11 Kulttuuritekoa 7 Päivässä

Mitä saa, kun kiertää museoita, kulttuuritapahtumia ja kulttuurihistoriallisesti merkittäviä kaupunkeja ähkyyn asti viikon aikana? Päättele itse!

1. Gentin tee-se-itse -kävelykierros

Koska tammikuussa Europpa on turisteista tyhjä, matkailu on kiitollista kun ruuhkia ei ole. Toisaalta myöskään mikään turisteille suunnattu toiminta ei toimi, eli kyseessä on kaksiteräinen miekka. Ohjattujen kävelykierrosten puutteessa kiersin Gentin historialliset nähtävyydet turisti-infon paperikartta ja infolehtinen kädessä. Jäihän siitäkin jotain päähän, mutta arvostan edelleen live-oppaiden tai vähintään audioguiden apua kaupunkiin syvemmälle pääsemisessä. Kuvaavaa ehkä on, että en pysty ulkomuistista sanomaan yhtään oppaan antamaa mieleen jäänyttä yksityiskohtaa Gentistä. Mutta komeat oli maisemat joka tapauksessa :)

2. Design Museum Gent

Tämän ohikävely kuulu kävelyoppaan ohjelmaan, ja kun kuikuilin sisään sain ulos tulevalta henkilöltä repimättömän lipun, jolla pääsin ilmaiseksi sisään. Näyttely kertoi valon designista, ja esillä oli suomalaistakin valaistusmuotoilua. Elämyksiä syntyi tällä kertaa yllättäen vidoteosten parissa, esillä oli pari erinomaista lyhytelokuvaa, sekä maapallon valojen syttymistä ja sammumista seuraava teos. Lisäksi piti vähän leikkiä selfieillä valotunnelissa.

3. Modernia taidetta Gentin kirkossa

Jätän nykyään reissuilla monesti kirkot käymättä, koska niitä on tullut nähtyä jo kohtuullinen määrä. Monesti myös näissä pröystäilevissä Keski-Euroopan kirkoissa käynti saa mielen maahan, kun ajattelee millaisissa oloissa muu yhteiskunta ympärillä on elänyt kun kirkko on ostellut almuilla kultaa. Nyt kuitenkin kävelin sisään ja yllätyin iloisesti! Valokuvataiteen ja modernin taiteen näyttely sai ainutlaatuisen kontrastin keskiaikaisista pyhimysten kuvista ja maalauksista. Ajatuksia herättävää, piristävää, yllättävää!

4. Gentin nykytaiteen museo

Edellisestä harha-askeleesta nykytaiteen kanssa on ilmeisesti niin pitkä aika, että olin unohtanut että tarjonta kannattaa näiden kanssa tarkastaa etukäteen. Ostin lipun kyselemättä ja sisällä totesin, että pieleen meni. Näyttely koostui yhden taiteilijan sotaan, ihmisen haavoittuvuuteen ja toivottomuuteen liittyvää veristä, epämuodostunutta massaa sisältävistä ja jollain tavalla vääristynyttä ihmiskehoa muistuttavista valtavista teoksista.

Pidän taiteesta, mutta haluan että siitä jää myös minulle toiveikas ja hyvä olo, ja tämä näyttely ei ihan täyttänyt tätä tarvetta. Toisaalta tämä visiitti oli myös niin vaikuttava, että se jäi mieleen pitkäksi aikaa eli ehkä kokonaisuutena käynti oli kuitenkin onnistunut. Onneksi alakerran pikkunäyttelytilassa oli myös joitain tunnelman pelastaneita teoksia.

Kaupunkikartta, jossa teiden ja rakennusten niminä on esimerkiksi  "Parasiitti", "Juuret", "Lika", "Mahdollisuus" jne. Mistä arki, kaupunki ja minuus koostuu? Hauska ja ajatuksia herättävä!

Luonnon ja ihmisen suhdetta pohtivan taiteilijan tuotantoa. Hahmon sylissä on multaa.

Betonijärkäle, jonka toisella puolella lukee "Minä" ja toisella "Sinä". 

Voiko toista ihmistä ikinä saavuttaa? Miksi sallii itselleen sellaisia asioita, joita ei salli toiselle? Millaisen Minän näytän Sinulle?

5. Gentin valofestarit

Tästä ei valitettavasti jäänyt valokuvallista todistusaineistoa jälkipolville, mutta meininki oli vähän sama kuin aiemmin julkaistussa Winterlichter-postauksessa (http://frankfurtti.blogspot.de/2015/01/talvivaloja-eli-winterlichter.html). Paitsi että kohteita oli laajemmalla alueella ja enemmän. Lisää aiheesta löytyy sivuilta http://www.lichtfestivalgent.be/en/

Keskusaukiolla kolmen kirkon keskellä oli hieno musiikkia ja valoja sisältävä teos, jota ihailin pubin ikkunasta. Katsoin siinä samalla muka kävelyreitin valmiiksi, mutta aukiolla oli niin paljon porukkaa, että päätin oikaista. "Oikaisevaa reittiä" 15 min käveltyäni totesin, että nyt ei tainnut mennä ihan putkeen ja kaivelin laukkuani katsoakseni karttaa, joka oli tietysti jäänyt baarin pöydälle. Koska oli kylmä, pimeä ja väsytti, totesin tässä vaiheessa siirtyväni ihan mielelläni kohti Antwerpenissä sijaitsevaa sänkyä. Näin ratikan ikkunasta vielä muutamia valoteoksia joten voitaneen sanoa että osallistuin näyttelyyn riittävästi voidakseni sanoa käyneeni siellä.

6. Kävelykierros Antwerpenissa

Tykkään kävelykierroksista, koska niissä ei tarvitse jököttää paikallaan, mutta silti asiantunteva opas valottaa paikallista kulttuuria ja historiaa yleensä kohtuullisen mielenkiintoisella tavalla. Jotenkin on aina kiva katsella elämää vaikkapa 100 tai 200 vuotta samalla paikalla eläneen ihmisen näkökulmasta. Anwerpenin englanninkielinen kierros oli tällä kertaa turisti-infon järjestämä englanti-ranska -kierros. Kahdelle kielelle kääntäminen hidasti hommaa jonkin verran, mutta odotusajoista huolimatta kaupunkiin pääsi kivasti kiinni ja sai hyviä vinkkejä missä kannattaa vielä käydä.

