Puutarhahommia ja kulttuurieroja

Olimpas tuossa sunnuntaina leikkelemässä terassille naapurin puolelta kasvavaa murattiviidakkoa, sillä markiisi ei enää mahtunut aukeamaan. Hommahan kuuluisi itse asiassa naapurille, mutta ei tee hyvää työpäivän keskittymiskyvylle katsoa 73-vuotiaan naapurin sedän heiluvan huterilla tikkailla työpöydän ikkunan toisella puolen, joten päätin hoitaa homman tänä vuonna itse.

Alapuolen parkkipaikalta alkoi alakerran liikkeen tyyppi huudella, että "teet tuon ihan väärin, se köynnös menee ihan pilalle!" Hänellä oli kuulemma pensassaha, ja hän voisi tulla seuraavana päivänä leikkaamaan köynnökset oikein ja kokemuksella.

No, eihän se minulle mikään ongelma ole jos joku tekee puutarhahommani ilmaiseksi. Seuraavana päivänä ovikello soi, ja remppamies seisoi moottorisahan kanssa ovella. Moottorisaha kuitenkaan ei juuri tänä päivänä suostunut monesta yrityksestä huolimatta toimimaan. Seuraavaksi kaveri pyysi pienet pensassakset, joilla olin hommaa edellisenä iltana hoidellut - ja leikkeli sitten puskat ihan samalla tyylillä millä olin itse niitä leikellyt. Mikään taivuttelu homman jättämiseksi ei toiminut, mutta siinä rupatellessa vierailun syykin selvisi.

"Tiedätkö, kun minusta tuntui niin pahalta, kun näin naisen tekevän tällaisia hommia. Naisten pitää saada levätä ja hoitaa lapsia ja istua kotona. Tällaiset ronskimmat hommat kuuluvat miehille."

Onnistuin siinä vaiheessa vain sanomaan, että olen kyllä ihan työtätekevä insinööri, ja osaan itseasiassa myös käyttää moottorisahaa. Ja että Suomessa kulttuuri on vähän erilainen.

Noh, jossain vaiheessa sain kaverin lopettamaan leikkelyn ennen kuin kaikki vihreys oli hävinnyt aidasta. Leikattuja oksia hän ei tarjoutunut viemään pois, ilmeisesti siivoaminen on jopa puutarhassa sallittua naisille. Jäi vähän ristiriitainen fiilis. Kiitos, kai?

Liikuntaa raskauden jälkeen

Ennen raskautta minulla oli selän kanssa ikuisuusongelma. Siis kun teini-iässä on ollut selän takia ensimmäistä kertaa fysioterapiassa, niin parin vuoden välein tapahtuviin notkahduksiin tottuu. Yleensä jonkun fysioterapia+salitreeni+jooga -kombon kanssa selkä pysyy taas toimintakykyisenä seuraavat pari vuotta omalla ylläpidolla, ennen kuin taas tarvii vähän ammattiapua. Raskaus oli yllättäen täydellisen selkäkivuton. Ei siis mitään oireita ensimmäisen kahdeksan viikon jälkeen koko raskausaikana! Ei voi kuin sanoa että olin todella helpottunut.

Noh, sitten tulehtuneen keisarinleikkausarven takia olin synnytyksen jälkeiset 8 vk käytännössä liikuntakyvytön. Kun haava oli kiinni, aloin pikkuhiljaa lisäillä liikuntaa, mutta eihän siitä mitään tullut. Vaikka yritti mitä joogaa, pyöräilyä, kävelyä, lihaskuntoharjoitteita ja venyttelyä niin parin kuukauden jälkeen oltiin edelleen tilanteessa, etten pystynyt nostamaan vauvaa sängystä, täyttämään tai tyhjentämään astianpesukonetta tai ylipäätään tekemään oikein mitään (partnerin mukaan 'ihan yhtä hyödytön kun loppuraskaudesta' :D). Ei siinä auttanut kuin mennä lääkärille, ja taas aloiteltiin fysioterapiaa.

Fysioterapeutti meinasi että 'eihän tässä ole homma eikä mikään, kuukausi niin selkä on kunnossa'. Kolme kuukautta myöhemmin hän totesi että 'empä olisi ikinä uskonut, että voit olla näin vaikea tapaus'.

Kolme kuukautta on siis kulunut kaavalla:

2 x fysioterapia + 3 x sali + 5 x aamujumppa + vauva = 0 min omaa aikaa.

Kolmen kuukauden jälkeen selkä alkoi viimein olla siinä kunnossa, että uskalsimme jättää terapiat pois, ja jatkoin vain salitreeniä fyssarin seurananassa.

Mikä tässä sitten oli niin vaikeaa?
Sain tehdä kehonkoostumusmittauksen osana terapiaa, joten kehon muutokset on tiedossa aika tarkkaan. Ja kolmen kuukauden aktiivisella treenauksella olen saanut **TADAA** 200 g lisää lihasmassaa! Joka on siis yhtä kuin ei mitään, varsinkin kun lähtökohta ei ollut kehuttava.
Raskaushormonit vaikuttivat vielä sen verran, että lihas ei vain kasva. Olihan muuten turhauttavaa liikutella viikko toisensa jälkeen samoja painoja, kun tiesi että normaalitilanteessa olisi nostanut vastusta jo moneen kertaan!

