maanantai 19. tammikuuta 2015

Talvivaloja eli Winterlichter

Palmengarten eli palmupuutarha on Frankfurtin kasvitieteellinen puutarha. Talvisaikaan puutarhan puistoalueella järjestetään Winterlichter-valoinstallaatiokokoelma, jota pääsee ihailemaan pääsymaksua vastaan pimeän aikaan illalla viidestä kahdeksaan. Puiston kiertoon kannattaa varata vähintään tunti, ja koska myös sisätiloja oli auki, niin niissä vieraillessa puolitoista.



Sijainnista osaan sanoa, että paikalle löysi palijasjalakasen oppaan kanssa kymmenessä minuutissa U-bahnilla, eli Pirita-kertoimen kanssa yksin ehkä puolessa tunnissa. Ja olihan se kiva! Kaupungin pilvenpiirtäjät siinsivät taustalla ja valoinstallaatioista löytyi kolmiulotteiselta näyttäviä 2D-hevosia, vaaleanpunaista metsää, suihkulähteisiin heijastettuja videoita ja kaikkea mahdollista. Seuranani ollut hullu kemisti oli katsonut Naked Survival -jaksoja, minkä inspiroimina suunnittelimme sisätilareissuilla oikeaa alastonselviytymisstrategiaa trooppisen ilmaston kasvihuoneeseen. Onnistuin raahaamaan kaverin pois ennen kuin vaatteet lensivät, eli ei hätää :P

Alla muutamia otoksia, joista toivottavasti huomaa että paikan päällä oli aika hienoa. Huomatkaa erityisesti keskimmäisenä esiintyvä kastelukannuteos, joka on mielestäni osoitettu kaikille murhaamilleni huonekasveille. Anteeksi luontoemo, tässä sulle taidetta kompensaatioksi.






perjantai 16. tammikuuta 2015

Random-huomioita Saksassa elelystä

Nyt on jo puoli vuotta Saksanelämää takana eli muutamista aiheista voinee jo avautua. Olkaapas hyvät!

Energiansäästö

Käyn kääntämässä patterin täysille ennen suihkuun menoa, jotta kylppäriin tarkenee mennä. Kun parinkymmenen minuutin päästä uskaltaudun tsekkaamaan tilannetta pyyhe päällä, kämppis on käynyt kääntämässä patterin nollille ja kylppäri on taas jäinen. Patterit menevät yöllä pois päältä, minkä takia aamulla nouseminen on tuskaa ja patteri pitää ilmata päivittäin. Jos jätän keittiön lampun päälle vessassakäynnin ajaksi, on lamppu sammutettu palatessani takaisin. Ilmeisesti tapa kääntää patterit pois päältä asunnosta poistuttaessa on ihan yleinen koska olen kuullut sitä muiltakin (ei voi tehdä hyvää asunnoille varsinkaan kun minkäänlaista ilmastointiräppänää ei huoneissa ole).

Autoissakaan ei pidetä ajovaloja päällä, koska se säästää energiaa. Jepjep. Ymmärrän kyllä, että energia maksaa mutta tarviiko omasta elämästään siitä huolimatta tehdä helvettiä?
Viikon kohokohta on viikonloppu, jolloin kämppikset häipyvät ja saan ihan rauhassa pitää pattereita täysillä koko viikonlopun *kiähkiäh eli ilkeää naurua Oululaisittain*.

Noh, kaikkeen tottuu.

"Talvi"pyöräily

Tällä alueella pyörätiet ovat loistavat ja niitä menee pitkin ja poikin metsiä (kyllä! täällä on metsää :)) ja kaupunkipyöräilykin onnistuu vaivatta. Keskiluokkaiseen elämään polkupyöräily ei kuitenkaan ilmeisesti kuulu, sillä autoriippuvaisessa työporukassani työmatkapyöräilyni herättää hymähtelyä, vaikka toinen suomalainen kollega oli avannut pelin jo muutama kuukausi ennen saapumistani, Varsinkin nyt talvella meidän "pyöräilyosaston" toimintaa ihmetellään kovastikkin vaikka pakkaspäiviä on ollut tähän mennessä ehkä neljä ja suurimmaksi osaksi lämpötila on neljän ja kymmenen asteen välissä.

