Tämän vuoden alppeilut 1/2

Tämän vuoden ensimmäinen alppeilureissu suuntautui Sioniin, samalla hyväksi todetulla porukalla kuin viime vuonnakin. Viikko ennen reissua olin melkein viikon päivät sängyn pohjalla flunssan kanssa. Vaikka työkunto olikin jo reissun alussa olemassa, parin kilometrin korkeudessa huomasi varsin konkreettisesti, että ihan täyskunnossa ei oltu. Ensimmäisenä päivänä oli pakko pysähtyä välillä levähtelemään ja taisin vedellä koko reissun ajan kahdentoista tunnin yöunia :D

Ostin ennen reissua sukset ja monot valmiiksi, koska insinöörin excel-laskelma osoitti vain puolentoista vuoden takaisinmaksuaikaa. Shoppailu tapahtui tietysti perinteiseen Pirre-tyyliin a) silloin kun kauppaan menemistä ei enää kertakaikkiaan voi välttää, sekä b) tunti ennen kaupan sulkeutumista. Stategia ei-niin-yllättäen kostautui parillakin tavalla. Yhden levähdystauon jälkeen kollegani puski minut pystyyn sauvalla, jolloin toinen siteistä löystyi sen verran, ettei pysynyt enää kiinni. Ruuvimeisseli ei kuulunut varustukseeni (kuuluu muuten nykyään!), joten siinä sitä sitten käveltiin puolitoista kilometriä rinnettä alas suksien kanssa :P Oli muuten hyvä takamustreeni, mutta ei tee mieli toistaa! Toinen maksun paikka tuli eteen jalkateriin painavina monoina, sillä eihän siinä viisi minuuttia ennen liikkeen sulkemisaikaa mitään lämpökäsittelyä ehditty tehdä - ja persoonalleni uskollisella kaupassakäynti-innolla lämpökäsittely siirrettiin parempaan tulevaisuuteen reissun jälkeiseen aikaan.

Puolivälissä kävelyreissua

Tyytyväinen hiihtäjä toimivilla suksilla

Noh, muuten oli mukava reissu, rinteet olivat erinomaisessa kunnossa ja seura hyvää. Aurinko ei valitettavasti paistanut kuin hetkisen ensimmäisenä laskupäivänä, mutta näkyvyys ei onneksi mennyt yhtä huonoksi, kuin viime vuonna. On se vaan aina vaikuttavaa olla keskellä niin järjettömän kokoisia kivenmurikoita - kaunista, epätodellista, karua ja upeaa <3

Näkevänä ja sokeana Hampurissa

Talvi ei edelleenkään ehkä ole ideaalisin aika Keski-Euroopan matkailuun, kuten viime vuonna todettiin. Mutta Hampurin ollessa kyseessä ei talvellakaan mikään voi mennä pieleen. Frankfurtista pääsee tähän Pohjois-Saksan metropoliin alle neljässä tunnissa, ja onhan se nyt mojovasta tuulenvireestä huolimatta aika kiva paikka. Tuulikaan ei ole mitään mistä Oulun ilimastoon tottunu ei seleviäis :)

Hotelliin "sattui" miellyttävästi kuulumaan Jaguar muutamaksi tunniksi, eli heti saapumisen jälkeen lähdettiin katsastelemaan joenrannan pikkukyliä. Satama-alue on sisävesisatamaksi hemmetin iso (72 km2) ja se onkin Saksan suurin satama.

Pikkukylät olivat aika perinteisen saksalaisen näköisiä, tosin sillä erotuksella, että ruohokatot näyttivät olevan muodissa vakuutusyhtiöiden vastustuksesta huolimatta. Elben ranta on myös saksalaisten omenoiden viljelymaata, joten omenajalosteita löytyi kioskista kuin kioskista.

Ajelun lomassa löysimme vallan loistavan tuulimyllyravintolan: Die Mühle Jorg. Uskomattoman hyvää ruokaa, erinomaisen kattava viinivalikoima ja kauniit sisätilat. Ei voi kuin huokaista tyytyväisenä muistolle.