Euroopan vanhimpia rullaportaita, kävelykierroksella opittua :D

7. MAS - Museum Ala Strom eli Museo joen varrella

Jostain syystä tällä museolla on modernin taiteen museoon liittyvä nimi, ja rakennuskin on moderni. Se on rakennettu Napoleonin rakentaman padon viereen Antwerpenin satama-alueen alkuun kahden joen uoman väliin. Arkkitehtuuri olisi voinut olla ihan kiehtovaa ilman räntäsadetta, jonka takia juoksin nopeinta reittiä sisään. Näyttelyt koostuivat perinteisistä historiallisista aiheista, sisältäen alkuperäisasukaskulttuureja, Belgialaisten vaikutusta maailmaan sekä Anwerpenin historiaa. Modernia taidetta odottaneelle tämä oli tietysti pieni pettymys, mutta tulipahan tutustuttua tähänkin. Kierroksella opin, että Anwerpenin erikoisuus ovat timantit, noin 80% maailman raakatimanteista kuljetetaan Antwerpeniin käsiteltäväksi. Muutakin teollisuutta löytyy, ja kylän satama-alue on noin 5 kertaa kaupungin pinta-alan kokoinen. Että semmosta.

Hassunhauska teatterirakennus

Aina on ilo matkustaa räntäsateessa

8. Plantin-Moretus Museo eli kirjapainomuseo

Ja sitten päästiin asiaan. Antwerpenissa sijaitsee Unescon maailmanperintökohteen statuksenkin saanut kirjapainomuseo. Talo oli ollut saman kirjapainosuvun hallussa 300 vuotta, ja mitään ei ole heitetty pois. Kirjapainon perustaja muutti taloon 1555 ja pisti painokoneet käyntiin 1579 Guttenbergilta tilatuilla painokirjasimilla. Alkuperäiset talon esineet, kirjapainojen lisäksi siis arvokkaat nahkatapetit, puulipastot, kyntteliköt jne. on säilytetty. Talon kolmas isäntä oli hyvää pataa Rubensin kanssa, eli talosta löytyi muun arvokkaan taiteen lisäksi myös kohtuullinen määrä aitoa Rubensia. Oltiin aika lähellä taidefriikin paperi-insinöörin taivasta.

Onnellinen insinööri loistavan audioguiden kanssa

Yksi maailman ensimmäisistä kirjapainoista. Musteenlevitin on tehty koirannahkasta, koska koirilla ei ole ihohuokosia jotka saisivat värin levittymään epätasaisesti.

Osa talon laajasta kirjastosta, joka käsittää kohtuullisen osan maailman vanhimmista kirjoista sekä painolaattoja

Painotehdas, jossa kuusi painokonetta sekä kirjasimia.

Rubensia nahkatapetilla verhoillussa huoneessa.

Lista 1600-luvun kirkon kieltämistä kirjoista, painettu Plantin-Moretuksen painotalossa. Samassa painossa missä kyseiset kirjat. Bisnesmiehiä.

9. Frankfurtin modernin taiteen museo, Taunusturm

Frankfurtin modernin taiteen museon yksi osa sijaitsee keskustassa ja poikkesimme tänne matkalla Schirn-museoon. Esillä oli "Boom She Boom" -näyttely eli nykytaidetta naistaiteilijoilta. Näyttelytila oli yhdessä kerroksessa, mutta keskikokoiseen tilaan oltiin saatu järjesteltyä kivasti melkoinen kasa vaihtelevia teoksia. Alastomuutta ja naisten esineellistämistä esiintyi sama määrä kuin miestaiteilijoiden teoksissa, mutta ehkä teoksia tuli pohdittua naisnäkökulmasta enemmän kun ne tiesi esineellistettävän sukupuolen tekemiksi. Mielenkiintoinen ja mukava kokemus!

10. German POP, Schirn Museum

Schirn-museo on yksityinen taidegalleria, joka esittää vaihtelevia näyttelyitä arkkitehtuurillisesti hienossa tilassa. Näyttelyt ovat normaalisti kohtuullisen kalliita, mutta onnekseni seuralaisen firmalla oli yhteistyökumppanuus Schirnin kanssa eli pääsin ilmaiseksi!

German POP oli nimensä mukaisesti saksalaisten  POP taiteilijoiden tekemää hauskaa, kantaaottavaa ja hubbabubban väristä kansantaidetta. Tykkään POP-taiteesta, koska siitä tulee aina kiva olo. Insinööriä toki hämmensi, kun 60-luvulla rakennettuja liikkuvia teoksia ei särkymisvaaran vuoksi saanut liikuttaa kuin pari minuuttia tunnin välein. Olisko se nyt niin suuri rikos vaihtaa ne hammaspyörät ja vaihteet?

11. Affiche-näyttely, Schirn Museum

Schirnissa on kaksi näyttelytilaa, ja toisessa oli POP-taidetta edeltäneen uusio-posteritaiteen näyttely. Affichistit eli posteripojat (Affiche - juliste, posteri, oma suomennos) olivat ranskalainen ryhmä 40-60 luvulla, joka keräsi kaduilta julisteita ja työsti näitä uusiksi teoksiksi. Ajatuksena oli hyödyntää sinänsä jo populaaritaidetta olevat mainokset uudella tavalla. Töissä hyödynnettiin myös julisteiden kerroksellisuutta, väliin niitä oli kertynyt kymmeniä päällekkäin. Alkuajan teoksissa julisteet oli käsitelty massaksi asti, eikä alkuperäisistä postereista saanut enää selvää. Loppuajan teokset olivat jo POP-taidetta ja Marilynkin bongattiin. Isoja, vaikuttavia teoksia ja hyvä mieli jäi, tosin sama tekniikka alkoi jossain välissä vähän toistaa itseään. Hauskin osa näyttelyä oli video raaka-aineen keruumatkasta joka oli homman laittomuuden takia kuin paraskin varasleffa.

Lisäksi näyttelytilaan oli tuotu äänitaideteoksia. Rentouttavan kurkkulauluteoksen parissa lepuutimme hetkisen päätä ja jalkoja ennen siirtymistä hyvin ansaituille caipirinhoille.

