Kaksi kuukautta vauva-arkea

Ainoa indikaattori ajan kulumisesta on kasvava vauva, muuten aikaansaannokset ovat ohuenlaisia. Asetan vuoden alussa aina itselleni tavoitteet, ja tämän vuoden ainoa kova tavoite oli pitää vauva hengissä. Ainakin kaksi kuukautta tavoitteeseen ollaan siis päästy. Niitä "ois kiva.." tavoitteita on sitten päästy ruksimaan tuurilla muutamia, kuten nettisivujen julkaisu ja lipaston uudistaminen. Ja siinäpä ne.

Millaista arki sitten on ollut?

Lapsen elinviikot noin viidestä eteenpäin ovat olleet melkoista kanniskelua. Mahavaivoja on ollut niin paljon, että haaveet "aamulla käymme vaunulenkillä, ja kun vauva nukkuu päiväunia teen sitä ja tätä", on saanut useimpina päivinä heittää romukoppaan. Haavashow toi myös omat mausteet kun ei ole oikeen pystynyt tekemään mitään vaikka olisi halunnutkin, ja lopun ajan söi pumppaushäslinki sekä ikuinen pyykki- ja astianpesushow. Kahdeksan viikkoa syntymästä haava on viimein kiinni ja enää ei tarvi varoa liikkumista niin hurjasti. Lopetin myös pumppaushässäkän huonolla omalla tunnolla kahteen kuukauteen - joskus pitää kuitenkin ajatella myös omaa jaksamista.

Tyyppi on kasvanut omasta mielestä huimasti, vaikka kyllä se edelleen kauempaa aika miniltä näyttääkin. Vasen käsi löytyi jo pari viikkoa sitten, ja nyt ahkeran harjoittelun jälkeen alkaa jo osua suuhun useimmilla yrityksillä. Myös hymy ja ensimmäiset jutteluyritykset ovat olleet kuvioissa jo muutaman viikon, kaveri osaa hienosti sanoa "oi, ai, äi" ja "öy". Kaikesta sitä vanhempana onkin ilahtunut :D Viime viikolla sain viimein ostettua leikkikaaren, joka on paras ostos sitten vauvansängyn! Kaveri hakkaa tyytyväisenä puupalloja, eikä enää tarvi miettiä että milloin ihmeessä pääsee vessaan tai syömään. Siinä palloja heilutellessa myös monesti uhohtuu pienet mahakrampit tai orastava väsymys. Loistoidea!

Omia komplekseja olen löytänyt tähän mennessä yhden: "Hengittääkö se?!?" 

Mahavaivojen kanssa vauvaa on välillä täysin mahdotonta saada nukkumaan mitenkään muuten kuin mahalleen. Tai jos sen saa nukahtamaan selälleen tai kyljelleen, se herää viiden tai myöhäisintään viidentoista minuutin päästä mahakramppiin, ja huutaa entistä enemmän kun on yhtä aikaa väsynyt, nälkäinen ja mahakipuinen. Päätin siis, että selälläännukuttamissuosituksista huolimatta vauva saa nukkua päivätirsoja vatsallaan, jotta se saa edes vähän unta. Aluksi istuin vauvan vieressä sen ollessa mahallaan ja tarkastin jatkuvasti että selkä vielä nousee hengityksen tahdissa. Muutaman päivän jälkeen uskalsin jättää pötkylän kääntämättä vessareissun ajaksi, koska se heräsi aina kun se oli käännetty selälleen. Samalla luin kaiken mahdollisen tutkimuksen kätkytkuolemista (tulos: erittäin harvinaisia, vaatii jonkin muun altistavan tekijän mahallaan nukuttamisen lisäksi). Kysyin myös partnerilta, saanko ostaa hengitystä monitoroivan patjanalusen, joka hälyttää jos vauva lakkaa hengittämästä. Vastaukseksi sain silmien pyörittelyä ja luennon helikopterivanhemmuudesta sekä kiellon asentaa mitään elektroniikkaa vauvan sänkyyn.

Nyt vauva nukkuu päiväunet suurimmaksi osaksi mahallaan, ja uskallan jo oleilla eri huoneessa kunhan käyn tarkastamassa välillä että kaikki on hyvin. Järkeilen, että uni on parempi kuin jatkuva väsymys, ja toisaalta vauva osaa kääntää päätään mahallaan ollessaan jos se on huonossa asennossa. Illalla saatan nukuttaa sen mahalleen ja kääntää myöhemmin kyljelleen tai selälleen ellei se muuten rauhoitu. Olkoonkin sitten vastoin suosituksia, mutta joku raja lapsen valvottamisellakin.

