Suuri Neuvolavertailu Suomi vs. Saksa

Disclaimer:

Tämä vertailu on täysin yhden henkilön kokemuksiin perustuva ja sisältää 0 tuntia tieteellistä tutkimusta, mutta sitäkin enemmän muistiaukkoja, mahdollisia virheitä sekä täysin subjektiivisia mielipiteitä. Eli näin totuuden jälkeisellä aikakaudella, täydellistä tekstintuotantoa!

Suomen plussat:

1) Tukitoimia löytyy joka sormelle, ja neuvolantäti keskittyy paljon henkiseen hyvinvointiin, voimavaroihin ja riskien kartoittamiseen.

2) Puoliso otetaan huomioon ja puolison valmentaminen, riskikartoitus ja voimavarat kartoitetaan yhtä tarkasti kuin äidin. Tervetullut joka käynnille.

3) Neuvolatäti on teoriassa sama kuin muiden lasten hoidosta vastaava neuvolatäti, jolloin hoitosuhteen muodostuminen on teoriassa mahdollista. (Tosin tähän mennessä täti on ollut joka käynnillä eri, tämä plussa siis ainoastaan teoreettinen). Kaikki tätit ovat mukavia ja osaavat asiansa.

Saksan plussat:

1) Ensimmäinen käynti tapahtuu heti plussan jälkeen. Ensikäynti sisältää labrat, ultran, ruokavalioneuvonnan ja riskiarvion.

2) Kaikki käynnit, ultrat, ja labrat tapahtuvat kertakäynnillä omalla gynellä kerran kuukaudessa.

3) Yhteydenottopaikkoja on kaksi: Oma gyne ja sairaala.

Suomen miinukset:

1) Ensimmäinen neuvolakäynti tapahtuu niin myöhään, että jos harrastaisin mitään riskikäyttäytymistä niin vauva olisi jo menetetty. Tuntuu vähän hassulta puhua ruokavaliosta ja päihteiden käytöstä kun raskaus on jo kahdeksatta viikkoa menossa. Ensimmäinen ultra, mikä monelle lienee konkretisoi raskauden (ja ehkäpä ehkäisee riskikäytöstä?) on minulla niin myöhään, että kromosomitestejä ei enää voida tehdä.

2) Jokainen asiakasprosessin osa toimii varmasti itsenäisenäisenä osana optimaalisesti, mutta en usko kenenkään olleen kiinnostunut kokonais-asiakaskokemuksesta. Käyn siis neuvolassa kodin lähellä, mutta joka ikiseen labraan pitää ajaa keskustaan - siis etsiä parkkipaikka, maksaa parkkimaksu ja menettää 1-1,5 h työpäivästä. Ultra on vielä pahempi, sinne pitää ajaa keskussairaalaan ja maksaa vielä enemmän parkkimaksua. Makaan huonovointisena massalabran vessan lattialla ja mietin, että Saksan gynellä oli edes sänky sivuhuoneessa..

3) Lääkäriin pääsy on monimutkaista ja vaikeaa. Kysyn raskauteen liittyvästä vaivasta, joka on mahdollinen riski vauvalle. Neuvolalääkärille ei ole aikoja. Saan ohjeen soittaa terveyskeskuslääkäriaikaa, ja sopivat repliikit puheluun että saan vaivan kuulostamaan riittävän pahalta, jotta saan varmasti ajan. Ei tunnu kovin eettiseltä, en soita. Mainitsinko jo, että sain Saksan gyneltä reseptit samalla käynnillä suoraan käteen?

4) Jokaiselle asialle on oma yhteydenottotaho ja kaikki ajanvaraukset tehdään itse eri nettiosoitteiden ja puhelinnumeroiden takana itse. Labravarauksissa pitää itse muistaa millaista labraa on varaamassa ja millä raskausviikolla se pitikään tehdä.

Saksan miinukset:

1) Seurannan miellyttävyys riippuu täysin oman gynen persoonasta. Ensimmäinen tapaus on vanhakantainen pomottaja, jonka mielestä henkilökunta ja asiakkaat ovat lähinnä tiellä. Henkilökunnalle varsinkin pitää huutaa jokaisesta sekä todellisesta, että kuvitellusta virheestä. Seuraava gyne on leppoisa, asiantunteva ja ystävällinen herrasmies joka arvostaa ja ottaa aikaa sekä asiakkaille että henkilökunnalle.

2) Vaikka yksittäinen käynti gynellä ei välttämättä vie hirvittävästi aikaa, tulee välillä mieleen onko seuranta jo vähän liiankin tarkkaa. Sydänkäyrässä ja ultrassa maataan joka käynnillä kerran kuussa.

3) Henkiseen hyvinvointiin täytetään yksi lappu, ja sisällöstä ei ikinä keskustella.

4) Raskaus on ilmeisesti "naisten juttu" ja puolison mukaantulo pitää sopia aina etukäteen. Tavalliselle seurantakäynnille hänen ei oleteta osallistuvan, mutta rakenneultraan sain lisenssin.

Muita hämmennyksen aiheita

- Saksassa muistaakseni suositellaan raskauden aikana rooibos- ja yrttiteetä. Suomessa nämä ovat kiellettyjä. Juon flunssaan litrakaupalla rooibosta ennen kuin muistan, että eihän näin saanut Suomessa tehdä. Fail.

- Täysin henkilöstä riippuvat hoitolinjaukset, sekä Suomessa että Saksassa. Jos annan kahdelle samassa tehtävässä olevalle henkilölle saman tiedon, toimintaohje on eri. Testattu useissa tapauksissa.

Self help kirjojen lumous ja todellisuus

Olen vuosien varrella lukenut isohkon kasan erityyppisiä self help -lajiin kuuluvia opuksia. Näiden perustella tiedän aika monta teoriaa joilla voisin parantaa arkeani, terveyttäni, onnellisuuttani, tuotteliaisuuttani tai ihmissuhteitani. Nimenomaan teoriaa, siis. Todellisuus on, että todella harva vinkeistä, metodeista, prosesseista ja ajatuksista on oikeasti jäänyt osaksi elämääni, saati sitten mullistanut sitä.

Yhtä lukuunottamatta.

