Osa 26 - Reissataan, reissataan

Torstaina kävin tarkastuksessa uudella gynekologilla, joka paljastui noin seitsemäntoista kertaa sympaattisemmaksi kuin edellinen. Olin maksanut laskun labroista edelliselle gynelle, mutta tuloksia ei sitten oltu merkattu mihinkään. Ja ei kun taas soittelemaan, huoh. Ihana uusi gyne soitti myös itse sairaalaan ja pyyti jälkilabrojen tulokset ja soitti vielä perään että kaikki kunnossa. Vaikka kaikki oli edelleen erittäin normaalia, halusi gyne silti seuraavan ajan jo parin viikon päähän. Mikäpä siinä, tuleepahan samalla sokeritestit tehtyä.

Sairaalatätin suosittelema reissauskielto loppui torstaina, ja sehän tarkoitti että voi lähteä kiertämään asiakkaita. Perjantain tapaaminen meni hyvin, asiakkaalla oli neukkarissa seisomapöytä, jota kouluttaja sai käyttää ja junassa pääsi käpsyttelemään. Illaksi suuntasin asiakkaalta suoraan Berliiniin tapaamaan partnerin ystäviä viikonlopuksi. Yksi porukasta on töissä pienessä design-hotelliketjussa, joten pääsimme ystäväalennuksella trendi-alueelle yökerholta näyttävään hotelliin. Yhdellä ystäväpariskunnalla oli lapset mukana, ja minun masua on enää vähän vaikea piilotella, eli saimme pitkiä katseita kattokerroksen trendibaarissa kun kävimme hakemassa drinkkejä (niitä kahta alkoholitonta mitä oli tarjolla..). Lauantaina kävimme turistikävelyllä hyytävässä kelissä ja illallisen jälkeen sammuimme partnerin kanssa molemmat yhdeksältä. Että se siitä villistä viikonlopusta!

Mustan design-hotlan näkymiä

Sunnuntaina suuntasin taas seuraavalle asiakkaalle kohti Itävaltaa, reissu jonka jouduin edelliseltä maanantailta lääkärin suosituksesta perumaan. Täällä on kiva käydä, sillä asiakkaalla on diili huipun wellness-hotellin kanssa, joten pääsin illaksi saunaan ja altaisiin. Saunassa sain tosin pitkiä katseita, sillä raskaana saunominenhan keittää Keski-Eurooppalaisten mukaan lapsen. Keitetyn, mutta edelleen potkivan vauvan kanssa uiskentelimme ja saunoimme sitten iltaan asti, ja aamulla suuntasimme palavereihin kahdeksasta viiteen. Tällä asiakkaalla oli pakko istua, mikä iltapäivästä ei kertakaikkiaan enää onnistunut ja alkoi jo olla supistuksiakin. Onneksi tuskainen olo tuli vain vähän ennen lähtöä, ja olo parani kun pääsin vähän kävelemään ja sain autossa jalat suoraksi.

Konsullti Cute Belly on muuttunut konsultti Green Whaleksi

Sitten istuskelin seuraavat 8h junissa kolmella vaihdolla, ja olin puoliltaöin kotona. Kävellessäni (taas) viimeisillä voimilla laukku kädessä juna-aseman portaita ylös vannoin että oli viimeinen kerta, kun teen tällaista reissua maha pystyssä. Jääköön nähtäväksi..

Joko saa hyvällä omalla tunnolla käyttää invapaikkaa? Tosin epäilen, että ikonin piirtäjä ei ole huomannut, että aika monilla meistä pallomahoista on myös nuo yläpallot :D

Osa 25 - Sairaalareissu

Torstaina vesskäynnin yhteydessä huomaan paperissa vaalean pinkkiä vuotoa. Seurailen tilannetta päivän ja googletan Suomen ohjeita, joissa todetaan, että noin joka viidennessä raskaudessa esiintyy vuotoja, ja nämä eivät keskiraskaudessa ole yleensä vaarallisia ellei vuoto ole runsasta tai tule kovia kipuja. Illalla vuoto vähän lisääntyy noin puoleksi tunniksi pienten menkkamaisten kipujen kanssa, mutta vähenee sen jälkeen taas vähäiseksi. Mietimme partnerin kassa, pitäisikö lähteä klinikalle vai seurata tilannetta huomiseen. Vähän illalla hirvittää, mutta vauva liikkuu normaalisti, joten ainakin se saa vielä todennäköisesti hyvin happea ja ravintoa.

