torstai 18. tammikuuta 2018

Osa 20 - Ja taas mennään!

Torstaina heitän juuri kaappeihin järjestellyt kamat takaisin laukkuun, ja suuntaan järjettömän aikaisin kohti Zürichia perjantai-aamuna. Pakkaaminen vähän ahdistaa, tekisi mieli olla vähän paikallaan ja laittaa uutta kotia. Mutta ei auta, asiakkaat ja firman joulutapaaminen odottaa!

Täti onneksi majoittaa jälleen kerran lyhyellä varoitusajalla, ja ehdin lauantaina näkemään lyhyesti muutakin sukua. Sitten suunnataan kohti keskistä Suomea järjestöni juhlaan ja pikkujouluihin. Kun ei kauheasti hetkuta tanssilattialla, ihan hyvin jaksaa kolmeen asti bilettää ja hauskaa on! Kun muut suunnittelevat jatkoille lähtöä, totean että eiköhän tämä ole nähty, ja ajelen autolla kaverin kämpille. Aamusta tietysti herään kaverin kömpiessä sänkyyn ja käyn aamulenkillä ja kaupassa.

Ilta meneekin sitten vaakatasossa, ja maanantaiaamun koulutukset menevät kyllä aikalailla autopilotilla kun väsyttää niin sairaasti. Tiistaina käyn vielä asiakkaalla ja huomaan, että tumma yksivärinen mekko peittää kummun aika kivasti. Tosin palaverin naispuolinen osallistuja vilkuilee mahan aluetta epäilevästi, mutta ei kysy enkä minä oma-aloitteisesti ala aiheesta puhumaan. Tiistaina varaan pöydän pihviravintolasta pre-itsenäisyyspäivän juhlistamista varten, ja totean vasta ravintolaan mennessä että olipa taas loistava idea tässä tilassa. En suostu tilaamaan pihviä kypsänä, eli syön sitten rasvaista possua. Hyvää on, mutta kotiin voisi vieriä.

Keskiviikkona lennellään sitten itsenäisyyspäivän kunniaksi kohti Trumplandiaa. Kollega istuu onneksi varauloskäynnin kohdalla ja viereinen paikka on tyhjä, joten seisoskelen välillä niillä main käytävällä kun istuminen käy sietämättömäksi. Muuten lento menee hyvin, paluu tosin vähän huolettaa, sillä kollega on silloin eri lennolla joten luultavasti ei käy ihan näin hyvä tuuri. Mutta pakko kai täältä pois on tulla kun on kerta mentykin, lapsesta ei tarvisi Eurooppalaisen kaksoiskansalaisuuden lisäksi tulla myös Trumplandian kansalaista.

Osa 19 - Finanssiasiat

Yrittäjälle finanssiasiat eivät ole yksinkertaisia. Koska kuulun yksityiseen sairaskassaan, joudun maksamaan koko äitiysajan täyttä vakuutusmaksua, sekä tietysti muita yrittäjän vakuutuksia, kuten oikeusturvaa, työkyvyttömyysvakuutusta jne. Eläkkeen maksun saa onneksi tauolle.

Saksassakin tuloista rangaistaan, ja yrittäjyydestä vielä tuplasti. Maksimisumma vanhempainpäivärahalle on 1800e, josta jäisin yrittäjävakuutusten, vuokran ja muiden pakollisten menojen jälkeen muutaman satasen miinukselle. Lisäksi minulle on määrätty edellisen vuoden tulojen perusteella ennakkoverot, jotka joudun maksamaan parin kuukauden välein. Näitä ei tietysti ole mahdollista muuttaa, koska määräys on määräys ja eiväthän yrittäjät nyt lapsia tee!

Mikäli joudun lopettamaan työt raskauskomplikaatioiden takia, pääsen kahden viikon karenssin jälkeen sairaspäivärahalle, jota tulee maksimissaan 1400e kuussa. Muutoin sairaskassa maksaa lapsen synnyttyä jollain käsittämättömällä logiikalla kertakorvauksena 1800e.