Muistini mukaan ehkä kolme vuotta sitten olin viettämässä rauhallista joulua äitini luona. Olin lukenut jo kirjahyllyn kaikki puoliksikaan kiinnostavat kirjat, joten lopulta tartuin hieman ivallisesti sen hetken self helppien suurimpaan muoti-ilmiöön: KonMari ja Siivouksen Elämää Mullistava Taika.

Kirjan luettuani ivallisuuteni oli vain kevyesti taittunut - kirja ei ollut niin hirveää soopaa kuin olin kohu-otsikoiden perusteella olettanut, mutta en silti edelleenkään ihan ymmärtänyt miten vaatteille puhumisella ja alushousujen pystyviikauksella voisi olla minkään valtakunnan arvoa elämälleni.

Otetaampas tausta-tarkastus:
Olen yksi epäjärjestelmällisimpiä tuntemiani ihmisiä, mitä tulee tavaroihin. Kolme vuotta sitten olin matkustellut jo muutaman vuoden Saksan ja Suomen väliä, ja sitä ennen sahannut sekä Suomea että maailmaa ympäriinsä. En muista tältä ajalta kuin ehkä kaksi reissua, jonne en olisi onnistunut jättämään mitään - useimmiten vaihteleva määrä tavaraa oli unohtunut jokaiseen pysähdyspaikkaan. Koti-elämäni oli alituista kaaoksen ja totaalisiivouksen välistä taistelua. Minua lattialla viikkoja seilailevat sukat eivät juuri häirinneet ennen siivouspuuskaa, mutta miesystäväni eivät useinkaan olleet kaikkialle levittäytyvän kaaokseni ystäviä. Tavaroiden hukkumiseen olin alistunut, sillä olin todennut että itsesyyttely tai lupaus parannuksesta ei vähennä tavaroiden hukkumisen todennäköisyyttä. Eli menetykset kirjattiin "ei-vältettävissä olevat häviöt" -sarakkeeseen ja jatkettiin iloisesti eteenpäin.

Noh, palasin joululomilta kotiin ja mielessäni alkoi yllätyksekseni kyteä ajatus - pitäisiköhän tuota vaatekaappia kuitenkin vähän käydä läpi.. Vuoden aikana päädyin käymään hiljakseen läpi vaatteet, eteisen, keittiötavarat, askarteluvälineet, varastot ja kämpän muutkin kolkat kirjan oppien mukaan. Opin - kyllä! - pystyviikkaamaan, mutta myös ajattelemaan tavaroita kategorioissa, miettimään mitä oikeasti tarvitsen ja erityisesti, mitä todella omistan. Noin vuoden päästä tulokset alkoivat hiipiä vaatekaapista ja keittiöstä matkusteluun. Matkalaukussa olikin paikka ja omia pussukoita kaikelle, ja tavarat alkoivat palautua paikoilleen matkalaukkuun kun niitä oli käytetty.

Koska kirjan lukemisesta on nyt kolmisen vuotta, voinen luotettavasti sanoa - kyllä! Siivouksen taika mullisti elämäni!

Alla muutamia (edelleen itseänikin hämmästyttäviä) muita esimerkkejä:


Vasemmalla keittiö: Tiedän tasan tarkkaan, mitä kuiva-aineita meillä on ja mistä ne löytyvät. Avokaapin perukoille ei edes voi hautatutua mitään vanhenemaan.

Oikealla: Eteisen kaapissa on vetolaatikko, johon onnistun tyhjentämään käsilaukun noin 80-prosenttisesti heti reissusta palattuani. Samalla heitän kuitit ja muut roskat laukusta pois. Lompakko, aurinkolasit ja muut tarpeet löytyvät täältä noin 90% ajasta. Tämä on uskomaton muutos, sillä aiemmin lähtö piti aloittaa aina lompakon etsinnällä tietämättä koskaan kauanko se kestäisi. Kerran se löytyi roskiksesta tunnin etsinnän jälkeen. 

Pystyviikkaus - se on sittenkin mullistavaa! Näitä kuvia ei ole mitenkään valmisteltu, vaan tältä vaatelaatikot normaalisti näyttävät. Kaapissa on ainoastaan vaatteita jotka ovat oikeasti käytössä. Vaatteiden viemä tila on laskenut merkittävästi, ja lapsen sopivankokoisten käyttövaatteiden rulijanssi on todella vaivatonta.

Suurin mullistus: Ostamisen vähentyminen. Kun kaapissa on vain mieleisiä vaatteita ja tiedän mitä siellä on, ei ole tarvetta ostaa uutta kivaa paitaa tai vielä yksiä uusia oransseja housuja. Käytän vaatteet loppuun ja ostan vain tarpeeseen.

Paras muutos: Nopea siivous. Kun tavaroilla on selkeät paikat ja niiden määrä on vähentynyt, pystyn saamaan ympäristön noin vartissa jopa järjestelmällistä partneriani tyydyttävään kuntoon. Aiemmin suursiivoukseen perustuva tekniikkani vei hurjasti aikaa, sillä epämääräisten tavarakasojen lajittelu oli turhauttavaa.

Kuvittelitko saavansi sotkuisen elämänkumppanisi konmaritettua aisoihin? No, ei se nyt ihan niin mene.

Eteiseen kertyy edelleen epämääräisiä vaate- ja tavarakasoja jäljiltäni. Sukkia, puolipidettyjä, likaisia ja puhtaita vaatteita ajelehtii makuuhuoneen lattialla (minun puolellani). Erityinen inhokkini on sukkien parien etsintä. jSukat kertyvät makuuhuoneen hyllylle, kunnes puhtaita sukkia ei enää löydy ja lajittelu on pakko suorittaa. Puhelin on edelleen hukassa noin neljä kertaa päivässä, todennäköisesti koska sille ei ole määriteltyä paikkaa. Kannan vieläkin hajamielisesti erinäisiä tavaroita ympäri kämpää ja unohdan mihin olen ne laskenut.

Silti voin tällä kolmen vuoden empiirisellä kokemuksella suositella konmaria seuraaville ryhmille:

- Tavaroitansa säännöllisesti hukkaaville, myös niille joille tämä ei ole ongelma

- Hajamielisille

- Epäjärjestelmällisille

- Ostovimmaisille

- Tavarapaljouden kanssa kamppaileville

Mikäli olet jo valmiiksi pedantti, järjestelmällinen ja siisti ja minimalistinen ympäristö on ainoa asia, missä sielusi lepää - jätä kirja hyllyyn. Ekstremismi ei ole hyväksi sinulle eikä lähimmäisillesi. Lue ennemmin vaikka runoutta ja tutkimuksia siitä, miten epäjärjestelmällisyys lisää luovuutta.