Aamulla soitan lomalla olevan uuden gynekologin tuuraajalle ja saan kutsun tulla käymään. Tuuraja moralisoi minua pirullisella äänensävyllä, etten sitten tullut jo eilen ja eikös siellä intternetissä kerrottu, että vuoto voi olla vaarallista. Hänen mielestään vuoto on liian runsasta, ja että minulla on kova tulehdus ja supistuksia, ja tarvitsen antibiootteja suoraan suoneen jotta vauva ei ala syntyä. Vähän ihmettelen, kun maha ei missään välissä mennyt kovaksi eikä kipuja oikeastaan ole ollut - kai sitä nyt huomaisi jos maha supistelisi? Mutta vauvalla on kaikki ilmeisen hyvin ja saan käskyn ilmestyä synnytysklinikalle sairaalaan tunnin kuluessa.

Partneri ottaa loppupäivän vapaata ja lähtee mukaan. Klinikalla otetaan CTG, joka mittaa supistuksia ja vauvan sykettä. Mitään supistelua käyrässä ei näy, ja kukaan ei edes ota verikokeita tai puhu mistään tulehduksesta yhtään mitään. Synnytyslääkäri mittailee minusta ja vauvasta ultralla kaiken mahdollisen ja toteaa että kaikki on erittäin normaalia, eikä mitään syytä vuodolle löydy. Tosin heidän politiikkansa mukaan kaikki vuototapaukset otetaan seurantaan vuorokaudeksi, joten joudun jäämään sairaalaan. Kapinoin vähän aikaa, koska minusta olisi ihan sama maata kotona, mutta parneri ja lääkäri saavat minut vakuutettua että on parempi olla sairaalassa jos vuoto alkaa uudestaan. Vähän epäilen, että kyse on premium-tason yksityisen sairasvakuutukseni lypsämisestä, mutta noh, maassa maan tavalla.

Nelisen tuntia saapumisesta minut luovutetaan osastolle. Sairasvakuutuksen takia pääsen Comfort+ luokkaan omaan huoneeseen, ja ylilääkärin pitäisi käydä minua puhuttelemassa jossain välissä. Bisnesluokan kohtelu siis.

Comfort+ huoneen näkymiä. 1hh ei ollut vapaana, joten päädyin 2hh jossa toinen sänky oli tyhjä.

Maha on alaosastaan kipeä ja jotenkin päivä on ollut väsyttävä, eli päädyn levähtelemään illan ja käyn vielä toisessa CTG:ssa, jossa ei edelleenkään näy mitään ihmeellistä. Illan myötä vuoto myös loppuu. Lääkäri ei anna lupaa matkustaa, ja sunnuntaina olisi ollut lähtö asiakkaalle. Joudun siis perumaan menot ja junaliput, ja soittelemaan muutaman kollegan läpi synnytyspolin ikkunan vierestä, jossa kenttä juuri ja juuri riittää.

Nukuin reippaasti kymmenestä seitsemään, jolloin hoitaja tuli mittaamaan paineet ja lämmön, koska niin vain sairaalassa pitää tehdä. Onneksi löysin comfort+:sta vielä bistron kahviautomaatilla, ja sain kuin sainkin aamukahvin! Aamupalan kanssa tarjoiltiin karmeaa marja-yrttiteetä (Buah!).

Bistrossa oli tarjolla juomia, kakkuja ja bretzeleitä.

Ja sen jälkeen odotettiin, sillä mitäpäs muuta se sairaalassa olo on kuin odottelua. Äitiyspoliklinikka oli niin täynnä, että en mahtunut viimeiseen CTG:hen kun vasta puoli yhdeltä, ja tämä oli poispääsyn vaatimuksena. Sillä välillä selvitin, että sairaalassa on itse asiassa WLAN, joten pääsin tekemään töitä :)

Sairaalruokaa ja hommia odotellessa

Mittauksen jälkeen oli taas vähän odottelua, ja lopulta lääkäri antoi lähtöluvan. Tämä lääkäri oli jopa sitä mieltä, että torstaina matkustaminen olisi ok niin kauan kuin ei nostele liian painavaa matkalaukkua, joten viikon toista työreissua ei tarvitse perua! Jes!