Yksi päivä työkaveri kysyi että eikö mua pelota että kuolen (pyöräilyyn viitaten). Selitin rauhallisesti, että pyörässä on kyllä hyvät valot ja pidän kypärää että eiköhän ne autot minut näe. Ja jos kuolen niin sitten ei voi mitään, myös istuminen tappaa. Selvisi kuitenkin, ettei kollega ollut huolissaan autoista vaan hypotermian mahdollisuudesta :D
Ulkonahan oli kokonaista kaksi astetta lämmintä ja sadekeli - siinä jos suomalainen onnistuu hypotermian ilman känniä hankkimaan niin on jo taitava. Ei pitäny pokka vaan piti käydä rauhottumassa viereisen huoneen puolella ja sen jälkeen selittää vähän perusteita kerrospukeutumisesta ja vedenpitävistä tuulipuvuista. Tosin tässä yhteydessä todettakoon, että tuulipuku piti kyllä käydä ostamassa Suomesta koska en löytänyt mistään urheiluliikkeestä tuulipuvun housuja (hox ilmainen bisnesvinkki - opetataan Saksalaiset tuulipukukansaksi!)

Lukot

Puolen vuoden jälkeen kotiavain alkaa jo kääntyä lukossa oikeaan suuntaan eikä kämppiksen tarvi tulla enää päästämään mua sisään. Näin kömpelölle tumpelolle aluksi myös ovikohtaamiset olivat vaarallisia.. yleensä ovi ei avautunutkaan oletettuun suuntaan ja kävelin siihen pahki noin 70 % ovenavauskerroista. Nyt prosentti on ehkä enää 30 % eli kehitys kehittyy ja mustelmat vähenee. Jei!

Lisäksi en voi ymmärtää miksi ovi pitää laittaa lukkoon ja takalukkoon vielä sen jälkeen kun se on suljettu. Yleensä kerrostalojen alaovi on koko ajan lukossa ja asunnon ovea ei saa auki ilman avainta (pelkkä nuppi käytävän puolella). Silti on maailman suurin synti jos ovi ei ole takalukossa kun asunnossa ei ole ketään. Noh, turvallisuus kai on enemmän tunteen kuin järjen asia.

Lehdet

Saksankielisiä on kohtuullinen määrä, joten myös laadukkaita aikakausilehtiä ja sanomalehtiä riittää. Oma suosikkini sanomalehdistä on Die Zeit, joka minun näkökulmastani taustoittaa jutut hyvin ja kirjoittaa laajempia artikkeleita yhteiskunnan ilmiöistä. Huonona puolena on se, että lehti on laajuudeltaan noin neljä kertaa sunnuntaihesari, ja kieli ei ole ihan helpoimmasta päästä. Kiinnostavien juttujen lukemiseen huonolla saksalla menee yleensä kaksi viikkoa, mutta eipähän tule kalliiksi :)


Ruoka

Se on halpaa. Sekä kotiin ostaminen että ulkona syöminen. Viikon ruokaostoksiin viikonloppu mukaanluettuna saa yksinasuvana yksinkertaisen ruokavalion ystävänä tuhlattua ehkä 20 -30 €. Tämä tarkoittaa siis kasviksia, lihaa, rahkaa ja raejuustoa, jugurttia sekä muita perusruoka-aineita suurinpiirtein viikon tarpeiksi sisältäen jopa viinipullon. Myönnetään, tuon Elovenat Suomesta mutta muuten paikallisilla mennään. Töissä syön monesti lähikaupan lounassalaattia, joka lisukkeineen maksaa ehkä 3 € päivässä. Jos käymme lounasravintolassa työpaikalta, se maksaa 5-10 €. Ihanaa! Ja mikä parasta, en joutunut alkamaan pullansyöjäksi vaan täältä saa ruisleipää! Se on kyllä luomua mutta minkäs teet, maailma ei ole aina täydellinen.




Verotus

Se ei ole halpaa. Saksassa on edelleen perhekuntakohtainen verotus, joka kurittaa sinkkuja. Määräaikainen avioliitto komean kiintiöpakolaisen kanssa on käynyt mielessä useammin kuin kerran, mutta en ole vielä siirtynyt toteutusasteelle.