Puutarhahommia ja kulttuurieroja

Olimpas tuossa sunnuntaina leikkelemässä terassille naapurin puolelta kasvavaa murattiviidakkoa, sillä markiisi ei enää mahtunut aukeamaan. Hommahan kuuluisi itse asiassa naapurille, mutta ei tee hyvää työpäivän keskittymiskyvylle katsoa 73-vuotiaan naapurin sedän heiluvan huterilla tikkailla työpöydän ikkunan toisella puolen, joten päätin hoitaa homman tänä vuonna itse.

Alapuolen parkkipaikalta alkoi alakerran liikkeen tyyppi huudella, että "teet tuon ihan väärin, se köynnös menee ihan pilalle!" Hänellä oli kuulemma pensassaha, ja hän voisi tulla seuraavana päivänä leikkaamaan köynnökset oikein ja kokemuksella.

No, eihän se minulle mikään ongelma ole jos joku tekee puutarhahommani ilmaiseksi. Seuraavana päivänä ovikello soi, ja remppamies seisoi moottorisahan kanssa ovella. Moottorisaha kuitenkaan ei juuri tänä päivänä suostunut monesta yrityksestä huolimatta toimimaan. Seuraavaksi kaveri pyysi pienet pensassakset, joilla olin hommaa edellisenä iltana hoidellut - ja leikkeli sitten puskat ihan samalla tyylillä millä olin itse niitä leikellyt. Mikään taivuttelu homman jättämiseksi ei toiminut, mutta siinä rupatellessa vierailun syykin selvisi.

"Tiedätkö, kun minusta tuntui niin pahalta, kun näin naisen tekevän tällaisia hommia. Naisten pitää saada levätä ja hoitaa lapsia ja istua kotona. Tällaiset ronskimmat hommat kuuluvat miehille."

Onnistuin siinä vaiheessa vain sanomaan, että olen kyllä ihan työtätekevä insinööri, ja osaan itseasiassa myös käyttää moottorisahaa. Ja että Suomessa kulttuuri on vähän erilainen.

Noh, jossain vaiheessa sain kaverin lopettamaan leikkelyn ennen kuin kaikki vihreys oli hävinnyt aidasta. Leikattuja oksia hän ei tarjoutunut viemään pois, ilmeisesti siivoaminen on jopa puutarhassa sallittua naisille. Jäi vähän ristiriitainen fiilis. Kiitos, kai?

Liikuntaa raskauden jälkeen

Ennen raskautta minulla oli selän kanssa ikuisuusongelma. Siis kun teini-iässä on ollut selän takia ensimmäistä kertaa fysioterapiassa, niin parin vuoden välein tapahtuviin notkahduksiin tottuu. Yleensä jonkun fysioterapia+salitreeni+jooga -kombon kanssa selkä pysyy taas toimintakykyisenä seuraavat pari vuotta omalla ylläpidolla, ennen kuin taas tarvii vähän ammattiapua. Raskaus oli yllättäen täydellisen selkäkivuton. Ei siis mitään oireita ensimmäisen kahdeksan viikon jälkeen koko raskausaikana! Ei voi kuin sanoa että olin todella helpottunut.

Noh, sitten tulehtuneen keisarinleikkausarven takia olin synnytyksen jälkeiset 8 vk käytännössä liikuntakyvytön. Kun haava oli kiinni, aloin pikkuhiljaa lisäillä liikuntaa, mutta eihän siitä mitään tullut. Vaikka yritti mitä joogaa, pyöräilyä, kävelyä, lihaskuntoharjoitteita ja venyttelyä niin parin kuukauden jälkeen oltiin edelleen tilanteessa, etten pystynyt nostamaan vauvaa sängystä, täyttämään tai tyhjentämään astianpesukonetta tai ylipäätään tekemään oikein mitään (partnerin mukaan 'ihan yhtä hyödytön kun loppuraskaudesta' :D). Ei siinä auttanut kuin mennä lääkärille, ja taas aloiteltiin fysioterapiaa.

Fysioterapeutti meinasi että 'eihän tässä ole homma eikä mikään, kuukausi niin selkä on kunnossa'. Kolme kuukautta myöhemmin hän totesi että 'empä olisi ikinä uskonut, että voit olla näin vaikea tapaus'.

Kolme kuukautta on siis kulunut kaavalla:

2 x fysioterapia + 3 x sali + 5 x aamujumppa + vauva = 0 min omaa aikaa.

Kolmen kuukauden jälkeen selkä alkoi viimein olla siinä kunnossa, että uskalsimme jättää terapiat pois, ja jatkoin vain salitreeniä fyssarin seurananassa.

Mikä tässä sitten oli niin vaikeaa?
Sain tehdä kehonkoostumusmittauksen osana terapiaa, joten kehon muutokset on tiedossa aika tarkkaan. Ja kolmen kuukauden aktiivisella treenauksella olen saanut **TADAA** 200 g lisää lihasmassaa! Joka on siis yhtä kuin ei mitään, varsinkin kun lähtökohta ei ollut kehuttava.
Raskaushormonit vaikuttivat vielä sen verran, että lihas ei vain kasva. Olihan muuten turhauttavaa liikutella viikko toisensa jälkeen samoja painoja, kun tiesi että normaalitilanteessa olisi nostanut vastusta jo moneen kertaan!

Kun saatiin suorien vatsalihasten rako umpeen (2vk treeniä), sain alkaa tehdä lankkua. Ensimmäisellä yrityksellä jaksoin tehdä 3x20s, joka oli aika turhauttavaa. Mutta ei niin turhauttavaa, kuin se että 3 kk treenaamisen jälkeen sain tehtyä ensimmäistä kertaa 3x60s! Vertailuna, että normaalisti olisin odottanut pääseväni tuolle tasolle vajaassa kolmessa viikossa jos nyt noin matalalta olisi pitänyt aloittaa.