Kuvan lähde: www.schirn.de

"Silleen periaatteessa ihan fiksu, mitä nyt vähän väliä pikkusen sekoilee"

Olen kyllä tehnyt tyhmiä mokia tasaisin väliajoin koko elämäni, mutta täällä tahti on kiihtynyt huimasti. Uuden kielen ja työn opettelu vienee sen verran aivokapasiteettia, että sitä ei ihan kaikkiin muihin suorittaviin tehtäviin sitten jääkään..

Tällä kertaa keskitytään varsin pirremäiseen töhöilyyn tyyppiä:
- Pankkikortin tunnusluvun unohtaminen
- Nukkuminen viikon ajan työkavereiden nurkissa, koska avaimet sijaitsivat työreissun jälkeen toisella puolella maata
- Rautasahan unohtaminen käsilaukkuun ja yritys kävellä sen kanssa lentokoneeseen
- Asiakassähköpostin muotoilu "teidän tavarat on saapumassa ensi viikolla paikkaan xxx (=kilpailijan osoite toisella puolen maata)". Ja laittaa korjausviestiin edelleen väärän osoitteen.
- Innostuu liikaa ja ei ihan muista kuorruttaa englantilaiselle esimiehelle kaikkea siirappiin ja sitten se on ihan hätääntymässä että miten toi ihminen voi puhua noin suoraan.

Viikonloppuna unohdin miten pankkiautomaatista nostetaan rahaa. Olin menossa ulos ja pussissa oli 22,30 e rahaa. Kotiin tullessa rahaa oli jäljellä 30 snt, eli hyvin meni. Seuraavan päivän ostoksista selvittiin sillä, että kortilla pystyi kyllä maksamaan, vaikkei sillä käteistä saanutkaan (yritin kyllä ahkerasti eri pankkiautomaateilla). Lauantai-illan keikan tarjoiluineen maksoi miespuolinen saksalainen ystävä, jonka olin maan tavoista poiketen ehtinyt tottaa siihen, että maksan oman osuuteni. Maanantaina soitin sitten pankkiin ja tiedustelin, että mikähän kortissa on vikana kun ei anna käteistä. Puhelun aikana koin ahaa-elämyksen ja totesin että olin yrittänyt tulostaa tiliotetta rahannoston sijaan. Siis sen jälkeen kun olin ensimmäiset 7 kk onnistunut käyttämään pankkiautomaatteja saksan kielellä ongelmitta. Hyvin meni vaikka ite sanonkin :D

Tällaisen töhöilyn jälkeen ei suinkaan masennuta ja aleta syyttää itseä tyhmyydestä, koska se ei auta mitään. Silloin ihan ensin nauretaan itselle, ja sitten ihan heti seuraavaksi mietitään nopeasti viidestä kymmeneen mielellään aiheeseen liittyvää onnistumista, esimerkiksi näin:

1. Osasin tosi hienosti puhua saksaa puhelimessa pankkitätin kanssa, ja sitäpaitsi (2.) viime viikolla kirjoitin kahden tunnin saksankielisestä palaverista palaverimuistion saksaksi (ISO Onnistuminen :D). (3.) Ja sitten osaan jo sanoa suikuputki ja vedenkeruuallas ja viiraosa ja vaikka mitä muuta tarpeellista saksaksi niin että asiakaskin ymmärtää. (4) Ja jos ei pitkän saksankielisen työviikon jälkeen enää jaksa ajatella niin sehän tarkoittaa että aivokapasiteetti on tehokkaasti käytetty. Ja (5) saksan aineissa ei ole enää yhtään niin monta datiivi/akkusatiivi/adjektiivin taivutusvirhettä kuin aluksi eli jos muistaisin mikä on nosto niin osaisin luultavasti laittaa sen datiiviin.

Jos tämäkään ei auta niin sitten rimpautetaan kaverille, ja johan alkaa elämä hymyilemään.

Ja sen jälkeen voi jo ajatella että mitähän söisi iltapalaksi ja pitäisiköhän sitä käydä kaupassa ja ompas kiva kun kohta on jo kevät ja hymyilipäs tuo poika söpösti. Ja seuraavalla kerralla muistaa miten sitä rahaa nostettiin :)

Mikä on myös aika kivaa on, että ensimmäistä kertaa mulla on tiimissä samantyyppistä työtä tekevä nainen. Miehet ovat työkavereina, kavereina ja ihmisinä kyllä ihan parhaita, mutta niissä on yksi puute (no, tässä kontekstissa..) - ne ei myönnä töhöilyjään! Miehille voi kyllä kertoa, että saimpas tässä sitten kolme ihmistä vihaiseksi kun oikaisin vähän sisäisiä sääntöjä, mutta ne vaan myhäilee ja hymähtää silleen lyhyesti ja tulee olo että oompas tyhmä nainen. Vaikka jokainen niistäkin on omat töhöilynsä tehnyt. Tämä meidän toinen supernainen se vaan reilusti sanoo, että no älä huolehdi, minä tyttö se lähetin kerran kokonaisen telan väärään osoitteeseen tai ajoin 300 km väärään suuntaan kun en ihan muistanut mikä ero on Düsseldorfilla ja Hannoverilla. Ja sitten nauretaan ja todetaan että olipas hauskaa ja elämä jatkuu.

Ja niin jatkuu, hymyillen ja joka päivä uutta tai uudestaan oppien :)

Koneeseen menetetty rautasaha viimeistä kertaa käyttötilanteessa (kyllä, pyörä on oma..)

Olutta ja paperikoneita Belgiassa

Työreissu suuntautui kerrankin jonnekin muualle kuin parintuhannen asukkaan pikkukylään, jonne joku on päättänyt sata vuotta sitten rakentaa paperikoneen. Pääsin nautiskelemaan yhdestä Belgian kauneimmista kaupungeista, nimittäin Gentistä.

Gent on kanavien halkoma pikkukaupunki Belgian flaaminkielisessä osassa, ja on saanut kuulemma palkintoja iltavalaistuksestaan - enkä ihmettele! Alla ihan pari kuvaa pointin todistaakseni.