Die Mühle Jorg

Hotelliin kuulunut kulkuväline

Koska joulumarkkinoita ei voi koskaan olla liikaa, vierailimme tietysti myös Hampurin joulumarkkinoilta. Keskusaukion markkinoilta löytyi Glühwein-kisan tämänvuotinen voittaja, sekä tähän mennessä vierailluista markkinoista kauden söpöin joulumarkkina-aukio.

Sunnuntaina jäi vielä kaupungilla kässäilyaikaa, ja kävimme katsastamassa pari perusnähtävyyttä. Lounaan jälkeen ehdimme vielä saada liput Dialog im Dunkel -elämykseen ("dialogi pimeässä"). Talon sisään oli rakennettu seikkailurata, jossa kokeiltiin erityyppisissä ympäristöissä huivi silmillä, millaista on elämä kun näkökyky jätetään pois pelistä.
Ensimmäinen huone oli puistomainen, ja siellä tunnusteltiin erityyppisiä luonnonmateriaaleja, käveltiin soralla ja huojuvalla sillalla, kuunneltiin luonnon ääniä ja käytettiin hajuaistia. Toisessa huoneessa oli markkinat, ja kokeiltiin suunnistamista kaupungissa sekä markkinoiden tarjonnan tunnistamista tunto- ja hajuaistin avulla. Kaikki saivat perusperehdytyksen kepin käyttöön, mutta kyllähän se meno aika haparoivaa näin tottumattomalle oli, varsinkin haastavammassa ympäristössä. Oppaan piti joka rastilla käydä pelastamassa joku (ja välillä minut) nurkkaan tai esteen taakse jumiin jäänyt :D  Kierrokseen kuului myös kipuaminen huojuvaan laivaan, jolla käytiin kuvitteellisella turistikierroksella satamassa. Lopuksi vielä juotiin ja syötiin pimeässä baarissa. Todella mielenkiintoinen ja silmiä avaava kokemus!

Loppumatkan alkuosa sujui kohtuullisen ahtaissa merkeissä Deutsche Bahnin jätettyä juuri sen vaunun pois junasta, jossa varatut paikkamme sijaitsivat. Lopulta saimme neuvottelun tuloksena paikat ykkösluokasta ja loppumatka sujui rattoisasti.

Paikan varauksessa epäonnistuneen junamatkustusta

Luurankoja Messelin montussa

Sunnuntai oli museopäivä! Tällä kertaa kohteena oli Grube Messel, Unescon maailmanperintökohde Darmstadtin vieressä.

Maailmanperintökohteen statuksen monttu (Grube on suomeksi kuoppa) on saanut määrällisesti todella suuren ja erityisen hyvälaatuisen fossiiliesiintyvyyden takia. Fossiilit ovat Eoseenikaudelta, n. 47-48 miljoonaan vuoden takaa, jolloin ensimmäiset modernit nisäkkäät olivat jo kehittyneet. Otimme opastetun kierroksen (näitä saa tilattua ryhmille englanniksi, muuten tarjolla vain saksaksi) ja kävimme nopeasti, mutta onneksi kovaa puhuvan oppaan sekä muutaman kiljuvia lapsia sisältävän perheen kanssa ihmettelemässä kaivauksia.

Kaivaukset

Paikalla on Eoseenikaudella ollut syvä kraatterijärvi, jonka hapeton pohja levineen on säilönyt sinne pudonneet eläimet ja kasvit vuosisata toisensa jälkeen karvoineen päivineen. Jopa jonkinverran värejä, kudoksia, höyheniä ja muuta harvinaista saadaan kaivettua ylös tästä 190 m syvästä aarreaitasta. Koska hajonnut orgaaninen materiaali on miljoonien vuosien aikana ehtinyt muuttua myös öljyksi, on paikalla ollut ensimmäisenä öljynjalostaja (jota ilman koko paikkaa ei olisi myöskään löydetty). Öljynjalostuksen muututtua kannattamattomaksi, päättivät natsit tehdä alueesta kaatopaikan, mutta tämä suunnitelma onneksi peruuntui ja kaivauksia päästiin aloittelemaan. Paikka sai Unescon maailmanperintötunnuksen 1995, ja on luokiteltu ainakin oppaan mukaan maailman neljänneksi tärkeimmäksi fossiilipaikaksi. 

