Tekniikkaa, tehoshoppailua ja suklaata

Teknisesti orientoituneen ystäväpariskunnan viikonloppuvierailulla ainoa ajateltavissa oleva kohde oli tietysti tekniikan museo. Reilun tunnin ajomatkan päässä Darmstadtista sijaitseekin näppärästi Sinsheimin ja Speyerin tekniikan museot, joista Concorden houkuttelemina valitsimme Sinsheimin.

Sinsheim tarjoaa viisi hallillista autoja ja moottoripyöriä, armeijan kalustoa, junia, sukellusveneitä, lentokoneita, helikoptereita ja kaikkia ajateltavissa olevia moottorillisia ja moottorittomia liikkumavälineitä. Lisäksi museossa on viiden kerroksen korkuinen IMAX 3D-leffateatteri, sekä katolla Concorde, Tupolev ja muita "pikku"koneita.

Leffalipun sisältävä pääsymaksu oli aikuiselta 19 e, ja opaskirjanen kustansi päälle 3 e. Opaskyltit olivat englanniksi ja saksaksi. Kiersimme klassikkoauto- ja armeijan kalustonäyttelyä ensimmäiset puolitoista tuntia kahdessa ensimmäisessä hallissa. Nähtävää oli niin paljon, että kaikkeen oli mahdotonta perehtyä. Tavaraa oli kahdessa kerroksessa, sekä katto täynnä lentovälineitä - kaikki erinomaisesti esillä, puunattuna ja kyltitettynä.

Välissä tankkasimme itsellekin vähän energiaa koneeseen museon lounaskahvilassa, ja jatkoimme formula- ja ralliautonäyttelyn läpi kohti kattoa. Concorde ja Tupolev oli sijoitettu vierekkäin museon katolle, ja molempiin koneisiin pääsi sisälle. Asiaan vihkiytymättömille tiedoksi, että Concorde ja Tupolev ovat ainoita matkustajakäytössä olleita yliäänikoneita, molemmat otettu käyttöön 70-luvulla ja Concorde lensi viimeisen lentonsa 2003. Vertailun vuoksi, nopein lento Concordella Heathrowsta New Yorkin JFK:lle kesti 2 tuntia 52 minuuttia, kun nykykoneilla se vie vähintään 7 h 30 min. Kunnioitettavaa insinööriosaamista vuosikymmenten takaa! Molempiin koneisiin pääsi sisälle ja katsomaan ohjaamoa muoviseinän takaa.

Concorden ohjaamo vasemmalla, on siinä ollut lentäjällä tekemistä nappien kanssa.

Tässä vaiheessa alkoi iskeä tietoähky, ja suuntasimme leffaan. Luontoleffa oli tietysti puhuttu saksaksi, mutta vierailijat kuulostivat silti olevan tyytyväisiä antiin. Isohan se kangas oli, mutta pieni harmitus tuli 3D-lasien huonolaatuisuudesta. Kiva välipysähdys kuitenkin katselun lomassa.

Koska vierailla oli kenkien tarvetta, pyörähdimme takaisin Wertheim Village -outletkylän kautta. Eccon outlet-myymälä löytyi heti ja uusien kesäkenkien kanssa suuntasimme kylän vieressä olevan suklaatehtaan myymälän kautta kotiin. Tehokas päivä jatkui vielä Frankfurtin pikakierroksella, ja sitten oltiinkin kohtuullisen kypsiä kaatumaan sänkyyn. Kiitos vieraille! Seuraavat teknisesti orientoituneet vieraat voisivat viedä minut vaikkapa Speyerin tekniikan museoon, jossa esillä on avaruussukkula :)

Vielä muutama herkkupala kierrokselta loppuun.

Alppeilua

Kun noita huippuja nyt tuossa naapurissa kasvaa, niin ajateltiin työkavereiden kanssa käydä kokeilemassa vähän isommassa mäessä laskemista.
Myin Suomesta poismuuttaessa laudan kenkineen uuteen kotiin ja ajattelin, että minäpäs tyttö kokeilen, miltä se tuntuu tulla mäkeä alas 12 vuoden tauon jälkeen ihan suksipelillä.

Edellisenä viikonloppuna ennen lähtöä käytiin testailemassa laskukuntoa lähimmällä mäellä Schwarzwaldin Feldbergissa, jonne on ainoastaan vajaa kolmen tunnin ajomatka. Otimme kolmen tunnin lipun, joka ajomatkoineen riitti laskupäivän pituudeksi aivan mainiosti. Rinteet olivat aamupäivästä hyvässä kunnossa ja niitä oli riittävästi, eikä porukkaakaan ollut liikaa. Iltapäivää kohti rinteet alkoivat pehmetä ja muutama kuperkeikkakin tuli heitettyä, mutta laskuja sai alle kuitenkin sen verran, että uskalsi ottaa sukset alle Alpeille.

