Uutisia uutisia!

Kämppiksen haaveet uudesta urasta pääsivät vihdoin maaliin, kun useiden haastattelukierrosten ja kakkospaikkojen jälkeen viimein tärppäsi! Partneri lähtee Friedrichshafeniin innovaatiomanageroimaan, ja joustava kotitoimistomamu siirtyy toimistoineen perässä.

Kävimme Saksan yhdistymisen päivän kunniaksi tutustumassa maisemiin. Bodenjärvi on tietysti kaunis, ja vaikka Friedrichshafen ei ihan samaan charmiin pääsekään kuin järven toisella puolella oleva Konstanz, kieltämättä asuntojen järvi- ja alppimaisemat tekevät vaikutuksen.

Kylä on noin 60 000 asukkaan kokoinen, joten ihan samoja palveluita ei voi odottaa kuin Darmista. Mutta toisaalta turismia löytyy varsinkin kesäaikaan, joten ravintola-, matkakrääsä ja rantakahvilatarjonta on mitoitettu turistitulvan mukaan. Koska koko järveä ei ole aidattu, jopa uimaan pääsee muuallakin kuin maksullisilla rannoilla - tosin tällöin ranta on kivikkoinen ja suihku- ja vessafasiliteetit puuttuvat.

Auringonlasku järvellä ekana iltana

Seuraavan aamun saan tehtyä airbnb-majoituksesta käsin töitä kohtuullisen siedettävällä internet-yhteydellä, ja iltapäivä kolutaan kuumeisesti asuntoja. Näyttöjä on yksi tuntiin, joka riittää juuri ja juuri katsastamisiin ja siirtymiin, iltapäivän ruuhkista huolimatta. Talosta, tai edes sen puolikkaasta on tällä seudulla turha haaveillakaan, hinnat alkavat jostain 2500€/kk hujakoilta. Katsastamme läpi parvekkeellisia kerrostaloasuntoja eri matkojen päässä keskustasta ja parnerin tulevasta työpaikasta. Löydämme pari ehkä-vaihtoehtoa ja yhden 'ei missään nimessä'-vaihtoehdon.

Aurinkoista rantanökymää ja iltatee

Seuraavana päivänä saan tehdä töitä siihen asti, että kämppä pitää tyhjentää. Käymme katsastamassa 'villimpää' ranta-aluetta ja partneri käy pyörähtämässä tulevalla työpaikalla tapaamassa pomoa ja tulevia työkavereita. Koitan tehdä töitä horjuvalla mobiilinetillä, joka ei jaksa lähettää liitetiedostoja läpi. Tuhoon tuomittu työpäivä siis, ennen kuin päästään sivistyksen pariin.

Loppujen lopuksi kaupunki saa leiman 'ainakin nätimpi kuin Darmstadt', ja partneri näyttää olevan työpaikkaan eli irtisanomme uhkarohkeasti nykyisen talon, istumme Stuttgardtin vieressä iltaruuhkassa kaksi tuntia, ja kiidän nuorkauppakamarin hallituksen kokoukseen tunnin myöhässä kun pääsemme viimein Darmstadtiin. Hyvä reissu kaikin puolin, vaikka lauantaille jäikin vähän työhommia parsittavaksi.

Viikonloppureissuilua - Kööpenhamina

Tämä viehättävä pikkukaupunki on ainoastaan tunteroisen lennon päässä Frankkulasta. Tai sitten mikäli on yhtä myöhäinen lennonostaja kuin minä, vähintään kuuden tunnin ja Brysselin päässä :D

Majoitus järjestyi näppärästi AirBnb:lta hintaan 360€ to-su, eli neljään pekkaan hyvinkin edullisesti. Parasta Kööpenhaminassa hyggen lisäksi (ellet tiedä vielä mitä hygge on, googlaa), on lyhyet välimatkat! Epäkäytännöllisistä matka-ajoista johtuen olen kentällä puolen yön aikaan, ja vartti myöhemmin olen ulkona taksista määränpäässä. Keskusta, ruokapaikat ja kaikki kiinnostava on maksimissaan vartin metro- tai junamatkan päässä. Mahtavaa joustavuutta!