Alkuheppa ja opas esittelemässä krokotiilin jätöksiä

Paikalta on löydetty tähän mennessä jo 70 kuvassa näkyvää alkuhevosta neljästä eri lajista, kymmenmetrisiä krokotiileja, parimetrisiä lintuja, kaloja, 15 cm pitkiä muurahaisia jne. jne. Kokoelma karttuu joka kesä noin 4000 fossiilin vauhtia, ja kaivettavaa kuulemma riittää seuraavaksi 60 000 vuodeksi nykytahdilla. Melkoinen eläkevirka muutamalle sukupolvelle paleontologeja :D

Kuopan viereen on 2010 pystytetty pieni rakennus, jossa näkee muutamia fossiileja sekä kaivausten historiaa. Näyttelytila oli visuaalinen ja sisälsi paljon konkreettista tekemistä lapsille, mutta kokonaisuutena yllättävän pieni kierrokselta jääneisiin odotuksiin nähden. Suurin osa näytillä olevista kappaleista on ilmeisesti yhteistyökumppanien tiloissa Hessenin maakuntamuseossa tai Seckenbergin luonnonhistoriallisessa museossa Frankfurtissa. Täällä kannattaa pistäytyä ehdottomasti opastetulla kierroksella, ja pelkässä näyttelyssä ainoastaan jos haluaa näyttää lapsille helposti lähestyttävää tiedettä nopeasti.

Glühwienia, modernia taidetta ja Berliiniä

AirBerlin tarjoilee kohtuuhintaisia yhteyksiä Helsingistä Berliinin, jonka seurauksena suomalaisia ystäviä tupsahtelee silloin tällöin Saksanmaalle. Tällaista uumoilevan huhun korviin saatuani seuraava askel on poimia puhelin käteen ja kysyä potentiaaliselta Matkaajalta, että a) pitääkö huhu mahdollisesti paikkansa, ja b) sopisiko Matkaajaa tavata Berliinissä Matkan aikana. Marraskuussa yksi matkaporukka vastasi molempiin kohtiin "Kyllä", jonka seurauksena vietimme talvisen viikonlopun Berliinissä keskellä joulumarkkinahuminaa.

Berliinin joulumarkkinoita, saati Glühweinia (saksalainen versio glögistä), ei tämän kokemuksen perusteella voi suositella ihan autenttisimpana Saksasta saatavilla olevana joulumarkkinakokemuksena, mutta erittäinkin hyvänä lentojen hintatasoon nähden ja toisaalta loistava seura paikkaa loputkin puutteet :) Joulumarkkinoiden idea näin lyhyellä perehdytyksellä näyttää olevan tunkea mahdollisimman paljon pieniä joulukoristeltuja puukojuja ja ihmisiä pienelle historialliselle aukiolle, kuunnella joululauluja, syödä paahdettuja manteleita ja juoda Glühweinia. Mikäs sen söpömpää, paitsi se ruuhka :D

Muut Berliinin puitteet ovat myös varsin loistavat. The Birdin purilaisten jälkeen lauantai-ilta jatkui hyvinkin hipsterisessä anniskeluravintolassa. Berliinin hipsterit näyttävät nykyisin olevan aseisiin päin kallellaan, sillä portsari tutki laukut sisääntullessa aseiden varalta. Toisaalta tiskiltä löytyi Hendriksiä, joten portsarille sekä asehipstereille annettaneen anteeksi.
Sunnuntai kului varsin loistavassa modernin taiteen museossa, joka tarjoili jokaiseen makuun jotain. Teoksia, joihin pääsi sisään, teoksia, joissa katsoja on osa teosta, teoksia joista ajattelee että MITÄ *** tässä on oikein mietitty (joka on ehdottomasti osa modernin taiteen hauskuutta), sekä luonnollisesti Warholia sekä Lichtesteinia jotka nyt keskimäärin pelastavat päivän kuin päivän.

Mamuna pakolaisten keskellä

Järjestämme Darmstadtin nuorkauppakamarissa kurssia pakolaisille Saksan kulttuurista, ja olen saanut olla työpajoissa mukana. Mamunäkökulmasta on mielenkiintoista tarkkailla, miten täysin erityyppisestä kulttuurista tulevat kokevat saksalaisen kulttuurin, ja mitkä ovat heille vaikeimpia tai hienoimpia asioita.