Vanhempainpäiväraha lasketaan kuukausina lapsen syntymästä, eikä kalenterikuukausittain kuten mikä tahansa normaali rahankulku. Lisäksi on epäselvää, millä perusteella vapaan aikaiset tulot vähennetään vanhempainpäivärahasta. Palkansaajat saavat Saksassa koko kuun palkan kuukauden puolivälissä, mutta minä tietysti vasta jälkikäteen kun työ on tehty, lasku lähetetty ja asiakas muistanut maksaa. Vielä on hieman epäselvää, ymmärtääkö vanhempainraha yrittäjän arkea vai ei. Elterngeld-laskuri kaatuu joka kerta, kun sinne koittaa monimutkaista tilannetta syöttää, joten kokeillaan seuraavaksi puhelinneuvontaa. Henkilökohtaisesti tavattavissa olevat neuvojat ovatkin sitten Karlsruhessa, 260 km päässä.

No mutta. Selviää, että vanhempainrahaa voi saada heti syntymästä, eli en joudu sinnittelemään sairaspäivärahalla - mikäli selviän työkuntoisena synnytykseen asti. Tai ainakin puolityökykyisenä, sillä jo puolen kuun palkkioilla maksan sentään pakolliset menot, toisin kuin tuella. Olen juuri saanut hyvät suhteet luotua asiakkaisiin, eli en myöskään haluaisi menettää kontaktia kuukausiksi kokonaan. Toivotaan siis kilttiä vauvaa!

Gynekologimaksuista ja muusta maksuliikenteestä juttua pukkaa myöhemmin.

torstai 11. tammikuuta 2018

Osa 18 - Parhaat ja pahimmat raskausvinkint

No niin, nyt kaikenmaailman raskausoppaita, ystävien, tuntemattomien ja hyvänpäivän tuttujen luentoja on tullut kuunneltua niin paljon, että on aika julkaista ainakin ensimmäinen osa neuvojen toimivuudesta!

Ensin tietysti p*kimmat:

  1. Tukisukat: "Jos suvussasi on ollut suonikohjuja, kannattaa tukisukkia käyttää koko raskauden ajan". Jep. Onkohan vinkin kirjoittaja koittanut laittaa tukisukkia jalkaan raskausmahan yli? Se kymmenen minuutin hikinen äherryskö pitäisi hoitaa joka päivä ja ilta?!? Suostun käyttämään näitä lennoilla, mutta siihen se kyllä jää. Diskataan.
  2. "Älä nosta!" Kyllä, selän vaurioitumisriski raskaana olevalla on nostoissa olemassa, koska lantion liitokset löystyvät ja suorat vatsalihakset eivät tue korsettia normaalisti. Istukan repeäminen mainitaan myös jossain, mutta jos istukka on hyvästi sijoittunut, tekniikka on kunnossa eikä riuhdo, niin ei tästäkään suurempia riskejä tule. Nostojen turvallisuus riippuu paljon tekniikasta, tukilihaksiston kunnosta ja siitä miltä se nosto tuntuu. Eikä raskaus tarkoita etteikö mitään saisi nostaa! Itse nostelen matkalaukkuja ja kahvakuulaa ihan sen verran kuin hyvältä tuntuu, ja jos ei tunnu niin sitten kysyn apua.
  3. Syöminen: Tästä on jokaisella mielipide. Älä syö sitä, tätä äläkä tuota, senkin pojalle tuli atooppinen iho kun äiti veti raskaana ollessaan tuotetta X, meidän vauvalla ei ole mitään terveysoireita, koska äiti oli ZZZttomalla dieetillä koko raskauden ajan. Totuus: Tee ihan niinkuin itse uskot ja tuntuu hyvältä ja luota vertaisarvioituun, paljon viitattuun tutkimukseen äläkä naapurin liisaan tai vauvapalstalla julkistettuun yksittäiseen intialaiseen tutkimusviittaukseen.
  4. "Iho ja hiukset kukoistavat raskausaikana". No varmaan, jos iho on rasvaisenpuoleinen normaalisti. Itsehän tuntuu, että saisi uida oliiviöljyssä enkä tiedä, olisiko iholla siltikään tarpeeksi rasvaa. Hiuksia en pese kuin kerran viikossa tavan vuoksi, koska eivät ne rasvoitu ja välillä vieläkin harvemmin. Sori, pidän mieluummin normaalin ihoni ilman kuivuutta ja kutinaa.
  5. "Korkealla sykkeellä liikkuminen on vaarallista vauvalle". Sarjassamme vanhaa tutkimustietoa, 'tämä on kiellettyä koska minä niin sanon'. Liikunta on hyväksi äidille, ja sitä kautta vauvalle. Mitään ongelmia kovastakaan liikunnasta ei ole pystytty osoittamaan, niin kauan kuin kuuntelee omaa jaksamista. Potkunyrkkeilyä ei tietenkään vauvamahalla kannata ehkä aloittaa.