Feldbergia, kiva kohde päivän-parin lämmittelylaskuille

Alpeille meillä oli varattuna edukas ja laadukas yhteismökki. Porukan seuraavaksi nuorin oli allekirjoittanutta reilun 20 vuotta vanhempi, mutta hyvin meidän nuoriso-osasto pysyi mummojen vauhdissa. Kohteena oli Sveitsin Verbier, tai siis sen ympärillä olevan neljän laakson alue. Ruuat ostettiin Saksan puolelta mukaan koko pitkäksi viikonlopuksi ja suksetkin vuokrattiin Darmstadtin vuokraamosta, koska paikalliset vuokrat näyttivät hipovan taivaita. Mennessä taisimme viettää autossa reilun kuutisen tuntia, eli ei ollenkaan paha.

Ensimmäinen laskupäivä perjantaina oli unelma! Pilvetön taivas ja täydellisessä kunnossa olevat rinteet. Matkailimme nuoriso-osaston voimin alueen korkeimmalle huipulle, Mont Fortille ja otimme pakolliset kuvat 3330 metrissä. Huipulta pääsi laskemalla alas, joka tietysti piti tehdä kun nyt paikalla oltiin. Rinne ei näyttänyt päältä katsoessa pahalta, mutta oli kuitenkin niin jyrkkä että sinne ei rinnekoneella päässyt. Kumpareikkoa tultiin kuitenkin alas varmaan puoli tuntia, ja olitiinhan sitä poikki kun päästiin hoidetun rinteen puolelle! Siitä laskimme vielä samaa kyytiä alas Verbieriin, ja yhteensä tätä yhtä laskua taisi tulla kymmenkunta kilometriä.
Verbierissä päädyimme sitten umpikujaan, koska yksi hissi oli suljettuna. Kävely suksien ja monojen kanssa ei ollut enää vaihtoehto, mutta onneksi lähibaarin tarjoilija opasti meidät ilmaiseen skibussiin. Matkailimme takaisin lähtöpaikkaan bussien lisäksi lähinnä kabiinihisseillä, koska molemmat tunnistivat laskemisen kohtuullisen vaaralliseksi hommaksi puurojaloilla. Mahtavan päivän jälkeen kaaduimme autoon ja vierimme siitä oikeaan suomalaiseen saunaan. Aah!

Näkymiä Mont Fortin huipulta. Rinne lähtee oikealta

Vielä tässä vaiheessa hymyilyttää..

Tuosta sitä tultiin alas! Huh ja wau :D

Seuraava päivä laskettiinkin sitten pilvessä. Kävimme retkeilemässä Nendazin puolella ja vesisateen takia alarinteet olivat aika pehmeitä. Ylhäällä taas lumisateessa ja sumussa näkyvyys oli välillä 2-5 m luokkaa - ei sekään mikään miellyttävä kokemus. Palailimme retkeltä laskien ja huonon näkyvyyden takia tulimme loppumatkat hisseillä alaspäin.

Siirtorinteitä laskettiin kepiltä toiselle, ja välillä seuraavaa keppiäkään ei näkynyt. Kollega näytti illalla auringonpaisteista kuvaa sirtorinteestä, jossa kapean väylän toinen laita on pystysuora pudotus Todettiin, että olipa hyvä kun ei tiedetty tuota laskiessa :D

Kaikin puolin reissu oli ihana ja antoisa, syötyä tuli aivan liikaa ja lihaksetkaan eivät tulleet kipeiksi. Ei siis muuta kuin ensi vuoden reissuja suunnittelemaan!

Niistä huonommista päivistä

"No miten siellä Saksassa menee"
"No ihan hyvin kiitos, kaikki on aina ihan p***leen TÄYDELLISTÄ ja IHANAA!"

In your dreams, honey. Tai no välillä onkin. Ja sitten on niitä toisenlaisia hetkiä.

Ne on niitä hetkiä, kun on onnistunut tekemään töissä seitsemän erilaista virhettä maanantain aikana ja ei saa kumpaakaan niistä ihmisistä puhelimella kiinni, jotka ehkä jaksaisi kuunnella avautumisen aiheesta "Miksi olen maailman paskin projektipäällikkö".

Ne on niitä hetkiä, kun hoksaa että siitä on itse asiassa viikko, kun joku on kysynyt mitä kuuluu ja ollut oikeasti kiinnostunut vastauksesta (luultavasti Äiskä edellisenä sunnuntaina, kiitos <3).
Ja niitä kun miettii sunnuntaina että olispa ihana kun joku tulis kahville tai leffaseuraksi mutta hoksaa, ettei ole ketään kelle soittaa.

Ja sitten on se yhdeksän tunnin matkustus pois Suomesta, jolloin on aikaa miettiä että mikä minulla on vikana päässä hylätessäni kaikki rakkaat, tukiverkoston ja ihmiset joiden elämään osallistumalla ja joita auttamalla voisin tuntea itseni arvokkaaksi ja rakastetuksi.