Perjantaina lähdemme aamupalan jälkeen kävelykierrokselle. Valitsimme Sandemannin aiempien erinomaisten kokemusten perusteella, mutta tämä on ensimmäinen kerta kun kyseinen firma ei toimita loistavaa laatutasoa. Oppaana on Färsarelainen sotilaallista puhetahtia ylläpitävä mies, jonka englannin aksentti on niin haastava, että brititkään eivät tahdo ymmärtää mitään. Kierros tulee kuin paperista luettuna murtavan konekiväärin suusta. Vaikka asia on mielenkiintoista, keskittymiskyvyllä on rajansa, ja jätämme kierroksen puoliväliin. Tämän jälkeen käppäilemme kauniilla ranta-alueella ja käymme Smörrebröd-lounaalla.

Pienen lounaan ja aquavitien jälkeen suuntaamme Christianiaan, eli Kööpenhaminan armeijan vallatulle kasarmialueelle 70-luvulla perustettuun vapaakaupunkiin. Alun idyllisyyden jälkeen Christiania on nykyään anarkistien lisäksi huumekaupan keskus, ja kadulla myydään ainakin ruohoa avoimesti. Vielä on sen verran aikaista, että hankala sanoa mitä iltameininki sitten on. Alueella on kuitenkin sähköt ja ilmeisesti olut- ja ruoka-ostoksistakin saa kuitit eli ei homma nyt huumekauppaa lukuunottamattamatta kovin anarkistiselta kuulosta.

Christianian puistikkoa, huumekadulla kuvien ottaminen oli kielletty.

Pitkän päivän jälkeen suuntaamme kämpille, ja laitamme kotona ruokaa (tai siis muut laittavat, minä nukun..). Illaksi lähdemme vielä taiteiden yöhön, ja käymme Carlsbergin panimoalueella katselemassa vanhoja rakennuksia, joissa on tarjolla modernia taidetta, performansseja, musiikkia ja tietysti olutta. Olemme kuitenkin kiltisti ennen kymmentä nukkumassa, ihanaa :)

Maisemia Carlsbergin panimoalueen laitamilta

Lauantaina hyppäämme junaan ja painelemme Örestadtiin katselemaan arkkitehtuuria. Juna on automaattijuna, jossa etu- ja takaikkunat ovat auki. Pääsemme rynnimällä eturiviin ja olemme kuin lapset huvipuistossa, kun on niin jännää :D Paikan päällä otamme alle hienot kaupunkipyörät, joissa on sähkömoottori, navigattori ja kaikki herkut. Ensi kerta sähköpyörällä on vähän jännää kun ei vielä alussa tunnista, missä vaiheessa moottori alkaa puskemaan vauhtia ja kurveissa ja hitaassa ajossa saa olla ekstratarkkana. Ajelemme kuitenkin tyytyväisenä tunnin ympäriinsä ja ihmettelemme kauniita taloja. Sen jälkeen muut shoppailevat Tanskan suurimmassa ostoskeskuksessa, ja minä selailen asuntoilmoituksia.

Öresundin maisemia junan etuikkunasta

Iloinen sähköpyörilijä

Tästä suuntaamme suoraan kaupungille, ja uusiin kauppahalleihin sekä kahville. Tämän jälkeen olemme varanneet illallisen vanhalta teurastamoalueelta Pate Patesta. Kasvissyöjillekin löytyy evästä ja ruoka on erinomaista. Tämän jälkeen kiertelemme muutamia drinkkibaareja samalla alueella, ja lähdemme kävelemään kotiin päin aikomuksena istahtaa vielä mennessä johonkin. Menomatkalla kaikissa pubeissa on joko täyttä tai niissä saa polttaa, joten päädymme Carlsbergin aseman viereen pikkuruiseen suloiseen hyggeilypaikkaan, joka kruunaa illan.