Mikä siinä selässä sitten on vikana? Jokainen terapeutti löysi tietysti eri asioita. Ehkä paras minua hoitanut terapeutti (jota kutsuin pieneksi kiduttajaksi) irroitteli joka paikkaan kiinnittynyttä keisarinleikkausarpea vapaaksi kudoksista, rakosta ja lantioluusta. Empäs tiennyt, että tuollaistakin voi tehdä! Mutta tämä kidutusmuoto sai haavan tulemaan suurimmaksi osaksi ylös kuopastaan osaksi normaalia kehon kaarta ja lantion liikkumaan vähän normaalimmasti. Muut availivat jalkojen ja nikamien jumeja, ja kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että lihas pitää saada takaisin.

Noh, on sitä lihasta tässä koitettu treenata! Ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni olen todella saanut edes jonkun verran säännöllistä kotitreeniä tehtyä. Tämä onnistui erityisesti aamuisin, kun vauva heräsi kuudelta ja kahteen tuntiin ei voinut tehdä muuta kuin odottaa, että partneri herää. Salilla käyminen onnistui vain ja ainoastaan fysioterapeutin seurannan takia - ilman tätä personal trainer palvelua olisin tuskin oikeasti onnistunut treenaamaan säännöllisesti tässä elämäntilanteessa.

Tulokset kolmen kuukauden jälkeen olivat siis:

• Sama paino kuin ennen raskautta, eli voipaketteja riittää vielä ympäri kehoa leviteltynä, mutta ainakin raskauden aikana ja jälkeen kerätty paino on häipynyt
• Tärkein eli selkä on veitsenterällä-tilanteessa. Eli niin kauan kuin käyn kiltisti kolme kertaa viikossa salilla ja teen ainakin pari-kolme kotitreeniä, se pysyy hyvänä. Heti jos skippaan kaksi päivää, alkaa kipuilu
• Uskottelen itselleni, että hormonitilanne alkaa normalisoitua. Painoja on lisäilty varovaisesti, ja tuntuu että saan voimaa lisää ainakin hitusen nopeammin kuin aiemmin. Ehkäpä siis myös lihakset alkavat pikkuhiljaa palailla!
• Ensimmäisessä kehonkoostumusmittauksessa vaarallista eli sisäelinten ympärille kertynyttä rasvaa löytyi liikaa. Se on ruokavaliomuutosten ansiosta lähtenyt reippaaseen laskuun, ja traineri oli sitä mieltä, että seuraavan 3kk jälkeen ollaan normaaliarvoissa

Tässä tapauksessa onnekseni olen yksityisessä sairaskassassa, joka korvasi fysioterapian ja salin lääkärin lähetteellä. Julkisessa olisin ilmeisesti saanut lähetteen pelkkään lyhytterapiaan. Jatkoin salitreeniä vielä muutaman kuukauden sairaskassan laskuun, jonka jälkeen uskalsin siirtyä perussalille.
Ai miksi perussalille? Oletko koskaan treenannut salilla, jossa vapausasteita on tasan nolla? Laitteissa vietettävä aika, painot asetukset ja toistotahti on määritelty fyssarin toimesta ja laite säätää ne kirjautumisen jälkeen automaattisesti. Sitten ympyrään asetellut kuntolaitteet (circle) vaan vedetään kahdesti läpi järjestyksessä ja siinä se oli. Voin kertoa, että ei ole tullut montaa tylsempää asiaa vastaan tässä elämässä. Mutta auttoi, eli valitusoikeus on mennyttä.

Tässä siis kokemuksen jälkeiset vinkit raskaudenjälkeiseen liikuntaan:

1. Riko selkä. Ei vaan - Ilman ongelmiakin liikunnan jatko tuo lisää jaksamista. Uskomatonta mutta totta - jos vauvaväsymyksestä huolimatta jaksaa liikkua, väsymys vähenee. Unenlaatu paranee, tulee lisää virkeyttä ja pikkuhiljaa trimmautuvilla lihaksilla selviää arjesta paremmin.
2. Personal trainer, fysioterapeutti, lääkäri tms. pakottava piiskuri oli itselle täysin korvaamaton. Jos en olisi joutunut raportoimaan tuloksista, en varmaan vieläkään saisi vauvaa nostettua sängystä.
3. Vaunukävely/pyöräily/lantionpohjaharjoitteet ei ole tekosyy jättää rankempi lihaskuntoharjoittelu väliin, varsinkaan jos on selkäongelmia. Lihakset vaan pitää saada takaisin.
4. Kehonkoostumusmittaus oli tärkeä alkusysäys, ja seurantamittaus vielä tärkeämpi. Ei voi parantaa jos ei tiedä mitä ja miten paljon. Ja kun on tehnyt niska limassa töitä, pitää myös tietää mihin se on vaikuttanut.
5. Vaikka alun hidas eteneminen on äärimmäisen turhauttavaa, varsinkin jos on minkäänlaista liikuntataustaa, pitää vain hyväksyä että etanan tahdillakin pääsee pikkuhiljaa eteenpäin.

Lastentarha-avautuminen

Ilmassa on ei-niin-lievää turhautumista, pitkästä aikaa. Mutta jotta pysyy posin puolella, aloitetaan hyvästä.

Meidän tarha on kiva. Lastentarhan ohjaajat on mukavia, tarhailija luottaa niihin ja leikkii onnellisena kaikkien uusien kavereiden ja lelujen kanssa. Kasvatusfilosofia on käytännönläheinen ja lapsilähtöinen, lapset saa olla kivalla pihalla, peuhata omassa tarhahuoneessa ja erillisessä liikuntahuoneessa, niillä on hienot ruokailutilat, vessat ja taidehuone. Ryhmässä on kymmenen 1-3 vuotiasta ja paikalla jatkuvasti noin kolmisen hoitajaa. Ei siis valittamista. MUTTA.

Se PEREHDYTYS #¤5&£$€$€{€€#@ sentään.
Tarhassa on siis PerehdytysProsessi. Prosessi on suunniteltu läheisriippuvaisen mamman ja sen kultasöpöhöpöläisten ehdoilla, jotka eivät ole koskaan olleet 20 cm kauempana äidistä, joutuneet kestämään sitä että Äidin elämässä on jotain muuta ja erityisesti Äiti ei ole tottunut siihen, että lapsen elämässä voi olla jotain muuta tai varsinkaan Ketään Muuta. Ja kyllä, käytän tietoisesti pelkästään yhtä sukupuolta, koska näin se asia nyt täällä 50-luvulle jymähtäneessä maailmassa on.