Kun saatiin suorien vatsalihasten rako umpeen (2vk treeniä), sain alkaa tehdä lankkua. Ensimmäisellä yrityksellä jaksoin tehdä 3x20s, joka oli aika turhauttavaa. Mutta ei niin turhauttavaa, kuin se että 3 kk treenaamisen jälkeen sain tehtyä ensimmäistä kertaa 3x60s! Vertailuna, että normaalisti olisin odottanut pääseväni tuolle tasolle vajaassa kolmessa viikossa jos nyt noin matalalta olisi pitänyt aloittaa.

Mikä siinä selässä sitten on vikana? Jokainen terapeutti löysi tietysti eri asioita. Ehkä paras minua hoitanut terapeutti (jota kutsuin pieneksi kiduttajaksi) irroitteli joka paikkaan kiinnittynyttä keisarinleikkausarpea vapaaksi kudoksista, rakosta ja lantioluusta. Empäs tiennyt, että tuollaistakin voi tehdä! Mutta tämä kidutusmuoto sai haavan tulemaan suurimmaksi osaksi ylös kuopastaan osaksi normaalia kehon kaarta ja lantion liikkumaan vähän normaalimmasti. Muut availivat jalkojen ja nikamien jumeja, ja kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että lihas pitää saada takaisin.

Noh, on sitä lihasta tässä koitettu treenata! Ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni olen todella saanut edes jonkun verran säännöllistä kotitreeniä tehtyä. Tämä onnistui erityisesti aamuisin, kun vauva heräsi kuudelta ja kahteen tuntiin ei voinut tehdä muuta kuin odottaa, että partneri herää. Salilla käyminen onnistui vain ja ainoastaan fysioterapeutin seurannan takia - ilman tätä personal trainer palvelua olisin tuskin oikeasti onnistunut treenaamaan säännöllisesti tässä elämäntilanteessa.

Tulokset kolmen kuukauden jälkeen olivat siis:

• Sama paino kuin ennen raskautta, eli voipaketteja riittää vielä ympäri kehoa leviteltynä, mutta ainakin raskauden aikana ja jälkeen kerätty paino on häipynyt
• Tärkein eli selkä on veitsenterällä-tilanteessa. Eli niin kauan kuin käyn kiltisti kolme kertaa viikossa salilla ja teen ainakin pari-kolme kotitreeniä, se pysyy hyvänä. Heti jos skippaan kaksi päivää, alkaa kipuilu
• Uskottelen itselleni, että hormonitilanne alkaa normalisoitua. Painoja on lisäilty varovaisesti, ja tuntuu että saan voimaa lisää ainakin hitusen nopeammin kuin aiemmin. Ehkäpä siis myös lihakset alkavat pikkuhiljaa palailla!
• Ensimmäisessä kehonkoostumusmittauksessa vaarallista eli sisäelinten ympärille kertynyttä rasvaa löytyi liikaa. Se on ruokavaliomuutosten ansiosta lähtenyt reippaaseen laskuun, ja traineri oli sitä mieltä, että seuraavan 3kk jälkeen ollaan normaaliarvoissa

Tässä tapauksessa onnekseni olen yksityisessä sairaskassassa, joka korvasi fysioterapian ja salin lääkärin lähetteellä. Julkisessa olisin ilmeisesti saanut lähetteen pelkkään lyhytterapiaan. Jatkoin salitreeniä vielä muutaman kuukauden sairaskassan laskuun, jonka jälkeen uskalsin siirtyä perussalille.
Ai miksi perussalille? Oletko koskaan treenannut salilla, jossa vapausasteita on tasan nolla? Laitteissa vietettävä aika, painot asetukset ja toistotahti on määritelty fyssarin toimesta ja laite säätää ne kirjautumisen jälkeen automaattisesti. Sitten ympyrään asetellut kuntolaitteet (circle) vaan vedetään kahdesti läpi järjestyksessä ja siinä se oli. Voin kertoa, että ei ole tullut montaa tylsempää asiaa vastaan tässä elämässä. Mutta auttoi, eli valitusoikeus on mennyttä.