Ja sitten itse asiassa hyväksi koetut:

  1. "Syviä vatsalihaksia kannattaa treenata joka päivä". Kyllä ja halleluja! Muuten tulee tena ladyja ikävä.
  2. Seisomapöytä, jumppapallo ja muut tuolilla istumista rajoittavat apuvälineet - vahva suositus! Tuolilla, edes hyvällä työtuolilla pidempään istuminen ei ainakaan itsellä ole kivaa. Varsinkin jos vauva harrastaa päälläseisontaa. Sitten kun vauva alkaa potkia, on myös palaveriin keskittyminen aika hankalaa jos mahassa on menossa potkunyrkkeilyharjoitukset. Seisoskelu ja asennon vaihtaminen auttaa, ja välillä teen töitä puolimakuulla sohvalta.
  3. "Muista sitten levähtää" sanovat kaikki. Tällaisenaan neuvo on tyhmä, sillä siitä puuttuu kaikki konteksti. Eikai kukaan nyt yhdeksää kuukautta sohvalla makaa jos muuten on hyvä olo?!? Mutta on tärkeää oppia tunnistamaan milloin pitää levähtää. Itse tämä tuli opittua kantapään kautta, eli tässä tähän asti löydetyt vinkit: 
    1. Alamahassa on kahdenlaista pistoa: Sitä kun jänteet venyvät, ja sitä kun pitää levähtää. Näiden erottaminen ei onnistu oikein muuten, kun että pitää levähtää -pisto esiintyy liikunnan yhteydessä eikä mene ohi kuin levähtäessä, ja jänteiden venyminen tulee random väliajoin ja menee vähän ajan päästä itsestään ohi.
    2. Supistukset: Ajattelin että kai sitä nyt huomaa jos supistaa? No ei välttämättä huomaa, muuta kuin vähän epämiellyttävän olon. Jos on vähän epämiellyttävä olo, voi painella mahaa. Jos se on kova, pitää levähtää.
    3. Järjetön väsymys: Silloin ei kannata pakottaa itseään lenkille, vaan nukkua. Muuten palataan kohtaan 2.
    4. Tuntuu tympeältä kumartua -> älä kumarru. Yleensä ennen lenkkiä kengät saa vielä jalkaan, lenkin jälkeen partneri ottaa ne pois.

keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Osa 17 - Saksalaista odotusaikaa

Koitan viimein alkaa lueskella vähän tietoa vauvan tekemisestä saksalaisittain. Huhhuh, mikä ahdistus iskee! Hirveä määrä termistöä ja sääntöjä jotka pitäisi opetella.