Kompleksi pysyy silti, ja herään yölläkin tarkastamaan hengitystä. Välillä on puolet vähän sekaisin - kopeloin parnerin selkää ja mietin unenpöpperössä että hengittää kyllä, mutta joku tässä on nyt vialla :D

Nimiäiset

Tykkäämme järjestää juhlia, ja mikäs sen parempi syy kuin uusi vauva!

Olemme iteroineet kutsulistaa, jotta saamme väkeä rajoitettua maksimissaan viiteentoistan henkeen. Viikkoa ennen alkaa silti ahdistaa. Vauvalla on edelleen mahavaivoja ja tuntuu että arki ei ole vielä niin uomissaan, että ehtisi jollain ajalla siivota ja järjestää juhlia. Lisäksi vieraita alkaa tippua paikalle jo torstaina, ja jotain viihdykettä heillekin pitäisi keksiä imuroinnin sijasta. Onneksi äitini on paikalla auttamassa vauvan hoidossa, jotta saamme leivottua ja siivottua edes jonkun verran. Lauantaina olen jo ihan ressaantunut ja puhki, mutta kun kaikki on ihmeen kautta valmiina noin kymmenen minuuttia ennen vieraiden saapumista, alkaa helpottaa.

Ohjelman miettiminen oli mielenkiintoista, kun ei tule valmista ohjelmakaavaa ristiäisistä. Päädymme pitämään lyhyen puheen, jossa paljastamme kummit ja kerromme nimiäisperinteestä Saksassa ja Suomessa. Saksassahan lapsen nimi annetaan heti kun vauva on saatu ulos kohdusta, ja se tulee heti myös kertoa kaikille. Nyt siis osa saksalaisista vieraista on tiennyt nimen jo pitkään, kun taas suomalaiset ovat eläneet jännityksessä. Puhe huipentuu nimen vetämiseen hatusta, eli kummit vetävät partnerin äidin tekemän viirin silinterihatusta ja nimi paljastuu. Suomen kummit ovat paikalla skypen välityksellä.

Nimen valinta oli melkoista iterointia. Molemmilla kielillä toimivia pojannimiä ei ole olemassa kovinkaan montaa. Kaikki i:hin päättyvät nimet kuulostavat saksalaiselle tytönnimiltä, ja kaksoiskonsonantit ovat suurimmaksi osaksi poissuljettuja. Emme myöskään halua superlyhyttä nimeä, ja loput vaihtoehdoista löytyvät jommankumman lähipiiristä. Lopun short listillä on kolme nimeä, joista pääsimme sairaalassa muutaman neuvottelun jälkeen yhteisymmärrykseen. Nyt vauvalla on tällä nimellä jo veronumero, eli enää ei hevillä vaihdeta.

Tarjottavaksi teen suolaista piirakkaa ja kakun, ja ostamme lisäksi juustoja. Koitin viikolla etsiä valmiskakkua, mutta lähikonditoria tarjoaa vain kummallisen näköisiä tulostettuja kuvakakkuja eli päädyn tekemään tämänkin itse. Saan vision muumikakusta, joten mikäpäs parempi hetki testata sokerimassalla koristelua ensimmäistä kertaa kuin nimiäiset! Lähikaupasta löydetty koristeluväri tuottaa mielestäni sottaista jälkeä, mutta kaikki muut näyttävät olevan tulokseen tyytyväisiä ja kakku maistuu hyvälle eli kokonaisuutena luultavasti tyydyttävä tulos.

Vauva nukkuu onnellisena koko juhlien läpi, vaikka sitä kierrätetään sylistä toiseen ja ympärillä on melua. Aurinko onneksi paistaa, eli puolet porukasta voi oleilla terassilla.

Ressistä huolimatta todella mukava tilaisuus!

Pyörän päällä, vihdoinkin!