Sunnuntaiksi olen ottanut aamulennot, jotta ehdin vielä illalla olla hetken aikaa kotona. Toiveajattelua, jatkolento Brysselistä on yli kaksi tuntia myöhässä Frankfurtin sumun takia, eli lopulta olen kotona kuuden jälkeen.

Taiteennälkäisille: Documenta

Kerran viidessä vuodessa Kasselissa pärähtää, ja kaupunki sullotaan täyteen toinen toistaan oudompia, kiehtovempia, poliittisia ja ei-poliittisia, piilomerkityksellisiä, moniulotteisia, hauskoja, fiksuja, yllättäviä tai ällöttäviä modernin taiteen tuotoksia.

Painotukset ovat vaihdelleet nyt neljännettätoista kertaa järjestettävän Documentan alkuajoista, mutta taiteennälkä muuttuu viikonloppuna takuuvarmasti ähkyksi, ja vielä senkin jälkeen pitää ahtaa vähän lisää koska seuraava Documenta on vasta viiden vuoden päässä.

Tällä asenteella suunnattiin siis Kasseliin kohti taideviikonloppua. Aamu alkoi kun heräsin työaamun rutiineissa kahdeksalta ja painelin suihkuun isäntäväen vielä nukkuessa. Noh, palailtuani huomasin aamupöpperöissä lukeneeni kelloa väärin, ja heränneeni vahingossa seitsemältä. Mutta toisaalta tuloksena koko konkkaronkka oli hereillä ja aamupalapöydässä jo kahdeksalta eli win taidemissiolle, häviö (muiden) unille :D (Jep, aina kannattaa kutsua mut yökylään jos haluaa tehokkaan päivän :)

Onneksi Kasselin isäntäväki oli ehtinyt kiertää näyttelyä jo alusta asti kausikorteilla, ja osasi suositella meille parhaat tärpit ja lähestymistavat. Tällä kertaa paikalla oli ainoastaan länsimaissa tuntemattomien taiteilijoiden töitä, ja tarkoituksena oli (tosin modernin taiteen perinteiden mukaan) kyseenalaistaa mikä on taidetta, ja mikä on hyvää taidetta. Taide oli myös tarkoitus kokea sellaisena kun se katsojalle tulee, ilman ennakko-oletuksia tai taidekritiikin perinteistä tulkintaa, joten taiteilijoista ja teoksista oli kerrottu minimit. Alussa kuvauksia ei kuulemma ollut ollenkaan, mutta lopulta yleisöpaine voitti ja nyt jokaisen teoksen vierestä löytyi A4, jossa oli vähintään taiteilijan nimi ja teoksen nimi - hyvin monesti "untitled (nimetön)".

Kiellettyjen kirjojen Panthenon: Yksi näyttelyn vetonauloista on Panthenon, joka on päällystetty eri puolella maailmaa kielletyistä kirjoista.

Aloitimme kierroksen itseoikeutetusti "Kiellettyjen kirjojen Pantheneonista", siis koko keskustorin täyttävästä rakennelmasta joka koostuu kielletyistä kirjoista. Vaikuttavasta teoksesta huolimatta siirryimme kohtuunopeasti vähemmän vaikuttavan sään armoilta sisätiloihin, ja kiersimme lähellä olevat pari rakennusta.  Ulkosuomalaiselle hauskaa oli saamelaistaiteilijoiden teokset, joista vaikuttavin oli yli kymmenmetrinen pistotyö saamelaiselämästä. Molemmissa tiloissa oli myös paljon muiden alkuperäiskansojen edustajien töitä eri puolelta maailmaa, kuvaten monesti alkuperäiskulttuurin törmäyksiä ja kitkaa valtaväestöön ja -kulttuuriin. Mielenkiintoista ja herättävää.

Poron kalloista rakennettu seinä Norjan porolahtauksen muistoksi - valtio päätti asettaa porokiintiöt ja lahtasi käsittämättömän määrän poroja jotta määrä saatiin vastaamaan kiintiöitä. Huh.