Prosessi menee siis näin:

Ensimmäisenä päivänä lapsi on tarhassa siten, että vanhempi on samassa tilassa 30 min
Toisena päivänä (normaalisti) lapsi on tarhassa vanhemman kanssa samassa tilassa 60 min (me saimme erityisluvan lähteä pois paikalta 15 minuutiksi, koska J:lla meni niin hyvin).
Kolmantena päivänä lapsen kanssa ollaan samassa tilassa 30 min, ja sitten se jää yksin tarhatätien kanssa puoleksi tunniksi.
...

Ymmärsitte varmaan systeemin? Jos jokin osuus tarha"päivästä" menee huonosti (eli lapsi itkee, on rauhaton, väsynyt, lyö päänsä, kiukuttelee jne.), edellinen päivä toistetaan, eli silloin ei saa puolen tunnin lisäaikaa . Nyt siis noin kahden viikon jälkeen ollaan tilanteessa, että lapsi saa olla tarhassa vanhemman olematta paikalla 2,5 h. Nonnih. Kyllä kannattaa maksaa tarhamaksua kun on niin hyvä palvelu!

Ja kun Prosessi on olemassa, siitähän ei poiketa.

Ja jotta nyt ei kultaprinssilussukoiden vanhempia ärsyttäisi, niin todettakoon että ymmärrän täysin, että on varmasti olemassa lapsia (ja vanhempia) joille tämä systeemi on hyvä. Homma nyt vaan on se, että meidän kultapossuhupsukalle tämä on ihan peestä.

Ensinnäkin, kun meidän herra on kolmikuisesta lähtien ollut satunnaisen säännöllisesti muilla hoidossa, niin hän on jo oppinut, että vanhemmat yleensä tulevat takaisin ja muiden tyyppien kanssa on yleensä ihan kivaa. Tarhatätit jaksaa joka päivä ihmetellä, että kyllä sillä menee vaan ihan loistavasti. Nih. Mutta lisäpuolituntisiahan hyvällä suorittamisella ei osteta. Ja kyllä saatiin yksi puolen tunnin sakko, koska meidän pikkuprinssisöpsykkä ei halunnut pysyä paikallaan laulu/leikkipiirissä (surprise..).

Toisekseen, lyhyet päivät sekoittaa rytmin ihan täysin. Tarhasta on nyt ensimmäiset kaksi viikkoa lähdetty liian aikaisin pois päikkäreitä (ja myös tarhan rytmiä) ajatellen, mutta hankalapa sitä lasta on pyörän peräkärryssä estää nukahtamasta ja ei sinne tarhan viereiselle autotiellekään voi oikein jäädä leikkimään. Sitten päikkärit ja ruokarytmi menee sekaisin, josta tuloksena on illaksi kiukkuinen lapsi. Kiitos nyt kovasti, tarha. Ettehän te tätä elämää muutenkaan vaikeeksi tee.

Ja sitten, tyyppiä on aika haastava viihdyttää kotona pitkää päivää. Me siis istutaan iltapäivä joka tapauksessa jossain vauvakerhossa, hiekkalaatikolla, puistossa tai jopa tuntilastentarhassa jossa se saa leikkiä muiden lasten kanssa (ja äiti olla palaverissa..). Eli nyt maksan sitten samasta palvelusta kahdesti!

Myöskään vanhempainvapaasysteemi ei luonnollisesti tue minkäänlaista kuukausiin rytmittyvää normaalielämää ja meidän vanhempainvapaat loppuvat jo ennenkuin perehdytys on suoritettu! Pääsimme tarhaan tutustumaan ja kuulimme pitkästä perehdytyksestä samalla viikolla kun se alkoi, eli oli vähän myöhäistä järjestää kikkakolmosia. Lisäksi silloin indikoitiin, että voihan se olla että tästä selvitään nopeamminkin. No ei selvitä. Ainoa lohdutus on, että kuukautta pidempään tässä tuskin menee.

Terveisiä vaan täältä tarhan vanhempainnurkan työpisteeltä. Ei tässä tarvii istua kuin kuukausi.

Patikointia Lutzernissa ja yksivuotissynttärit

Tättärätää! Tämä jäbä on kasvanut sintistä 12 kiloiseksi jötkäleeksi, joka tykkää koirista (Tä! Tä!), kepeistä (tök-tök-tök) ja kivien syömisestä (ÄLÄ PISTÄ SUUHUN! EI! Wääääääää...)

Merkkipäivää vietettiin rennosti kaveriporukassa Lutzernissa juustoa syöden ja patikoiden. Suhde oli reissulla 6 aikuista - 1 vauva, joka suurinpiirtein riitti siihen, että yhdelläkään osapuolella ei (toivottavasti?) mennyt hermot.

Maisemathan nyt olivat käsittämättömän upeita, viini ja juusto (sekä seura) hyvää ja automatkakin menivät kohtuullisesti päiväunien aikaan. Kämppä oli airbnb:sta, ja näytti kuvissa hyvältä, mutta valitettavasti tupakansavu ei haise kuviin.. onneksi keli oli sen verran lämmin, että ikkunat sai pidettyä auki (Kesä, ihanaa!).

Toisena aamuna lähdimme ajelemaan Rigille mutkaista ja kapeaa pikkutietä ylös vuorta. Jossain vaiheessa rinnettä löytyi iso parkkipaikka, josta lähti patikkareittejä ja käveleskelimme Panorama-patikkareittiä puolisen tuntia eteenpäin kunnes törmäsimme ravintolaan. Aika oli kypsä makkaralle, sillä olimme ehkä parin kilometrin matkalla ohittaneet about seitsemän houkuttelevantuoksuista makkaranpaistopaikkaa, jossa ihmiset grillailivat kesäpäivän kunniaksi. 

Ostimme aiemmin tämmöisen high-tech rinkan, sillä vaunujen raahaaminen kivikossa ja vuorenrinnettä ei ole kovin optimaalista. 12kg jalkojaan heiluttelevaa painoa + rinkka tuntuu kyllä, mutta onhan se nyt huomattavasti ergonomisempi kantaa kuin rimpuileva lapsi sylissä (onnekkaita olkaatte kevyiden lasten vanhemmat..).