Lauantaina vauvalle tulee kuusi viikkoa ikää, joka tarkoittaa että sen saa viimein istuttaa pyörän peräkärryyn. Otamme vähän varaslähtöä, ja kokeilemme kärriä jo torstaina. Käymme ensin rannassa kävelyllä, ja vauva ei näytä stressin merkkejä vaan nukkuu tyytyväisenä heti kun turvavöiden kiinnityshässäkkä on ohi. Tästä rohkaisuneena käymme vielä parinkymmenen minuutin pyöräretkellä lähipuistoon, ja vauva vetää hirsiä siihen asti, että tulee nälkä. Tästä lähtien voidaan siis kävelylenkkien lisäksi myös käydä pyöräreissuilla vähän kauempana!

Koska pyöräily ei juuri satu haavaan, käytän partnerin kotona oloa hyväksi ja käyn vielä iltalenkillä omineni että saan vähän lisää vauhtia ja hikeä pintaan. Vaikka kävely on edellisviikosta parantunut ja saan jo jonkin verran enemmän vauhtia aikaiseksi, en voi edelleenkään edes kuvitella hölkkäämistä. Tein saman pyörälenkin raskausviikolla 29 eli kohtuullisen isolla mahalla ja suurinpiirtein samoihin sykkeisiin ja aikaan päästään, mikä siis tarkoittaa että kunto on todella huono. Ei muuta kuin seuraavana päivänä sama lenkki siis, takamuksen vaikeroinnista huolimatta!

Maanantaina käymme vielä esittäytymässä partnerin työpaikalla pyörävaunun kanssa. Menomatka menee hyvin, mutta keli on niin kuuma että vauva huutaa hikisenä puolet paluumatkasta. Lisäksi en saa kärryä irroitettua pyörästä huutava vauva olkapäällä ja alan kevyesti kyseenalaistaa, haluanko tehdä pyörälenkkejä yksin vai en. Kärry ja pyörä saavat jäädä pyörävaraston sijasta ulos, kun lähden rauhoittelemaan ja viilentelemään vauvaa.

Masuvaivoja ja ensimmäinen reissu

Vauva alkaa maanantaina huutaa kuin syötävä, ja tiistaina sama homma jatkuu. Kun partneri tulee töistä kotiin, hyssytän itkevää vauvaa itsekin itkien kantoliinassa ja olen ihan puhki. Vauva ei suostu rauhoittumaan kuin pystyasennossa edes yöllä, ja useimmiten alkaa huutaa heti kun sen saa takaisin makuulle täydessä unessakin. Huuto näyttäisi liittyvän maallikkotulkinnalla vatsakipuihin. Puklua tulee reilusti ja lähes koko ajan, ja vauva on välillä kaarella kun se herää täydestä unesta kramppiin. Vertaistukikeskustelussa kaveri mainitsee refluksin, ja hetken googlailun jälkeen löydän oirekuvaukset, joista aika moni sopii.

Nostan pikagooglailun perusteella kaikista makuualustoista pääpuolen koholle, ja keskiviikkona homma alkaa marginaalisesti helpottaa. Epäilen myös reaktiota korvikemaitoon, joten pistämme vauvan pelkälle korvikkeelle pariksi päiväksi, ja pumppaan oman maidon varastoon pelkkä äidinmaito -testiä varten. Seurantaa varten kehitetään wää-itkuindeksi ja muutama muu mittari vertailukelpoisen mittausaineiston luomiseksi, jonka jälkeen insinööri ja fyysikko alkavat innolla kerätä dataa. Hienosti improvisoidusta koesuunnitelmasta huolimatta kokeet eivät (kuten odottaa voi) kerro paljoa. Koejakso on liian lyhyt vertailukelpoisen aineiston aikaansaamiseksi, ja koeasetelmaa muutettiin kesken kokeen kohottamalla nukkuma-alustoja. Mittaukset siis epäonnistuvat, mutta tavoite saavutetaan silti - ei poikkea siis mitenkään perinteisen teollisuusinsinöörin normaalista arjesta.

Viikonlopuksi tulee vieraita mutta perjantaina vauva on taas vähemmän seurapiirikelpoinen, ja vieraiden viihdyttäminen jää aika katkonaiseksi. Ei puhettakaan, että vauvaa voisi jättää hoitoon ja käydä itse ulkona, kuten alunperin oli toiveikkaasti suunniteltu. Sunnuntaihin mennessä tilanne kuitenkin paranee ja lähdemme uskaliaasti laivamatkalle Meersburgiin.