Tässä siis kokemuksen jälkeiset vinkit raskaudenjälkeiseen liikuntaan:

1. Riko selkä. Ei vaan - Ilman ongelmiakin liikunnan jatko tuo lisää jaksamista. Uskomatonta mutta totta - jos vauvaväsymyksestä huolimatta jaksaa liikkua, väsymys vähenee. Unenlaatu paranee, tulee lisää virkeyttä ja pikkuhiljaa trimmautuvilla lihaksilla selviää arjesta paremmin.
2. Personal trainer, fysioterapeutti, lääkäri tms. pakottava piiskuri oli itselle täysin korvaamaton. Jos en olisi joutunut raportoimaan tuloksista, en varmaan vieläkään saisi vauvaa nostettua sängystä.
3. Vaunukävely/pyöräily/lantionpohjaharjoitteet ei ole tekosyy jättää rankempi lihaskuntoharjoittelu väliin, varsinkaan jos on selkäongelmia. Lihakset vaan pitää saada takaisin.
4. Kehonkoostumusmittaus oli tärkeä alkusysäys, ja seurantamittaus vielä tärkeämpi. Ei voi parantaa jos ei tiedä mitä ja miten paljon. Ja kun on tehnyt niska limassa töitä, pitää myös tietää mihin se on vaikuttanut.
5. Vaikka alun hidas eteneminen on äärimmäisen turhauttavaa, varsinkin jos on minkäänlaista liikuntataustaa, pitää vain hyväksyä että etanan tahdillakin pääsee pikkuhiljaa eteenpäin.

Lastentarha-avautuminen

Ilmassa on ei-niin-lievää turhautumista, pitkästä aikaa. Mutta jotta pysyy posin puolella, aloitetaan hyvästä.

Meidän tarha on kiva. Lastentarhan ohjaajat on mukavia, tarhailija luottaa niihin ja leikkii onnellisena kaikkien uusien kavereiden ja lelujen kanssa. Kasvatusfilosofia on käytännönläheinen ja lapsilähtöinen, lapset saa olla kivalla pihalla, peuhata omassa tarhahuoneessa ja erillisessä liikuntahuoneessa, niillä on hienot ruokailutilat, vessat ja taidehuone. Ryhmässä on kymmenen 1-3 vuotiasta ja paikalla jatkuvasti noin kolmisen hoitajaa. Ei siis valittamista. MUTTA.

Se PEREHDYTYS #¤5&£$€$€{€€#@ sentään.
Tarhassa on siis PerehdytysProsessi. Prosessi on suunniteltu läheisriippuvaisen mamman ja sen kultasöpöhöpöläisten ehdoilla, jotka eivät ole koskaan olleet 20 cm kauempana äidistä, joutuneet kestämään sitä että Äidin elämässä on jotain muuta ja erityisesti Äiti ei ole tottunut siihen, että lapsen elämässä voi olla jotain muuta tai varsinkaan Ketään Muuta. Ja kyllä, käytän tietoisesti pelkästään yhtä sukupuolta, koska näin se asia nyt täällä 50-luvulle jymähtäneessä maailmassa on.

Prosessi menee siis näin:

Ensimmäisenä päivänä lapsi on tarhassa siten, että vanhempi on samassa tilassa 30 min
Toisena päivänä (normaalisti) lapsi on tarhassa vanhemman kanssa samassa tilassa 60 min (me saimme erityisluvan lähteä pois paikalta 15 minuutiksi, koska J:lla meni niin hyvin).
Kolmantena päivänä lapsen kanssa ollaan samassa tilassa 30 min, ja sitten se jää yksin tarhatätien kanssa puoleksi tunniksi.
...

Ymmärsitte varmaan systeemin? Jos jokin osuus tarha"päivästä" menee huonosti (eli lapsi itkee, on rauhaton, väsynyt, lyö päänsä, kiukuttelee jne.), edellinen päivä toistetaan, eli silloin ei saa puolen tunnin lisäaikaa . Nyt siis noin kahden viikon jälkeen ollaan tilanteessa, että lapsi saa olla tarhassa vanhemman olematta paikalla 2,5 h. Nonnih. Kyllä kannattaa maksaa tarhamaksua kun on niin hyvä palvelu!

Ja kun Prosessi on olemassa, siitähän ei poiketa.

Ja jotta nyt ei kultaprinssilussukoiden vanhempia ärsyttäisi, niin todettakoon että ymmärrän täysin, että on varmasti olemassa lapsia (ja vanhempia) joille tämä systeemi on hyvä. Homma nyt vaan on se, että meidän kultapossuhupsukalle tämä on ihan peestä.

Ensinnäkin, kun meidän herra on kolmikuisesta lähtien ollut satunnaisen säännöllisesti muilla hoidossa, niin hän on jo oppinut, että vanhemmat yleensä tulevat takaisin ja muiden tyyppien kanssa on yleensä ihan kivaa. Tarhatätit jaksaa joka päivä ihmetellä, että kyllä sillä menee vaan ihan loistavasti. Nih. Mutta lisäpuolituntisiahan hyvällä suorittamisella ei osteta. Ja kyllä saatiin yksi puolen tunnin sakko, koska meidän pikkuprinssisöpsykkä ei halunnut pysyä paikallaan laulu/leikkipiirissä (surprise..).

Toisekseen, lyhyet päivät sekoittaa rytmin ihan täysin. Tarhasta on nyt ensimmäiset kaksi viikkoa lähdetty liian aikaisin pois päikkäreitä (ja myös tarhan rytmiä) ajatellen, mutta hankalapa sitä lasta on pyörän peräkärryssä estää nukahtamasta ja ei sinne tarhan viereiselle autotiellekään voi oikein jäädä leikkimään. Sitten päikkärit ja ruokarytmi menee sekaisin, josta tuloksena on illaksi kiukkuinen lapsi. Kiitos nyt kovasti, tarha. Ettehän te tätä elämää muutenkaan vaikeeksi tee.