Ulkkareiden synnytysblogien ja expat-infosivujen mukaan kaikki lääkärit eivät oma-aloitteisesti kerro vaihtoehdoista ja riskeistä, vaan tekevät päätöksen potilasta konsultoimatta ellei tämä sitä erikseen vaadi. Lisäksi netti valistaa, että jokaisen pitää itse hommata oma kätilö (Hebarme), joka on sitten vastuussa synnytysvalmennuksesta ja mahdollisesti myös synnytyksestä sairaalan käytännöistä riippuen. Tässä ei sinänsä mitään, mutta ilmeisesti kätilö myös päättää esim. kivunlievityksestä ja synnytyksen kulusta, eli mikäli kohdalle sattuu akupunktioon ja homeopatiaan uskova hihhuli, se on hyvästit epiduraaleille ja kipulääkkeille! Huh! Noh, onneksi kätilön saa itse valita ja sitä kannustetaan vaihtamaan mikäli yhteistyö ei suju.

En vielä löydä hyvää nettilähdettä synnytyksen ja eri skenaarioiden sanaston opetteluun saksaksi, eli tilaan kirjan "Hebamen Gesundheitswissen" päästäkseni paremmin kartalle miten homma on Saksassa oikeasti järjestetty. Kirja osoittautuu saavuttuaan hyväksi perusoppaaksi lyhenteiden ja tutkimusten tulkitsemiseen.

Perusasetelma on siis se, että oma gynekologi hoitaa raskausajan tarkastukset. Ultraus tehdään joka kerta, samoin otetaan sokerit, paino ja verenpaine, sekä katsotaan kohdunsuu. Normaalitutkimukset tapahtuvat kerran kuussa, ja viimeisellä raskauskuukaudella viikottain. Noin raskausviikolla 25 pitäisi viimeistään olla kätilö (Hebamme) ja synnytysvalmennuskurssi varattuna. Joihinkin sairaaloihin pitää ilmoittautua etukäteen, mutta tämän ehtii tehdä myöhemminkin, ja kätilö auttaa myös näiden käytännön asioiden järjestelyissä.

Kirjojsta ja nettilähteistä rohkaistuneena päätän vielä ilmoittautua äitiysjoogaan, jotta tapaisin muita kohtalotovereita joilta kysellä tyhmiä.

Osa 16 - Fyysistä hommaa tuo pakkaaminen

Käyn heti ensimmäisenä mahdollisena päivänä rakenneultrassa, ja vauvalla edelleen kaikki hyvin. Sukupuoleksi paljastuukin toinen kuin mitä ensimmäisten ultrien perusteella odotettiin, eli nimimietintä lähtee alusta. Onneksi siihen ei nyt ehdi keskittyä kun on muuton kanssa vielä hieman tekemistä.


Tämän gynen some-silmä ei ole ihan yhtä hyvä kuin ensimmäisellä lääkärillä, eli tässä kuvassa maha-asukki näyttää oikeastikin ihan alineilta :D Lääkäri vielä kyselee että 'eikö ole kaunis kuva' ja on selkeästi ylpeä itsestään kun silmäkin oikein näkyy. Hymistelen ja huokailen sisäisesti. Tosin myöhemmin hoksaan, että siitähän voisi tulla Star Wars -baby jos saisi synnytyksen viimeisen päälle ajoitettua. Noh, siihen on tosin vielä hetki.

Viikko jatkuu armottomalla pakkauksella, ja perjantai-aamuna viimeiset laatikot saadaan kiinni samalla kun muuttomiehet avaavat oven aamukahdeksalta. Talon tyhennyttyä maalaan vuokraisännän ohjeiden mukaan nurkkia teleskooppivarrella ja nurkkatelalla (kuka olisi uskonut, että sellainenkin on olemassa?) ja ravaan taas portaita ylös-alas moppi tai maalisanko käsissä. Saamme hommat suurinpiirtein tolalleen ja hyppäämme viideltä junaan. Kantaessani laukkua juna-aseman portaita ylös määränpäässä on kyllä sellainen olo, että en astu taakka kädessä enää yhtään porrasta seuraavaan kuukauteen :D Myös istuminen on vaikeaa rasituksen jälkeen, ja pikaruokailun jälkeen kaadun hotellissa sänkyyn.