Laivavauva

Päivä on edelleen kuuma, mutta tyyppi nukkuu tunnin venematkan tyytyväisenä vaunuissa ja jatkaa koko päivän lounaan ja shoppailun ajan. Itsellä meinaa lopussa tulla jo vähän hätä, kun en ole päässyt pumppailemaan varmaan kuuteen tuntiin ja tissit meinaavat räjähtää. Venematka oli aika tyyris, menopaluusta olisi joutunut pulittamaan melkein satasen neljälle hengelle. Otamme siis paluumatkalle bussin (3,6/hlö), joka on puoli tuntia nopeampi sekä ilmastoitu. Meersburg on paikkana kiva pikkukujineen ja vanhoine rakennuksineen, ja maisemat Staatsweingutin terassilta ovat melkoisen hienot.

Terassielämää

Toimintaviikonlopun jälkeen ollaankin pari päivää niin väsyneitä, ettei jakseta tehdä yhtään mitään ja ennen vieraiden saapumista aikaansaadun suursiivouksen jäljet alkavat pikkuhiljaa peittyä normaalin kaaoksen alle. Siivoojan löytymistä odotellessa..

Lenkkikokeilua ja imetysongelmien jatkoa

Perjantaina käyn haavaspesialistilla hoidettavana, ja aiemman vihreän kankaan sijasta hän tunkee haavan sisään kuivajäädytettyä kollageenimössöä, jonka elimistö sulattaa itse pois. Lisäksi hän valittaa, että sairaalalääkäri on tunkenut liikaa kangasta haavaan, joka on estänyt parantumisen tällä jaksolla. Jo lauantaina olo on heti parempi, ja sunnuntaina on pitkiä jaksoja kun en edes muista koko haavaa. JES! Tästä rohkaistuneena lähden ensimmäiselle pidemmälle lenkkikokeilulle sunnuntai-iltana.
Olo on aika hyllyvä ja vauhti ei päätä huimaa. Vatsalihasten puute rajoittaa menoa enkä voi edes kuvitella juoksuaskeleen ottamista, ties mistä sisuskalut sen jälkeen löytyisivät! Jaksan urheasti kävellä tunnin, ja sen jälkeen olenkin aika puhki. Turhauttaa, tein reippaampia lenkkejä viikko ennen synnytystä! Tasapaino tuntuu myös olevan hakusessa, mutta en saa vielä alkaa treenata vatsoja ennen kuin haava on täysin parantunut. Haavahoitajan arvio oli neljä viikkoa :(

Pumppailun kanssa siirrytään heavy user -vaiheeseen ja hankitaan sähköpumppu. Näitä saa lainaan apteekista reseptiä ja panttia vastaan. Kysyn kätilöltä, pitääkö resepti hankkia gynekologilta vai lastenlääkäriltä, ja hän ihmettelee miten olen pelkällä käsipumpulla tähän asti pumpannut, ja että en varmasti ole saanut rintoja tyhäksi. Noh, olisi voinut vaikka mainita, että sähköpumppuja on tarjolla lainaksi.. Mutta resepti hoituu yhdellä puhelinsoitolla ja gynekologi haluaa vielä vilkaista haavaa
kun kerta siellä olen. Poimin sähköpumpun apteekista, ja sitten lähdetään pumppailemaan! Pumppaus sattuu kuin ***kle, vielä enemmän kuin käsipumpulla. Lisäksi saalis on täsmälleen sama kuin käsipumpulla, saan ulos n. 80ml per pumppauskerta ajasta riippumatta. Muutaman kokeilukerran jälkeen siirryn tuplapumppaukseen, pumppaan toisen rinnan käsipumpulla ja toisen sähköllä. Tällä tyylillä pumppaukseen menee enää reilu kymmenen minuuttia kerrallaan, joka alkaa jo ajankäytöllisesti olla jokseenkin järkevissä mitoissa. Yöllä tosin pumppaan käsin samalla kun syötän vauvaa käsipumpulla, sillä sähköpumppu vaatii alussa kaksi kättä säätöjen saamiseen kohdalleen.