Ja sitten, tyyppiä on aika haastava viihdyttää kotona pitkää päivää. Me siis istutaan iltapäivä joka tapauksessa jossain vauvakerhossa, hiekkalaatikolla, puistossa tai jopa tuntilastentarhassa jossa se saa leikkiä muiden lasten kanssa (ja äiti olla palaverissa..). Eli nyt maksan sitten samasta palvelusta kahdesti!

Myöskään vanhempainvapaasysteemi ei luonnollisesti tue minkäänlaista kuukausiin rytmittyvää normaalielämää ja meidän vanhempainvapaat loppuvat jo ennenkuin perehdytys on suoritettu! Pääsimme tarhaan tutustumaan ja kuulimme pitkästä perehdytyksestä samalla viikolla kun se alkoi, eli oli vähän myöhäistä järjestää kikkakolmosia. Lisäksi silloin indikoitiin, että voihan se olla että tästä selvitään nopeamminkin. No ei selvitä. Ainoa lohdutus on, että kuukautta pidempään tässä tuskin menee.

Terveisiä vaan täältä tarhan vanhempainnurkan työpisteeltä. Ei tässä tarvii istua kuin kuukausi.

Patikointia Lutzernissa ja yksivuotissynttärit

Tättärätää! Tämä jäbä on kasvanut sintistä 12 kiloiseksi jötkäleeksi, joka tykkää koirista (Tä! Tä!), kepeistä (tök-tök-tök) ja kivien syömisestä (ÄLÄ PISTÄ SUUHUN! EI! Wääääääää...)

Merkkipäivää vietettiin rennosti kaveriporukassa Lutzernissa juustoa syöden ja patikoiden. Suhde oli reissulla 6 aikuista - 1 vauva, joka suurinpiirtein riitti siihen, että yhdelläkään osapuolella ei (toivottavasti?) mennyt hermot.

Maisemathan nyt olivat käsittämättömän upeita, viini ja juusto (sekä seura) hyvää ja automatkakin menivät kohtuullisesti päiväunien aikaan. Kämppä oli airbnb:sta, ja näytti kuvissa hyvältä, mutta valitettavasti tupakansavu ei haise kuviin.. onneksi keli oli sen verran lämmin, että ikkunat sai pidettyä auki (Kesä, ihanaa!).

Toisena aamuna lähdimme ajelemaan Rigille mutkaista ja kapeaa pikkutietä ylös vuorta. Jossain vaiheessa rinnettä löytyi iso parkkipaikka, josta lähti patikkareittejä ja käveleskelimme Panorama-patikkareittiä puolisen tuntia eteenpäin kunnes törmäsimme ravintolaan. Aika oli kypsä makkaralle, sillä olimme ehkä parin kilometrin matkalla ohittaneet about seitsemän houkuttelevantuoksuista makkaranpaistopaikkaa, jossa ihmiset grillailivat kesäpäivän kunniaksi. 

Ostimme aiemmin tämmöisen high-tech rinkan, sillä vaunujen raahaaminen kivikossa ja vuorenrinnettä ei ole kovin optimaalista. 12kg jalkojaan heiluttelevaa painoa + rinkka tuntuu kyllä, mutta onhan se nyt huomattavasti ergonomisempi kantaa kuin rimpuileva lapsi sylissä (onnekkaita olkaatte kevyiden lasten vanhemmat..).

Makkaran jälkeen käveltiin vielä parisataa metriä eteenpäin näköalapaikalle, jonka jälkeen olikin hyvä palailla takaisin ja ajella etsimään seuraavaa ruokaa :D

Seuraavan päivän paluumatkalla pysähdyimme vielä Reinin putouksilla (Rheinfall) koska kukaan Suomen porukasta ei ollut siellä vielä ollut. Pääsiäisen kunniaksi paikalla oli kunnon läjä muita turisteja, mutta virran mukana pääsimme putousten äärelle. Jonkun aivopierun takia lähdimme tänne vaunujen kanssa, joita ei sitten saanut vietyä näköalatasanteen alimmalle tasolle. Sinne pääsi onneksi kävellen, josta ensimmäistä taaperopäivää viettävä päivänsankari kiipeili ensimmäiset ehkä 200 porrasta itse tyytyväisenä ylös. Tuli myös todistettua, että kyllä - herra pystyy kyllästymään portaisiin! Viimeiset 20 porrasta meni kantokyydillä :D

Reinin putoukset eivät kokoluokassa olleet ihan samalla tasolla Niagran ja Iguassun kanssa, mutta vettä pääsi kivasti lähelle ja hyvinhän se tämäkin vesimäärä kohisi. Ehdottoman suositeltava matkakohde siis vähemmässä turistiruuhkassa!

Sormiruokailijan maanantait

Sain tutulta vaatekasan mukana Baby Lead Weaning -kirjan, jonka esittelemästä ruokailukonseptista käytetään suomeksi nimeä sormiruokailu. Kijan nähdessäni tokaisin tietämättömyyttäni ennakkoluuloni ääneen: "Eikös tuo ole aika sottaista?". Anteeksi, ystävä!