Aboriginaalitaiteilijan vaikuttava seinämaalaus Australian aboriginaalien matkasta historian halki tähän päivään ja tulevaisuuteen.

Lopuksi kävimme Orangerie'ssa kuuntelemassa vähän musiikkia ja ihmettelemässä vanhaa rahanpainolaitteen kopiota, jonka voimanlähteenä oli alunperin käytetty aaseja, mutta siirrytty ihmisiin aasien kuollessa liian suuren taakan alle. Iltapäivän vietimme postin lajittelukeskuksessa, joka oli valikoitunut näyttelypaikaksi periaatteella, 'taiteen ei tarvitse olla kaunista'. Täältä mieleen jäivät erityisesti porojen kallot  - Norjan hallitus oli päättänyt säädellä tokkakokoja, ja Oslon kabinettien päätettyä sopivat koot muutama kymmenen tuhatta poroa lahdattiin kertarykäisyllä. Ei tarvinne mainita, että saamelaistaiteilija ei ollut kovin iloinen lopputulemasta, ja protestoi nyt taiteella. Muita hauskoja oli parikymmenmetrinen teos Australian aboriginaalien historiasta, loppuen konekivääreitä pitäviin kenguruihin :D

Tämän jälkeen jalat, pää ja suomiflunssan kourissa uivat hengityselimet eivät kyenneet absorboimaan enää yhtään mitään, joten suunnistimme kämpille, missä allekirjoittanut kaatui sänkyyn ja heräsi tunnin kuluttua valmiina syömään ja nukkumaan uudestaan.

Seuraavan päivän urakka alkoi tsekkailemalla Fridericarium eli Documentan ajaksi "Beingsafeisscary" eli turvassa oleminen on pelottavaa - lause jonka allekirjoitan täydestä sydämestä! Näyttely oli kymmenen vuoden aikana Ateenan modernin taiteen museoon kerättyä taidetta, jota ei ikinä oltu esitelty julkisesti; Kreikan talousongelmissa museon avaaminen on siirtynyt ja siirtynyt. Näyttely oli huikea ja erittäin poliittinen. Osa kymmenen vuotta vanhoista pakolaisuutta ja irrallisuutta kuvaavista teoksista sopivat kuin nenä päähän päällä olevaan pakolaiskriisiin. Pelottavinta oli Turkin armeijan paraatista tehty videoteos, joka oli totaliritastista utopiaa puhtaimmillaan ("palkitsevinta on kuolla isänmaansa puolesta jne.") - vuodelta 2015. Hämmentävää.

Koska taideähky painoi vielä edelliseltä päivältä, lopettelimme päivän käymällä vielä pienessä kotiseutumuseossa, mihin oli aseteltu huikea teos individualismista ja massakulttuurista. Kaveri oli seisonut aina kameran kanssa kaupungissa kuvaten aina ihmisiä tietyn vaatetuksen tai koristeen mukaan: Esim. Mies harmaassa tikkitakissa / Guessin tietty laukkumalli / Mummo pinkissä takissa jne., ottaen aina aikaa kauanko 12 kuvan ottamiseen meni. Nykymaailmassa, jossa kaikkien pitäisi olla omanlaisiaan ja toteuttaa itseään, yhteenkään kollaasiin ei ollut tainnut mennä yli kolmea tuntia! Lisäksi kollaaseja oli jo nyt olemassa eri aikakausilta, joten oli hauskaa seurailla tyylin muuttumista suurkaupungeissa. Ilahduttava ja ajatuksia herättävä teos!

Tässä vaiheessa päivää siirryimme hyvin ansaitulle lounaalle Grimmin maailman terassille, josta katselimme kohti kaupunkia ja puhuimme ihan muusta kuin taiteesta. Kassel jäi kaupunkina myös positiivisesti mieleen, eli ehkäpä sinne voi ihmispaljouden hälvettyä mennä ihan muuten vaan kaupunkireissulle!

