torstai 28. huhtikuuta 2016

Michelstadt ja Odenwaldin mutkatiet

Ensimmäinen kesäinen lauantai-iltapäivä oli kuin tehty kaverin uuden auton testailuun Odenwaldin kauniissa maisemissa. Kohteeksi valikoitui Michelstadt, joka on sopivan iltapäiväkahvittelumatkan päässä Darmstadtista, sekä kaunis vanha kaupunki.


Michelstadtin kaunis keskustori

Auton parkkeeraus oli yllättäen ilmaista ja parkkipaikka löytyi ihan kaupungin vierestä. Käveleskelimme hetken ympäri kaupunkia ja etsimme mukavan näköisen kahvilan heti kirkon takapihalta. Turisteja ei ollut vielä juurikaan liikeellä, keskikesällä kaupunki on varmasti viikonloppuisin tupaten täynnä mutta näin huhtikuun alussa tilaa riitti vielä hyvin.





Ihmettelimme kaupunginmuuriin rakennettuja asuntoja ja puutarhoja ja mietimme, millaista olisi asua vanhan vesitornin huipulla. Kevät on juuri alkanut ja puut ja maa alkaa pikkuhiljaa puskea vihreää. Narsissit alkavat olla kukinnan huipulla ja ensimmäiset tulppaanit nostelevat päitään. Mukava viikonloppureissu kauniissa ympäristössä, suositeltavaa sunnuntaitekemistä!

Vasinkin avoautolla :)

Tämän vuoden alppeilut 2/2

Vuoden toinen reissu järjestyi niinikään firman kautta, ja suuntautui Schladmingiin Itävaltaan. Firman lasketteluaktiivit järjestävät pari mökkiä ja kutsuvat harrastajia Suomesta ja saksankieliseltä alueelta mukaan. Mainittakoon jo tässä vaiheessa, että matka tehdään omalla rahalla ja ajalla, ettei tule sanomista.

Tokan laskupäivän maisemia. Alempana jo nurmikko paistoi, mutta rinteissä riitti lunta.


Ajelimme toimistolta paikan päälle seitsemisen tuntia ja odottelimme loput porukat paikalle ennen saunaa. Mökit olivat upeat, jokaisessa huoneessa oli oma pesuhuone ja alhaalla vielä upeat saunatilat sekä täysvarusteltu keittiö. Aamusta rinteeseen mentiin heti kun hissit avautuivat ja rinteeseenkin pääsi hyppäämään suoraan mökistä. Ah, mitä luksusta!


Alppimökkeilyä

Rinteet olivat aamulla upeassa kunnossa, mutta monojen vaivatessa edelleen, lähdin suksenvuokraajan mukaan ala-asemalle, jossa sain puolessa tunnissa lämpökäsittelyn monoille tehtyä. Voi mitä nautintoa laskeminen oli tuon jälkeen! Vauhti kasvoi kaksinkertaiseksi, mutta vain hetkeksi, sillä iltapäivällä rinteet alkoivat olla jo aikamoista möykkelikköä. Löysimme kuitenkin muutamia kohtuukuntoisia rinteitä ylempää. Sain kaverin houkuteltua laskemaan kanssani hissien sulkemiseen asti, eli tauot poislakettuna suksien päällä tuli vietettyä koko kahdeksantuntinen päivä! Kyllähän se nyt toimistotyön voitti noin perjantaiksi, ainakin näin kertaluonteisesti :D

Tankotanssia ja Weizenia päivän päätteeksi


Illalla matkasimme isompaan kylään kimppatakseilla, jotka ajoivat kunnon keskisuomalaisen rallikuskin ottein mutkaisia rinneteitä. Osaa matkustajista meinasi hirvittää tien reunan jälkeen alkava melkein pystysuora pudotus laaksoon, mutta eikai kukaan semmoista kyytiä aja jos ei osaa...eihän ;) Palkintona urhoollisuudesta meitä odotti perillä kohtuullisen kattava liha-fondue, jossa lihaa oli kaikkien syötyä itsensä kylläiseksi jäljellä arviolta enää kolmisen kiloa. Paluumatkalla kuskia ohjeistettiin ajamaan hieman rauhallisemmin jotta hyvin syönyt lasti pysyisi kyydissä :D





















Ruokatarjonta buffetin alussa...                                                      ...ja lopussa!