Mitä tästä opimme? Ainakin tuli tutustuttua äitiyspoliin jo ennen varsinaista tositoimintaa. Tästä eteenpäin pitää ottaa luultavasti vähän rauhallisemmin, voi olla että vuoto johtui liian kovasta liikunnasta ja liian vähästä levosta. Työskentelen siis jatkossa enemmän sohvalta :D

Kansainvälisen liiketoiminnan iloja

Perjantaina klo. 14 ajattelen hektisen viikon jälkeen, että ihan hyvinhän tämä lopulta meni. Kun saan seuraavan homman tehtyä, olen saanut tehtyä n. 80% tämän viikon tehtävälistasta valmiiksi, ja lisäksi hoitanut kaikki tulipalot suurinpiirtein tyydyttävälle tasolle. Hymyilen sisäisesti ja avaan perjantain kunniaksi jääkaapista alkoholittoman vehnäisen.

Klo. 14:10 kone käynnistää itsenä uudelleen, eikä suostu enää käynnistymään edes vikasietotilassa. Scheisse! Koitan tavoittaa IT-tukea tunnin ennenkuin saan hänet puhelimen päähän. Käytämme kaksi tuntia koittaen saada konetta ylös, ilman tuloksia. Lopulta päätämme, että ostan paikallisesti uuden koneen ja lähetän tämän yksilön meren taa tiedostojen pelastusyritykseen, sillä jostain syystä edellinen back up serverille on tehty viikko sitten. Mahtavaa.

Lauantaina aloitan uuden koneen etsinnän sekä vanhan lähetysprosessin setvimisen. Uusi kone spekseillä on mahdollista saada vasta tiistaiksi, sillä maanantain express-lähetys olisi pitänyt tilata perjantaina ennen viittä, jolloin vielä koitimme saada vanhaa konetta toimimaan. Lähin yksilö oikeassa kaupassa sijaitsee Stuttgartissa, ei pelkoa että lähden sinne päiväseltään ajelemaan..

Sitten kävelen vanhan koneen kanssa postiin. Pakkausteippiä ei tietysti ole saatavilla muuta kuin ostotavarana, ja paketeista ei ole malliyksilöitä näytillä. Jonotan siis vartin ihmettelyn jälkeen toisen vartin tiskille (kaikki muutkin ovat tietysti lauantaina pääpostissa) ja kysyn apua. Virkailija on sitä mieltä, että li-akkujen lähetys ei ole muuttuneen lainsäädännön mukaan mahdollista. Väitän vastaan sillä kuvittelen nähneeni aiheeseen liittyvän ohjeistuksen DHL:n sivuilla, mutta eihän siitä mitään apua ole joten joudun kävelemään pakkaustarpeineni ulos. Kotona löydän ohjeistuksen, yhden laitteeseen kytketyn akun lähetys lentorahtina on sallittua. Tässä vaiheessa kello on jo tosin kymmentä vaille postin sulkemisaika, eli kone ei enää ehdi tiistaiksi amerikkoihin.

Siinä se olisi viimein, valmiina lähtöön kun joku vaan hakisi

Sitten alan selvittelemään kuriirpalveluja. Kaikki toimisi muuten, mutta tullin paperit pitää olla täytettynä tikutilleen oikein, jottei paketti jää kiinni rajalle. Käytettyäni selvittelyyn kolme tuntia totean hävinneeni, ja päätän että amerikka saa hoitaa paperisotansa itse. Jos asiakas haluaa, että työvälineeni on heidän taseessaan, saavat myös hoitaa lähetykset ja korjaukset. Nih. Seuraava kone saa korjauspalelun ja takuun Saksasta, ja kermana kakun päälle saan viimein skandinaaviset kirjaimet näppikseen. Ja maanantain kipeaästi kaivattua työhuoneenjärjestelyaikaa. Että semmoinen viikon päätös tällä kertaa.

