Moselia pitkin kaksipyöräisellä

Toukokuun toisen pitkän viikonlopun (Pfingsten) kunniaksi päätimme käydä ajelemassa vähän Moselin rantoja pitkin pyörällä. Matka alkoi perjantai-iltana junamatkalla Trieriin. Vastoin ennakko-oletuksiani, sain kuin sainkin täyteen pakatun pyörän nostettua asemalta kyytiin - matkalaukkukiloja taisi olla vesipullojen ja eväiden kanssa reilu nelisenkymmentä ajomatkan aikana. 

Koblenzissa oli matkalla junanvaihto, ja kuten perjantai-iltana monesti muutenkin, oli juna myöhässä. Tämä antoi meille mahdollisuuden syödä Koblenzin asemalla (italialainen kioski on erittäin suositeltava!) ja seuraavalla junalla matka jatkui kohti Trieriä. Junamatkailussa pyörän kanssa pitää ostaa viiden euron hintainen junalippu paikallisjuniin, ja IC-junissa pyörälle pitää erikseen varata säilytyspaikka pyörävaunusta. Masentavan sääennusteen takia pyöräilijöitä oli onneksi matkalla vain kohtuullinen määrä, mutta kesäkuukausina RB-junaan pyörän kanssa mahduttautuessa mukaan kannattaa varata aikaa ja hermoja.

Trierissä yövyimme juna-aseman lähellä olevassa Evergreen Hostellissa (suosittelen!) ja hyppäsimme aamusella pyörien päälle. Joen löytämiseen meni parisenkymmentä minuuttia, mutta kun löysimme joen, matka jatkui Mosel Fahrradwegia (Moselin pyörätietä) pitkin mallikkaasti. Ilma oli erittäin kaunis, lämmintä noin viitisentoista eli erinomainen pyöräilykeli.

Ensimmäisiä pysähdyksiä viiniviljelysten keskellä

Alue on yksinkertaisesti sanoinkuvaamattoman kaunista. Se muistuttaa Reinin laaksoa, mutta Trieristä päin lähdettäessä laakso on laajempi ja kukkulat matalammat. Kyliä on harvemmassa, joten luonnosta saa nauttia kyllikseen kylien välillä. Pyörätie oli huippukunnossa ja erittäin hyvin merkitty, koko matka ajeltiin asfalttia ja muita pyöräilijöitä oli pitkästä viikonlopusta huolimatta ainoastaan rajallisesti. Koska reitti kulkee laaksossa, ylä- ja alamäkiä on kohtuullisesti eli hyvin pärjäsi raskaallakin pyörällä.

Tauot pidettiin 20 km välein, jotta verensokeri ei ehtisi laskea liian alas. Taukopenkkejä- ja pöytiä löytyi reitin varrelta säännöllisin välein. Ensimmäisenä päivänä matkaa taittui reilu 80 km ja majoituimme Bernkastel-Kuesia edeltävälle leirintäalueelle. Iltasella ilma alkoi jo vähän viiletä ja telttaa pystyyn pistäessä sekä kokkaillessa meinasi jo tulla oikeasti kylmä. Onneksi lämmin vesi kuului siistin leirintäalueen hintaan (taisi olla teltan kanssa 15e / yö) ja suihkun ja syönnin jälkeen lähdimme katselemaan kaupunkia.

Bernkastel-Kues ilta-auringossa

Schmitt-Hergesin viinitilan ravintola keskustassa

Bernkastel-Kues on yksi monia Moselin laakson vanhoja kaupunkeja, joka on kuuluisa viineistään. Menimme Schmitt-Hergesin viiniravintolaan, siitä yksinkertaisesta syystä, että se sijaitsi kaupungin kauneimmassa rakennuksessa.

Viinimaistiaisia saa valita joko itse 2-4 cl laseihin, tai sitten ottaa yhden valmiista valikoimista. Herkkusuina valitsimme herkkuvalkoviinivalikoiman, sekä muutaman punaviinin kaveriksi. Viinit olivat kertakaikkiaan uskomattoman hyviä, ja nopean excel-tarvelaskennan jälkeen päädyimme tilaamaan lähtiessä 24 pulloa kotiinkuljetuksella :D 

Viinimaistelun ehdoton voittaja oli 15 vuotta vanha makea jälkiruokariesling, jota saatetaan tarjota erityisen hyvin käyttäytyville kunniavieraille niin kauan, kuin sitä riittää :D Myös Spätburgunder ja Grauburgunder olivat erinomaisia, sekä normaali kuiva Riesling.