Onneksi tämä ei ole ensimmäinen kerta kun lähdetään rakentamaan kaikki alusta.
Kokemus kertoo, että sosiaalinen verkosto rakentuu kyllä pikkuhiljaa kun jaksaa yrittää. Että rakkaat ovat siellä, olipa välimatka mikä tahansa. Että olotila kestää korkeintaan kaksi tuntia, ja sitten sitä taas muistaa että maailma on oikeastaan aika mukava paikka ja sitähän on oikeastaan aika onnellinen kun saa taapertaa täällä ja kokeilla erilaisia juttuja.

Mutta ei se aina helppoa ole. Työn perässä muutto tarkoittaa ainakin minulla vähäksi aikaa sitä, että oma arvo määrittyy lähinnä työn kautta. Onnistumisen kokemuksia ei saa vielä muualta, koska harrastuksia tai sosiaalisia piirejä ei ole ehtinyt rakentua. Päälle vielä huono omatunto Suomen piirien hylkäämisestä. Vaikka töissä ei menisi kaikki putkeen, pitäisi iltaisin jaksaa olla iloinen ja sosiaalinen, jotta saisi sosiaaliset ympyrät täällä rakennettua ja vakuutella kotimaahan päin, että ei teitä ole unohdettu. Siinäpäs vasta toimiva yhtälö!

Uuden työn opettelu vieraalla kielellä ja vieraassa työkulttuurissa on aika vaikeaa ja väsyttävää. Kun aloin käyttämään helmikuun alusta työkielenä pääsääntöisesti saksaa, olin kaksi kuukautta niin puhki, että muistutin loppuviikosta lähinnä zombia. Nyt ollaan siirrytty rytmiin, jossa maanantaina ollaan pohjalla, koska silloin tajuaa miten paljon työkuormaa on viikoksi ja miten vähän hoidettavista asioista oikeasti ymmärtää. Fiilis paranee pikkuhiljaa perjantaita kohti, jolloin voi jo vähän juhlia voittajafiilistä, koska suurin osa asioista on hoidettu ja yleensä pienistä kommelluksista huolimatta jopa kohtuullisen menestyksekkäästi. Vielä ei olla päästy tilanteeseen, jossa tuntisin halua yrittää hurmata paikallisia vieraita ihmisiä rakastettavalla persoonallani iltaisin, jotta ne jaksaisi kuunnella maanantaiavautumisia .. mutta ehkä jo kohta.. (pahoittelut Suomen pään avautumisten vastaanottajille!)

Summa summarum - en missään nimessä kadu lähtöä, mutta minusta myös homman kääntöpuolista pitää voida puhua. Ja kyllä, elämä on silti aika ihanata :)

11 Kulttuuritekoa 7 Päivässä

Mitä saa, kun kiertää museoita, kulttuuritapahtumia ja kulttuurihistoriallisesti merkittäviä kaupunkeja ähkyyn asti viikon aikana? Päättele itse!

1. Gentin tee-se-itse -kävelykierros

Koska tammikuussa Europpa on turisteista tyhjä, matkailu on kiitollista kun ruuhkia ei ole. Toisaalta myöskään mikään turisteille suunnattu toiminta ei toimi, eli kyseessä on kaksiteräinen miekka. Ohjattujen kävelykierrosten puutteessa kiersin Gentin historialliset nähtävyydet turisti-infon paperikartta ja infolehtinen kädessä. Jäihän siitäkin jotain päähän, mutta arvostan edelleen live-oppaiden tai vähintään audioguiden apua kaupunkiin syvemmälle pääsemisessä. Kuvaavaa ehkä on, että en pysty ulkomuistista sanomaan yhtään oppaan antamaa mieleen jäänyttä yksityiskohtaa Gentistä. Mutta komeat oli maisemat joka tapauksessa :)

2. Design Museum Gent

Tämän ohikävely kuulu kävelyoppaan ohjelmaan, ja kun kuikuilin sisään sain ulos tulevalta henkilöltä repimättömän lipun, jolla pääsin ilmaiseksi sisään. Näyttely kertoi valon designista, ja esillä oli suomalaistakin valaistusmuotoilua. Elämyksiä syntyi tällä kertaa yllättäen vidoteosten parissa, esillä oli pari erinomaista lyhytelokuvaa, sekä maapallon valojen syttymistä ja sammumista seuraava teos. Lisäksi piti vähän leikkiä selfieillä valotunnelissa.