Viihtyisä työnurkkaus näyttää jälkeenpäin toivottavasti vähän paremmalta..

Osa 24 - Lisää reissausta ja hajujen maailma

Jos nyt mitään isompia raskausoireita ei ole ollut, niin hajujen maailma on kyllä avautunut ihan uudella tavalla. Varsinkin niiden pahojen :P Tupakan haju on yksi hirveimmistä, ja minkä tahansa sisäänkäynnin savupilven läpi kävely on yhtä tuskaa - ihmiset tietysti tykkäävät polttaa juuri oven edessä.

Saksassa osassa liikkeitä tupakkapaikka on siirretty kauemmas sisäänkäynnistä, ja bussi- ja juna-asemilla tupakoijille on varattu erilliset alueet. En ymmärrä, miksei tätä voi tehdä Suomessakin? Aiemmin en toki ole hajuista häiriintynyt, mutta alan ymmärtää miten tuskaista elämä on hajuyliherkälle - itsehän toivottavasti pääsen tästä ärsytyksestä eroon muutaman kuukauden päästä. Muita hankalia hajuja ovat juuri polttaneen ihmisen tuoksu, vahvat hajuvedet ja partavedet sekä seisseen hien haju. Jos hajupakkauksen kanssa joutuu vaikkapa lentokoneeseen tai hissiin, meinaa happi loppua, ja partnerikin siirtyy laittamaan hajusteet vasta hyvästelyjen jälkeen ja vähentämään suosiolla määrää. En nyt väitä, että itse tuoksuisin aina neutraalilta, mutta lupaan jättää hajuvedet matkustaessa tästä eteenpäin käyttämättä sekä pyydän anteeksi hajuherkiltä tähän mennessä maailmaan päästämistäni tuoksuista! 

Toisaalta myös hyvät tuoksut haistaa tarkemmin - pöydällä seisovat piparit viereisestä huoneesta, aamukahvin, yrtit parvekkeella ja niin edelleen. Nautitaan nyt tästä niin kauan kuin se kestää!

Paluureissu alkaa Jyväskylästä aamujunalla kohti Helsinkiä, vaihto lentokenttäjunaan (miksei tätäkin saataisi menemään suoraan lentokentälle?), kävely portille, lento Zürichiin jne. kaikki ison vetovarrestaan hajonneen matkalaukun, raskaan repun ja suksipussin kanssa. Kanssamatkustajilta tulee myötätuntoisia katseita, vaikkei vatsa edes uudesta talvitakista näy mihinkään.

Matka menee vaihtoineen muuten mallikelpoisesti, mutta Zürichissa hyppään viime hetkellä junaan DB:n matka-appin perusteella. Kun saan tavarat ja itseni matkustamon puolelle, huomaan että juna onkin väärä, ja sitä paitsi päätepysäkillä. En ehdi tavaroineni päästä junasta ulos, kun ovet lukittuvat ja katson ikkunasta kun oikea juna liukuu vastakkaiseen suuntaan viereisellä laiturilla.. Kello on yhdeksän illalla, koska lentokin oli vastatuulen takia myöhässä. Noh, junan liikkuessa alan ihmetellä että mitähän tässä pitäisi tehdä. Vaunujen välistä ei ole kulkua, eli en pääse konnarin vaunuun enkä näe osastoilla ketään muita pikaisella etsinnällä. Jossain välissä yläkerrasta tosin laskeutuu juoppo, joka selittää paksulla aksentilla nukahtaneensa vaunuun. Hänellä ei tosin ole puhelinta eikä hän tiedä mihin soittaa, joten se siitä avusta sitten. Lueskelen seinille printattuja ohjeita, kun juna pysähtyy keskelle pimeää peltoa. Ovet eivät aukene, mutta lopulta konnari tulee katsomaan huomattuaan jonkun painelevan ovinappia. Hän sanoo, että parasta on vaan odotella 20min, jolloin juna palaa takaisin lentokentälle. Huhhuh! Myslipatukkavarastot oli tyhjennetty jo aikaa sitten, eli nälkä olisi aamuun mennessä tullut.