Verotusluokat menevät yhdestä neljään seuraavasti siten, että ykkönen on korkein:

I       Yksinasuvat, vapaat (eli ei naimisissa olevat) työlliset. Avoliittoahan ei luonnollisesti lasketa.
II      Yksinhuoltajat
III     Naimisissa olevat, samassa taloudessa elävät henkilöt. Mikäli toinen puolisoista tienaa vähemmän, enemmän tienaava kuuluu tähän veroluokkaan ja toinen luokkan V
IV    Naimisissa olevat, joista molemmat tienaavat suurinpiirtein saman verran, voivat valita tämän veroluokan.
V     Namisissa oleva, jonka puoliso kuuluu luokkaan III
VI   Työllinen, jolla on useampia töitä

Aataminaikuista, sanon minä...mutta julkisessa keskustelussa ei näy toivoa verotuksen muuttamiseksi. Käytännössähän tämä kannustaa naiset jäämään kotiin, joka näkyykin huonosti kehittyneenä päivähoitojärjestelmänä ja pienten lasten äitien syrjimisenä työelämässä. Tosin päivähoitoa koitetaan par'aikaa kehittää mutta eihän se hetkessä tapahdu varsinkaan verotuksen ja muun yhteiskunnan painostaessa kotiin jäämiseen (tästä ehkä toinen teksti myöhemmin). Vielä uskomattomampaa on, että työssäkäyvää yksinhuoltajiakin kuritetaan korkeammalla veroluokalla kuin naimisissa olevaa miestä jolla on vaimo kotona! Pahoittelut yleistyksestä mutta väitän että tilanne on näinpäin 98 % talouksista

Myönnettäköön, että veroluokka ei kerro kaikkea. Saksan verotus on niin monimutkainen, että veroneuvojilla on käsissään hyvä bisnes. Jos veroilmoituksen yrittää tehdä itse, suositellaan yksinertaisessakin tapauksessa käytännössä käyttämään maksullista ohjelmistoa jotta ilmoituksen saa kunniallisesti tehtyä. Keskimääräinen veronpalautus veronmuutosilmoituksesta on 800 € / henkilö. Siis keskimäärin! Kertoo että verotuksessa olisi ehkä vähän liinaamista..
Kauhulla ensi vuonna koittavan veroilmoituksen tekoa odotellen.

Siinä näin ensi hätään! Jatkuu ehkä osassa kaksi tai sitten ei.


sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Outlet-taivas saksalaisittain

Olimme työkaverini kanssa todenneet että vaatevarasto alkaa olla kohta niin kulunutta, että kohta ei kehtaa enää töihin tulla. Minulla häämöttää lisäksi parin viikon päästä tarve uudelle iltapuvulle joten jotain ratkaisuja oli pakko tehdä. Onnekseni minua on siunattu kollegalla joka inhoaa shoppailua lähes yhtä paljon kuin minä! Päätimme siis ryhdistäytyä yhdessä ja suunnata Metzingeniin, Outlet-kylään pari tuntia Frankfurtista etelään.

Kylä on saanut alkunsa Hugo Bossista, joka on kylältä alunperin lähtöisin. Myöhemmin se on kasvanut kokonaiseksi outlet-kaupungiksi joka kuhisee maailman ykkösmerkkien edellisten kausien mallistoa ja ylijäämäeriä. En varsinaisesti omista yhtään kalliimpaa merkkivaatetta enkä pidä merkeillä pröystäilyä kovinkaan tärkeänä. Hyvän laadun löytäminen edullisesti toki kiinnosti, joten lähdin matkaan mielenkiinnolla.

Lähdin junalla kohti etelää ysin maissa, ja työkaveri nappasi minut juna-asemalta kyytiin. Matka kesti parkkeerauksineen parisen tuntia. Kylä ei sijaitse moottoritien varressa, ja maalaistiellä ruuhkaan jumittuessamme totesimme suunnan olevan ainakin oikea. Osa ihmisistä tulee kylälle hotelliin viettämään shoppailuviikonloppua, ja ihmismäärän nähtyämme pelotti vähän että mahtuuko liikkeisiin ollenkaan. Parkkipaikka löytyi kuitenkin kohtuullisen läheltä liikkeiden alkupäätä, ja lähdimme metsästämään kahvia jotta shoppailumoodi saataisiin päälle.

Amerikkalaistyylisiin pelto-outleteihin verrattuna Metzingen oli sentään vähän inhimillisempi, sillä Outlet-kaupat oli rakennettu kaupungin sisään osan sijaitessa jpa kaupungin vanhoissa rakennuksissa. Kahvittelimme Outlet-alueen sisällä olevassa yliruuhkaisessa kahvilassa ja suuntasimme kohti kauppoja.