3. Modernia taidetta Gentin kirkossa

Jätän nykyään reissuilla monesti kirkot käymättä, koska niitä on tullut nähtyä jo kohtuullinen määrä. Monesti myös näissä pröystäilevissä Keski-Euroopan kirkoissa käynti saa mielen maahan, kun ajattelee millaisissa oloissa muu yhteiskunta ympärillä on elänyt kun kirkko on ostellut almuilla kultaa. Nyt kuitenkin kävelin sisään ja yllätyin iloisesti! Valokuvataiteen ja modernin taiteen näyttely sai ainutlaatuisen kontrastin keskiaikaisista pyhimysten kuvista ja maalauksista. Ajatuksia herättävää, piristävää, yllättävää!

4. Gentin nykytaiteen museo

Edellisestä harha-askeleesta nykytaiteen kanssa on ilmeisesti niin pitkä aika, että olin unohtanut että tarjonta kannattaa näiden kanssa tarkastaa etukäteen. Ostin lipun kyselemättä ja sisällä totesin, että pieleen meni. Näyttely koostui yhden taiteilijan sotaan, ihmisen haavoittuvuuteen ja toivottomuuteen liittyvää veristä, epämuodostunutta massaa sisältävistä ja jollain tavalla vääristynyttä ihmiskehoa muistuttavista valtavista teoksista.

Pidän taiteesta, mutta haluan että siitä jää myös minulle toiveikas ja hyvä olo, ja tämä näyttely ei ihan täyttänyt tätä tarvetta. Toisaalta tämä visiitti oli myös niin vaikuttava, että se jäi mieleen pitkäksi aikaa eli ehkä kokonaisuutena käynti oli kuitenkin onnistunut. Onneksi alakerran pikkunäyttelytilassa oli myös joitain tunnelman pelastaneita teoksia.

Kaupunkikartta, jossa teiden ja rakennusten niminä on esimerkiksi  "Parasiitti", "Juuret", "Lika", "Mahdollisuus" jne. Mistä arki, kaupunki ja minuus koostuu? Hauska ja ajatuksia herättävä!

Luonnon ja ihmisen suhdetta pohtivan taiteilijan tuotantoa. Hahmon sylissä on multaa.

Betonijärkäle, jonka toisella puolella lukee "Minä" ja toisella "Sinä". 

Voiko toista ihmistä ikinä saavuttaa? Miksi sallii itselleen sellaisia asioita, joita ei salli toiselle? Millaisen Minän näytän Sinulle?

5. Gentin valofestarit

Tästä ei valitettavasti jäänyt valokuvallista todistusaineistoa jälkipolville, mutta meininki oli vähän sama kuin aiemmin julkaistussa Winterlichter-postauksessa (http://frankfurtti.blogspot.de/2015/01/talvivaloja-eli-winterlichter.html). Paitsi että kohteita oli laajemmalla alueella ja enemmän. Lisää aiheesta löytyy sivuilta http://www.lichtfestivalgent.be/en/

Keskusaukiolla kolmen kirkon keskellä oli hieno musiikkia ja valoja sisältävä teos, jota ihailin pubin ikkunasta. Katsoin siinä samalla muka kävelyreitin valmiiksi, mutta aukiolla oli niin paljon porukkaa, että päätin oikaista. "Oikaisevaa reittiä" 15 min käveltyäni totesin, että nyt ei tainnut mennä ihan putkeen ja kaivelin laukkuani katsoakseni karttaa, joka oli tietysti jäänyt baarin pöydälle. Koska oli kylmä, pimeä ja väsytti, totesin tässä vaiheessa siirtyväni ihan mielelläni kohti Antwerpenissä sijaitsevaa sänkyä. Näin ratikan ikkunasta vielä muutamia valoteoksia joten voitaneen sanoa että osallistuin näyttelyyn riittävästi voidakseni sanoa käyneeni siellä.

6. Kävelykierros Antwerpenissa

Tykkään kävelykierroksista, koska niissä ei tarvitse jököttää paikallaan, mutta silti asiantunteva opas valottaa paikallista kulttuuria ja historiaa yleensä kohtuullisen mielenkiintoisella tavalla. Jotenkin on aina kiva katsella elämää vaikkapa 100 tai 200 vuotta samalla paikalla eläneen ihmisen näkökulmasta. Anwerpenin englanninkielinen kierros oli tällä kertaa turisti-infon järjestämä englanti-ranska -kierros. Kahdelle kielelle kääntäminen hidasti hommaa jonkin verran, mutta odotusajoista huolimatta kaupunkiin pääsi kivasti kiinni ja sai hyviä vinkkejä missä kannattaa vielä käydä.