Noh, vauvaa imettäessä luin kirjan kuitenkin ensimmäisinä kotiviikkoina ja suhtauduin aiheeseen jo tasolla: "Kuulostaa mielenkiintoiselta, ehkä tätä kokeillaan kuitenkin". Kunnes tyyppi saavutti kuuden kuukauden iän, ja aloin tarjoamaan sille kiinteitä. Kuuden viikon täysin epäonnistuneen puuronsyöntikokeilun* ja muutamien muiden kevyiden soseyritysten jälkeen totesin, että eihän tässä vanhemmilla ole mitään sanavaltaa. Vauvan "Minä Itse" geeni on aktivoitu jo syntymässä keltään kyselemättä,. Ellei herrä saa syödä itse, hän ei syö ollenkaan. Nyt täytyy kyllä olla kiitollinen, että tällainen konsepti on olemassa, sillä empäs muuten olisi tiennyt mitä tehdä!

Sormiruokailijan tomaattitaivas ravintolassa

Noh, homma on siis sujunut hyvin. Tyyppi lappaa tavaraa suuhun, korviin, nenään ja silmiin molemmin käsin ja välillä kai vahingossa nieleekin jotain. Itse ei tarvitse aktiivisesti tehdä muuta, kun katsoa että lautanen ei lennä lattialle, poimia syöttötuolin eri tasoille pudonneita paloja takaisin kiertoon ja tarjota väliin vettä. Homma toimii erittäin hyvin myös ravintolassa, yleensä vauvalle löytyy jotain suolatonta syötävää (vähintään kasviksia) ja itse saa syödä oman ruoan (enimmäkseen) lämpimänä. Loistokonsepti!

Mutta ne maanantait.

Jostain syystä maanantait on vaikeita ruokapäiviä. Ei sillä ettei lapsi söisi, eihän se tiedä mikä päivä on (kai?). Mutta kukaan ei ole käynyt kaupassa kuin perjantaina, kasvishylly on syöty tyhjäksi viikonloppuna koska markkinat ovat tiistaisin, ja viikonlopun reissujen tai touhun jälkeen kukaan ei (taaskaan) ole muistanut ajatella maanantain ruokalistaa. Niin ja mainitsinhan, että mitään valmisruokia sormiruokailevalle vauvalle ei ole olemassa? Maanantai on siis impropäivä.

Tänään selvisimme kohtuudella, kasvislaatikkoon oli vahingossa jäänyt pala kevyesti surullista parsakaalia ja löysin yhden pehmenneen perunan, puolikkaan sipulin ja lapselle jätettyä suolatonta jauhenlihaa. Jauhenlihakeitto, tuo suomalaisen perheenäidin halpa pelastaja maistui vauvalle hyvin lounaaksi. Lisäksi löysin pakasteen perukoilta purkillisen hernerokkaa, jota vaavi voi levitellä naamaansa ja hiuksiinsa ennen iltakylpyä mielin määrin. Sitten ei tarvitse säveltää enää kuin välipala ja iltapala.

Varhaisempien aikojen purokokeiluja

Jääkaappiin kertyneet puuronjämät (kyllä, yritin taas syöttää vauvalle puuroa muutamana aamuna - nyt jotain meni jo alas) ja kauramaidosta jääneet siivilöintijämät katselivat jääkaapin keskihyllyltä siihen malliin, että ellei niille kohta tekisi jotain, ne kävelisivät jääkaapista itse ulos. Ei siis muuta kuin leivontahommiin! Heitin puuron ja kaurajauheen sekaan raastetun omenan, vähän banaania, jauhoja ja jälkiajatuksena yhden munan sekä ruokasoodaa. Ei hajuakaan, mitä tästä seuraisi, mutta yrittänyttä ei laiteta. Heittelin pellille lusikalla nökäreitä samalla kun vauva viihdytti itseään rummuttamalla kattilankansia, ja laitoin pellin uhkarohkeasti uuniin.

Sormiruokailijan mauttomat kaurakakkuset

Tuloksena oli mauttomia mutta ei kovinkaan kovia kauranökäreitä, joita vauva jostain käsittämättömästä syystä veti onnellisena naamaansa heti pari kappaletta saamatta aikaan kovinkaan suurta sotkua. Tästäpä siis otamme reissukeksit mukaan ensi sunnuntaina alkavalle Suomen reissulle! **

Jälleen on siis yhdestä maanantaista selvitty. Huomenna hamstraamme markkinoilta kasviksia ja hedelmiä viikon tarpeiksi ja siirrymme improilemaan muiden keittiöihin.


Tässä koontana sormiruokailun plussat ja miinukset kolmen kuukauden kokemuksella:
+ Voi itse syödä samalla kun vauva syö ja keskittyä seurustelemaan
+ Vauva on mukana perheen ruokailuissa ja ravintolassa luontevasti ja ilman eri hässäköintiä
+ Vauva syö samaa ruokaa kuin muu porukka (tottakai ei maitoa, suolaa ja sokeria yms.)