Kauppojen taso vaihteli aika paljon, osa liikkeistä (kuten Guess) olivat tosi pieniä tai naisten mallisto oli olematon (Nike ja Puma). Esprit muistutti täyteen ahdettua markkamarkettia, mutta hintataso oli osittain jopa -70% Suomen hinnoista eli väenahtauteen survoutuminen kannatti. Boss oli hyvän kokoinen, myyjiä oli riittävästi ja asettelu oli sellainen että koot ja värit löytyivät helposti. Lisäksi vaatteet olivat niin hyvän tuntoisia päällä, että en kyllä mieti enää mistä ostan seuraavan puvun.

Kävimme välissä kaupungin sisällä lounaalla (Niken vierestä kaupunkiin päin löytyi vasemmalta hyvä wokkipaikka, suosittelen) ja jatkoimme uudistuneena kiertelyä. Omat suosikkikaupat löytyivät aika helposti ja seuraavaksi tietää jo vähän mihin mennä. Toivottasti vaatteiden laatu vastaa odotuksia, mutta näin ensi kosketuksen jälkeen veikkaisin että Henkkamaukka-aikaan ei ole enää paluuta.

Outleteissa on alennusmyynnit samoihin aikoihin kuin muuallakin, jolloin hintataso tippuu vielä reilummasti. Tällä käynnillä ruuhka ei ollut aamuaikaan ihan mahdoton, suurin osa ihmisistä saapui vasta 13-15 välillä perille ja iltaa kohti meno alkoi taas rauhoittua. Alennusmyynteihin haluaville toki varmempaa voi olla varata hommaan arkipäivä. Illalla kuuden maissa takaisin suunnatessamme vietimme ruuhkassa ehkä parisenkymmentä minuuttia, motarille päästyämme matka jatkui jouhevasti. Kylään vievä maalaistie ei ehkä ole suunniteltu ihan näille liikennemäärille. Viikonlopun junalakon takia jouduin vielä odottelemaan myöhässä olevaa junaa kotiin päin ja loppujen lopuksi olin kotona kymmenen jälkeen. Ihan työpäivästä kävi vaikka mukava päivä olikin ja kaaduin tyytyväisenä ostoskassien viereen sänkyyn.

Kaivelemaan jäi Armanille jäänyt ehkä kaunein iltapuku jonka olen koskaan nähnyt - 850€ ... jäi seuraavaan kertaan ja iltapuvun metsästys jatkuu Frankfurtista seuraavana viikonloppuna.

Metzingenin Outlet-kylän infosivut (mm. hyvät kartat): http://www.outletcity.com/en/metzingen/

Tästä se turmion tie lähtee.. :D

lauantai 18. lokakuuta 2014

Rheintal eli Reinin laakso

Lauantai-päivän ajanvietteeksi kävimme vetämässä koko päivän kaloriannoksen Aussie Barin brunssilla, ja tästä virkistyneenä tai lamaantuneina hyppäsimme autoon ja lähdimme ajelemaan kohti Reiniä.

Nti. Matkaopas oli tutustunut alueeseen Grüne Reiseführerin (matkaopas) ja piirtänyt matkakartan pettämättömällä googlemapsin kopiontitaidolla:

Matkasuunnitelma arvokkaana KELAn kirjeen selkämyksessä

Reihin Bingenistä ylöspäin lähtevää joen osaa kutsutaan romanttiseksi Reiniksi, koko osuus Koblenziin asti on täynnä idyllisiä pikkukyliä, linnoja ja upeasti joen molempia vierustoja ylös viettävien rinteiden viininviljelyksiä. Alueen kyliä on myös suojeltu osana Unescon maailmanperintöä.

Reinin vartta ja linnoja

Ensimmäinen pysähdys tehtiin Bacharachissa, jossa ihailimme hyvin entisöityä ja kukin koristeltua keskustaa, sekä kiipesimme kirkon takaa lähteneitä portaita ylhäällä rinteellä sijaitsevalle linnalle. Kiipeily oli hikistä hommaa lokakuun +25 lämpöasteessa ja pekoniaamupalan jälkeen, mutta näköalat ja söpö linna palkitsivat. Linnassa toimi nuorisomaja (Jugendherberge), eli siellä voisi todennäköisesti myös yöpyä.