Seuraavana aamuna ylösnousu oli hieman hyytävää hommaa, mutta kyllä siitäkin selvittiin. Makuupussini ei ihan selvinnyt noin kahden asteen yölämpötilasta, ja kaivelin keskellä yötä lisää vaatekertoja pussiin. Täytyi todeta, että kylmällä kelillä ja meikäläisen selällä ei telttamatkailu ole ihan paras harrastus. Aamujumpan jälkeen päästiin kuitenkin hyppäämään pyörien selkään, mutta lämpötila ei valitettavasti osoittanut kohoamisen merkkejä ja pysytteli auringon ollessa pilvessä noin kymmenen asteen tuntumassa. Eipäs tullut mieleen, että Saksassa voisi toukokuussa tarvia hanskoja!

Maisemat olivat edelleen kauniita, mutta pyöräilykumppanin kunto ei ollut ihan riittävä reissuun ja kylmyys teki omat tepposensa. Päätimme siis nauttia päivästä, mutta lopettaa telttailu ja kylmettyminen nukkumalla seuraava yö omassa sängyssä. Noin viidenkymmenen ajokilometrin jälkeen hyppäsimme siis junaan Bullayssa, ja ajelimme junalla kotiin.

Reissusta jäi kuitenkin sen verran hyvä fiilis, että viisikin astetta lämpimämmällä kelillä pitää ajella reitti loppuun asti.

Suuri Tulppaaninmetsästys

Bucketlistin kohta "Hollannin tulppaanipellot" vaati vielä raksia ylleen, ja niimpä helatorstaiviikonloppuna katottoman auton nokka kääntyi kohti pohjoista. Edellinen viikonloppu olisi ollut metsästyssaaliin kannalta parempi, mutta tulppaaniennusteen (http://www.nach-holland.de/reisen/aufs-land/tulpenfelder) mukaan tulppaaneja oli vielä kukassa tänäkin viikonloppuna.

Pienen työkaaoksen takia lähtö viivästyi perjantaille, jolloin ajelimme Utrechtiin (n. 430 km). Utrecht paljastui todella kauniiksi kaupungiksi, jossa ei liiat turistit ainakaan näin alkuvuodesta häirinneet, mutta palveluita löytyi hyvin. Majapaikan löytäminen tulppaanialueilta näin viimetingassa oli kohtuullisen haastavaa, joten päädyimme majoittumaan Utrechtin laitamilla teollisuusalueen hotellissa. Kaupunkiin pääsi kuitenkin bussilla, ruokaa löytyi ja kaunista oli!

Utrechtin sinistä magiaa

Seuraavana päivänä lähdimme kohti Keukenhofia, jonka ympärillä tulppaanipeltoja piti olla löydettävissä. Sen huomasi kyllä automääristä, ja Keukenhofin ympäristössä oli jo aamupäivästä kunnon ruuhka. Keukenhof on ilmeisesti tulppaaniturismin keskus, mutta myös suuri puutarha-alue muille kasveille. Pihalle oli parkkeerattuna kymmenittäin busseja ja tuhansittain autoja. Keltaisilla vuokrapyörillä ajelevia turisteja kuhisi ympäristössä matkalla tulppaanipelloille. Emme menneet itse Keukenhofiin ruuhkien pelossa, vaan ajelimme eteenpäin autolla. Tulppaanintuotantoalueet ovat keskittyneet kahdelle kohtuullisen pienelle alueelle, vaikka koko Alankomaissa näki silloin tällöin tulppaanipeltoja. Markkinointikuvien silmänkantamattomiin jatkuvaa väriloistoa ei ollut enää nähtävissä koska osa kukista oli jo kuihtunut, mutta ihan riittämiin eri värejä kuitenkin, kaunista oli!

Menestyksekkään tulppaaninmetsästyksen tulos

Tulppaaniviljelyssä arvokkaita eivät oikeastaan ole kukat, vaan sipulit jotka myydään eteenpäin. Kukkimisen jälkeen pellot leikataan ja sipulit kerätään syksyllä. Alankomaat tuottaa noin 65% maailman tulppaanituotannosta.