- Pakko kokata koko ajan. Mutta tuleepahan syötyä terveellisesti, eikä vauva ole kyllästetty lisäaineilla ja sokerilla.
- Jos ei tykkää käsitellä limaisia nökösiä, siivoaminen voi tuntua ällöltä (partneri on edelleen tätä mieltä). Mutta jos limaisten nökösten käsittely on kynnyskysymys, ei myöskään kannata hommata lapsia.

*Vauva sai kyllä sormiruokaa ensimmäisestä kokeilupäivästä lähtien. Puuron kanssa testailin vain näin pitkään, koska syön sitä itse aamuisin joten olisi niiin kätevää jos vauvakin söisi samaa. Vaan kun ei syö.
** Tämän tarkempaa reseptiä ei ole olemassa eikä tule, sillä leipomiseni ja ruoanlaittoni on aina improa, joskus hyvin ja joskus keskinkertaisin tuloksin.

Se aika vuodesta - Osa 1

Kalenterivuosi on päättynyt, ja sehän tarkoittaa saksalaiselle epäjärjestelmälliselle tylsiä paperihommia VIHAAVALLE yrittäjälle armottoman lappunivaskan läpikäyntiä, excelöintiä ja tarkastamista verotusneuvojan prosessoitavaksi.

Nämä hommathan voisi tehdä kuukausittain siististi nippuun kuukauden päätyttyä. Tässä pysyinkin ensimmäisen vuoden, jonka jälkeen lipsahdin nykyiseen "kaikki kärsimys kerralla" tyyppiseen masentavaan monen päivän pituiseen puurtamisjaksoon, jota välttelen viimeiseen asti.

Nyt partneri ja vauva ovat kuitenkin reissussa, josta jäin pois osittain saadakseni verotuksen kerrankin ajoissa tehtyä. Viimeisen päivän iltapäivällä klo. 13 minulla on viimein mapit auki, tulostin terässä ja aloitan hommat.

Tulostan siis ensitöikseni kaikkien tilieni tiliotteet, puhelinlaskut, luottokorttien tapahtumat ja lähettämäni laskut. Tämä tarkoittaa Tilit = 3*12; Puhelinlaskut = 12 , Luottokortit = L 2*12 , Laskut about 2*12+2 ensi vaiheessa Σ 98 kertaa dokumentin latausta neljästä eri verkkopalvelusta sekä tietokoneen uumenista, avaamista ja tulostamista, rei'ittämistä ja lisäämistä mappiin. Seuraavaksi pitäisi excelöidä kaikki kulut ja tulot kuukausitasolla ja varmistaa, että kaikista kuluista on liitteenä lasku tai kuitti. Kello on 15 ja kirjoitan blogia. Partnerin saapumiseen on vielä 3h.

Vähän on nälkä, ajattelen keittää kahvit. Kohti keittiötä suunnistaessani huomaan, että olen ollut kolme päivää yksin kotona, ja sen on kämppä näköinenkin. Aamun esisiivouksesta huolimatta lattioilla ja pinnoilla lojuu edelleen sekalaista tavaraa, villakoirat eivät ole tajunneet painua koloihinsa ja pyykit odottavat edelleen lajittelua. Onneksi olen erinomainen pikasiivoaja, ja vartissa tavarat ovat ensi katsomalta suurinpiirtein siellä missä pitääkin (piilotin pyykit kaappiin lajittelematta). Ajattelen siirtää imuroinnin huomiseen sillä varjolla, että vauva rakastaa imuria (lasta voi käyttää tekosyynä kaikkeen). Kunnes muistan, että olen lähdössä huomenna työmatkalle (kyllä, keskellä äityslomaa) ja kaivan kiltisti imurin kaapista. Klo. 15:45 olen kahvin ja välipalan kanssa takaisin tietokoneen ääressä.

Aloitan kulujen excelöinnin ja kuittien tarkastuksen. Pääsen pinnallisella tasolla lokakuuhun asti, ei huono! Onneksi olin alkuvuodesta jopa arkistoinut kuitteja ja matkalaskuja kuukausittain niin ei tarvinnut ihan niin paljon kaivaa. Huhtikuusta eteenpäin meneekin sitten metsästämiseksi. Kello on 16:50 ja taas alkaa keskittyminen herpaantua. Keittiöön harhaillessani muistan, että lupasin laittaa ruokaa koko porukalle ja laitan kattilat tulille. Ruuan laiton lomassa ehdin muistaa, että vaihdoin tiliä kesän aikana - siis pitää tulostaa vielä ainakin 12 tiliotetta tililtä, jonka verkkopankin salasanat olen onnistunut hukkaamaan. Kaivan paperipinoja etsintäyrityksissäni samalla kun poltan pastoja pohjaan. Kannattaisi ehkä keskittyä yhteen asiaan kerrallaan..