Ja Documenta, viiden vuoden päästä olen takuulla taas käymässä!

Kevättä rinnassa

Tänä vuonna kesä alkoi täällä jo poikkeuksellisen aikaisin, mikä ei tietenkään suomalaista harmita. Maaliskuun puolivälistä eteenpäin on nautittu ajoittain teepaitakeleistä ja ensimmäistä kertaa elämässä leikkasin nurmikonkin maaliskuun puolivälissä!

Tämä näkyy tietenkin puutarhaintoiluna, eli rautakaupat ovat lauantaisin niin täynnä, että vapaata kärryäkään on vaikea löytää. Viime reissulla jopa kärry huiveineen pöllittiin puutarhaosastolta, kun käänsin pariksi minuutiksi selkäni!

Vuokra-asunnossa puutarha on Saksalaisittain vähän eri asia. Meidän vuokranantajalla on tarkat säännöt kirjattuna vuokrasopimukseen, että kaikkien puutarhan kasvien tulee olla hengissä asunnosta lähdettäessä, ja uusien istutukseen pitää hankkia lupa. Ilmeisen huonoja kokemuksia vähemmän viherpeukalo-vuokralaisilta.

Noh, maapohjainen varjopuoli puutarhasta kasvaa lähinnä rikkaruohoa ja n. 2 m2 vyöhyke aurinkoisemmalla puolella sammalta,  että en nyt oikein tiedä mitä tässä pitäisi hoitaa. Pihan varjopuolella on omena- ja päärynäpuut, ja päärynäpuun hedelmät viime vuonna olivat kivikovia n. 5x5x5cm kokoisia syömäkelvottomia palleroita. Oleskelualuetta peittävät parempia päiviä nähneet kivilaatat, joiden iloksi ensi keskiviikkona pitäisi taloon saapua ihka oikea painepesuri! Siinäpäs pinttyneet sammaleet ja rikkaruohot saavat kyytiä!

Olen vuokraisännän luvatta pelastanut etupihalta sipulikasveja ruohonleikkurin tieltä, sekä laittanut istutuslaatikkoon kasvamaan yhtä sun toista. Vielä jos saisi luvan peittää varjopuolen rikkaruohomaa jollain vähän paremmannäköisellä varjokasvilla, voisi iltapäiväpalaverit hoidella takapihan riippumatosta. Aaah!

Välillä on jo mietityttänyt palavereissa, että laulaako linnut liian kovaa kajariin kun on oma puheenvuoro. Noh, kateelliset panettelee sanon mää ja istun aurinkohatun ja iltapäiväkahvin kanssa auringossa kun muut paahtavat hikisessä toimistossa. Kyllä kotitoimistolla kelpaa!

Alppeilut 2/2017

Pääsin mukaan entisen työporukan laskettelureissulle tänäkin vuonna, vaikka firma ehtikin vaihtua välissä. Reissu suuntautui tänäkin vuonna Schladmingiin Itävaltaan, tosin pari viikkoa viime reissua myöhemmin.

Laskuintoiset kollegat halusivat heti torstaiksi rinteeseen, eli matka alkoi torstaiaamuna terveeseen aikaan klo. 4 aamuyöstä. Itse päädyin tekemään kassavirtaennustetta automatkan loppupätkän, sekä iltapäivän mökiltä käsin sinistä taivasta ja auringonpaisteista rinnettä ihaillen. Mitä ihania yrittäjän vapauksia!

Seuraava päivä valkeni kuitenkin vielä aurinkoisena, ja rinteet olivat aamusta hyväkuntoisia. Laskettelimme mökin lähettyvillä, tosin iltapäivällä laskut loppui jo kahden maissa kun loskainen lumi paakkuuntui rinteisiin väsyttäen tottumattomat reidet ennen aikojaan. Harvoimpa on tarvinnut perhosia ja kärpäsiä väistellä rinteessä!