Väsyneet kiipeilijät

Matka jatkui maisemia ihaillen Loreleyn ohi. Loreley on joessa oleva tiukka, kivinen mutka jossa tarinan mukaan nuori kaunis neito on laulullaan vienyt purjehtijoiden huomion niin, että he ovat ajaneet päin kalliota. Tämän reitin varsi on täynnä tarinoita ja legendoja, suosittelen ottamaan mukaan hyvän matkaoppaan ja tutustumaan ainakin muutamaan! Joen varrella on myös hyvät pyörätiet ja kylien välit ovat n. 10-15 km, eli viinijuhlavierailut onnistuvat myös polkupyörillä mukavasti. Viinijuhlista puheenollen, sellaisessa piti tietysti sadonkorjuuaikaan pysähtyä, ja tällainen mahdollisuus sattui kohdalle Boppardissa. Kävimme syömässä vähän Currywurstia ja ostamassa mukaan paikallisilta viininviljelijöiltä muutaman Grauburgunderin ja Rieslingin. Perinteisen viinijuhlameiningin mukaisesti paikka oli täynnä viinikojuja, musiikkia, lapsia, mummoja ja kaikkea tältä väliltä. Mukava olisi ollut jäädäkin, mutta tavoitteena oli vielä päästä Koblenziin ennen pimeää.

Boppardin viinijuhlameininkiä

Koblenzissa Mosel- joki yhtyy Reiniin, ja kaupunki onkin vanha ja rikas kauppapaikka. Parkkipaikka löytyi helposti, ja käveleskelimme joen rantaa kohti jokien yhtymäpistettä (Deutches Eck, "Saksan kulma") jotta ehtisimme ennen pimeää. Yhtymäkohtaan oli rakennettu hillittömän kokoinen hevospatsas, joka juhlistaa Saksojen yhdistymistä 1800-luvun lopussa. Jatkoimme tästä vielä eteenpäin, ja menimme köysivaunulla Rheinin yli rinteen vanhaan linnoitukseen ja näköalatasanteelle. 

Deutches Eck

Moseljoki ja Rhein yhtyvät

Köysivaunulla kohti auringonlaskua



Tämän jälkeen energianpuute alkoi aamupalasta huolimatta iskeä, emmekä jaksaneet enää lähteä tutkimaan linnaa tarkemmin. Söimme ostarilla saksan kansallisruuat eli Dönerit ja lähdimme ajelemaan takaisin kohti Frankfurtia. Mukava päiväreissu ja Moselin laakso jää sitten seuraavalle kerralle!

perjantai 3. lokakuuta 2014

Päiväretkiä Darmstadtista - Frankensteinin linna

Darmstadtin alapuolelta lähtee kohti Ranskaa Odenwaldin vuorijono, joka on täynnä linnoja sekä alempana viininviljelystä. Nämä kaksi voi näppärästi yhdistää pakkaamalla mukaan viinipullon, naposteltavaa ja suuntaamalla kohti Darmstadtia lähinnä sijaitsevaa Frankensteinin linnaa. Mikäli repun kantaminen ylös vuorenrinnettä kuulostaa liian haastavalta, ylhäällä on myös ravintola mutta aukioloajat kannattaa tarkastaa etukäteen.

Kävellen tai pyörällä liikkuvien kannattaa suunnistaa Eberstadtin viimeiseltä ratikkapysäkiltä kohti Frankensteiner Strassea, joka päättyy kohti huippua nousevaan metsäpolkuviidakkoon. Reittejä ei ole mitenkään merkitty, eli ellei omista toimivaa suuntavaistoa, navigaattoria tai kompassia, voi olla turvallisempaa kävellä ylös asfalttitietä pitkin. Linna ei kuitenkaan varsinaisesti ole mikään ihmeellinen näky, palkitsevampaa on kävely vihreän metsän läpi ja linnan muurilta avartuvat näkymät ympäristöön ja kohti Frankfurtia. Kävely linnalle Eberstadtista vienee puolitoista tuntia kunnosta riippuen. Mäkipyöräilyä harrastavalle metsiköstä löytyy myös riittävä määrä hyppyreitä ja harrastuskavereita ainakin hyvinä päivinä.