Makkaran jälkeen käveltiin vielä parisataa metriä eteenpäin näköalapaikalle, jonka jälkeen olikin hyvä palailla takaisin ja ajella etsimään seuraavaa ruokaa :D

Seuraavan päivän paluumatkalla pysähdyimme vielä Reinin putouksilla (Rheinfall) koska kukaan Suomen porukasta ei ollut siellä vielä ollut. Pääsiäisen kunniaksi paikalla oli kunnon läjä muita turisteja, mutta virran mukana pääsimme putousten äärelle. Jonkun aivopierun takia lähdimme tänne vaunujen kanssa, joita ei sitten saanut vietyä näköalatasanteen alimmalle tasolle. Sinne pääsi onneksi kävellen, josta ensimmäistä taaperopäivää viettävä päivänsankari kiipeili ensimmäiset ehkä 200 porrasta itse tyytyväisenä ylös. Tuli myös todistettua, että kyllä - herra pystyy kyllästymään portaisiin! Viimeiset 20 porrasta meni kantokyydillä :D

Reinin putoukset eivät kokoluokassa olleet ihan samalla tasolla Niagran ja Iguassun kanssa, mutta vettä pääsi kivasti lähelle ja hyvinhän se tämäkin vesimäärä kohisi. Ehdottoman suositeltava matkakohde siis vähemmässä turistiruuhkassa!

Sormiruokailijan maanantait

Sain tutulta vaatekasan mukana Baby Lead Weaning -kirjan, jonka esittelemästä ruokailukonseptista käytetään suomeksi nimeä sormiruokailu. Kijan nähdessäni tokaisin tietämättömyyttäni ennakkoluuloni ääneen: "Eikös tuo ole aika sottaista?". Anteeksi, ystävä!

Noh, vauvaa imettäessä luin kirjan kuitenkin ensimmäisinä kotiviikkoina ja suhtauduin aiheeseen jo tasolla: "Kuulostaa mielenkiintoiselta, ehkä tätä kokeillaan kuitenkin". Kunnes tyyppi saavutti kuuden kuukauden iän, ja aloin tarjoamaan sille kiinteitä. Kuuden viikon täysin epäonnistuneen puuronsyöntikokeilun* ja muutamien muiden kevyiden soseyritysten jälkeen totesin, että eihän tässä vanhemmilla ole mitään sanavaltaa. Vauvan "Minä Itse" geeni on aktivoitu jo syntymässä keltään kyselemättä,. Ellei herrä saa syödä itse, hän ei syö ollenkaan. Nyt täytyy kyllä olla kiitollinen, että tällainen konsepti on olemassa, sillä empäs muuten olisi tiennyt mitä tehdä!

Sormiruokailijan tomaattitaivas ravintolassa

Noh, homma on siis sujunut hyvin. Tyyppi lappaa tavaraa suuhun, korviin, nenään ja silmiin molemmin käsin ja välillä kai vahingossa nieleekin jotain. Itse ei tarvitse aktiivisesti tehdä muuta, kun katsoa että lautanen ei lennä lattialle, poimia syöttötuolin eri tasoille pudonneita paloja takaisin kiertoon ja tarjota väliin vettä. Homma toimii erittäin hyvin myös ravintolassa, yleensä vauvalle löytyy jotain suolatonta syötävää (vähintään kasviksia) ja itse saa syödä oman ruoan (enimmäkseen) lämpimänä. Loistokonsepti!

Mutta ne maanantait.

Jostain syystä maanantait on vaikeita ruokapäiviä. Ei sillä ettei lapsi söisi, eihän se tiedä mikä päivä on (kai?). Mutta kukaan ei ole käynyt kaupassa kuin perjantaina, kasvishylly on syöty tyhjäksi viikonloppuna koska markkinat ovat tiistaisin, ja viikonlopun reissujen tai touhun jälkeen kukaan ei (taaskaan) ole muistanut ajatella maanantain ruokalistaa. Niin ja mainitsinhan, että mitään valmisruokia sormiruokailevalle vauvalle ei ole olemassa? Maanantai on siis impropäivä.

Tänään selvisimme kohtuudella, kasvislaatikkoon oli vahingossa jäänyt pala kevyesti surullista parsakaalia ja löysin yhden pehmenneen perunan, puolikkaan sipulin ja lapselle jätettyä suolatonta jauhenlihaa. Jauhenlihakeitto, tuo suomalaisen perheenäidin halpa pelastaja maistui vauvalle hyvin lounaaksi. Lisäksi löysin pakasteen perukoilta purkillisen hernerokkaa, jota vaavi voi levitellä naamaansa ja hiuksiinsa ennen iltakylpyä mielin määrin. Sitten ei tarvitse säveltää enää kuin välipala ja iltapala.

Varhaisempien aikojen purokokeiluja

Jääkaappiin kertyneet puuronjämät (kyllä, yritin taas syöttää vauvalle puuroa muutamana aamuna - nyt jotain meni jo alas) ja kauramaidosta jääneet siivilöintijämät katselivat jääkaapin keskihyllyltä siihen malliin, että ellei niille kohta tekisi jotain, ne kävelisivät jääkaapista itse ulos. Ei siis muuta kuin leivontahommiin! Heitin puuron ja kaurajauheen sekaan raastetun omenan, vähän banaania, jauhoja ja jälkiajatuksena yhden munan sekä ruokasoodaa. Ei hajuakaan, mitä tästä seuraisi, mutta yrittänyttä ei laiteta. Heittelin pellille lusikalla nökäreitä samalla kun vauva viihdytti itseään rummuttamalla kattilankansia, ja laitoin pellin uhkarohkeasti uuniin.

Sormiruokailijan mauttomat kaurakakkuset

Tuloksena oli mauttomia mutta ei kovinkaan kovia kauranökäreitä, joita vauva jostain käsittämättömästä syystä veti onnellisena naamaansa heti pari kappaletta saamatta aikaan kovinkaan suurta sotkua. Tästäpä siis otamme reissukeksit mukaan ensi sunnuntaina alkavalle Suomen reissulle! **

Jälleen on siis yhdestä maanantaista selvitty. Huomenna hamstraamme markkinoilta kasviksia ja hedelmiä viikon tarpeiksi ja siirrymme improilemaan muiden keittiöihin.