Aina kun väsyn liikaa, alan unohdella erityisesti salasanoja, koodeja ja numeroita (noh, tottapuhuen kaikkea muutakin, mutta nämä on helpoin huomata). Tällä erää sain joulukuussa yrityksen verkkopankin lukittua niin hyvin, että salasanojen uusimisessa kesti melkein kuukausi. Onneksi olin äitiysvapaalla, mutta henk. koht. tilillä alkoi tehdä jo vähän tiukkaa. Nyt siis puuttuu enää yhteiseltä tililtä tiliotteet, jonne onneksi partnerilla on pääsy. Jos käy niin, etten löydä salasanoja lähiaikoina, ehkä saan hänet imurointipalkalla latailemaan tiliotteet.

Ehdin juuri sulkea koneet ja niputtaa paperit työpöydälle vauvan saavuttamattomiin, jotta ehdin ajoissa hakemaan porukan asemalta. Se aika vuodesta taitaa siis vielä jatkua pitkään..

Zero Waste - omat yritelmät

Yle uutisoi ammattijärjestäjän testistä elää zero waste elämää (https://yle.fi/uutiset/3-10602150). Jotenkin jutusta jäi vaikea ja negatiivinen olo, joten tässä omat kokemukset jätteen määrän vähentämisyrityksistä tähän asti - toivottavasti positiivisesti!

Oma jätteiden vähentely on nyt ollut käynnissä ehkä noin vuoden. En ole tehnyt tarkempaa analyysia vaa'an kanssa, mutta nykyään meidän normaalin kokoinen sekajäteastia viedään noin 8vk välein, jolloin se on ehkäpä puolillaan. Pakkausjätettä kertyy aiemman kerran viikossa pussillisen sijaan noin kolmasosa. Vauvan sormiruokailun ja lisääntyneen kasvisten käytön takia biojätettä tulee aiempaa enemmän, ehkäpä kerta viikkoon pieni astia lisää. Sivussa on parantunut talous, terveys ja arkeen on tullut lisää aikaa, eli kokemukset on kyllä aika erilaiset kuin Turun tätillä.

Mitä sitten on muuttunut?

Helpot ensikorvailut on tehty jo aikapäiviä sitten ja hyviksi koettu:

• Talouspaperin korvaaminen vanhoista keittiöpyyhkeistä, t-paidoista ja lakanoista ommelluilla kestopyyhkeillä. Käytämme näitä myös keittiöluutun korvaajina, sillä nämä saa oikeasti pesemällä puhtaaksi ja hajuttomaksi, toisin kuin ne kaupan ällöttävät aina haisevat muovirätit
• Kuukuppi on ollut käytössä jo varmaan 15 vuotta, kestositeet synnytyksen jälkivuotoon, vauvalla kestovaipat.
• Kasvikset ostetaan omiin kangaspusseihin. Jostain kertyneet vanhat muovipussit on jatkokäytössä leipäpusseina ja pakastuspusseina.

Mikään yllä mainituista ei ole tuottanut lisää vaivaa tai ajankäyttöä, muuta kuin kestojuttujen ompelu kertaalleen.

Perustarpeet: Kestotalouspaperit, siteet, etikka, mikseri, jugurttikippo ja vanhoista verhoista tehdyt ostospussukat.

Ruoka

Seuraava askel oli sitten ruokavalion muutos. Mietin pitkään, millä korvata peruruoakseni muodostuneet rahkan ja raejuuston sekä kahvimaidon, ja viimein löysin hyvät kikat!

Rahka ja raejuusto on korvaantunut kaurajugurtilla, johon sekoitan hamppuproteiinijauhetta. Jugurtin valmistuksesta erillinen juttu http://frankfurtti.blogspot.com/2019/01/jugurttia-huiviin.html
Kahvimaidossa olen siirtynyt itse tehtyyn kauramaitoon, joka ei kyllä mene liivatteeksi kuten Ilanan jutussa kävi. Resepti on seuraava: 2,5 dl kaurahiutaleita veteen yöksi lillumaan (2h riittää kiireiselle). Huuhtelu, mikseriin 4 dl vettä kanssa, muutama minuutti sekaisin ja veden lisäys kunnes yhteistilavuus on 1,8 l ja sekoitus. Siivilöidään tiheän siivilän läpi ja laitetaan jääkaappiin. Nopeaa on ja hyvältä maistuu - jos haluaa lisää makua niin laittaa joko kanelia tai vähän sokeria. Kauran siivilöintijämät käytän joko leivonnassa tai omassa puurossa.

Seuraavaksi korvailin suurimman osan lihansyönnistäni pavuilla ja linsseillä. Ostan pavut ja herneet kuivattuina, laitan yöksi likoamaan ja keitän seuraavana päivänä niin, että saan viikon annoksen tehtynä kerralla. Kalan ja kasvikset ostan markkinoilta omiin rasioihin ja pusseihin ja lihaa saimme tutulta metsästäjältä, jolta ostimme kokonaisen peuran. Margariinin, juuston ja kinkun leivänpäällisinä olen korvannut linssimössöllä, johon keitän linssejä, heitän sekaan öljyä, sipulia ja valkosipulia ja surrautan sekaisin.