Pakolaiset, paikalliset ja suomalainen mamu miettimässä, 

miten tarjotaan mummulle istumapaikkaa bussissa.

Kuva: Chrissie M.

Kurssille valittiin englanninkieltä osaavia, mutta osallistujia on laidasta laitaan - huippukirurgi, joka pelkää taitojensa ruostuvan kun ei pääse leikkaamaan; jalkapalloilija, joka ei pääse pelaamaan kipeän polven takia ja pelkää menettävänsä joukkuekavereiden luottamuksen; aktiivinen ja avoin seitsemäntoistavuotias täydellistä englantia puhuva poika, joka toivoo koulutusta; pitkän kansainvälisen uran tehnyt liikemies, joka haluaa kovasti selvittää, miten Saksassa pääsisi töihin; pari muutamaa kurssia vaille valmista tietotekniikan maisteria jne. Yksi suosikeistani on sympaattinen englannin kirjallisuuden lehtori, joka juttelee raitiovaunussa ja kaupoissa hänen huntuaan säikähtäville ihmisille ja jaksaa kerta toisensa jälkeen selittää, että sen pitäminen ei tarkoita hänen olevan ekstrimisti.

Ihastelun aiheita ovat julkisen liikenteen toimivuus, järjestäytyneisyys ja ihmisten auttavaisuus. Hämmästelyn aiheita ovat individualismiin ja yksityiseen liittyvät kysymykset. Esimerkiksi miksi vieraille lapsille ei ole välttämättä hyvä ajatus tarjota karkkia, miksi mummo suuttuu jos hänet haluaa auttaa tien yli, miksi raskaita kantamuksia kantava ei hyväksy apua. Syyrian kulttuuri perustuu yhteisöllisyyteen, jossa lasten kasvatusvastuu on yhteinen, apua tarvitsevia autetaan kyselemättä ja heikoimpia kannetaan yhdessä. Esimerkiksi kylän köyhistä pidetään koko kylän voimin huolta, ja jokainen lahjoittaa sen verran kuin pystyy. Eräänlainen vapaaehtoinen progressiivinen verotus siis.

Tasa-arvosta on keskusteltu sen verran, että Syyriassa naisen valtakunta on koti, ja miehen tehtävä on hankkia elanto kodin ulkopuolelta. Kaikki kurssilaiset kertoivat hyväksyvänsä ja arvostavansa saksan tasa-arvon kulttuuria, mutta toivovat myös, että saksalaiset hyväksyvät heidän tapansa tuomitsematta suoraan. Pieniä yllätyksiä on aiheuttanut esimerkiksi pöytien asettelu paikoilleen työpajan jälkeen, Me paikalliset tytöt alamme kyselemättä hommiin ja syyrialaispojat ovat hämmentyneitä, koska eihän naisten kuulu nostaa raskaita esineitä. Vain yksi esimerkki siitä, miten kulttuurieroja on vaikea suusanallisesti kertoa, mutta ne tulevat esille käytännön tilanteissa pieninä epämukaavuuden tai hämmästyksen tunteina. Kun asioista sitten keskustellaan avoimesti kulttuuriviitekehyksen kanssa, päädytään yhteisymmärrykseen ja keksitään yhteinen tapa toimia.

Odotan innolla seuraavaa kahta työpajaa!

Sukupuolista tai -puolettomuudesta

Näin lomaltapaluun piti alkaa järjestellä uuteen kämppään asioita. Siinä kaavakkeiden täyttö/nettikaupparumbassa tajusin, että joka ikiseen lomakkeeseen, ilmoittautumiseen, nettikyselyyn, lehtitilaukseen tai mihin tahansa, mihin omia yhteystietoja annetaan, on pakollista täyttää sukupuoli. En tehnyt vertailututkimusta, eli äkillinen ärsyyntyminen aiheeseen voi johtua joko todellisesta erosta Suomeen verrattuna, tai ylipäätään turhautumisesta ahtaampiin sukupuolirooleihin. Mene ja tiedä, mutta onneksi aihetta voi pohtia täällä :D