Aamulla otetaan asunto vastaan perusteellisen tarkistuksen kera, ja sitten muuttomiehet pääsevät hommiin. Tavarat on iltapäivään mennessä kannettu sisään, ja aloitamme purku-urakkaa. Vauvan potkut alkoivat tuntua heti edellisen raskausviikon lopussa, ja nyt kyllä huomaa että maha-asukki on liikkeellä heti kun koittaa oikaista selkää tai alkaa nukkumaan.

Miehen ystävä tulee onneksi sunnuntaina auttamaan ja nostelemaan raskaampia tavaroita, ja saamme  huonekalut suurinpiirtein paikalleen. Mies lähtee vielä takaisin Darmstadtiin muutamaksi päiväksi töihin ja viimeistelemään talon siivouksen (eli siis istumaan ystävien kanssa pitkillä illallisilla :D), eli jatkan purkuhommia alkuviikon yksin, muutamat potkut seuranani.

Vauva alkaa kehitysoppaiden mukaan jo kuulla, ja soittaisin sille mielelläni musiikkia, mutta en kuollaksenikaan keksi missä laatikossa kaiuttimet sijaitsevat. Lopuksi päätän, että vauvan henkinen ja musikaalinen kehitys saa alkaa vasta tammikuussa kun olen takaisin reissuilta ja kämppä on kunnossa. Päätän myös, että se ei ehdi saada lopullisia vaurioita muuttoon liittyvästä pikaruoan ahmimisesta, vitamiinien unohtelusta ja epäsäännöllisestä ruokarytmistä, ja kieltäydyn tuntemasta tästäkin huonoa omaatuntoa. Paska mutsi ja silleen.

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Osa 15 - Mittauksia ja laatikoiden kantelua

Reissusta palattuani käyn näyttämässä mahaa lääkärille. Hän ottaa kyselemättä papan, koska 'edellisestä näytteestä on jo puoli vuotta'. Jep, Suomessahan tarkastusväli taisi itsellä olla kolme vuotta. Haisee kevyesti rahastukselta. Lisäksi otetaan verikokeita, eikä kukaan selitä miksi tai mistä saan tulokset. Tämä kerta olisi nimittäin tarkoitus olla viimeinen tällä gynellä ja siirtyä uudella paikkakunnalla toivottavasti ystävällisemmälle gynelle. Noh, kuitenkin vauvalla on kaikki kunnossa, kasvu on tismalleen käyrillä ja itselle lisäpainoa on tullut kolme kiloa.

Seuraavallla viikolla koittavan muuton kunniaksi pidetään myös läksiäiset, joissa puolalainen mies taputtelee mahaa ja juttelee vauvalle. Etelä-Euroopan edustus läksäreiden mukavan kansainvälisestä osallistujakaartista näyttää myös olevan sitä mieltä, ettei raskaana oleva jaksa seistä, kävellä portaita tai istua selkänojattomalla tuolilla. Jossain vaiheessa lakkaan selittämästä, etten ole sairas ja annan hyysätä. Ensimmäinen kysymys onnittelujen jälkeen näyttää olevan, onko tulossa tyttö vai poika. Vastailen suurimmalle osalle ympäripyörästi, sillä en oikeen saa kiinni miksi sukupuoli olisi tärkeä.

Alan myös varailla rakenneultraa. Soitettuani ensimmäiset seitsemän klinikkaa Friedrichshafenista ja lähistöltä läpi, selviää että aikaa ei ole mitään mahdollisuuksia saada aikaa ennen joulukuun puoliväliä. Näppärää, sillä olen käytännössä koko joulukuun reissussa. Kun viimein löydän ympäristön maaseudulta klinikan, jolla on vapaa aika, selviää että kuun perustarkastus ja rakenneultra tulee tehdä samalla klinikalla tai muuten laskutus ei onnistu. Selvä, joudun siis vielä kertaalleen Darmin epäystävälliselle gynelle, mutta toisaalta sinne saan ainakin ajan heti seuraavalle viikolle.