Toisena laskupäivänä aurinkokin näyttäytyi lyhyesti, ja rinteessä tuli taas oltua aamusta iltaan. Illalla vähän afterskitä ja monotanssia, seuraavana aamuna pakkaus ja autoon.



Paluumatkalla odottelimme rajalla noin tunteroisen, mutta myöhemmin kuulimme radiosta ruuhkien kasvaneen rajalla jopa kolmeen-neljään tuntiin. Hyvä että oltiin ajoissa liikkeellä! Paluumatkalla oli muutamia kolareita matkalla ja matkaan tuhrautui yhteensä kymmenisen tuntia. Oli kiva reissu mutta kiva oli päästä kotiinkin! Laskuhimoja jäi vielä mutta vapaita viikonloppuja ei, eli ensi kaudella sitten uudestaan!


perjantai 8. huhtikuuta 2016

Tämän vuoden alppeilut 1/2

Tämän vuoden ensimmäinen alppeilureissu suuntautui Sioniin, samalla hyväksi todetulla porukalla kuin viime vuonnakin. Viikko ennen reissua olin melkein viikon päivät sängyn pohjalla flunssan kanssa. Vaikka työkunto olikin jo reissun alussa olemassa, parin kilometrin korkeudessa huomasi varsin konkreettisesti, että ihan täyskunnossa ei oltu. Ensimmäisenä päivänä oli pakko pysähtyä välillä levähtelemään ja taisin vedellä koko reissun ajan kahdentoista tunnin yöunia :D

Ostin ennen reissua sukset ja monot valmiiksi, koska insinöörin excel-laskelma osoitti vain puolentoista vuoden takaisinmaksuaikaa. Shoppailu tapahtui tietysti perinteiseen Pirre-tyyliin a) silloin kun kauppaan menemistä ei enää kertakaikkiaan voi välttää, sekä b) tunti ennen kaupan sulkeutumista. Stategia ei-niin-yllättäen kostautui parillakin tavalla. Yhden levähdystauon jälkeen kollegani puski minut pystyyn sauvalla, jolloin toinen siteistä löystyi sen verran, ettei pysynyt enää kiinni. Ruuvimeisseli ei kuulunut varustukseeni (kuuluu muuten nykyään!), joten siinä sitä sitten käveltiin puolitoista kilometriä rinnettä alas suksien kanssa :P Oli muuten hyvä takamustreeni, mutta ei tee mieli toistaa! Toinen maksun paikka tuli eteen jalkateriin painavina monoina, sillä eihän siinä viisi minuuttia ennen liikkeen sulkemisaikaa mitään lämpökäsittelyä ehditty tehdä - ja persoonalleni uskollisella kaupassakäynti-innolla lämpökäsittely siirrettiin parempaan tulevaisuuteen reissun jälkeiseen aikaan.

Puolivälissä kävelyreissua

Tyytyväinen hiihtäjä toimivilla suksilla

Noh, muuten oli mukava reissu, rinteet olivat erinomaisessa kunnossa ja seura hyvää. Aurinko ei valitettavasti paistanut kuin hetkisen ensimmäisenä laskupäivänä, mutta näkyvyys ei onneksi mennyt yhtä huonoksi, kuin viime vuonna. On se vaan aina vaikuttavaa olla keskellä niin järjettömän kokoisia kivenmurikoita - kaunista, epätodellista, karua ja upeaa <3

Näkevänä ja sokeana Hampurissa


Talvi ei edelleenkään ehkä ole ideaalisin aika Keski-Euroopan matkailuun, kuten viime vuonna todettiin. Mutta Hampurin ollessa kyseessä ei talvellakaan mikään voi mennä pieleen. Frankfurtista pääsee tähän Pohjois-Saksan metropoliin alle neljässä tunnissa, ja onhan se nyt mojovasta tuulenvireestä huolimatta aika kiva paikka. Tuulikaan ei ole mitään mistä Oulun ilimastoon tottunu ei seleviäis :)

Hotelliin "sattui" miellyttävästi kuulumaan Jaguar muutamaksi tunniksi, eli heti saapumisen jälkeen lähdettiin katsastelemaan joenrannan pikkukyliä. Satama-alue on sisävesisatamaksi hemmetin iso (72 km2) ja se onkin Saksan suurin satama.