Frankensteinin linnan huhutaan toimineen inspiraationa Mary Shelleyn Frankenstein-kirjaan ja linnasta on alueella paljon muitakin myyttejä ja tarinoita. Linnan lähistön pyhillä paikoilla voi nähdä nykyajan noitia suorittamassa seremonioita, ja linnalla järjestetään vuosittain myös asiaankuuluvat Halloween -pippalot,


Linnassa on pieni kappeli ja sisäpiha jossa järjestetään välillä markkinoita

Näkymät linnan muurilta kohti Frankfurtia


Eväkset kiipeämisestä väsyneille

Metsä ja linnunlaulu oli reissun parasta antia


sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Kielen oppimisesta

Saksa, tuo rakkauden kieli <3

Vaikka Frankfurtissa ja lähiympäristösssä pärjääkin hyvin englannilla, paikallista murretta opettelemalla pääsee huomattavasti paremmin sisään paikalliseen elämään ja kulttuuriin.

Kielen käyttäminen

Heti kun osaat muutaman sanan, käytä niitä jokaisessa tilanteessa missä pystyt. Puhu itseksesi, mummolle bussipysäkillä, kysy reittiä vaikket tarvisi reittiohjetta jne. Kielitaito ei kehity kuin puhumalla. Frankfurtissa asiakaspalvelutilanteessa vastapuolen kieli näyttää helposti kääntyvän englanniksi kun itse takeltelee, mutta käännä se päättäväisesti takaisin saksaan. Jossain vaiheessa huomaat, että selviät tilanteesta ilman että tarjoilija vaihtaa englantiin.

Opetus

Paras keino on ainakin itselle opettajan johdolla opiskelu, tällöin kotiläksyt ja epäsäännölliset verbit tulee ainakin vähän varmemmin opeteltua. Jos haluaa budjettiopiskelua, kansalaisopisto eli Volkshochschule tarjoaa edullisia kursseja (Darmstadtin VHS - https://vhsonline.darmstadt.de). Jos taas haluaa panostaa, yksityisiä kielikouluja löytyy joka lähtöön. Itse opiskelen tällä hetkellä Berlizin kanssa (http://www.berlitz.de/de/Darmstadt) ja ainakin toistaiseksi puhumiseen ja todellisiin kielenkäyttötilanteisiin perustuva opetus tuntuu toimivalta. Berliz tarjoaa myös online-kursseja, jotka perustuvat netissä tehtäviin harjoitteisiin ja skype-opetussessioihin muutaman kerran viikossa.

Appsit (testattu Androidilla)

Hyvänä tukikeinona toimivat myös appsit joita voi hakata vaikka junassa tai illalla sohvalla kun ei jaksa tehdä muuta. Olen ehtinyt testaamaan seuraavat ilmaisappsit:

Duolingo: Tähän mennessä paras testatuista. Paljon sisältöä ja edistyneemmät voivat hyppiä tasojen yli. Toimii itsellä hyvin tuttujen substantiivien sukujen opetteluun. Kultaakin kalliimpi muistutustoiminto, joka muistuttaa kerran päivässä harjoittelusta.

Fun Easy Learn: Ok aloittelijalle perussanaston oppimiseen mutta sisältö loppuu aika pian kesken.

German Verbs: Toimii lähinnä verbin taivutuksen tarkistamiseen

WordPic German: Näyttää sanan johon tulee yhdistää oikea kuva ja toisinpäin. Kehittää pelkästään ei-aktiivista sanavarastoa koska sanoja ei joudu itse kirjoittamaan tai kääntämään. En suosittele oikeaan kielenopiskeluun.

Sanakirjoista käytössä on toimivaksi osoittautunut DIC-o saksa-englanti. Käännöksiin ei ihan sinisilmäisesti voi luottaa, mutta tontille pääsee ja tämä toimii myös offlinena.

TV

Vaikka dubattujen ohjelmien ja pitkien mainoskatkojen katselu ottaisi päähän, sitä kannattaa joskus silti tehdä. Teksti-tv:lta saa useisiin ohjelmiin saksankielisen tekstityksen, joka auttaa oppimista. Aloitin aikoinaan lastenohjelmista, ja nyt olen havainnut tietovisojen toimivan tietyn aihepiirin sanavaraston kasvattajana oivallisesti.