Tapasin myös paikallisia (koska JCI Gent Artevelde on JCI Jyväskylän twinning-kamari - jätä huomiotta ellet ymmärrä tai googlaa :D) turkkilaisen pitsan ja oluen äärellä. Gent on kuulemma niitä paikkoja Belgiassa, johon turkkilainen vähemmistö on imigroitunut jo aikoja sitten, eli turkkilainen pitsa on paikallinen erikoisuus. Ei ehkä pohojos-pohojojamaalaselle niin eksoottinen kokemus, mutta kivahan se on aina kunnon känkkyä saada. Samalla kyselin vähän enemmän Belgian menosta, ja sain selville että Saksan sinkkuja syrjivästä verotuksesta tuittuuntuneelle Belgia olisi ehkä vielä pahempi paikka - naimaton paikallinen sanoi maksavansa veroja palkastaan 65 % !! Harmi, hetken mietin jo muuttoa Gentiin. Gent kuulosti myös olevan aika kokeilunhaluinen ja uudistushakuinen paikka, siellä oli esimerkiksi ensimmäisenä Belgiassa otettu käyttöön kasvisruokapäivä kouluissa. Kuulin muutamia muitakin esimerkkejä, mutta empiirisen todistusaineiston löysin seuraavana päivänä vieraillessani kirkossa ja löytessäni sieltä modernin taiteen näyttelyn. Hienoa Gent!

Perjantaina hommat saatiin yllättäen kohtuullisen ajoissa loppuun ja kone käyntiin, eli jäi vielä vähän aikaa kierrellä Gentissä. Opastettuja kierroksia ei löytynyt, mutta turisti-infon antama opas kädessä kävelin läpi nähtävyyksien eksyen ainoastaan kaksi kertaa. Hyvä minä! Gentissä silmiinpistävää oli, miten siistiä ja entisöityä kaikki oli muihin historiallisiin Keski-Euroopan kaupunkeihin verrattuna. Katsoi sitten mihin tahansa, rakennukset oli huollettu alkuperäistä kunnioittaen, roskia ja narkkareita ei pyörinyt jaloissa ja kuten tammikuisessa Euroopassa nyt ylipäätään, turistejakaan ei ollut liikaa.

Gentistä siirryin illaksi Antwerpeniin junalla. Valintaperusteeksi riitti se, etten halunnut Brysseliin ja Antwerpen oli seuraava, joka osui kartalta silmään. Matkustustavoilleni uskollisesti yövyin 10 sängyn huoneessa opiskelijahostellissa. Perjantaina kaaduin suoraan sänkyyn rautatieasemalta ostetun sämpylän voimin, mutta lauantaina lähdin katselemaan kaupunkia. Alunperin ajatuksena oli lähteä Bryggeen, mutta sää ei näyttänyt lupaavalta, joten jäin Antwerpeniin. Ensimmäinen tunti tuhrautui valitettavasti shoppailuun, koska Antwerpenissa oli hemmetin kylmää, kosteaa ja sateista. Kuvassa näkyvä "hame" oli viimeisiä lämmityskeinoja, mitä keksin kalsareiden lisäksi - eli H&M:n kaulaliina joka kääntyi kankunlämmittimeksi. Näin sitä suomalainen keksii keinot säähän kuin säähän +10 C alapuolella!

Iltapäiväksi ilma kuitenkin parani, ja päädyin parin norjalaisen ja parin ranskalaisen kanssa ohjatulle historiakävelylle kaupungin läpi. Kun on saanut maistaa loistavia Sandemanin kävelykierroksia, oli kahdella kielellä puhuttu mummoversio kohtuullisen rauhallistempoinen. No, tulipahan yritettyä sönköttää ruotsia norjalaisten kanssa ja paleltua vähän lisää. Päällimmäisenä ajatuksena jäi jälleen kerran mieleen, että nämä ne vaan rakenteli kivikirkkoja ja purjehti maailmalla silloin kun suomalaiset asui luolissa.

Kävelykierroksen mummo-ohjaaja ja Antwerpenin keskustaa

Tämä saattaa näyttää vähän epäilyttävältä, mutta kyseessä on tarina sataman hengestä "Lange Wapper"(vapaasti käännettynä "pitkä heiluja"), joka saattoi ottaa minkä muodon tahansa. Jos miehellä meni baarissa vähän myöhään ja paluu kotiin venähti pikkutunneille, selitys oli että Lange Wapper oli tullut vastaan ja sitä oli säikähdetty niin paljon että piti piilotella porttikongissa siihen asti että uhka oli ohi. Keinot on monet..

Välillä piti tietysti syödä, ja lauantaina suunnistin nettisuositusten perusteella hassuun pyhimyskuvia täynnä olevaan raflaan. Yleisesti ottaen pubien sisustus perustui ajatukseen "Tämä on toiminut viimeiset 200 vuotta, turha muuttaa toimivaa konseptia!". Mikä on tietysti suomalaiseen kliinisyyteen tottuneelle rappioromantiikan ystävälle aika ihanaa. Belgian erikoisuus on ilmeisesti ribsit, joita tarjoilee pubien lisäksi Amadeus-ketju. Mainostan poikkeuksellisesti ketjuravintolaa (ei kuitenkaan iso ketju, ja ravintoloilla oma profiili) ihan vaan sen takia, että (a. Ruoka oli hyvää) ja b) Tarjoilijat oli hemmetin komeita. 50-luvun musiikki, ajan tamineisiin pukeutuneet täydellisen ruosteisen charmikkaat tarjoilijamiehet (ei yhtään naista). Aaah! Suosittelen ravintolaturismia Begiaan. Valitettavasti tarjoilijat oli niin nopealiikkeisiä että niistä ei saanut kuvaa, suosittelen kokemaan itse.

Amadeus vasemmalla ja pyhimysravintola oikealla

Seuraava ravintolakokemus oli sitten vähän paremmassa 3 ruokalajin lounaspaikassa (kun nukkuu halvalla, voi syödä hyvin!). Jälkiruoasta valitin tarjoilijalle, että luulin että siihen kuului suklaamoussekin. Tarjoilija totesi, että siinähän se on tarjottimella (snapsilasissa), mutta koska se on Leidille ilmeisesti liian pieni sattuakseen edes silmään niin hämpäs tuo Leidille toisenkin (jep - korrektia käyttäytymistä mantereella kuin mantereella Pirre).. No, selvisi syykin vessareissun aikana :D Ravintola makuuni..