Tässä vaiheessa olen jo tietysti missannun viimeisen laivayhteyden Romanshornista, johon suunniteltu juna olisi mennyt. Onneksi akkua ja nettiä riittää tällä kertaa, ja tuplaetsinnällä partnerin kanssa hotlinessa löydän vaihtoehtoisen yhteyden Konstanziin, ja siitä toiselle puolelle järveä noin 20km kotoa toisella lautalla. Tosin busseja ei kulje enää, mutta onneksi partneri on lomalla ja voi hakea myös keskellä yötä. Lopulta Konstanzin juna löytyy aikataulussa, vaikka taas joutuu vähän juoksemaan, ja Konstanzissa löydän bussipysäkin, sekä päädyn viimein oikealle lautalle. Alkuperäiseen matka-aikaan kaksi tuntia ja kolme vaihtoa lisää! Todettakoon, että iltakoneella Suomesta Zürichiin lentämistä pitänee vielä pohtia, taidan seuraavalla kerralla ottaa suosiolla lennot Friedrichshafenista. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin, ja onneksi on vielä pari päivää lomaa!

Osa 23 - Joulu ilman graavilohta

Töitä riittää edellisviikon reissun jälkeen, ja talviurheilun ja pitkien lounaiden sijaan päädyn istumaan viikon aika lailla palavereissa ja kaipaamaan omaa seisomapöytää. Perjantaina kuitenkin onnistun sulkemaan koneen ja siirtymään joulunviettoon. Sukulaiskierroksen kohokohta ovat serkun puolitoistavuotiaat kaksoset. Kun he kuulevat, että tätin pyöreässä mahassa on vauva, molemmat taputtelevat vatsaa ja kurkkivat innostuneina hameen alle, että näkyykö sitä vauvaa siellä :D

Parin päivän kinkunsyönnin ja paikasta toiseen ramppaamisen jälkeen kokeilen, miltä hiihtäminen tuntuu juuri ja juuri kiinni menevän tuulipuvuntakin kanssa. Ja kivaahan sen on! Päätän samantien roudata sukset Saksaan siinä toivossa, että Bodenseen lähistöltä löytyisi latuja ja lapsesta näinollen kasvaisi ainakin osittain kunniallinen suomalainen, kun pääsee ladulle jo ennen syntymää. Mietin kaverin kanssa, että pitää sen varmaan syntymän jälkeen osata kävellä, ennen kuin sen voi laittaa suksille :P Ostan myös alennusmyynneistä isomman hiihtotakin, sekä talvitakin kasvunvaralla. Tai siis itse asiassa Zizzin normaalin talvitakin, joka on S-koossa sopivan pieni hartioista kun alle laittaa fleecen tai villapaidan, ja helmasta riittävän väljä että kahden kuukauden mahankasvu pysyy toivottavasti lämpimänä. Äiti ompelee lisäksi ylijäämäfleecestä vielä ison mahanlämmittimen, ettei  tule kylmä Bodenseen talvimyrskyissä.

Laukkukin menee onnekkaasti kiinni joululahjavuoresta riippumatta, kun saan osan kamoista suksipussiin. Koska arvelen kokonaisen Oulu-Helsinki välin taittamisen maateitse olevan liian iso homma yhtenä päivänä, suuntaan pyhien jälkeen keskiseen etelä-Suomeen (kuten ruukaan Oulun läänin kasvattina sanoa - itseasiassahan Oulun on Suomen pituudessa aika keskellä).

Osa 22 - Paluureissu ja Jetlag saapuu viimein

Torstaina pitkät päivät alkavat jo iskeä ja unenlaatu huononee kun yliväsymys puskee päälle. Etelänmaiden kollegoiden mielestä raskaana olevan pitää etuilla vessajonossa, sen pitää istua jatkuvasti (vaikka istuminen on epämiellyttävää), ja kollegoiden painostuksen jälkeen toimari kantaa minulle viimein oman tuolinsa kokoushuoneeseen, kun kumpikaan meistä ei jaksa enää kuunnella hössötystä. Kun noin puolelle ihmisistä on selittänyt erikseen, että minulla ei ole terveysongelmia ja en tykkää istua, hössötys alkaa viimein vähentyä. Tarkennuksena - pissausvälini ovat ihan normaalit, työn tekemisessä ei ole mitään ongelmaa niin kauan kuin saan seisoskella välillä ja liikunta tuntuu paremmalta kuin liikkumattomuus. Tosin viikon aikana saan käytyä hotellin salilla tasan kaksi kertaa, mutta lienee parempi kuin ei mitään.