Ruokavalion perusteet: Papuja, linssejä, soijarouhetta, hirssiä.

Kuulostaako isotöiseltä? Ei ainakaan ajankäytöllisesti! Kaupassakäynti on kutistunut kertaan viikossa ja sieltä raahattava kilomäärä kutistunut oleellisesti. Tiistaisin käyn markkinoilla hakemassa viikon kasvikset ja kalan omiin pusseihin ja rasioihin. Papujen tai linssien keittely tai supernopea kauramaidon valmistus ei mielestäni lisää keittiössä vietettyä aikaa, siinä se menee muun ruoanlaiton seassa. Ja rahansäästö verrattuna lihan ja valmisruokien ostoon on melkoinen.

Mitäs muuta?

Osa jätteistä kertyi kosmetiikasta, pesuaineista ja muista hygieniatuotteista. Näihin purivat seuraavat konstit:

• Teen nestesaippuan liottamalla kiinteää saippuaa veteen ja lisäämällä vähän kookosöljyä. Meillä on nyt 9 kk aikana kulunut kiinteää saippuaa ehkä 60g, kun normaalisti nestesaippuaa olisi kannettu kaupasta varmaan neljä pakettia. Laskennallisesti ostamani 3 palan kiinteä saippuapaketti riittää meille ehkäpä 2,5 v.
• Astianpesukone käy ruokasoodalla
• Pesuhuoneen siivoan etikalla ja ruokasoodalla
• Kookosöljy toimii meikinpoistoaineena ja ihovoiteena*. Kasvo- ja käsirasvoja olen myös tehnyt itse, kun sain ystävältä mehiläisvahaa, reseptejä tulee jahka löydän toimivimmat. Käytän myös edelleen loppuun vanhoja purkkeja.
• Deodorantti on kookosrasva-ruokasoodaseos ja toimii yhtä hyvin kuin rexona
• Kosmetiikassa ei ole tarvinnut etsiä vaihtoehtoja, meikkaan niin vähän että pärjään vanhoilla meikeillä maailman loppuun, tai sitten ne pilaantuvat.
• #NoPoo eli shampooton elämä. Hiukset on nyt pesty jo pidempään pelkällä vedellä. Katsotaan pysynkö tässä, mutta yhtään shampoo- tai hoitoainepurkkia ei ole tarvinnut ostaa aikoihin. Hyvä purkiton vaihtoehto on myös palasaippua ja hiusten huuhtelu esim. etikalla.

Kieltäydy - Kierrätä

Tämä puree erityisesti uusiin vaatteisiin ja muihin tarpeisiin.

Olen ommellut vanhoista pyyhkeistä ja muusta jämämateriaalista vauvalle ruokalappuja, makuupusseja, vaipanvaihtoalustan ja muuta tarpeellista. Omia ja parterin vaatteita on parsittu ja jatkokäytetty esim. serveteiksi. Jämälangoista olen kutonut pipoja ja villasukkia. Olemme lähtökohtaisesti pyytäneet, että vauvalle ostettaisiin leluja ja vaatteita vain tarpeeseen, ja tämä on toiminut yllättävän hyvin.

Ymmärrän, että ompelukoneettomalle tämä ei välttämättä lähestymistapana toimi, mutta kirpparit ja tori.fi on tavaraa täynnä - ainakin voi tsekata onko tavara saatavilla jo kertaalleen käytettynä.

Uutena vauva on saanut muutamia vaatekappaleita lähinnä lahjoina tai paniikkiostoksina (kun kaikki bodyt on yllättäen yön aikana käynyt liian pieneksi :D), kaikki muu kuten sängyt, vaunut, turvaistuimet jne. on hankittu käytettynä. Paniikkiostoksista luopuminen olisi seuraava tavoite..

Omia uusia vaatteita en vauvan nimiäisten jälkeen ole ostanut yhtään, ja taidan pysyä samalla linjalla hetkisen. Lisäksi on varmasti useampia pieniä muutoksia, joita en edes muista, koska niistä on tullut niin arkipäivää.

Summa summarum

Omien jätteiden kriittinen tarkastelu ja järkevä minimointi on säästänyt paitsi aikaa ja rahaa, myös hermoja ja toivottavasti ympäristöä. Nyt ei tarvitse miettiä, että minkähän herkun tai vimpeleen tai vaatteen seuraavaksi tarvisin, kun perusolettamus on ettei tarvitse kertakaikkiaan mitään! Ihana rauha ja ajansäästö, käytettävissä sitten vaikka kirjoihin, siihen kutomiseen tai ompeluun, tai vaikkapa sen tutkimiseen, miten kahvinporoissa kasvatetaan syötäviä sieniä... ;D

* Nyt niille "Kookosöljy on epäeettistä" -besserwissereille: jos käytän kookosrasvaa tätä vauhtia, saan purkin tyhjäksi ehkä kymmenen vuoden kuluessa. En edes uskalla ajatella miten monta Lorealia olisin ehtinyt ostaa tässä välissä. Katsotaan niitä vaihtoehtoja kun tuo purkki on tyhjä.