Koska Belgiassa oltiin, oluenrakastaja oli tietysti omimmillaan. Ymmärsin alkaa tavoitteellisesti antamaan olutarvioita itselleni whatsappiin vasta puolivälissä reissua, eli tuhansien oluiden Belgiasta jäi vielä muutama herkku arvioimatta. Kiinnostuneille arvostelut näistä ovat saatavina pisteytyksin kotisähköpostiin :)

Maisteltuja oluita. Suosikiksi nousivat näistä Westmalle Blond (10) sekä Affigem (9,7), tummista Rochefort (9+)

Ja sitten vielä otos paikallisen R-kioskin näyteikkunasta.

Joinko reissulla sitten ainoastaan olutta? No, sitäkin, mutta tätäkin reissua sivuava 10 kulttuuritekoa 7 päivässä -juttu tulossa ulos seuraavaksi!

Ps. Belgiassa se ei ole Park & Ride vaan Kiss & Ride :D

Kölnin visiitti

Tällä matkaraportilla oli pitkähkö toimitusaika, mutta tuli se viimein ulos! Tässä siis kuvaus kesäreissusta Kölniin

Matkasimme paikan päälle junalla, joka kulkee huimissa maisemissa pitkin Reinin rantaa. Sparpreisfinderillä, eli DB:n säästöhintahaulla saa junalippuja kohtuullisen edullisesti, kun varaa ajoissa. Lisäksi minulla on vielä -25% DB:n eli paikallisen VR:n alekortti, jolla saan alennuslipuistakin neljäsosan hinnasta pois. Junalla matkustaminen on miellyttävää, tosin DB:n aikataulussa pysyminen ei ole sen kummallisempaa kuin sen suomalaisella sisarellakaan.

Rautatieasema sijaitsee katedraalin vieressä, eli saimme ensikosketuksen kirkkoon heti saavuttuamme. Tuomiokirkosta ei voi kyllä muuta sanoa, kuin että se on vaikuttava. Joka kerta.
Hämmennyksen ja kunnioituksen tunteiden jälkeen kipaisimme viemään kamppeita surkeaan, mutta halpaan hotelliimme ja suuntasimme kirkkoa tutkimaan. Vinkkinä, että savuton huone voi halvoissa hotelleissa tarkoittaa sitä, ettei itse ole pakko polttaa ellei halua, mutta muut ovat kyllä voineet polttaa.

Kirkolla yritimme kuumeisesti löytää opastettuja kierroksia ja tuhlasimme tässä varmaan 40 min. Lopulta löysimme kierrosten tarjoajan torin toiselta puolelta, mutta kaikki opastetut kierrokset olivat luonnollisesti jo täynnä. Audiokierroksia ei jostain syystä tarjottu, ja tämän markkina-aukon täyttämiseksi ideoimme välittömästi audiokierroksia maailman tärkeimpiin nähtävyyksiin sisältävän appsin. Lisätietoja asiakastarpeista saa kysymällä ;)

Kiersimme sitten kirkkoa saksaksi kirjoitettujen taulujen avulla minun yrittäessä parhaani mukaan kääntää tärkeimpiä pointteja. Lisäksi välillä lyöttäydyimme oppaan viereen kuullaksemme pätkiä opastetuista kierroksista. Info jäi vähän hajanaiseksi eli lisävisiitti voi myöhemmin olla tarpeen. Sisätilojen tutkimisen jälkeen suuntasimme kirkon kellariin, jossa oli esillä esineistöä kirkon aarrekammiosta. Pappien ja piipojen kulta- ja hopealangasta punottuja viittoja, jotka painoivat varmaan kymmeniä kiloja. Uskomaton määrä kultaesineitä timantein koristeltuina. Hautakammioita ja patsaita. Vaikuttavaa mutta myös surullista - miten uskonnon varjolla on riistetty ympäröivää yhteiskuntaa.

Sitten koitti herkullisin osuus, eli kirkon torniin kiipeäminen. Olimme ostaneet tornilipun samalla kellarilipun kanssa, joka osoittautui oikeaksi ratkaisuksi nähtyämme tornin lippujonon. Ehdimme kipuamaan ylös viimeisten sille iltaa torniin päästettyjen joukossa ohiteltuamme korrektisti ja vähemmän korrektisti lipunmyyntijonossa seisovat. Torniin johtavien 553 portaan kipuaminen oli oma hommansa, mutta kyllähän se kannatti! Kirkon joka neliömetriä pursuavat yksityiskohdat erottuivat ylhäältä hienosti, ja toki myös maisema oli upea.

Kirkossakäynnin jälkeen seuraava luonnollinen askel on tietysti etsiä olutta. Kölschia, eli paikallista hyvin kylmänä, pienissä 2 dl laseissa tarjoiltavaa kevyttä olutta sai kaupungin ehkä kuuluisimmasta oluttuvasta, eli Früh am Dom:sta. Kuvassa oluet on valitettavasti jo tuhottu, koska oli vähän jano :)

Illallisravintolan etsin Michelin recommeded -listalta, joka on tarjonnut onnistuneita ravintolaelämyksiä ympäri Eurooppaa. Tällä kertaa listasta valikoitui ravintola Em Krütsche, joka sijaitsi Reinin rannalla. Sinne kävellessämme ihmettelimme suljettua toria, jonka jokaisella sivulla seisoi vartija. Asiaa kysyessämme saimme selville, että kaupungin sinfoniaorkesterin konserttitila sijaitsee torin alla, ja torilla ei saa kävellä konsertin ollessa menossa, koska askeleet kuuluvat konserttisaliin. Jossain käytännön ja ideaalimaailman välillä lienee ollut pieni aukko homman suunnittelussa :D Ruoka oli jälleen erinomaista, ja ruuan jälkeen istuskelimme Reinin rannalla lämpimässä kesäsäässä kaupunkia ihastellen.