Pikkukylät olivat aika perinteisen saksalaisen näköisiä, tosin sillä erotuksella, että ruohokatot näyttivät olevan muodissa vakuutusyhtiöiden vastustuksesta huolimatta. Elben ranta on myös saksalaisten omenoiden viljelymaata, joten omenajalosteita löytyi kioskista kuin kioskista.
Ajelun lomassa löysimme vallan loistavan tuulimyllyravintolan: Die Mühle Jorg. Uskomattoman hyvää ruokaa, erinomaisen kattava viinivalikoima ja kauniit sisätilat. Ei voi kuin huokaista tyytyväisenä muistolle.
Die Mühle Jorg



Hotelliin kuulunut kulkuväline

Koska joulumarkkinoita ei voi koskaan olla liikaa, vierailimme tietysti myös Hampurin joulumarkkinoilta. Keskusaukion markkinoilta löytyi Glühwein-kisan tämänvuotinen voittaja, sekä tähän mennessä vierailluista markkinoista kauden söpöin joulumarkkina-aukio.


Sunnuntaina jäi vielä kaupungilla kässäilyaikaa, ja kävimme katsastamassa pari perusnähtävyyttä. Lounaan jälkeen ehdimme vielä saada liput Dialog im Dunkel -elämykseen ("dialogi pimeässä"). Talon sisään oli rakennettu seikkailurata, jossa kokeiltiin erityyppisissä ympäristöissä huivi silmillä, millaista on elämä kun näkökyky jätetään pois pelistä.
Ensimmäinen huone oli puistomainen, ja siellä tunnusteltiin erityyppisiä luonnonmateriaaleja, käveltiin soralla ja huojuvalla sillalla, kuunneltiin luonnon ääniä ja käytettiin hajuaistia. Toisessa huoneessa oli markkinat, ja kokeiltiin suunnistamista kaupungissa sekä markkinoiden tarjonnan tunnistamista tunto- ja hajuaistin avulla. Kaikki saivat perusperehdytyksen kepin käyttöön, mutta kyllähän se meno aika haparoivaa näin tottumattomalle oli, varsinkin haastavammassa ympäristössä. Oppaan piti joka rastilla käydä pelastamassa joku (ja välillä minut) nurkkaan tai esteen taakse jumiin jäänyt :D  Kierrokseen kuului myös kipuaminen huojuvaan laivaan, jolla käytiin kuvitteellisella turistikierroksella satamassa. Lopuksi vielä juotiin ja syötiin pimeässä baarissa. Todella mielenkiintoinen ja silmiä avaava kokemus!




Loppumatkan alkuosa sujui kohtuullisen ahtaissa merkeissä Deutsche Bahnin jätettyä juuri sen vaunun pois junasta, jossa varatut paikkamme sijaitsivat. Lopulta saimme neuvottelun tuloksena paikat ykkösluokasta ja loppumatka sujui rattoisasti.

Paikan varauksessa epäonnistuneen junamatkustusta


sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Luurankoja Messelin montussa

Sunnuntai oli museopäivä! Tällä kertaa kohteena oli Grube Messel, Unescon maailmanperintökohde Darmstadtin vieressä.

Maailmanperintökohteen statuksen monttu (Grube on suomeksi kuoppa) on saanut määrällisesti todella suuren ja erityisen hyvälaatuisen fossiiliesiintyvyyden takia. Fossiilit ovat Eoseenikaudelta, n. 47-48 miljoonaan vuoden takaa, jolloin ensimmäiset modernit nisäkkäät olivat jo kehittyneet. Otimme opastetun kierroksen (näitä saa tilattua ryhmille englanniksi, muuten tarjolla vain saksaksi) ja kävimme nopeasti, mutta onneksi kovaa puhuvan oppaan sekä muutaman kiljuvia lapsia sisältävän perheen kanssa ihmettelemässä kaivauksia.