Lento on lumisateiden vuoksi pari tuntia myöhässä, ja päädyn Helsinkiin kymmenen jälkeen lauantaina vajaan puolentoista tunnin yöunien jälkeen. Kaveri häipyy asioille, ja nukahdan sohvalle vaikka kuinka koitan sinnitellä hereillä. Herättyäni olen ihan puhki, mutta joulutorttujen avulla pääsen pikkuhiljaa käyntiin. Hetken päästä ovelle ilmestyy yllätys! Partneri on ottanut joululahjareissun Suomeen ja vie minut ja Mahan illaksi Star Warsiin, Jihii!

Sen jälkeen putoankin sänkyyn ja nukun samantien 12h. Seuraavana päivänä maha-asukin kulttuuriseikkailut jatkuvat ensin Ateneumissa ja sitten teatterissa, jossa näemme miesten ja naisten rooleja käsittelevän luolamiehen. Toivottavasti lapsen ei tarvitse enää elää noiden ennakkoluulojen yhteiskunnassa.

Tähän suuntaan aikaerosta toipuminen on hankalampaa, ja vauva herättää joka yö potkimalla pari kertaa. Keskiviikkoa vasten yöllä onnistun nukkumaan toista kertaa pitkän yön saapumisen jälkeen, mutta muuten olo on edelleen aika uupunut. Ehkäpä tästä jouluun mennessä selviää..

Osa 21 - Korkeakulttuuria ja askelia

Pääsemme keskiviikkona hotellille Amerikoissa, kaadun illallisen jälkeen sänkyyn ja nukun 12h. JES! Ekaa kertaa ikinä aikasiirto voisi mennä putkeen. Pari päivää menee toimistolla, ja lauantaiaamuna suuntaan Manhattanille. Meillä on Ruotsin kollegan kanssa varattuna oopperaliput Mozartiin, eli käpsyttelen Central Stationilta METiin ja istuskelen onnellisena ihanassa oopperassa parisen tuntia. MET osoittautuu tosin yhdeksi niistä paikoista, joissa puitteet ovat hienot, esitys on uskomaton mutta vessaa on täysin mahdotonta löytää. Onneksi Manhattanilla Starbucks on löytyy aina korttelin sisältä, eli pikavessa, kahvi ja pakolliset fb-päivitykset. Eikös sikiöille jossain vaiheessa sitä paitsi ollut muotia soittaa Mozartia? Ehkä tästä tippuu muutama mallimutsipiste miinusten seuraksi :D

Kävelen takaisin päin lumista Central Parkia pitkin. Ihmiset ovat onnellisia lumesta, ja pikkulapset ja koirat ryntäilevät riehaantuneena ympäriinsä. Nautin iloisista ilmeistä ja otan masukuvia pilvenpiirtäjiä vasten. Kävelen hiljakseen kohti hostellia ja metsästän lopulta kollegan yhteiselle illalliselle. Päivän yhteissaldo taitaa olla 15 km kävelyä n. 15 kg reppu selässä.

Seuraava päivä kulkee samoissa merkeissä, kävelysaldona 13 km ja kivaa on! Viikko pyöritään toimistolla 15 eri maasta matkustaneiden kollegoiden kanssa, ideoidaan tulevaisuutta ja syödään aivan liikaa. Ensimmäiset kolme päivää kuulen noin neljä kertaa päivässä, että maha on liian iso raskausviikkoihin verrattuna. Aikaeroväsymyksen ja uuvuttavien 12 h päivien jälkeen keskiviikkona jo tuntuu, että pitääköhän tässä lähtä lääkäriin  vaikka järki kertookin, että vauva sekä oma painonkasvu on täsmälleen normaalikäyrän päällä. Noh, eläkeiän ympärillä olevat miehethän ne parhaita raskausneuvojia ovatkin. Vinkkinä, että kolmen viikon ja 7 000 km päässä omalääkäristä olevaa raskasta ei kannata hermostuttaa.