Koska kirkkovierailu vei niin paljon aikaa, meillä oli reissulla valitettavasti aikaa vierailla ainoastaan yhdessä museossa. Vierailukohteeksi valikoitui NS Dokumentationszentrum der Stadt Köln, eli natsisaksan aikainen dokumentaatiokeskus. Tila oli toiminut vakoilutoiminnan dokumenttiarkistona ja kuulustelutilana, jossa epäilyttäviä henkilöitä oli säilötty, kuulusteltu ja tapettu. Täällä sellit olivat säilyneet pääosin alkuperäisessä asussaan, mikä on aika poikkeuksellista. Suurin osa natsisaksan perinnöstä on tuhottu tai niitä ei ainakaan ole avattu yleisölle. Tässä museossa oli hyvä audioguide ja vankien tarinoita ja natsisaksan historiaa selitettiin kattavasti. Erittäin hyvä museo, suosittelen!

Minä suuntasin iltajunalla kohti Berliiniä työreissulle ja Frankfurttia kohti matkaava Jesse sai karvaasti oppia, että sunnuntaijunaan kannattaa aina varata paikkalippu. Köln ansaitsee ehdottomasti vielä toisenkin visiitin!

Random-huomioita Saksassa elelystä vol 2

Vesi

Se on kovaa, eli toisin sanottuna siinä on kalkkia. Paljon. Suomen pehmeään veteen tottuneelle kovan veden kanssa toimiminen ottaa vähän oppimisaikaa. Esimerkiksi pyykkipulveria saa kylvää kaksinkertaisen määrän jos mielii saada edes osan tahroista pois. Jos haluaa pitää valkoisen pyykin alkuperäisvärisenä, valkaisuainetta on parempi opetella käyttämään. Astiat pitää ottaa pois koneesta ja kuivata heti pesun jälkeen, ellei halua syödä valkopilkullisista astioista. Kahvinkeittimen vesi on parempi suodattaa jos haluaa keittimen elävän yli kaksi kuukautta. Jne. Demonstraatiokuva kattilasta ja sen ympäristöstä vedenkeiton jälkeen suodattamattomalla vedellä.

Netti

Isoveli valvoo -yhteiskunnan pelko on kovalla tasolla. Ilmaisia wlaneja ei tahdo löytyä mistään ja monissa hotelleissakin netin käytöstä joutuu maksamaan erillisen hinnan. Jopa nuoret suhtautuvat nettipankkiin epäilevästi ja varsinkaan vanhemmat eivät juuri harrasta facebookia tai muita yhteisöpalveluita. Harvoilla liikkeillä on nettisivut, ja jos on niin niissä ei vahingossakaan julkaista mitään ajankohtaista tietoa. Kuntosalin aukioloajat löytyvät kyllä periaatteessa netistä, mutta poikkeusaikataulut ainoastaan tulostetuilta lapuilta salin vastaanotosta. Pikkufirmojen sähköpostit luetaan ehkä kerran päivässä ja niihin vastataan kaksi kertaa viikossa - jos haluaa saada palvelua, on parempi soittaa. Saksasta ei ole tarjolla myöskään Googlen street view:ta suuren vastusksen vuoksi.

Alussa kuvittelin vielä että asiat ovat netin suhteen Suomen tasolla, joten ihmettelin pankkitilin avauksen loppuvaiheessa paperinivaska kädessäni että missä nettipankkitunnukseni ovat. Selvisi, että ne pitää anoa erikseen. Virkailija oli kovin epäileväinen kyvykkyydestäni käyttää saksankielistä nettipankkia, ja sain todella kovistella saadakseni suoraan vakinaisesti käytössä olevan nettipankin kuukauden kokeilutunnusten sijaan. Huoh. Jonkun lakipykälän takia minun pitäisi vielä käydä kuukausittain automaatilla printtaamassa ulos tilitapahtumani, jotta tiedän varmasti mitä tilillä tapahtuu. On saattanut pari kertaa unohtua..

Paperi

Paperi-insinöörille on tietysti iloinen asia, että maailmassa joku vielä käyttää paperia. Tosin paperittomaan toimistoon tottuneelle se ei ole. Jos haluaa saada selville, onko asiakkaalta tullut tilaus, pitää käydä sihtaamassa läpi sihteerin paperipino. Sähköisessä muodossa saapunut tilaus siirtyy siitä uudelleen skannattuna ehkä viikon-kahden sisällä järjestelmään... jonne sähköpostin voisi siis tallentaa myös suoraan jos viitsisi. Jos saan muutosehdotuksia tekemääni muistioon, ne saapuvat kuulakärkikynällä kirjoitettuna tulostettuun paperinivaskaan. Jos tietoa ei ole tulostettu, sitä ei ole olemassa.

Sama pätee tietysti kaikkeen byrokratiaan, eli mihin tahansa vakuutus- tai pankkiasiaan, asuinpaikan muutokseen tai sopimusasiaan. Jokaiseen nippuun tulee saada asiaankuuluvat leimat ja allekirjoitukset, sekä 30-sivuinen nippu paperia, joista jokaisen kulmaan lisätään nimikirjaimet. Tässä vaiheessa täytyy kyllä todeta että vuodesta 2006 jolloin rumban viimeksi kävin läpi, homma on kyllä parantunut. Tieto maahan muuttamisesta siirtyi jopa automaattisesti kaupungintalolta verotoimistoon, josta veronumero tuli postilla kotiin (pyysin sitä sähköpostilla mutta tämä oli kuulemma mahdotonta.. noh, kaikkea ei voi saada).