Kaivaukset

Paikalla on Eoseenikaudella ollut syvä kraatterijärvi, jonka hapeton pohja levineen on säilönyt sinne pudonneet eläimet ja kasvit vuosisata toisensa jälkeen karvoineen päivineen. Jopa jonkinverran värejä, kudoksia, höyheniä ja muuta harvinaista saadaan kaivettua ylös tästä 190 m syvästä aarreaitasta. Koska hajonnut orgaaninen materiaali on miljoonien vuosien aikana ehtinyt muuttua myös öljyksi, on paikalla ollut ensimmäisenä öljynjalostaja (jota ilman koko paikkaa ei olisi myöskään löydetty). Öljynjalostuksen muututtua kannattamattomaksi, päättivät natsit tehdä alueesta kaatopaikan, mutta tämä suunnitelma onneksi peruuntui ja kaivauksia päästiin aloittelemaan. Paikka sai Unescon maailmanperintötunnuksen 1995, ja on luokiteltu ainakin oppaan mukaan maailman neljänneksi tärkeimmäksi fossiilipaikaksi. 

Alkuheppa ja opas esittelemässä krokotiilin jätöksiä

Paikalta on löydetty tähän mennessä jo 70 kuvassa näkyvää alkuhevosta neljästä eri lajista, kymmenmetrisiä krokotiileja, parimetrisiä lintuja, kaloja, 15 cm pitkiä muurahaisia jne. jne. Kokoelma karttuu joka kesä noin 4000 fossiilin vauhtia, ja kaivettavaa kuulemma riittää seuraavaksi 60 000 vuodeksi nykytahdilla. Melkoinen eläkevirka muutamalle sukupolvelle paleontologeja :D


Kuopan viereen on 2010 pystytetty pieni rakennus, jossa näkee muutamia fossiileja sekä kaivausten historiaa. Näyttelytila oli visuaalinen ja sisälsi paljon konkreettista tekemistä lapsille, mutta kokonaisuutena yllättävän pieni kierrokselta jääneisiin odotuksiin nähden. Suurin osa näytillä olevista kappaleista on ilmeisesti yhteistyökumppanien tiloissa Hessenin maakuntamuseossa tai Seckenbergin luonnonhistoriallisessa museossa Frankfurtissa. Täällä kannattaa pistäytyä ehdottomasti opastetulla kierroksella, ja pelkässä näyttelyssä ainoastaan jos haluaa näyttää lapsille helposti lähestyttävää tiedettä nopeasti.





tiistai 2. helmikuuta 2016

Glühwienia, modernia taidetta ja Berliiniä

AirBerlin tarjoilee kohtuuhintaisia yhteyksiä Helsingistä Berliinin, jonka seurauksena suomalaisia ystäviä tupsahtelee silloin tällöin Saksanmaalle. Tällaista uumoilevan huhun korviin saatuani seuraava askel on poimia puhelin käteen ja kysyä potentiaaliselta Matkaajalta, että a) pitääkö huhu mahdollisesti paikkansa, ja b) sopisiko Matkaajaa tavata Berliinissä Matkan aikana. Marraskuussa yksi matkaporukka vastasi molempiin kohtiin "Kyllä", jonka seurauksena vietimme talvisen viikonlopun Berliinissä keskellä joulumarkkinahuminaa.

Berliinin joulumarkkinoita, saati Glühweinia (saksalainen versio glögistä), ei tämän kokemuksen perusteella voi suositella ihan autenttisimpana Saksasta saatavilla olevana joulumarkkinakokemuksena, mutta erittäinkin hyvänä lentojen hintatasoon nähden ja toisaalta loistava seura paikkaa loputkin puutteet :) Joulumarkkinoiden idea näin lyhyellä perehdytyksellä näyttää olevan tunkea mahdollisimman paljon pieniä joulukoristeltuja puukojuja ja ihmisiä pienelle historialliselle aukiolle, kuunnella joululauluja, syödä paahdettuja manteleita ja juoda Glühweinia. Mikäs sen söpömpää, paitsi se ruuhka :D

Muut Berliinin puitteet ovat myös varsin loistavat. The Birdin purilaisten jälkeen lauantai-ilta jatkui hyvinkin hipsterisessä anniskeluravintolassa. Berliinin hipsterit näyttävät nykyisin olevan aseisiin päin kallellaan, sillä portsari tutki laukut sisääntullessa aseiden varalta. Toisaalta tiskiltä löytyi Hendriksiä, joten portsarille sekä asehipstereille annettaneen anteeksi.
Sunnuntai kului varsin loistavassa modernin taiteen museossa, joka tarjoili jokaiseen makuun jotain. Teoksia, joihin pääsi sisään, teoksia, joissa katsoja on osa teosta, teoksia joista ajattelee että MITÄ *** tässä on oikein mietitty (joka on ehdottomasti osa modernin taiteen hauskuutta), sekä luonnollisesti Warholia sekä Lichtesteinia jotka nyt keskimäärin pelastavat päivän kuin päivän.