Pakkaus alkaa kunnolla lauantaina, ja kantelen laatikoita viisikerroksisen talon portaita ylös alas. Syke näyttää nousevan aika nopeasti, mutta muuten tuntuu hyvältä. Loppupäivästä iskee väsy ja on pakko ottaa tirsat. Illalla käydään pyörällä keskustassa syömässä kun ei jakseta tehdä tiskiä. Pyöräily ei varsinaisesti tunnu miellyttävältä, ja mietin että mitenköhän pitkään tätä hommaa jaksaa jatkaa..

Sunnuntaina mies lähtee viemään vauvauutiset vanhemmilleen Hampuriin, mutta onneksi saan maalausseuraa ihanista Suomi-ystävistä ja saamme yläkerran pikkumakkarin kertaalleen maalattua. Sunnuntaina urakointi alkaa iltapäivästä jo tuntua, ja kun talkooapulaiset lähtevät kotiin joudun itse levähtelemään. Urakka jatkuu samalla tahdilla alkuviikosta, ja jossain välissä alkaa huomata että liika on liikaa, ja mahaan ja jalkoihin sattuu. Sitten vain hetkeksi jalat ylös, ja kohta jaksaa taas touhuta!

Osa 14 - Vauvaoppaita, onnitteluja ja 'onnitteluja'

Hyödynnän suomalaisia kirjastojärjestelmää ja lainaan äitini kirjastokortilla kasan raskausoppaita. Tosin uusimmat ovat 90-luvulta, mutta ei sen väliä - biologia ei liene ihan viime aikoina muuttunut.

Kirjat sisältävät perusbiologian lisäksi kaikenmaailman homeopatiaa, mutta lisäksi hyödyllisiä joogaliikkeitä ja vinkkejä miten tukihenkilö voi oikeasti tukea synnytyksessä.

Haluan ymmärtää synnytykseen liittyvät asiat ensin suomeksi, ja sen jälkeen opetella perussanavaraston saksaksi. Partneri ihmettelee, että eikö ne lääkärit nyt tiedä mitä siellä tehdään, mutta insinööri on näköjään insinööri vaikka voissa paistaisi. Haluan myös kirjoittaa synnytyssuunnitelman saksaksi, jotta ei tule kätilön tai sairaalan kanssa ongelmia tai väärinkäsityksiä, sekä käydä asiat läpi partnerin kanssa siltä varalta, että sattuu väsyneenä saksa unohtumaan. Jo gynekologin kanssa turhautuessa on tullut sellainen olo, että parempi itse varmistaa kuin luottaa sokeasti että kyllä asiat järjestyy.

Nyt kerron uutisia myös useammille tutuille saaden onnitteluja ja vähän toisenlaisiakin "onnitteluja". Antaisin ihan ilmaisena vinkkinä, että raskausuutisia kuullessa EI ole hyvä idea sanoa esim. "Viimeinkin" tai "No onhan sulla jo tuota ikääkin" tai muuta yhtä kannustavaa. EI, EI ja EI!!

Ei kukaan ulkopuolinen voi tietää mitä jostain näkökulmasta myöhäisen lastensaannin taustalla on. Eikä ole kenenkään asia sitä kysellä ellei onnittelujen kohde asiaa oma-aloittesesti halua jakaa. Suurella todennäköisyydellä 'onnittelujen' kohde ei koe millään tavalla olevansa 'vääränikäinen', vaan iloitsee raskaudesta, koska hän uutiset on kanssasi päättänyt jakaa. Edellä mainitut kommentit ovat syyllistämistä, eivät onnitteluja. Ne alleviivaavat kyvyttömyyttä empatiaan ja tarvetta alleviivata odottajalle, miten hän ei ole elänyt 'oikean' tai 'toivotun' tai 'normaalin' kaavan mukaan. On miljoona ja yksi syytä saada lapsi jossakin muussa iässä kun 25 vuotiaana (tai mikä ikinä se 'oikea' ikä onkaan. NIH.