Tulppaaniloiston jälkeen ajeltiin merenrantaan. Olin kuullut että pohjoisen Euroopan rannat kilpailevat mille tahansa aurinkorannikolle, joten oli mielenkiintosta todentaa huhun paikkansapitävyys omin silmin. Mitäs sanotte?

Pehmeää hiekkaa, merta ja sinistä taivasta. Ei hullumpi toukokuun alku!

Muuten maisemat vastasivat mieleen tulevaa Alankomaa-stereotypiaa. Pyöräteitä oli oikeasti ihan kaikkialla, ja autoteiden varsilla lampaita, tuulivoimaloita ja kanaaleja. Kaunista ja alankoista. Takaisin pitänee joskus tulla polkupyörän kanssa!

Tie, tuulimyllyt, meri vasemmalla tuulimyllyjen takana ja oikealla lampaat :)

Viimeinen yö vietettiin Den Helderissä - tästä jokainen Tanskalainen on kysynyt reissun jälkeen, että "Miksi ihmeessä, se on maailman tylsin paikka!" Noh, siksi että etelään päin alle 400 euron hotellia ei ollut enää saatavissa - ehkä suunnittelun voisi seuraavalle reissulle aloittaa vähän aiemmin...
Mutta "maailman tylsimmästä" kylästä löytyi kiva hostelli ja mukava ravintola illaksi - mitäs sitä muuta ihminen tarvii?

Seuraavana päivänä ajelimme vielä Houdridbtijkin pitkän sillan yli toiselle tulppaanialueelle Emmerloordin lähelle ja löysimme vähän isompia peltoja:

Päivän päätteeksi ajelimme muiden saksalaisten tulppaanituristien kanssa takaisin kohti Frankfurttia. Ruuhkapotentiaalista huolimatta matka sujui kohtuullisesti ja suurempia onnettomuuksia ei osunut matkalle. Suositeltava viikonloppureissu tulppaaniaikaan!

Michelstadt ja Odenwaldin mutkatiet

Ensimmäinen kesäinen lauantai-iltapäivä oli kuin tehty kaverin uuden auton testailuun Odenwaldin kauniissa maisemissa. Kohteeksi valikoitui Michelstadt, joka on sopivan iltapäiväkahvittelumatkan päässä Darmstadtista, sekä kaunis vanha kaupunki.

Michelstadtin kaunis keskustori

Auton parkkeeraus oli yllättäen ilmaista ja parkkipaikka löytyi ihan kaupungin vierestä. Käveleskelimme hetken ympäri kaupunkia ja etsimme mukavan näköisen kahvilan heti kirkon takapihalta. Turisteja ei ollut vielä juurikaan liikeellä, keskikesällä kaupunki on varmasti viikonloppuisin tupaten täynnä mutta näin huhtikuun alussa tilaa riitti vielä hyvin.

Ihmettelimme kaupunginmuuriin rakennettuja asuntoja ja puutarhoja ja mietimme, millaista olisi asua vanhan vesitornin huipulla. Kevät on juuri alkanut ja puut ja maa alkaa pikkuhiljaa puskea vihreää. Narsissit alkavat olla kukinnan huipulla ja ensimmäiset tulppaanit nostelevat päitään. Mukava viikonloppureissu kauniissa ympäristössä, suositeltavaa sunnuntaitekemistä!

Vasinkin avoautolla :)

Tämän vuoden alppeilut 2/2

Vuoden toinen reissu järjestyi niinikään firman kautta, ja suuntautui Schladmingiin Itävaltaan. Firman lasketteluaktiivit järjestävät pari mökkiä ja kutsuvat harrastajia Suomesta ja saksankieliseltä alueelta mukaan. Mainittakoon jo tässä vaiheessa, että matka tehdään omalla rahalla ja ajalla, ettei tule sanomista.

Tokan laskupäivän maisemia. Alempana jo nurmikko paistoi, mutta rinteissä riitti lunta.