Euroopan vanhimpia rullaportaita, kävelykierroksella opittua :D

7. MAS - Museum Ala Strom eli Museo joen varrella

Jostain syystä tällä museolla on modernin taiteen museoon liittyvä nimi, ja rakennuskin on moderni. Se on rakennettu Napoleonin rakentaman padon viereen Antwerpenin satama-alueen alkuun kahden joen uoman väliin. Arkkitehtuuri olisi voinut olla ihan kiehtovaa ilman räntäsadetta, jonka takia juoksin nopeinta reittiä sisään. Näyttelyt koostuivat perinteisistä historiallisista aiheista, sisältäen alkuperäisasukaskulttuureja, Belgialaisten vaikutusta maailmaan sekä Anwerpenin historiaa. Modernia taidetta odottaneelle tämä oli tietysti pieni pettymys, mutta tulipahan tutustuttua tähänkin. Kierroksella opin, että Anwerpenin erikoisuus ovat timantit, noin 80% maailman raakatimanteista kuljetetaan Antwerpeniin käsiteltäväksi. Muutakin teollisuutta löytyy, ja kylän satama-alue on noin 5 kertaa kaupungin pinta-alan kokoinen. Että semmosta.

Hassunhauska teatterirakennus

Aina on ilo matkustaa räntäsateessa

8. Plantin-Moretus Museo eli kirjapainomuseo

Ja sitten päästiin asiaan. Antwerpenissa sijaitsee Unescon maailmanperintökohteen statuksenkin saanut kirjapainomuseo. Talo oli ollut saman kirjapainosuvun hallussa 300 vuotta, ja mitään ei ole heitetty pois. Kirjapainon perustaja muutti taloon 1555 ja pisti painokoneet käyntiin 1579 Guttenbergilta tilatuilla painokirjasimilla. Alkuperäiset talon esineet, kirjapainojen lisäksi siis arvokkaat nahkatapetit, puulipastot, kyntteliköt jne. on säilytetty. Talon kolmas isäntä oli hyvää pataa Rubensin kanssa, eli talosta löytyi muun arvokkaan taiteen lisäksi myös kohtuullinen määrä aitoa Rubensia. Oltiin aika lähellä taidefriikin paperi-insinöörin taivasta.

Onnellinen insinööri loistavan audioguiden kanssa

Yksi maailman ensimmäisistä kirjapainoista. Musteenlevitin on tehty koirannahkasta, koska koirilla ei ole ihohuokosia jotka saisivat värin levittymään epätasaisesti.

Osa talon laajasta kirjastosta, joka käsittää kohtuullisen osan maailman vanhimmista kirjoista sekä painolaattoja

Painotehdas, jossa kuusi painokonetta sekä kirjasimia.

Rubensia nahkatapetilla verhoillussa huoneessa.

Lista 1600-luvun kirkon kieltämistä kirjoista, painettu Plantin-Moretuksen painotalossa. Samassa painossa missä kyseiset kirjat. Bisnesmiehiä.

9. Frankfurtin modernin taiteen museo, Taunusturm

Frankfurtin modernin taiteen museon yksi osa sijaitsee keskustassa ja poikkesimme tänne matkalla Schirn-museoon. Esillä oli "Boom She Boom" -näyttely eli nykytaidetta naistaiteilijoilta. Näyttelytila oli yhdessä kerroksessa, mutta keskikokoiseen tilaan oltiin saatu järjesteltyä kivasti melkoinen kasa vaihtelevia teoksia. Alastomuutta ja naisten esineellistämistä esiintyi sama määrä kuin miestaiteilijoiden teoksissa, mutta ehkä teoksia tuli pohdittua naisnäkökulmasta enemmän kun ne tiesi esineellistettävän sukupuolen tekemiksi. Mielenkiintoinen ja mukava kokemus!

10. German POP, Schirn Museum

Schirn-museo on yksityinen taidegalleria, joka esittää vaihtelevia näyttelyitä arkkitehtuurillisesti hienossa tilassa. Näyttelyt ovat normaalisti kohtuullisen kalliita, mutta onnekseni seuralaisen firmalla oli yhteistyökumppanuus Schirnin kanssa eli pääsin ilmaiseksi!

German POP oli nimensä mukaisesti saksalaisten  POP taiteilijoiden tekemää hauskaa, kantaaottavaa ja hubbabubban väristä kansantaidetta. Tykkään POP-taiteesta, koska siitä tulee aina kiva olo. Insinööriä toki hämmensi, kun 60-luvulla rakennettuja liikkuvia teoksia ei särkymisvaaran vuoksi saanut liikuttaa kuin pari minuuttia tunnin välein. Olisko se nyt niin suuri rikos vaihtaa ne hammaspyörät ja vaihteet?