Illalla koettiin lisää elämyksiä, kun ajelimme moottorikelkkakyydillä rinneravintolaan illalliselle ja tulimme alas kelkoilla. Yhdessä kohdassa reititys oli vähän epäselvä, ja käännyimme vahingossa valaisemattomalle taipaleelle. Yhdellä suoralla kollega olikin hävinnyt näkyvistä! Ei kun jalat maahan ja huutelemaan että miten kävi! Hetken huhuilun jälkeen ääni kuulu varmaan 200 metriä alempaa: "Kaikki kunnossa". Huhhuh! Kaveri oli jo kävelemässä ylämäkeen vastaan, kun ehdotin, että kannattaisiko ennemmin kävellä alamäkeen, missä reitti tulee vastaan vähemmällä työllä. Aikamoinen tilanne, jyrkässä rinteessä kasvoi noin metrin halkaisijaltaan olevia puita ja kohdassa mistä kaveri tippui, oli noin kahden metrin puuton vyöhyke. Melkonen tuuri! Vastaisen varalle vakuutukset kuntoon, kypärä päälle ja enemmän huomiota reittimerkintöihin,. virallisella reitillähän oli lumivallit molemmin puolin reittiä.

Seuraava päivä oli aamusta harmaa, ja ennen puoltapäivää taivaalta alkoi tiputtaa kaatamalla vettä. Ensimmäinen kerta kun tuli monojen vedenpitävyys testattua kahluuolosuhteissa, onneksi hyvin pitivät! Toisaalta laskeminen oli ihan kivaa, huono ilma oli karkoittanut paljon laskijoita eli rinteet olivat loskasta huolimatta kohtuukunnossa. Iltapäivällä tosin sumu ja lumeksi muuttunut sade tekivät etenemisestä sen verran hankalaa, että päätimme siirtyä mökin viereen after skihin.

Mukava reissu jälleen kerran ja ehkäpä ensi vuonna taas uudestaan!

Ihmisten päivä

Hups, lipeän periaatteistani ja heitän kapulan asevelvollisuuskeskusteluun.

Mietin vaan ihan hypoteettisesti, että miltähän tämä Suomenmaan juttu asevelvollisuudesta näyttäisi, jos puhuttaisiin naisten ja miesten sijaan vaikkapa..ihmisistä?

--

Eduskunta käy lähetekeskustelun puolustuspoliittisesta selonteosta. Eduskunnan puolustusvaliokuntaan kuuluvat keskustan kansanedustajat Marisanna Jarva ja Mikko Savola eivät kannata pakollista asevelvollisuutta ihmisille. Resurssit eivät riitä, he sanovat.

– Koko ikäluokkaa ei pystytä kouluttamaan. Valitettava totuus on, että fyysiset ominaisuudetkin ovat ihmisillä erilaiset liittyen tiettyihin tehtäviin.

ASEPALVELUKSEN itsekin suorittanut Jarva näkee pelkkänä julkisuustemppuna sen, että kokoomuslaiset haluavat ihmiset kutsuntoihin.

– Palvelukseen haluavat ihmiset löytävät sinne jo nyt.

Savola toteaa, että vapaaehtoisesti asevelvollisuuden suorittavat ihmiset ovat erittäin motivoituneita ja hyviä tehtävissään.

– Siksi toivonkin, että heitä saataisiin lisää.

Jarva korostaa, että sodan aikana kaikki eivät voi olla sotilaita, sillä yhteiskunta tarvitsee muutakin väkeä.

– Kaikilla on lain mukaan velvollisuus puolustaa maata, ja olisi tärkeää nostaa ihmisten kykyä toimia kriisitilanteissa. Sitä pitäisi opettaa kaikille nuorille kouluissa.

Savola nostaa esiin tulevaisuuskutsunnat, jotka voisivat koskea kaikkia aikuisuuden kynnyksellä olevia nuoria.

– Siellä voisi antaa tietoa myös asevelvollisuuden suorittamisesta ja saada houkuteltua lisää ihmisiä asepalvelukseen.