Ajelimme toimistolta paikan päälle seitsemisen tuntia ja odottelimme loput porukat paikalle ennen saunaa. Mökit olivat upeat, jokaisessa huoneessa oli oma pesuhuone ja alhaalla vielä upeat saunatilat sekä täysvarusteltu keittiö. Aamusta rinteeseen mentiin heti kun hissit avautuivat ja rinteeseenkin pääsi hyppäämään suoraan mökistä. Ah, mitä luksusta!

Alppimökkeilyä

Rinteet olivat aamulla upeassa kunnossa, mutta monojen vaivatessa edelleen, lähdin suksenvuokraajan mukaan ala-asemalle, jossa sain puolessa tunnissa lämpökäsittelyn monoille tehtyä. Voi mitä nautintoa laskeminen oli tuon jälkeen! Vauhti kasvoi kaksinkertaiseksi, mutta vain hetkeksi, sillä iltapäivällä rinteet alkoivat olla jo aikamoista möykkelikköä. Löysimme kuitenkin muutamia kohtuukuntoisia rinteitä ylempää. Sain kaverin houkuteltua laskemaan kanssani hissien sulkemiseen asti, eli tauot poislakettuna suksien päällä tuli vietettyä koko kahdeksantuntinen päivä! Kyllähän se nyt toimistotyön voitti noin perjantaiksi, ainakin näin kertaluonteisesti :D

Tankotanssia ja Weizenia päivän päätteeksi

Illalla matkasimme isompaan kylään kimppatakseilla, jotka ajoivat kunnon keskisuomalaisen rallikuskin ottein mutkaisia rinneteitä. Osaa matkustajista meinasi hirvittää tien reunan jälkeen alkava melkein pystysuora pudotus laaksoon, mutta eikai kukaan semmoista kyytiä aja jos ei osaa...eihän ;) Palkintona urhoollisuudesta meitä odotti perillä kohtuullisen kattava liha-fondue, jossa lihaa oli kaikkien syötyä itsensä kylläiseksi jäljellä arviolta enää kolmisen kiloa. Paluumatkalla kuskia ohjeistettiin ajamaan hieman rauhallisemmin jotta hyvin syönyt lasti pysyisi kyydissä :D

Ruokatarjonta buffetin alussa...                                                      ...ja lopussa!

Toisena laskupäivänä aurinkokin näyttäytyi lyhyesti, ja rinteessä tuli taas oltua aamusta iltaan. Illalla vähän afterskitä ja monotanssia, seuraavana aamuna pakkaus ja autoon.

Paluumatkalla odottelimme rajalla noin tunteroisen, mutta myöhemmin kuulimme radiosta ruuhkien kasvaneen rajalla jopa kolmeen-neljään tuntiin. Hyvä että oltiin ajoissa liikkeellä! Paluumatkalla oli muutamia kolareita matkalla ja matkaan tuhrautui yhteensä kymmenisen tuntia. Oli kiva reissu mutta kiva oli päästä kotiinkin! Laskuhimoja jäi vielä mutta vapaita viikonloppuja ei, eli ensi kaudella sitten uudestaan!

Tämän vuoden alppeilut 1/2

Tämän vuoden ensimmäinen alppeilureissu suuntautui Sioniin, samalla hyväksi todetulla porukalla kuin viime vuonnakin. Viikko ennen reissua olin melkein viikon päivät sängyn pohjalla flunssan kanssa. Vaikka työkunto olikin jo reissun alussa olemassa, parin kilometrin korkeudessa huomasi varsin konkreettisesti, että ihan täyskunnossa ei oltu. Ensimmäisenä päivänä oli pakko pysähtyä välillä levähtelemään ja taisin vedellä koko reissun ajan kahdentoista tunnin yöunia :D

