kerrospukeutumisesta ja vedenpitävistä tuulipuvuista. Tosin tässä yhteydessä todettakoon, että tuulipuku piti kyllä käydä ostamassa Suomesta koska en löytänyt mistään urheiluliikkeestä tuulipuvun housuja (hox ilmainen bisnesvinkki - opetataan Saksalaiset tuulipukukansaksi!)

Lukot

Puolen vuoden jälkeen kotiavain alkaa jo kääntyä lukossa oikeaan suuntaan eikä kämppiksen tarvi tulla enää päästämään mua sisään. Näin kömpelölle tumpelolle aluksi myös ovikohtaamiset olivat vaarallisia.. yleensä ovi ei avautunutkaan oletettuun suuntaan ja kävelin siihen pahki noin 70 % ovenavauskerroista. Nyt prosentti on ehkä enää 30 % eli kehitys kehittyy ja mustelmat vähenee. Jei!

Lisäksi en voi ymmärtää miksi ovi pitää laittaa lukkoon ja takalukkoon vielä sen jälkeen kun se on suljettu. Yleensä kerrostalojen alaovi on koko ajan lukossa ja asunnon ovea ei saa auki ilman avainta (pelkkä nuppi käytävän puolella). Silti on maailman suurin synti jos ovi ei ole takalukossa kun asunnossa ei ole ketään. Noh, turvallisuus kai on enemmän tunteen kuin järjen asia.

Lehdet

Saksankielisiä on kohtuullinen määrä, joten myös laadukkaita aikakausilehtiä ja sanomalehtiä riittää. Oma suosikkini sanomalehdistä on Die Zeit, joka minun näkökulmastani taustoittaa jutut hyvin ja kirjoittaa laajempia artikkeleita yhteiskunnan ilmiöistä. Huonona puolena on se, että lehti on laajuudeltaan noin neljä kertaa sunnuntaihesari, ja kieli ei ole ihan helpoimmasta päästä. Kiinnostavien juttujen lukemiseen huonolla saksalla menee yleensä kaksi viikkoa, mutta eipähän tule kalliiksi :)

Ruoka

Se on halpaa. Sekä kotiin ostaminen että ulkona syöminen. Viikon ruokaostoksiin viikonloppu mukaanluettuna saa yksinasuvana yksinkertaisen ruokavalion ystävänä tuhlattua ehkä 20 -30 €. Tämä tarkoittaa siis kasviksia, lihaa, rahkaa ja raejuustoa, jugurttia sekä muita perusruoka-aineita suurinpiirtein viikon tarpeiksi sisältäen jopa viinipullon. Myönnetään, tuon Elovenat Suomesta mutta muuten paikallisilla mennään. Töissä syön monesti lähikaupan lounassalaattia, joka lisukkeineen maksaa ehkä 3 € päivässä. Jos käymme lounasravintolassa työpaikalta, se maksaa 5-10 €. Ihanaa! Ja mikä parasta, en joutunut alkamaan pullansyöjäksi vaan täältä saa ruisleipää! Se on kyllä luomua mutta minkäs teet, maailma ei ole aina täydellinen.

Verotus

Se ei ole halpaa. Saksassa on edelleen perhekuntakohtainen verotus, joka kurittaa sinkkuja. Määräaikainen avioliitto komean kiintiöpakolaisen kanssa on käynyt mielessä useammin kuin kerran, mutta en ole vielä siirtynyt toteutusasteelle.

Verotusluokat menevät yhdestä neljään seuraavasti siten, että ykkönen on korkein:

I       Yksinasuvat, vapaat (eli ei naimisissa olevat) työlliset. Avoliittoahan ei luonnollisesti lasketa.
II      Yksinhuoltajat
III     Naimisissa olevat, samassa taloudessa elävät henkilöt. Mikäli toinen puolisoista tienaa vähemmän, enemmän tienaava kuuluu tähän veroluokkaan ja toinen luokkan V
IV    Naimisissa olevat, joista molemmat tienaavat suurinpiirtein saman verran, voivat valita tämän veroluokan.
V     Namisissa oleva, jonka puoliso kuuluu luokkaan III
VI   Työllinen, jolla on useampia töitä

Aataminaikuista, sanon minä...mutta julkisessa keskustelussa ei näy toivoa verotuksen muuttamiseksi. Käytännössähän tämä kannustaa naiset jäämään kotiin, joka näkyykin huonosti kehittyneenä päivähoitojärjestelmänä ja pienten lasten äitien syrjimisenä työelämässä. Tosin päivähoitoa koitetaan par'aikaa kehittää mutta eihän se hetkessä tapahdu varsinkaan verotuksen ja muun yhteiskunnan painostaessa kotiin jäämiseen (tästä ehkä toinen teksti myöhemmin). Vielä uskomattomampaa on, että työssäkäyvää yksinhuoltajiakin kuritetaan korkeammalla veroluokalla kuin naimisissa olevaa miestä jolla on vaimo kotona! Pahoittelut yleistyksestä mutta väitän että tilanne on näinpäin 98 % talouksista

Myönnettäköön, että veroluokka ei kerro kaikkea. Saksan verotus on niin monimutkainen, että veroneuvojilla on käsissään hyvä bisnes. Jos veroilmoituksen yrittää tehdä itse, suositellaan yksinertaisessakin tapauksessa käytännössä käyttämään maksullista ohjelmistoa jotta ilmoituksen saa kunniallisesti tehtyä. Keskimääräinen veronpalautus veronmuutosilmoituksesta on 800 € / henkilö. Siis keskimäärin! Kertoo että verotuksessa olisi ehkä vähän liinaamista..
Kauhulla ensi vuonna koittavan veroilmoituksen tekoa odotellen.

Siinä näin ensi hätään! Jatkuu ehkä osassa kaksi tai sitten ei.