Tässä koontana sormiruokailun plussat ja miinukset kolmen kuukauden kokemuksella:
+ Voi itse syödä samalla kun vauva syö ja keskittyä seurustelemaan
+ Vauva on mukana perheen ruokailuissa ja ravintolassa luontevasti ja ilman eri hässäköintiä
+ Vauva syö samaa ruokaa kuin muu porukka (tottakai ei maitoa, suolaa ja sokeria yms.)

- Pakko kokata koko ajan. Mutta tuleepahan syötyä terveellisesti, eikä vauva ole kyllästetty lisäaineilla ja sokerilla.
- Jos ei tykkää käsitellä limaisia nökösiä, siivoaminen voi tuntua ällöltä (partneri on edelleen tätä mieltä). Mutta jos limaisten nökösten käsittely on kynnyskysymys, ei myöskään kannata hommata lapsia.

*Vauva sai kyllä sormiruokaa ensimmäisestä kokeilupäivästä lähtien. Puuron kanssa testailin vain näin pitkään, koska syön sitä itse aamuisin joten olisi niiin kätevää jos vauvakin söisi samaa. Vaan kun ei syö.
** Tämän tarkempaa reseptiä ei ole olemassa eikä tule, sillä leipomiseni ja ruoanlaittoni on aina improa, joskus hyvin ja joskus keskinkertaisin tuloksin.

Se aika vuodesta - Osa 1

Kalenterivuosi on päättynyt, ja sehän tarkoittaa saksalaiselle epäjärjestelmälliselle tylsiä paperihommia VIHAAVALLE yrittäjälle armottoman lappunivaskan läpikäyntiä, excelöintiä ja tarkastamista verotusneuvojan prosessoitavaksi.

Nämä hommathan voisi tehdä kuukausittain siististi nippuun kuukauden päätyttyä. Tässä pysyinkin ensimmäisen vuoden, jonka jälkeen lipsahdin nykyiseen "kaikki kärsimys kerralla" tyyppiseen masentavaan monen päivän pituiseen puurtamisjaksoon, jota välttelen viimeiseen asti.

Nyt partneri ja vauva ovat kuitenkin reissussa, josta jäin pois osittain saadakseni verotuksen kerrankin ajoissa tehtyä. Viimeisen päivän iltapäivällä klo. 13 minulla on viimein mapit auki, tulostin terässä ja aloitan hommat.

Tulostan siis ensitöikseni kaikkien tilieni tiliotteet, puhelinlaskut, luottokorttien tapahtumat ja lähettämäni laskut. Tämä tarkoittaa Tilit = 3*12; Puhelinlaskut = 12 , Luottokortit = L 2*12 , Laskut about 2*12+2 ensi vaiheessa Σ 98 kertaa dokumentin latausta neljästä eri verkkopalvelusta sekä tietokoneen uumenista, avaamista ja tulostamista, rei'ittämistä ja lisäämistä mappiin. Seuraavaksi pitäisi excelöidä kaikki kulut ja tulot kuukausitasolla ja varmistaa, että kaikista kuluista on liitteenä lasku tai kuitti. Kello on 15 ja kirjoitan blogia. Partnerin saapumiseen on vielä 3h.

Vähän on nälkä, ajattelen keittää kahvit. Kohti keittiötä suunnistaessani huomaan, että olen ollut kolme päivää yksin kotona, ja sen on kämppä näköinenkin. Aamun esisiivouksesta huolimatta lattioilla ja pinnoilla lojuu edelleen sekalaista tavaraa, villakoirat eivät ole tajunneet painua koloihinsa ja pyykit odottavat edelleen lajittelua. Onneksi olen erinomainen pikasiivoaja, ja vartissa tavarat ovat ensi katsomalta suurinpiirtein siellä missä pitääkin (piilotin pyykit kaappiin lajittelematta). Ajattelen siirtää imuroinnin huomiseen sillä varjolla, että vauva rakastaa imuria (lasta voi käyttää tekosyynä kaikkeen). Kunnes muistan, että olen lähdössä huomenna työmatkalle (kyllä, keskellä äityslomaa) ja kaivan kiltisti imurin kaapista. Klo. 15:45 olen kahvin ja välipalan kanssa takaisin tietokoneen ääressä.

Aloitan kulujen excelöinnin ja kuittien tarkastuksen. Pääsen pinnallisella tasolla lokakuuhun asti, ei huono! Onneksi olin alkuvuodesta jopa arkistoinut kuitteja ja matkalaskuja kuukausittain niin ei tarvinnut ihan niin paljon kaivaa. Huhtikuusta eteenpäin meneekin sitten metsästämiseksi. Kello on 16:50 ja taas alkaa keskittyminen herpaantua. Keittiöön harhaillessani muistan, että lupasin laittaa ruokaa koko porukalle ja laitan kattilat tulille. Ruuan laiton lomassa ehdin muistaa, että vaihdoin tiliä kesän aikana - siis pitää tulostaa vielä ainakin 12 tiliotetta tililtä, jonka verkkopankin salasanat olen onnistunut hukkaamaan. Kaivan paperipinoja etsintäyrityksissäni samalla kun poltan pastoja pohjaan. Kannattaisi ehkä keskittyä yhteen asiaan kerrallaan..

Aina kun väsyn liikaa, alan unohdella erityisesti salasanoja, koodeja ja numeroita (noh, tottapuhuen kaikkea muutakin, mutta nämä on helpoin huomata). Tällä erää sain joulukuussa yrityksen verkkopankin lukittua niin hyvin, että salasanojen uusimisessa kesti melkein kuukausi. Onneksi olin äitiysvapaalla, mutta henk. koht. tilillä alkoi tehdä jo vähän tiukkaa. Nyt siis puuttuu enää yhteiseltä tililtä tiliotteet, jonne onneksi partnerilla on pääsy. Jos käy niin, etten löydä salasanoja lähiaikoina, ehkä saan hänet imurointipalkalla latailemaan tiliotteet.

Ehdin juuri sulkea koneet ja niputtaa paperit työpöydälle vauvan saavuttamattomiin, jotta ehdin ajoissa hakemaan porukan asemalta. Se aika vuodesta taitaa siis vielä jatkua pitkään..