Ostin ennen reissua sukset ja monot valmiiksi, koska insinöörin excel-laskelma osoitti vain puolentoista vuoden takaisinmaksuaikaa. Shoppailu tapahtui tietysti perinteiseen Pirre-tyyliin a) silloin kun kauppaan menemistä ei enää kertakaikkiaan voi välttää, sekä b) tunti ennen kaupan sulkeutumista. Stategia ei-niin-yllättäen kostautui parillakin tavalla. Yhden levähdystauon jälkeen kollegani puski minut pystyyn sauvalla, jolloin toinen siteistä löystyi sen verran, ettei pysynyt enää kiinni. Ruuvimeisseli ei kuulunut varustukseeni (kuuluu muuten nykyään!), joten siinä sitä sitten käveltiin puolitoista kilometriä rinnettä alas suksien kanssa :P Oli muuten hyvä takamustreeni, mutta ei tee mieli toistaa! Toinen maksun paikka tuli eteen jalkateriin painavina monoina, sillä eihän siinä viisi minuuttia ennen liikkeen sulkemisaikaa mitään lämpökäsittelyä ehditty tehdä - ja persoonalleni uskollisella kaupassakäynti-innolla lämpökäsittely siirrettiin parempaan tulevaisuuteen reissun jälkeiseen aikaan.

Puolivälissä kävelyreissua

Tyytyväinen hiihtäjä toimivilla suksilla

Noh, muuten oli mukava reissu, rinteet olivat erinomaisessa kunnossa ja seura hyvää. Aurinko ei valitettavasti paistanut kuin hetkisen ensimmäisenä laskupäivänä, mutta näkyvyys ei onneksi mennyt yhtä huonoksi, kuin viime vuonna. On se vaan aina vaikuttavaa olla keskellä niin järjettömän kokoisia kivenmurikoita - kaunista, epätodellista, karua ja upeaa <3

Näkevänä ja sokeana Hampurissa

Talvi ei edelleenkään ehkä ole ideaalisin aika Keski-Euroopan matkailuun, kuten viime vuonna todettiin. Mutta Hampurin ollessa kyseessä ei talvellakaan mikään voi mennä pieleen. Frankfurtista pääsee tähän Pohjois-Saksan metropoliin alle neljässä tunnissa, ja onhan se nyt mojovasta tuulenvireestä huolimatta aika kiva paikka. Tuulikaan ei ole mitään mistä Oulun ilimastoon tottunu ei seleviäis :)

Hotelliin "sattui" miellyttävästi kuulumaan Jaguar muutamaksi tunniksi, eli heti saapumisen jälkeen lähdettiin katsastelemaan joenrannan pikkukyliä. Satama-alue on sisävesisatamaksi hemmetin iso (72 km2) ja se onkin Saksan suurin satama.

Pikkukylät olivat aika perinteisen saksalaisen näköisiä, tosin sillä erotuksella, että ruohokatot näyttivät olevan muodissa vakuutusyhtiöiden vastustuksesta huolimatta. Elben ranta on myös saksalaisten omenoiden viljelymaata, joten omenajalosteita löytyi kioskista kuin kioskista.

Ajelun lomassa löysimme vallan loistavan tuulimyllyravintolan: Die Mühle Jorg. Uskomattoman hyvää ruokaa, erinomaisen kattava viinivalikoima ja kauniit sisätilat. Ei voi kuin huokaista tyytyväisenä muistolle.

Die Mühle Jorg

Hotelliin kuulunut kulkuväline

Koska joulumarkkinoita ei voi koskaan olla liikaa, vierailimme tietysti myös Hampurin joulumarkkinoilta. Keskusaukion markkinoilta löytyi Glühwein-kisan tämänvuotinen voittaja, sekä tähän mennessä vierailluista markkinoista kauden söpöin joulumarkkina-aukio.

Sunnuntaina jäi vielä kaupungilla kässäilyaikaa, ja kävimme katsastamassa pari perusnähtävyyttä. Lounaan jälkeen ehdimme vielä saada liput Dialog im Dunkel -elämykseen ("dialogi pimeässä"). Talon sisään oli rakennettu seikkailurata, jossa kokeiltiin erityyppisissä ympäristöissä huivi silmillä, millaista on elämä kun näkökyky jätetään pois pelistä.
Ensimmäinen huone oli puistomainen, ja siellä tunnusteltiin erityyppisiä luonnonmateriaaleja, käveltiin soralla ja huojuvalla sillalla, kuunneltiin luonnon ääniä ja käytettiin hajuaistia. Toisessa huoneessa oli markkinat, ja kokeiltiin suunnistamista kaupungissa sekä markkinoiden tarjonnan tunnistamista tunto- ja hajuaistin avulla. Kaikki saivat perusperehdytyksen kepin käyttöön, mutta kyllähän se meno aika haparoivaa näin tottumattomalle oli, varsinkin haastavammassa ympäristössä. Oppaan piti joka rastilla käydä pelastamassa joku (ja välillä minut) nurkkaan tai esteen taakse jumiin jäänyt :D  Kierrokseen kuului myös kipuaminen huojuvaan laivaan, jolla käytiin kuvitteellisella turistikierroksella satamassa. Lopuksi vielä juotiin ja syötiin pimeässä baarissa. Todella mielenkiintoinen ja silmiä avaava kokemus!