Asiakaspalvelu

Luulin, että mistään ei löydä niin huonoa asiakaspalvelua kuin Suomesta. Olin väärässä. Suomen palvelun kunniaksi on sanottava, että vaikka se on usein epäystävällistä, on se kuitenkin tehokasta. Toisin on "tehokkuuden perikuvassa" Saksassa. Kahviloita tai ravintoloita, jossa tilataan ja maksetaan samantien tiskille on vähän (amerikkalaiset ketjut poislukien, joita en käytä muutenkaan). Ravintolassa / kahvilassa / pubissa odotetaan siis ensin tarjoilijaa, jotta saadaan tilattua. Kun on tarpeeksi odotettu, aletaan vilkuttaa vimmatusti. Kun ei vieläkään tapahdu, käydään hakemassa tarjoilija käsikynkkää pöytään. Tämä tarjoilija ottaa ainoastaan juomatilaukset, eli toistetaan sama ruoan tilaamiseksi.  Ja jälkiruoan tilaamiseksi. Ja laskun saamiseksi. Lisäksi tarjoilu on kohtuullisen usein epäystävällistä ja saa aikaan tunteen, että olen tehnyt maailman suurimman synnin saapumalla ulos syömään. Jos ruoan laadusta, unohdetusta ketsupista tai juomatilauksesta erehtyy valittamaan, pyydetään kiltisti anteeksi mutta mitään ei edelleenkään tapahdu eikä kompensaatiota tule.

Ylivoimaisesti turhauttavinta on laskun odottaminen. Ravintolat eivät mitä ilmeisimmin ole ymmärtäneet, että jos täydestä ravintolasta saa asiakkaan ulos, pöytä vapautuu uusille asiakkaille, jotka kantavat paikkaan lisää rahaa. Yritä sitten selittää näille bisnestä. Kerran olen noussut pöydästä, laittanut takin päälle ja lähtenyt kävelemään, jolloin tarjoilija  kuin taikaiskusta ilmestyi paikalle. Tottakai myös hyviä paikkoja löytyy, mutta nyt täytyy sanoa että luojan kiitos Suomen tarjoilijakoulutuksesta ja niistä ravintoloista, jotka käyttävät koulutettuja tarjoilijoita! En ymmärtänyt standardisoitua palvelulaatua ennen tänne saapumista. Jopa hyvissä ravintoloissa nimittäin kakkosketjun ollessa vuorossa, saa joutua kestämään vaikka mitä.

Talvivaloja eli Winterlichter

Palmengarten eli palmupuutarha on Frankfurtin kasvitieteellinen puutarha. Talvisaikaan puutarhan puistoalueella järjestetään Winterlichter-valoinstallaatiokokoelma, jota pääsee ihailemaan pääsymaksua vastaan pimeän aikaan illalla viidestä kahdeksaan. Puiston kiertoon kannattaa varata vähintään tunti, ja koska myös sisätiloja oli auki, niin niissä vieraillessa puolitoista.

Sijainnista osaan sanoa, että paikalle löysi palijasjalakasen oppaan kanssa kymmenessä minuutissa U-bahnilla, eli Pirita-kertoimen kanssa yksin ehkä puolessa tunnissa. Ja olihan se kiva! Kaupungin pilvenpiirtäjät siinsivät taustalla ja valoinstallaatioista löytyi kolmiulotteiselta näyttäviä 2D-hevosia, vaaleanpunaista metsää, suihkulähteisiin heijastettuja videoita ja kaikkea mahdollista. Seuranani ollut hullu kemisti oli katsonut Naked Survival -jaksoja, minkä inspiroimina suunnittelimme sisätilareissuilla oikeaa alastonselviytymisstrategiaa trooppisen ilmaston kasvihuoneeseen. Onnistuin raahaamaan kaverin pois ennen kuin vaatteet lensivät, eli ei hätää :P

Alla muutamia otoksia, joista toivottavasti huomaa että paikan päällä oli aika hienoa. Huomatkaa erityisesti keskimmäisenä esiintyvä kastelukannuteos, joka on mielestäni osoitettu kaikille murhaamilleni huonekasveille. Anteeksi luontoemo, tässä sulle taidetta kompensaatioksi.

Random-huomioita Saksassa elelystä

Nyt on jo puoli vuotta Saksanelämää takana eli muutamista aiheista voinee jo avautua. Olkaapas hyvät!

Energiansäästö

Käyn kääntämässä patterin täysille ennen suihkuun menoa, jotta kylppäriin tarkenee mennä. Kun parinkymmenen minuutin päästä uskaltaudun tsekkaamaan tilannetta pyyhe päällä, kämppis on käynyt kääntämässä patterin nollille ja kylppäri on taas jäinen. Patterit menevät yöllä pois päältä, minkä takia aamulla nouseminen on tuskaa ja patteri pitää ilmata päivittäin. Jos jätän keittiön lampun päälle vessassakäynnin ajaksi, on lamppu sammutettu palatessani takaisin. Ilmeisesti tapa kääntää patterit pois päältä asunnosta poistuttaessa on ihan yleinen koska olen kuullut sitä muiltakin (ei voi tehdä hyvää asunnoille varsinkaan kun minkäänlaista ilmastointiräppänää ei huoneissa ole).

Autoissakaan ei pidetä ajovaloja päällä, koska se säästää energiaa. Jepjep. Ymmärrän kyllä, että energia maksaa mutta tarviiko omasta elämästään siitä huolimatta tehdä helvettiä?
Viikon kohokohta on viikonloppu, jolloin kämppikset häipyvät ja saan ihan rauhassa pitää pattereita täysillä koko viikonlopun *kiähkiäh eli ilkeää naurua Oululaisittain*.

Noh, kaikkeen tottuu.

"Talvi"pyöräily

Tällä alueella pyörätiet ovat loistavat ja niitä menee pitkin ja poikin metsiä (kyllä! täällä on metsää :)) ja kaupunkipyöräilykin onnistuu vaivatta. Keskiluokkaiseen elämään polkupyöräily ei kuitenkaan ilmeisesti kuulu, sillä autoriippuvaisessa työporukassani työmatkapyöräilyni herättää hymähtelyä, vaikka toinen suomalainen kollega oli avannut pelin jo muutama kuukausi ennen saapumistani, Varsinkin nyt talvella meidän "pyöräilyosaston" toimintaa ihmetellään kovastikkin vaikka pakkaspäiviä on ollut tähän mennessä ehkä neljä ja suurimmaksi osaksi lämpötila on neljän ja kymmenen asteen välissä.