Kirjat ja lehdet

Saksankielinen maailma on ilmeisesti sen verran lukuhullua, että lähes aiheesta kuin aiheesta löytyy oma aikakauslehti. Kun kielen alkeet alkavat olla hallinnassa, kannattaa siis ostaa omaan kiinnostuksenkohteeseen liittyvä lehti vaikka kerran kuukaudessa. Pika-analyysillä rautatieasemien lehtikioskit ovat kohtuullisen kattavia. Suosittelen lukemaan ainakin muutaman jutun ääneen niin kielen sujuvuus kehittyy.

Kielen opiskelun alkuvaiheessa suosittelen myös lämpimästi lasten- tai nuortenkirjoja, jos näitä vaan jaksaa lukea. Kun kirjan valitsee oikein, aihepiiri on rajattu ja kieli kohtuullisen yksinkertaista eli lukeminen pitäisi olla kohtuu helppoa. Itselle uuden kielen oppimisessa ensimmäinen luettava kirja on aina Harry Potter, jonka juonessa pysyy mukana vaikkei kaikkea ymmärtäisikään.

Disclaimer

Ylle listatut kielenopiskeluvinkit perustuvat vahvasti omaan kokemukseen ja maalaisjärkeen eivätkä välttämättä ole pedagogisesti päteviä. Etsi oma motivoiva tapasi oppia kieltä, aseta pitkän ja lyhyen aikavälin tavoitteet ja tee joku tavoitteen saavuttamista auttava asia joka päivä. Kielen oppiminen on kovvaa hommaa, mutta nopeasti palkitsevaa.

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Tekemistä Darmstadissa Osa 1 - Puistot ja Mathildenhöhe

Sunnuntaipäiviä tai kesäiltoja voi Darmstadtissa kuluttaa vaikkapa kiertelemällä alueen puistoissa.

Keskustan lähellä on useampiakin kivoja puistoalueita. Lähimpänä keskustaa on Herrngarten, joka on erityisesti lenkkeilijöiden suosiossa iltaisin. Romantiikannälkäisille iltakävelijöille suosittelen Bessungenin kauniissa kaupunginosassa sijaitsevia L'Orangerie tai Prinz Emil -pikkupuistoja.


Prinz Emil Garten

Kasvi-intoilijoiden ja ruusuhullujen ykköskohde on Rosenhöhe, jossa voi ihmetellä ruusulajia jos toistakin. Kaikki kasvilajit on merkitty ja puistosta tapaa kasvitieteilijöitä suurennuslaseineen ja kameroineen.



Rosenhöhe

Kulttuurinnälkäiset iltakävelijät suuntaavat tiensä Mathildenhöhelle. Mathildenhöhe on perustettu 1899 taiteiljakolonnaksi luomaan kukoistusta ja modernia aaltoa alueelle. Taiteilijat ovat itse suunnitelleet alueelle taloja ja näyttelytiloja joita on toteutettu yhdessä alueen käsityöläisten kanssa. Porttien yksityiskohdissa ja ikkunaratkaisuissa riittää katseltavaa hetkeksi jos toiseksikin. Lisäksi alueella sijaitsee vanhin Venäjän ulkopuolelle rakennettu virallinen ortodoksinen kirkko, jonka Venäjän tsaari Nikolas II rakennutti venäjältä tuodulle maalle häitään varten Darmstadtissa syntyneen Alexandran kanssa. Samassa pihapiirissä sijaitsee toiseen rakkaustarinaan liittyvä "häätorni", jonka taas Hessenin herttua Ernst Ludwig rakennutti 1900-luvun alussa juhlistaakseen toista avioliittoaan. Tornissa sekä alueen muissa rakennuksissa on taidenäyttelyitä alueen taiteilijoilta.

Mathildenhöhen lähellä sijaitsee myös omalaatuisen arkkitehti Hundertwasserin suunnittelema Waldspiral (metsäspiraali) -talo. Talo on nimensä mukaisesti spiraali vailla yhtään suoraa kulmaa tai linjaa, kaikki ikkunat ovat erilaisia ja talon katto kasvaa metsää. Talo on asuntokäytössä, mutta ylimmässä kerroksessa sijaitsee myös ravintola ja kahvio. Talon koon vuoksi siitä on valitettavasti haastavaa saada hyvää kuvaa eli suosittelen vierailua paikan päälle.



Mathildenhöhe
Top tip: Seiso tämän pyöreän katoksen alla ja ala jutella :)