Esimerkiksi lentoyhtiön tapauksessa sukupuolen kysyminen on vielä jotakuinkin ymmärrettävää. Jos kone sattuu tippumaan ja matkustajat pitää tunnistaa palaneiden hampaanpalojen perusteella, auttaa jako sukupuolittain jo johonkin asti. Mutta. Kun tilaan nettikaupasta pölypusseja, en ymmärrä miten pölypussimyyjälle kuuluu mitä housuistani sattuu löytymään. Juu, profiloinnilla voi kyllä parantaa markkinoinnin kohdentamista ja plaa plaa. Mutta hyötyykö pölypussikauppias nyt siitä tiedosta, että nainen ostaa pölypusseja, kun muita tietoja ei kysytä?

Okei, toisaalta en tiedä onko saksankielessä olemassakaan sukupuoletonta kohteliasta tervehdystä. Jos sukupuoli siis uisi automaattiseen vastausviestiin tai laskuun, jossa lukisi kohteliaasti Sehr geehrte Frau, olisi kysely edelleen hieman ymmärrettävämpää. Mutta ei, postit lähettäjätahosta riippumatta tulevat suoraan joko kombinaationa Sehr geehrte(r) Frau/Herr ja useimmiten vielä suoraan herroitteluna, mitä tulee tekniikkaan liittyviin asioihin. Mikä ei herroittelun tapauksessa epäloogisesti haittaa yhtään. Koen salaisesti jopa pientä tyydytystä, kun soitan alihankkijalle ensimmäistä kertaa ja vastapuolelle paljastuukin, että Frau Huotarihan se siellä koneenosia tilaili eikä Herr.

Sukupuoliroolit ovat toki muutenkin korostuneempia kuin pohjoismaissa. "Naiset sitä" ja "Miehet tätä" stereotyyppeihin nojaavaa vitsailua on huomattavasti enemmän kuin Suomessa. Se kuuluu varsin normaaliin kommunikaatioon ja tilanteen rentouttamiseen tv:ssa, radiossa, esitelmissä ja työpaikan kahvipöytäkeskusteluissa. Omalla taustalla tämä on edelleenkin hyvin hämmentävää ja olen varmaan  maailman huonointa kahvipöytäseuraa kun mennään tälle tasolle. "Rouvani ei anna minun tehdä sitä ja tätä", "vähän kuin pistäisi naisen rattiin", "Tähän hommaan tarvitaan nainen" jne. Minun päähäni ei vain mahdu, miksi ihmisen elämää ja mahdollisuuksia pitäisi enää nykyään kontrolloida lukitsemalla se noin ahtaasti määriteltyyn muottiin.

Ensimmäisellä saksanreissullani opiskeluaikana sain puhutteluja paikallisilta miehiltä, kun en ymmärtänyt heidän antaa avata minulle ovia, tarjota tuolia/takkia tai kantaa tavaroitani. Okei, moukkamaista kyllä, mutta toisaalta tasa-arvoisehkossa teekkaripiirissä kasvaneena ei tullut mieleenikään odottaa tällaista käytöstä keltään.

Tähän liittyy myös hauska näkymättömyyskokemus työn ensimmäisiltä kuukausilta. Keskustelemme miesporukassa projektistani, ja kaikki kysymykset esitettiin joko kollegalleni (toinen miespuolinen projektipäällikkö), tai työmaapäällikölle. Minä vastaan kaikkiin kysymyksiin, mutta seuraavatkin kysymykset esitetään kollegoilleni, jotka aina välissä kommentoivat etteivät tiedä aiheesta mitään, koska minä olen hoitanut asiaa. Keskustelu loppuu kysyjämiesten katsomatta minuun kertaakaan, vaikka he ovat saaneet minulta kaiken tarvitsemansa tiedon. Vähän kuin olisi ollut haamu. Tämän jälkeen kaikki on onneksi sujunut hyvin, enkä ole enää aikoihin huomannut sukupuolestani mitään ongelmia, ellei lasketa miinukseksi keskustelun ajautumista miehet sitä / naiset tätä -asteelle.