Googlailen lisätietoa imetyksestä ja rintamaidon hyödyistä koska tällä työmäärällä ja silti riittämättömällä tuotannolla tulee kysyneeksi joka pumppauskerralla, että onkohan tässä nyt mitään järkeä. Ilmeisesti rintamaito auttaa vauvan immuunipuolustuksen rakentamisessa ja suojaa joiltain sairauksilta elinikäisesti, sekä vauvaa että äitiä. Jotenkin on kuitenkin fiilis, että aika monet vauvat kyllä kasvavat aikuisiksi ihan kaupan maidollakin, varsinkin kun meidän pieni syö sitä puolet ravinnostaan joka tapauksessa. Imetyksen, saati sitten pumppauksen ei myöskään pitäisi sattua. Niimpäniin. Nännipihat ovat edelleen helakanpunaiset ja joka pumppaus sattuu. Imetystä en ole kokeillut nyt vähään aikaan. Katselen onko jostain yhdistyksestä saatavissa ammattitukea (kätilön kommentti kivusta oli "nännien herkkyys on yksilöllistä"), mutta löydän vain imetysapupuhelimen, johon vastaa 'kokeneita äitejä". Ei riitä, haluan tutkittua tietoa kiitos. Kokeilen tiheitä pumppausjaksoja maidon lisäämiseksi, ja vauvan hiivalääkettä nänneihin. Ellei kolmen päivän päästä helpota, koko homma menee uuten harkintaan.

Neljäs viikko kotona - Hidasta parantumista ja sairaalareissuja

Joudun käymään haavan kanssa sairaalassa joka toinen päivä, ja parantumisennustetta ei pysty kukaan sanomaan. Tylsää. Viikonloppuna pääsen käymään sairaalassa ihan yksin, kun partneri käy vaavin kanssa shoppailemassa viiniä Meersburgin Staatsweingutista.

Imetyksen kanssa päädymme kätilön konsultoinnin jälkeen pumppaukseen ja lisämaitoon, eli jätän imetyksen kokonaan välistä - ompahan yksi vaihe vähemmän. Aikaa menee silti edelleen tuplasti, kun öisin vauva pitää ensin syöttää ja sitten itse pumpata sama aika, sekä pestä välineet seuraavalle kierrokselle valmiiksi. Mietin haikeina niitä öitä, kun nostin vauvan vaan makuulla rinnalle ja puolinukuin syönnin läpi. Toisaalta vauva herää nyt oikeastaan vain kerran syömään kolmen-neljän välillä ja seuraavaksi kuuden-seitsemän aikaan, eli ainakin lisämaidolla heräilykertoja on vähemmän.

Nyt alamme jo partnerin kanssa miettiä, että mistä ihmeestä repisimme yhteistä aikaa. Vauva tykkää illalla olla sylissä eikä rauhoitu omaan sänkyyn mahakramppien kanssa helposti. Yöheräilyjen jälkeen minun taas on pakko nukkua aamulla pari tuntia pidempään, jotta olen jokseenkin toimintakykyinen päivällä. Hesarin tuore artikkeli lohduttaa - tuoreen tutkimuksen mukaan 90 % 3-4 kuukautta vanhojen vauvojen isistä on erittäin onnellisia, eli emmeköhän mekin tästä pääse rytmiin. Ja vauvan kehityksen seurailu on toisaalta hauskaa, nyt se jo osaa seurata silmillä liikettä ja kuuntelee selvästi puhetta ja laulua.

Iltapäivän löhöilyä sohvalla

Maanantaina käydään näyttämässä vauvaa lääkärissä. Saksassa lapsille on U-tutkimukset, joita seurataan vauvan omaan U-vihkoseen. Nyt vuorossa on punnitus ja pituuden tarkistus, sekä lonkkien ultra. Kaikki näyttää hyvältä, tosin toisen lonkan kulma on täsmälleen rajalla, jonka takia meidät kutsutaan kontrolliin kuukauden päästä. Tällöin annetaan myös ensimmäiset rokotukset. Lääkäri näyttää olevan tottunut rokotekriittisiin, ja kertoo ilman kyselyjäkin mitä rokotteita voi jättää pois jos tuntuu että niitä on liikaa. Jos en tietäisi mitä nämä ovat, voisi melkein tulla olo, että ei niitä oikeasti tarvitse ottaa! Hämmentävää. Buukkaamme kaikki rokotukset ja seuraavan ajan neljän viikon päähän.

Seuraavana päivänä matkataan taas sairaalaan. Ylilääkäri tulee vilkaisemaan haavaa, ja keskellä tutkimusta katosta laskeutuu kohti naamaani iso hämähäkki! Hyppään huudon kera pois tutkimuspöydältä, ja ylilääkäri joutuu hoitelemaan hämpin pois ennen kuin suostun palaamaan takaisin makuulle. Noloa, mutta onnekis lääkäri on sympaattinen. Hän hommaa myös keskustasta haavaspesialistin tekemään seuraavat tsekit, ettei minun tarvitse enää matkustaa sairaalaan asti tarkastukseen.