11. Affiche-näyttely, Schirn Museum

Schirnissa on kaksi näyttelytilaa, ja toisessa oli POP-taidetta edeltäneen uusio-posteritaiteen näyttely. Affichistit eli posteripojat (Affiche - juliste, posteri, oma suomennos) olivat ranskalainen ryhmä 40-60 luvulla, joka keräsi kaduilta julisteita ja työsti näitä uusiksi teoksiksi. Ajatuksena oli hyödyntää sinänsä jo populaaritaidetta olevat mainokset uudella tavalla. Töissä hyödynnettiin myös julisteiden kerroksellisuutta, väliin niitä oli kertynyt kymmeniä päällekkäin. Alkuajan teoksissa julisteet oli käsitelty massaksi asti, eikä alkuperäisistä postereista saanut enää selvää. Loppuajan teokset olivat jo POP-taidetta ja Marilynkin bongattiin. Isoja, vaikuttavia teoksia ja hyvä mieli jäi, tosin sama tekniikka alkoi jossain välissä vähän toistaa itseään. Hauskin osa näyttelyä oli video raaka-aineen keruumatkasta joka oli homman laittomuuden takia kuin paraskin varasleffa.

Lisäksi näyttelytilaan oli tuotu äänitaideteoksia. Rentouttavan kurkkulauluteoksen parissa lepuutimme hetkisen päätä ja jalkoja ennen siirtymistä hyvin ansaituille caipirinhoille.

Kuvan lähde: www.schirn.de

"Silleen periaatteessa ihan fiksu, mitä nyt vähän väliä pikkusen sekoilee"

Olen kyllä tehnyt tyhmiä mokia tasaisin väliajoin koko elämäni, mutta täällä tahti on kiihtynyt huimasti. Uuden kielen ja työn opettelu vienee sen verran aivokapasiteettia, että sitä ei ihan kaikkiin muihin suorittaviin tehtäviin sitten jääkään..

Tällä kertaa keskitytään varsin pirremäiseen töhöilyyn tyyppiä:
- Pankkikortin tunnusluvun unohtaminen
- Nukkuminen viikon ajan työkavereiden nurkissa, koska avaimet sijaitsivat työreissun jälkeen toisella puolella maata
- Rautasahan unohtaminen käsilaukkuun ja yritys kävellä sen kanssa lentokoneeseen
- Asiakassähköpostin muotoilu "teidän tavarat on saapumassa ensi viikolla paikkaan xxx (=kilpailijan osoite toisella puolen maata)". Ja laittaa korjausviestiin edelleen väärän osoitteen.
- Innostuu liikaa ja ei ihan muista kuorruttaa englantilaiselle esimiehelle kaikkea siirappiin ja sitten se on ihan hätääntymässä että miten toi ihminen voi puhua noin suoraan.

Viikonloppuna unohdin miten pankkiautomaatista nostetaan rahaa. Olin menossa ulos ja pussissa oli 22,30 e rahaa. Kotiin tullessa rahaa oli jäljellä 30 snt, eli hyvin meni. Seuraavan päivän ostoksista selvittiin sillä, että kortilla pystyi kyllä maksamaan, vaikkei sillä käteistä saanutkaan (yritin kyllä ahkerasti eri pankkiautomaateilla). Lauantai-illan keikan tarjoiluineen maksoi miespuolinen saksalainen ystävä, jonka olin maan tavoista poiketen ehtinyt tottaa siihen, että maksan oman osuuteni. Maanantaina soitin sitten pankkiin ja tiedustelin, että mikähän kortissa on vikana kun ei anna käteistä. Puhelun aikana koin ahaa-elämyksen ja totesin että olin yrittänyt tulostaa tiliotetta rahannoston sijaan. Siis sen jälkeen kun olin ensimmäiset 7 kk onnistunut käyttämään pankkiautomaatteja saksan kielellä ongelmitta. Hyvin meni vaikka ite sanonkin :D

Tällaisen töhöilyn jälkeen ei suinkaan masennuta ja aleta syyttää itseä tyhmyydestä, koska se ei auta mitään. Silloin ihan ensin nauretaan itselle, ja sitten ihan heti seuraavaksi mietitään nopeasti viidestä kymmeneen mielellään aiheeseen liittyvää onnistumista, esimerkiksi näin:

1. Osasin tosi hienosti puhua saksaa puhelimessa pankkitätin kanssa, ja sitäpaitsi (2.) viime viikolla kirjoitin kahden tunnin saksankielisestä palaverista palaverimuistion saksaksi (ISO Onnistuminen :D). (3.) Ja sitten osaan jo sanoa suikuputki ja vedenkeruuallas ja viiraosa ja vaikka mitä muuta tarpeellista saksaksi niin että asiakaskin ymmärtää. (4) Ja jos ei pitkän saksankielisen työviikon jälkeen enää jaksa ajatella niin sehän tarkoittaa että aivokapasiteetti on tehokkaasti käytetty. Ja (5) saksan aineissa ei ole enää yhtään niin monta datiivi/akkusatiivi/adjektiivin taivutusvirhettä kuin aluksi eli jos muistaisin mikä on nosto niin osaisin luultavasti laittaa sen datiiviin.

Jos tämäkään ei auta niin sitten rimpautetaan kaverille, ja johan alkaa elämä hymyilemään.