--

Ps. Miksihän valtio voi lunastaa lupaa kysymättä puolen Suomen kansalaisilta 6-9kk elämästä sukupuoleen perustuen, ja tämä on kaikkien mielestä ihan ok? Voiko valtion haastaa oikeuteen syrjinnästä? Noh, minähän olen tietysti jäävi kommentoimaan, koska en ole armeijaa käynyt, enkä mies. Mutta ihmetellä saa aina :P

/Lähde: http://www.suomenmaa.fi/uutiset/naisten-pakollinen-asevelvollisuus-ei-saa-kannatusta-savolalta-ja-jarvalta-sodanajan-joukot-jo-taynna-6.3.212606.a032d2c33b

Dieselkieltohaaveiluja

Monissa Saksan kaupungeissa on ilmanlaatuongelmia. Erityisesti typpidioksidi- ja pienhiukkaspäästöt ovat tapetilla niin täällä, kuin monissä muissakin maailmankolkissa. Hessen on Saksan pahnanpohjimmainen ilmanlaadussa, ja monet Hessenin kaupungit, Darmstadt mukaanlukien ovat ilmanlaadultaan Saksan huonoimpia.

Ratkaisuksi on väläytelty vanhojen diesel-ajoneuvoujen ajokieltoa kaupunkien keskustoihin.

Mielenkiintoista tässä jupakassa on, että aloite tulee nimenomaan kaupunkien keskustan asukkailta, jotka ovat viimein kyllästyneet huonoon kaupunki-ilmaan. EU, Saksan omat ympäristöministerit ja erinäiset ympäristöjärjestöt ovat ajaneet aloitetta jo vuosia, tuloksetta. Autokansalle ja mahtavalle liikenneministereille huudot ovat tähän asti ollet jotain, jolle hymistään ymmärtävästi ja sen jälkeen haudataan koko asia huoneen pimeimpään nurkkaan.

Mutta ei enää. Päättäjät on viimein tehty vastuulliseksi ilmanlaadusta, ja Stuttgart on tapaus No: 1. Siellä yritettiin vuoden ajan parantaa ilmanlaatua vetoomuksin ja vapaaehtoisperiaattein - tuloksetta. Vetoomuksista huolimatta Stuttgart voitti edelleen ykköspalkinnon kaupunkikisassa maan huonoimmasta ilmanlaadusta. Keskustassa pienhiukkaset olivat keskimäärin 82 mikrogrammaa kuutiometrillä ja 35 päivänä yli 200 µg/m3, raja-arvon ollessa 40 µg/m3. Tämän kokeilun jälkeen oikeuslaitos määräsi hallinnon miettimään toimivan ratkaisun ongelmaan. Jopa liikenneministeri jyrähti: "Ei ole olemassa perusoikeutta ajaa saastuttavalla dieselillä, mutta on olemassa perusoikeus ruumiilliseen koskemattomuuteen."
Stuttgadt siis kieltää Euro-6 pakokaasunormia täyttämättömiltä ajoneuvoilta pääsyn keskustaan huonon ilmanlaadun päivinä. Saksan kuudennella mitalisijalla on Darmstadt, joka miettii parhaillaan samoja keinoja. Epäonneksemme asumme vielä ns. kaupungin ympäristövyöhykkellä, jota kielto toteutuessaan koskisi. Saakohan työnantajalta etäpäivän huonon ilmanlaadun takia?

Tämäkin hauskanpito/&hyötyajoneuvo joutuu etsimään uuden kodin, jos määräykset tulevat voimaan

Mitä kielto sitten käytännössä tarkoittaisi? Sitä ei tiedä vielä kukaan. Stuttgartin kielto tulee voimaan vuoden 2018 alusta. Eli käytännössä v.2015 vanhemmat dieselit eivät saa tämän jälkeen ajaa huonon ilmanlaadun päivinä, joita Stuttgarissa on keskimäärin 59 vuodessa. Tämä ei tietenkään koske poliiseja, pelastusajoneuvoja ja luultavasti saksalaiset tuntien noin 74:aa muuta poikkeusta. Lisäksi kiellosta tulee ainakin ensivaiheessa kaupunkikohtainen - liikenneministeri ainakin toistaiseksi tyrmää koko maan kattavan "sinisen tarran" järjestelmän. Sininen tarra annettaisiin autoille, jotka täyttävät pakokaasunormin.