Nyt haava on kuitenkin parantunut jo sen verran, että pystyn kävelemään marginaalisesti pidempään. Kävelen parterin pomolle, joka asuu sairaalan vieressä turisemaan pariksi tunniksi. Sosiaalisus tekee hyvää! Mutta sitten ollaankin jo aika poikki, ja otetaan molemman parin tunnin tirsat kun päästään kotiin.

Kolmas viikko kotona - Särkyä ja hammasten kiristystä

Sattuu. Edelleen. Haava on tulehtunut ja joudun gynekologin lähettämänä takaisin sairaalaan. Haava auotaan, putsataan ja käsketään perjantaina takaisin, Ottaa päästä. Ennen synnytystä ei pystynyt tekemään mitään raskaampia hommia, ja nyt ollaan jo kolmatta viikkoa entistä hyödyttömämpiä. Pystyn kävelemään ainoastaan särkylääkkeiden voimalla, ja ellen ota niitä, askelpituus on jälleen n. 20 cm ja sängyssä kääntyminen, saati sitten nouseminen on tuskaa. Puutarhahommat ja ikkunanpesut saavat siis edelleen odottaa, ja partneri kantaa edelleen suurimman osan kotitöistä. Haavakontrolliin mennessä sairaalan vastaanotto toteaa, että "olet varmaan menossa synnärille, monnellako kuulla olet" :D Kertonee jotain liikunnan tarpeesta, tai sitten turvonneesta haavasta. Mene ja tiedä.

Imetyksen kanssa on myös edelleen ongelmia. Nännipihat muistuttavat taistelutannerta kun herra kaksihammas ei ihan hahmota, että äiti ei ole purulelu. Luen vauvakirjasta, että hampaat puhkeavat tyypillisesti kuuden kuukauden iässä - meidän keskivertovauva halusi ilmeisesti keskivertoraskauden vastapainoksi ottaa puoli vuotta etumatkaa näissä hammasasioissa. Myös jalat olivat tosin jo syntymässä suhteettoman suuret muuhun kokoon verrattuna, eli nyt sitten jännitetään tuleeko siitä sapelihammastiikeri vai pelle.. :D Imetyksessä siirryn pakotettuna takaisin kumisuojiin, mistä herra taas ei jaksa imeä kuin hetken ja joudun antamaan lisämaitoa lähes joka imetyskerran jälkeen. Ymmärrän lopulta, että kumitatti-imetyksen jälkeen kannattaa pumpata jämät pois rintapumpulla. Pumppaus sattuu myös, eli sitten vain pitää valita kummanlaista kipua milläkin kerralla haluaa. Lisäksi pumppaamisen kanssa töitä ja tiskiä on sitten triplasti kun pitää pestä ja desinfioida pumput, kumisuojat, oman maidon ja lisämaidon pullot. Ei kestävä tilanne.

Nännipihan parantelutesteissä siirryn Niksipirkka-vaiheeseen ja askartelen pikkuhousunsuojista ja nilkkasukista nännisuojat, jotta ne eivät hankaa rintsikoihin. Tämä tuntuu helpottavan tilannetta jonkin verran, eli niksin saa vapaasti julkaista Pirkassa :D

Muuten päivät alkavat toistaa toisiaan ja uloskin olisi jo kiva päästä vähän pidemmälle kuin 200 m päähän. Odotan päivä päivältä enemmän särkyjen loppumista. Onneksi muitakin kavereita on vauvalomalla, eli viihdytän itseäni juoruamalla puhelimessa päivällä samalla kun viikkaan pyykkivuoria - kestovaippojen kanssa myös pyykkiä tulee vähän enemmän. Kokeilen myös katsoa työsähköpostit ja huomaan unohtaneeni salasanan - onnistunut loma siis!

Muuten vauva on tyytyväinen ja nukkuu parhaimmillaan neljän-viiden tunnin pätkiä ja jaksaa jo seurustella vähän pidempään hereillä ollessaan. Luemme satukirjoja ja laulamme Teekun vuosituhannen alun tuotantoa ja muita ikivihreitä läpi.