Ja sen jälkeen voi jo ajatella että mitähän söisi iltapalaksi ja pitäisiköhän sitä käydä kaupassa ja ompas kiva kun kohta on jo kevät ja hymyilipäs tuo poika söpösti. Ja seuraavalla kerralla muistaa miten sitä rahaa nostettiin :)

Mikä on myös aika kivaa on, että ensimmäistä kertaa mulla on tiimissä samantyyppistä työtä tekevä nainen. Miehet ovat työkavereina, kavereina ja ihmisinä kyllä ihan parhaita, mutta niissä on yksi puute (no, tässä kontekstissa..) - ne ei myönnä töhöilyjään! Miehille voi kyllä kertoa, että saimpas tässä sitten kolme ihmistä vihaiseksi kun oikaisin vähän sisäisiä sääntöjä, mutta ne vaan myhäilee ja hymähtää silleen lyhyesti ja tulee olo että oompas tyhmä nainen. Vaikka jokainen niistäkin on omat töhöilynsä tehnyt. Tämä meidän toinen supernainen se vaan reilusti sanoo, että no älä huolehdi, minä tyttö se lähetin kerran kokonaisen telan väärään osoitteeseen tai ajoin 300 km väärään suuntaan kun en ihan muistanut mikä ero on Düsseldorfilla ja Hannoverilla. Ja sitten nauretaan ja todetaan että olipas hauskaa ja elämä jatkuu.

Ja niin jatkuu, hymyillen ja joka päivä uutta tai uudestaan oppien :)

Koneeseen menetetty rautasaha viimeistä kertaa käyttötilanteessa (kyllä, pyörä on oma..)

Olutta ja paperikoneita Belgiassa

Työreissu suuntautui kerrankin jonnekin muualle kuin parintuhannen asukkaan pikkukylään, jonne joku on päättänyt sata vuotta sitten rakentaa paperikoneen. Pääsin nautiskelemaan yhdestä Belgian kauneimmista kaupungeista, nimittäin Gentistä.

Gent on kanavien halkoma pikkukaupunki Belgian flaaminkielisessä osassa, ja on saanut kuulemma palkintoja iltavalaistuksestaan - enkä ihmettele! Alla ihan pari kuvaa pointin todistaakseni.

Tapasin myös paikallisia (koska JCI Gent Artevelde on JCI Jyväskylän twinning-kamari - jätä huomiotta ellet ymmärrä tai googlaa :D) turkkilaisen pitsan ja oluen äärellä. Gent on kuulemma niitä paikkoja Belgiassa, johon turkkilainen vähemmistö on imigroitunut jo aikoja sitten, eli turkkilainen pitsa on paikallinen erikoisuus. Ei ehkä pohojos-pohojojamaalaselle niin eksoottinen kokemus, mutta kivahan se on aina kunnon känkkyä saada. Samalla kyselin vähän enemmän Belgian menosta, ja sain selville että Saksan sinkkuja syrjivästä verotuksesta tuittuuntuneelle Belgia olisi ehkä vielä pahempi paikka - naimaton paikallinen sanoi maksavansa veroja palkastaan 65 % !! Harmi, hetken mietin jo muuttoa Gentiin. Gent kuulosti myös olevan aika kokeilunhaluinen ja uudistushakuinen paikka, siellä oli esimerkiksi ensimmäisenä Belgiassa otettu käyttöön kasvisruokapäivä kouluissa. Kuulin muutamia muitakin esimerkkejä, mutta empiirisen todistusaineiston löysin seuraavana päivänä vieraillessani kirkossa ja löytessäni sieltä modernin taiteen näyttelyn. Hienoa Gent!

Perjantaina hommat saatiin yllättäen kohtuullisen ajoissa loppuun ja kone käyntiin, eli jäi vielä vähän aikaa kierrellä Gentissä. Opastettuja kierroksia ei löytynyt, mutta turisti-infon antama opas kädessä kävelin läpi nähtävyyksien eksyen ainoastaan kaksi kertaa. Hyvä minä! Gentissä silmiinpistävää oli, miten siistiä ja entisöityä kaikki oli muihin historiallisiin Keski-Euroopan kaupunkeihin verrattuna. Katsoi sitten mihin tahansa, rakennukset oli huollettu alkuperäistä kunnioittaen, roskia ja narkkareita ei pyörinyt jaloissa ja kuten tammikuisessa Euroopassa nyt ylipäätään, turistejakaan ei ollut liikaa.