Loppumatkan alkuosa sujui kohtuullisen ahtaissa merkeissä Deutsche Bahnin jätettyä juuri sen vaunun pois junasta, jossa varatut paikkamme sijaitsivat. Lopulta saimme neuvottelun tuloksena paikat ykkösluokasta ja loppumatka sujui rattoisasti.

Paikan varauksessa epäonnistuneen junamatkustusta

Luurankoja Messelin montussa

Sunnuntai oli museopäivä! Tällä kertaa kohteena oli Grube Messel, Unescon maailmanperintökohde Darmstadtin vieressä.

Maailmanperintökohteen statuksen monttu (Grube on suomeksi kuoppa) on saanut määrällisesti todella suuren ja erityisen hyvälaatuisen fossiiliesiintyvyyden takia. Fossiilit ovat Eoseenikaudelta, n. 47-48 miljoonaan vuoden takaa, jolloin ensimmäiset modernit nisäkkäät olivat jo kehittyneet. Otimme opastetun kierroksen (näitä saa tilattua ryhmille englanniksi, muuten tarjolla vain saksaksi) ja kävimme nopeasti, mutta onneksi kovaa puhuvan oppaan sekä muutaman kiljuvia lapsia sisältävän perheen kanssa ihmettelemässä kaivauksia.

Kaivaukset

Paikalla on Eoseenikaudella ollut syvä kraatterijärvi, jonka hapeton pohja levineen on säilönyt sinne pudonneet eläimet ja kasvit vuosisata toisensa jälkeen karvoineen päivineen. Jopa jonkinverran värejä, kudoksia, höyheniä ja muuta harvinaista saadaan kaivettua ylös tästä 190 m syvästä aarreaitasta. Koska hajonnut orgaaninen materiaali on miljoonien vuosien aikana ehtinyt muuttua myös öljyksi, on paikalla ollut ensimmäisenä öljynjalostaja (jota ilman koko paikkaa ei olisi myöskään löydetty). Öljynjalostuksen muututtua kannattamattomaksi, päättivät natsit tehdä alueesta kaatopaikan, mutta tämä suunnitelma onneksi peruuntui ja kaivauksia päästiin aloittelemaan. Paikka sai Unescon maailmanperintötunnuksen 1995, ja on luokiteltu ainakin oppaan mukaan maailman neljänneksi tärkeimmäksi fossiilipaikaksi. 

Alkuheppa ja opas esittelemässä krokotiilin jätöksiä

Paikalta on löydetty tähän mennessä jo 70 kuvassa näkyvää alkuhevosta neljästä eri lajista, kymmenmetrisiä krokotiileja, parimetrisiä lintuja, kaloja, 15 cm pitkiä muurahaisia jne. jne. Kokoelma karttuu joka kesä noin 4000 fossiilin vauhtia, ja kaivettavaa kuulemma riittää seuraavaksi 60 000 vuodeksi nykytahdilla. Melkoinen eläkevirka muutamalle sukupolvelle paleontologeja :D

Kuopan viereen on 2010 pystytetty pieni rakennus, jossa näkee muutamia fossiileja sekä kaivausten historiaa. Näyttelytila oli visuaalinen ja sisälsi paljon konkreettista tekemistä lapsille, mutta kokonaisuutena yllättävän pieni kierrokselta jääneisiin odotuksiin nähden. Suurin osa näytillä olevista kappaleista on ilmeisesti yhteistyökumppanien tiloissa Hessenin maakuntamuseossa tai Seckenbergin luonnonhistoriallisessa museossa Frankfurtissa. Täällä kannattaa pistäytyä ehdottomasti opastetulla kierroksella, ja pelkässä näyttelyssä ainoastaan jos haluaa näyttää lapsille helposti lähestyttävää tiedettä nopeasti.