Yksi päivä työkaveri kysyi että eikö mua pelota että kuolen (pyöräilyyn viitaten). Selitin rauhallisesti, että pyörässä on kyllä hyvät valot ja pidän kypärää että eiköhän ne autot minut näe. Ja jos kuolen niin sitten ei voi mitään, myös istuminen tappaa. Selvisi kuitenkin, ettei kollega ollut huolissaan autoista vaan hypotermian mahdollisuudesta :D
Ulkonahan oli kokonaista kaksi astetta lämmintä ja sadekeli - siinä jos suomalainen onnistuu hypotermian ilman känniä hankkimaan niin on jo taitava. Ei pitäny pokka vaan piti käydä rauhottumassa viereisen huoneen puolella ja sen jälkeen selittää vähän perusteita kerrospukeutumisesta ja vedenpitävistä tuulipuvuista. Tosin tässä yhteydessä todettakoon, että tuulipuku piti kyllä käydä ostamassa Suomesta koska en löytänyt mistään urheiluliikkeestä tuulipuvun housuja (hox ilmainen bisnesvinkki - opetataan Saksalaiset tuulipukukansaksi!)

Lukot

Puolen vuoden jälkeen kotiavain alkaa jo kääntyä lukossa oikeaan suuntaan eikä kämppiksen tarvi tulla enää päästämään mua sisään. Näin kömpelölle tumpelolle aluksi myös ovikohtaamiset olivat vaarallisia.. yleensä ovi ei avautunutkaan oletettuun suuntaan ja kävelin siihen pahki noin 70 % ovenavauskerroista. Nyt prosentti on ehkä enää 30 % eli kehitys kehittyy ja mustelmat vähenee. Jei!

Lisäksi en voi ymmärtää miksi ovi pitää laittaa lukkoon ja takalukkoon vielä sen jälkeen kun se on suljettu. Yleensä kerrostalojen alaovi on koko ajan lukossa ja asunnon ovea ei saa auki ilman avainta (pelkkä nuppi käytävän puolella). Silti on maailman suurin synti jos ovi ei ole takalukossa kun asunnossa ei ole ketään. Noh, turvallisuus kai on enemmän tunteen kuin järjen asia.

Lehdet

Saksankielisiä on kohtuullinen määrä, joten myös laadukkaita aikakausilehtiä ja sanomalehtiä riittää. Oma suosikkini sanomalehdistä on Die Zeit, joka minun näkökulmastani taustoittaa jutut hyvin ja kirjoittaa laajempia artikkeleita yhteiskunnan ilmiöistä. Huonona puolena on se, että lehti on laajuudeltaan noin neljä kertaa sunnuntaihesari, ja kieli ei ole ihan helpoimmasta päästä. Kiinnostavien juttujen lukemiseen huonolla saksalla menee yleensä kaksi viikkoa, mutta eipähän tule kalliiksi :)

Ruoka

Se on halpaa. Sekä kotiin ostaminen että ulkona syöminen. Viikon ruokaostoksiin viikonloppu mukaanluettuna saa yksinasuvana yksinkertaisen ruokavalion ystävänä tuhlattua ehkä 20 -30 €. Tämä tarkoittaa siis kasviksia, lihaa, rahkaa ja raejuustoa, jugurttia sekä muita perusruoka-aineita suurinpiirtein viikon tarpeiksi sisältäen jopa viinipullon. Myönnetään, tuon Elovenat Suomesta mutta muuten paikallisilla mennään. Töissä syön monesti lähikaupan lounassalaattia, joka lisukkeineen maksaa ehkä 3 € päivässä. Jos käymme lounasravintolassa työpaikalta, se maksaa 5-10 €. Ihanaa! Ja mikä parasta, en joutunut alkamaan pullansyöjäksi vaan täältä saa ruisleipää! Se on kyllä luomua mutta minkäs teet, maailma ei ole aina täydellinen.

Verotus

Se ei ole halpaa. Saksassa on edelleen perhekuntakohtainen verotus, joka kurittaa sinkkuja. Määräaikainen avioliitto komean kiintiöpakolaisen kanssa on käynyt mielessä useammin kuin kerran, mutta en ole vielä siirtynyt toteutusasteelle.

Verotusluokat menevät yhdestä neljään seuraavasti siten, että ykkönen on korkein:

I       Yksinasuvat, vapaat (eli ei naimisissa olevat) työlliset. Avoliittoahan ei luonnollisesti lasketa.
II      Yksinhuoltajat
III     Naimisissa olevat, samassa taloudessa elävät henkilöt. Mikäli toinen puolisoista tienaa vähemmän, enemmän tienaava kuuluu tähän veroluokkaan ja toinen luokkan V
IV    Naimisissa olevat, joista molemmat tienaavat suurinpiirtein saman verran, voivat valita tämän veroluokan.
V     Namisissa oleva, jonka puoliso kuuluu luokkaan III
VI   Työllinen, jolla on useampia töitä

Aataminaikuista, sanon minä...mutta julkisessa keskustelussa ei näy toivoa verotuksen muuttamiseksi. Käytännössähän tämä kannustaa naiset jäämään kotiin, joka näkyykin huonosti kehittyneenä päivähoitojärjestelmänä ja pienten lasten äitien syrjimisenä työelämässä. Tosin päivähoitoa koitetaan par'aikaa kehittää mutta eihän se hetkessä tapahdu varsinkaan verotuksen ja muun yhteiskunnan painostaessa kotiin jäämiseen (tästä ehkä toinen teksti myöhemmin). Vielä uskomattomampaa on, että työssäkäyvää yksinhuoltajiakin kuritetaan korkeammalla veroluokalla kuin naimisissa olevaa miestä jolla on vaimo kotona! Pahoittelut yleistyksestä mutta väitän että tilanne on näinpäin 98 % talouksista

Myönnettäköön, että veroluokka ei kerro kaikkea. Saksan verotus on niin monimutkainen, että veroneuvojilla on käsissään hyvä bisnes. Jos veroilmoituksen yrittää tehdä itse, suositellaan yksinertaisessakin tapauksessa käytännössä käyttämään maksullista ohjelmistoa jotta ilmoituksen saa kunniallisesti tehtyä. Keskimääräinen veronpalautus veronmuutosilmoituksesta on 800 € / henkilö. Siis keskimäärin! Kertoo että verotuksessa olisi ehkä vähän liinaamista..
Kauhulla ensi vuonna koittavan veroilmoituksen tekoa odotellen.

Siinä näin ensi hätään! Jatkuu ehkä osassa kaksi tai sitten ei.