Autonvalmistajat tietysti tässä vaiheessa ovat sitä mieltä, että ureatankkien tai pienhiukkaskaappareiden jälkiasennus on täysin mahdotonta tai järjettömän kallista. Oma veikkaus? Jos kielto yleistyy, tekniikka löytyy yllättäen kohtuulliseen hintaan yritysten leasingautotarjoajien pistäessä vähän painetta kehiin.

Kaikista huvittavinta tässä kuviossa pohjoismaisen silmään on, että ainoa kuviteltavissa oleva ratkaisu on ...tadaa... UUSI AUTO! Jesh! Sillähän tästä päästään!
Yhdessäkään aihetta käsittelevässä artikkelissa en ole nähnyt vertailua, mitä näissä hyvän ilmanlaadun kaupungeissa, jotka ovat samankokoisia, geografialtaan ja ilmastoltaan samanlaisia kuin huonon ilman kaupungit, tehdään toisin. Olisikohan se.. voisikohan se olla.. joukkoliikenne??

Noh, tottakai ilmanlaatuun vaikuttaa miten kaupunki on rakennettu jne., enkä ala nyt suurta vertailututkimusta kaupunkinen sisäisistä ilmavirtauksista tekemään. Mutta miksei esim. Hampuri ole listalla? Saksan toiseksi suurimassa kaupungissa ilmanlaatu ei siis verrattain ole huono, mutta Darmstadtissa, väkiluku 149 000, on Saksan kuudenneksi huonoin ilma. TÄH?
Voisikohan olla, että Hampurin julkinen liikenne on a) järjestetty hyvin, ja b) se on halpaa, verrattuna Darmstadtiin ja Hesseniin yleisesti, missä julkinen liikenne on a) kallista ja b) järjestetty huonosti.
En tiedä, kysyn vaan.
Toinen tekijä, mistä kukaan ei puhu, ovat pyörätiet. En tiedä Hampurin pyöräliikenteen tasoa, mutta Hessenin runkopyöräverkko koostuu lähinnä metsässä menevistä kärrypoluista, joilla on paikoittain niin paljon kiviä, että paikat tippuvat hampaista. Vaikka Darmstadtkin on opiskelijakaupunki, keskustan ympärillä pyöräily on paikoin jopa vaarallista pyörätien puuttumisen tai huonojen merkintöjen takia. Kolmen kilometrin matka meiltä keskustaan onnistuu siis pyörällä pienellä itsemurhariskillä n. seitsemässä minuutissa, tai yhdellä vaihdolla julkisilla seuraavasti:
 * Kävely 23 min (tämä on myös ensimmäinen vaihtoehto jota reittiopas ehdottaa)
 * Bussilla 2 krt/tunnissa 10 min hintaan 2,10 €
 * Bussilla rautatieasemalla vaihtamalla 20 min hintaan 2,10 €

Minkähän kulkuvälineen lapsiperheet ja vanhukset valitsevat?

Tässä vielä tilastoja ilmanlaadusta vertailukaupunkien välillä.

Typen oksidit Darmstadtissa edellisen neljän viikon ajalta, maksimi 352 µg/m3. 

Tunnin raja-arvo typpidioksidille on EU:n ilmanlaatunormien mukaan 200 µg/m3.

Sama jakso ja sama mittaus Hampurissa, maksimi 170 µg/m3

Lähde molempiin: www.wetteronline.de

Siinäpä miettimistä kuntavaaliehdokkaille Suomeenkin ;)

Jutun lähteet:
Die Zeit 2.3.2017
Blaue-plakette.de
Echo-Online
Welt.de
Auto-Bild