Summa summarum: empäs haluaisi elää sukupuolettomana Saksassa, ja onneksi täällä on paljon fiksuja ihmisiä jotka osaavat keskittyä ihmiseen eivätkä sukupuoleen :)

Ps. En olisi pahoillani, vaikka kaikki ritarillisuuden ja viktoriaanisen ajan jäänteet haudattaisiin hyvin syvälle mutaan. Otettaisiin vaikka jokainen ihan itse vastuu omasta elämästä ja oltaisiin ihan yleisesti kohteliaita kaikille. Mutta siitä saa olla eri mieltä.

Osa 2 - Internetti on saapunut Darmstadtiin!

Tämä teksti on jatko-osa kirjoitukselle http://frankfurtti.blogspot.de/2015/08/se-olisi-voinut-olla-huono-paiva.html

Ilokseni voin ilmoittaa, että Internetti saapui monien välivaiheiden jälkeen tänään Darmstadtin liepeille! Edellisestä kirjoituksesta on siis aikaa ainoastaan kolme (3) kuukautta, eli eihän siinä nyt kestänyt lainkaan niin kauaa.

Edellisen kirjoituksen loppuvaiheessa vuokranantaja oli viiden tarkastuskerran jälkeen viimein uskonut, että asunnosta ei todellakaan löydy puhelinpistoketta, ja pienten neuvottelujen jälkeen myöskin, että hänen vastuullaan on sellainen asennuttaa. Tämän jälkeen vuokranantajan järjestämä sähkömies oli ensin lomalla, sitten kiireinen ja taas lomalla, mutta lopulta puhelinpiuhat saatiin vedettyä kolmen eri vierailukerran jälkeen asuntoon. Näitä vierailukertoja varten teetin asuntoon ylimääräisen avainparin, sillä muuten minun olisi pitänyt olla vierailujen aikana henkilökohtaisesti paikalla. Tämäkin vaati pieniä vakuutteluja (kyllä, on täysin sopivaa vierailla asunnossani ilman valvontaa) ja huoltomies ja vuokranantaja halusivat kertoa moneen kertaan, miten he eivät varmasti vilkuile Frau Huotarin henkilökohtaisia tavaroita vierailullaan. Ihan niinkuin niissä olisi jotain mielenkiintoista vilkuiltavaa.

Tämän jälkeen sovittiin nettioperaattorin kanssa kytkemisaika, koska yhteyttä ei Frau Huotarin teknisillä kyvyillä olisi pystynyt asentamaan itse. Ensin piti tehdä operaattorin kanssa uusi sopimus, koska liian pitkään kestäneen kytkentäprosessin aikana sopimus oli irtisanottu. Seuraavaksi operaattori oli jättänyt vastaajaan viestin, jota edes saksalainen kollega ei kyennyt ymmärtämään, mutta lopulta sain asiakaspalvelun kiinni ja teknikkovierailun sovittua. Vierailuaika oli tietysti arkipäivänä välillä 8-13, jolloin Frau Huotarin tuli olla kotona - ilmeisesti aikataulun tarkempi suunnittelu ei vielä tässä maailmanajassa ole mahdollista. Tänä aamuna teknikko tuli paikalle, teki taikojaan ja sanoi että nyt yhteys on olemassa ja Frau voi alkaa ohjelmoimaan nettiyhteyttä. Tämän jälkeen tarvittiin ainoastaan kolme tuntia ja kolme soittoa asiakaspalveluun, jonka jälkeen - halleluja - nettiyhteys oli toiminnassa! JES!

Kysymykseen, miksi et ottanut mobiilinettiä, voin vastata samantien: Otin, mutta ne ovat a) hitaita, b) kalliita, ja c) niissä on rajoitettu kapasiteetti joka tuli täyteen kolmessa päivässä. Nyt padissa on netti, jolla voi lähettää messenger viestejä ja lukea hesaria jos jaksaa odottaa sivun latautumista. Lisännee elämänlaatua työmatkoilla, ehkä.

Mitäs tästä kahden ja puolen kuukauden netittömästä jaksosta on sitten opittu?
- Kyllä, ihminen voi elää ilman nettiä pari kuukautta
- Ei, se ei ole mukavaa
- Eikä siitä oikeastaan opi mitään

Summa summarum, kivaa olla takaisin piireissä ja en aio harrastaa näitä harjoituksia enää muuten kun kesälomalla.