Gentistä siirryin illaksi Antwerpeniin junalla. Valintaperusteeksi riitti se, etten halunnut Brysseliin ja Antwerpen oli seuraava, joka osui kartalta silmään. Matkustustavoilleni uskollisesti yövyin 10 sängyn huoneessa opiskelijahostellissa. Perjantaina kaaduin suoraan sänkyyn rautatieasemalta ostetun sämpylän voimin, mutta lauantaina lähdin katselemaan kaupunkia. Alunperin ajatuksena oli lähteä Bryggeen, mutta sää ei näyttänyt lupaavalta, joten jäin Antwerpeniin. Ensimmäinen tunti tuhrautui valitettavasti shoppailuun, koska Antwerpenissa oli hemmetin kylmää, kosteaa ja sateista. Kuvassa näkyvä "hame" oli viimeisiä lämmityskeinoja, mitä keksin kalsareiden lisäksi - eli H&M:n kaulaliina joka kääntyi kankunlämmittimeksi. Näin sitä suomalainen keksii keinot säähän kuin säähän +10 C alapuolella!

Iltapäiväksi ilma kuitenkin parani, ja päädyin parin norjalaisen ja parin ranskalaisen kanssa ohjatulle historiakävelylle kaupungin läpi. Kun on saanut maistaa loistavia Sandemanin kävelykierroksia, oli kahdella kielellä puhuttu mummoversio kohtuullisen rauhallistempoinen. No, tulipahan yritettyä sönköttää ruotsia norjalaisten kanssa ja paleltua vähän lisää. Päällimmäisenä ajatuksena jäi jälleen kerran mieleen, että nämä ne vaan rakenteli kivikirkkoja ja purjehti maailmalla silloin kun suomalaiset asui luolissa.

Kävelykierroksen mummo-ohjaaja ja Antwerpenin keskustaa

Tämä saattaa näyttää vähän epäilyttävältä, mutta kyseessä on tarina sataman hengestä "Lange Wapper"(vapaasti käännettynä "pitkä heiluja"), joka saattoi ottaa minkä muodon tahansa. Jos miehellä meni baarissa vähän myöhään ja paluu kotiin venähti pikkutunneille, selitys oli että Lange Wapper oli tullut vastaan ja sitä oli säikähdetty niin paljon että piti piilotella porttikongissa siihen asti että uhka oli ohi. Keinot on monet..

Välillä piti tietysti syödä, ja lauantaina suunnistin nettisuositusten perusteella hassuun pyhimyskuvia täynnä olevaan raflaan. Yleisesti ottaen pubien sisustus perustui ajatukseen "Tämä on toiminut viimeiset 200 vuotta, turha muuttaa toimivaa konseptia!". Mikä on tietysti suomalaiseen kliinisyyteen tottuneelle rappioromantiikan ystävälle aika ihanaa. Belgian erikoisuus on ilmeisesti ribsit, joita tarjoilee pubien lisäksi Amadeus-ketju. Mainostan poikkeuksellisesti ketjuravintolaa (ei kuitenkaan iso ketju, ja ravintoloilla oma profiili) ihan vaan sen takia, että (a. Ruoka oli hyvää) ja b) Tarjoilijat oli hemmetin komeita. 50-luvun musiikki, ajan tamineisiin pukeutuneet täydellisen ruosteisen charmikkaat tarjoilijamiehet (ei yhtään naista). Aaah! Suosittelen ravintolaturismia Begiaan. Valitettavasti tarjoilijat oli niin nopealiikkeisiä että niistä ei saanut kuvaa, suosittelen kokemaan itse.

Amadeus vasemmalla ja pyhimysravintola oikealla

Seuraava ravintolakokemus oli sitten vähän paremmassa 3 ruokalajin lounaspaikassa (kun nukkuu halvalla, voi syödä hyvin!). Jälkiruoasta valitin tarjoilijalle, että luulin että siihen kuului suklaamoussekin. Tarjoilija totesi, että siinähän se on tarjottimella (snapsilasissa), mutta koska se on Leidille ilmeisesti liian pieni sattuakseen edes silmään niin hämpäs tuo Leidille toisenkin (jep - korrektia käyttäytymistä mantereella kuin mantereella Pirre).. No, selvisi syykin vessareissun aikana :D Ravintola makuuni..

Koska Belgiassa oltiin, oluenrakastaja oli tietysti omimmillaan. Ymmärsin alkaa tavoitteellisesti antamaan olutarvioita itselleni whatsappiin vasta puolivälissä reissua, eli tuhansien oluiden Belgiasta jäi vielä muutama herkku arvioimatta. Kiinnostuneille arvostelut näistä ovat saatavina pisteytyksin kotisähköpostiin :)

Maisteltuja oluita. Suosikiksi nousivat näistä Westmalle Blond (10) sekä Affigem (9,7), tummista Rochefort (9+)

Ja sitten vielä otos paikallisen R-kioskin näyteikkunasta.

Joinko reissulla sitten ainoastaan olutta? No, sitäkin, mutta tätäkin reissua sivuava 10 kulttuuritekoa 7 päivässä -juttu tulossa ulos seuraavaksi!

Ps. Belgiassa se ei ole Park & Ride vaan Kiss & Ride :D