perjantai 15. tammikuuta 2016

Mamuna pakolaisten keskellä

Järjestämme Darmstadtin nuorkauppakamarissa kurssia pakolaisille Saksan kulttuurista, ja olen saanut olla työpajoissa mukana. Mamunäkökulmasta on mielenkiintoista tarkkailla, miten täysin erityyppisestä kulttuurista tulevat kokevat saksalaisen kulttuurin, ja mitkä ovat heille vaikeimpia tai hienoimpia asioita.

Pakolaiset, paikalliset ja suomalainen mamu miettimässä, 
miten tarjotaan mummulle istumapaikkaa bussissa.
Kuva: Chrissie M.

Kurssille valittiin englanninkieltä osaavia, mutta osallistujia on laidasta laitaan - huippukirurgi, joka pelkää taitojensa ruostuvan kun ei pääse leikkaamaan; jalkapalloilija, joka ei pääse pelaamaan kipeän polven takia ja pelkää menettävänsä joukkuekavereiden luottamuksen; aktiivinen ja avoin seitsemäntoistavuotias täydellistä englantia puhuva poika, joka toivoo koulutusta; pitkän kansainvälisen uran tehnyt liikemies, joka haluaa kovasti selvittää, miten Saksassa pääsisi töihin; pari muutamaa kurssia vaille valmista tietotekniikan maisteria jne. Yksi suosikeistani on sympaattinen englannin kirjallisuuden lehtori, joka juttelee raitiovaunussa ja kaupoissa hänen huntuaan säikähtäville ihmisille ja jaksaa kerta toisensa jälkeen selittää, että sen pitäminen ei tarkoita hänen olevan ekstrimisti.

Ihastelun aiheita ovat julkisen liikenteen toimivuus, järjestäytyneisyys ja ihmisten auttavaisuus. Hämmästelyn aiheita ovat individualismiin ja yksityiseen liittyvät kysymykset. Esimerkiksi miksi vieraille lapsille ei ole välttämättä hyvä ajatus tarjota karkkia, miksi mummo suuttuu jos hänet haluaa auttaa tien yli, miksi raskaita kantamuksia kantava ei hyväksy apua. Syyrian kulttuuri perustuu yhteisöllisyyteen, jossa lasten kasvatusvastuu on yhteinen, apua tarvitsevia autetaan kyselemättä ja heikoimpia kannetaan yhdessä. Esimerkiksi kylän köyhistä pidetään koko kylän voimin huolta, ja jokainen lahjoittaa sen verran kuin pystyy. Eräänlainen vapaaehtoinen progressiivinen verotus siis.

Tasa-arvosta on keskusteltu sen verran, että Syyriassa naisen valtakunta on koti, ja miehen tehtävä on hankkia elanto kodin ulkopuolelta. Kaikki kurssilaiset kertoivat hyväksyvänsä ja arvostavansa saksan tasa-arvon kulttuuria, mutta toivovat myös, että saksalaiset hyväksyvät heidän tapansa tuomitsematta suoraan. Pieniä yllätyksiä on aiheuttanut esimerkiksi pöytien asettelu paikoilleen työpajan jälkeen, Me paikalliset tytöt alamme kyselemättä hommiin ja syyrialaispojat ovat hämmentyneitä, koska eihän naisten kuulu nostaa raskaita esineitä. Vain yksi esimerkki siitä, miten kulttuurieroja on vaikea suusanallisesti kertoa, mutta ne tulevat esille käytännön tilanteissa pieninä epämukaavuuden tai hämmästyksen tunteina. Kun asioista sitten keskustellaan avoimesti kulttuuriviitekehyksen kanssa, päädytään yhteisymmärrykseen ja keksitään yhteinen tapa toimia.

Odotan innolla seuraavaa kahta työpajaa!