Zero Waste - omat yritelmät

Yle uutisoi ammattijärjestäjän testistä elää zero waste elämää (https://yle.fi/uutiset/3-10602150). Jotenkin jutusta jäi vaikea ja negatiivinen olo, joten tässä omat kokemukset jätteen määrän vähentämisyrityksistä tähän asti - toivottavasti positiivisesti!

Oma jätteiden vähentely on nyt ollut käynnissä ehkä noin vuoden. En ole tehnyt tarkempaa analyysia vaa'an kanssa, mutta nykyään meidän normaalin kokoinen sekajäteastia viedään noin 8vk välein, jolloin se on ehkäpä puolillaan. Pakkausjätettä kertyy aiemman kerran viikossa pussillisen sijaan noin kolmasosa. Vauvan sormiruokailun ja lisääntyneen kasvisten käytön takia biojätettä tulee aiempaa enemmän, ehkäpä kerta viikkoon pieni astia lisää. Sivussa on parantunut talous, terveys ja arkeen on tullut lisää aikaa, eli kokemukset on kyllä aika erilaiset kuin Turun tätillä.

Mitä sitten on muuttunut?

Helpot ensikorvailut on tehty jo aikapäiviä sitten ja hyviksi koettu:

• Talouspaperin korvaaminen vanhoista keittiöpyyhkeistä, t-paidoista ja lakanoista ommelluilla kestopyyhkeillä. Käytämme näitä myös keittiöluutun korvaajina, sillä nämä saa oikeasti pesemällä puhtaaksi ja hajuttomaksi, toisin kuin ne kaupan ällöttävät aina haisevat muovirätit
• Kuukuppi on ollut käytössä jo varmaan 15 vuotta, kestositeet synnytyksen jälkivuotoon, vauvalla kestovaipat.
• Kasvikset ostetaan omiin kangaspusseihin. Jostain kertyneet vanhat muovipussit on jatkokäytössä leipäpusseina ja pakastuspusseina.

Mikään yllä mainituista ei ole tuottanut lisää vaivaa tai ajankäyttöä, muuta kuin kestojuttujen ompelu kertaalleen.

Perustarpeet: Kestotalouspaperit, siteet, etikka, mikseri, jugurttikippo ja vanhoista verhoista tehdyt ostospussukat.

Ruoka

Seuraava askel oli sitten ruokavalion muutos. Mietin pitkään, millä korvata peruruoakseni muodostuneet rahkan ja raejuuston sekä kahvimaidon, ja viimein löysin hyvät kikat!

Rahka ja raejuusto on korvaantunut kaurajugurtilla, johon sekoitan hamppuproteiinijauhetta. Jugurtin valmistuksesta erillinen juttu http://frankfurtti.blogspot.com/2019/01/jugurttia-huiviin.html
Kahvimaidossa olen siirtynyt itse tehtyyn kauramaitoon, joka ei kyllä mene liivatteeksi kuten Ilanan jutussa kävi. Resepti on seuraava: 2,5 dl kaurahiutaleita veteen yöksi lillumaan (2h riittää kiireiselle). Huuhtelu, mikseriin 4 dl vettä kanssa, muutama minuutti sekaisin ja veden lisäys kunnes yhteistilavuus on 1,8 l ja sekoitus. Siivilöidään tiheän siivilän läpi ja laitetaan jääkaappiin. Nopeaa on ja hyvältä maistuu - jos haluaa lisää makua niin laittaa joko kanelia tai vähän sokeria. Kauran siivilöintijämät käytän joko leivonnassa tai omassa puurossa.

Seuraavaksi korvailin suurimman osan lihansyönnistäni pavuilla ja linsseillä. Ostan pavut ja herneet kuivattuina, laitan yöksi likoamaan ja keitän seuraavana päivänä niin, että saan viikon annoksen tehtynä kerralla. Kalan ja kasvikset ostan markkinoilta omiin rasioihin ja pusseihin ja lihaa saimme tutulta metsästäjältä, jolta ostimme kokonaisen peuran. Margariinin, juuston ja kinkun leivänpäällisinä olen korvannut linssimössöllä, johon keitän linssejä, heitän sekaan öljyä, sipulia ja valkosipulia ja surrautan sekaisin.

Ruokavalion perusteet: Papuja, linssejä, soijarouhetta, hirssiä.

Kuulostaako isotöiseltä? Ei ainakaan ajankäytöllisesti! Kaupassakäynti on kutistunut kertaan viikossa ja sieltä raahattava kilomäärä kutistunut oleellisesti. Tiistaisin käyn markkinoilla hakemassa viikon kasvikset ja kalan omiin pusseihin ja rasioihin. Papujen tai linssien keittely tai supernopea kauramaidon valmistus ei mielestäni lisää keittiössä vietettyä aikaa, siinä se menee muun ruoanlaiton seassa. Ja rahansäästö verrattuna lihan ja valmisruokien ostoon on melkoinen.

Mitäs muuta?

Osa jätteistä kertyi kosmetiikasta, pesuaineista ja muista hygieniatuotteista. Näihin purivat seuraavat konstit:

• Teen nestesaippuan liottamalla kiinteää saippuaa veteen ja lisäämällä vähän kookosöljyä. Meillä on nyt 9 kk aikana kulunut kiinteää saippuaa ehkä 60g, kun normaalisti nestesaippuaa olisi kannettu kaupasta varmaan neljä pakettia. Laskennallisesti ostamani 3 palan kiinteä saippuapaketti riittää meille ehkäpä 2,5 v.
• Astianpesukone käy ruokasoodalla
• Pesuhuoneen siivoan etikalla ja ruokasoodalla
• Kookosöljy toimii meikinpoistoaineena ja ihovoiteena*. Kasvo- ja käsirasvoja olen myös tehnyt itse, kun sain ystävältä mehiläisvahaa, reseptejä tulee jahka löydän toimivimmat. Käytän myös edelleen loppuun vanhoja purkkeja.
• Deodorantti on kookosrasva-ruokasoodaseos ja toimii yhtä hyvin kuin rexona
• Kosmetiikassa ei ole tarvinnut etsiä vaihtoehtoja, meikkaan niin vähän että pärjään vanhoilla meikeillä maailman loppuun, tai sitten ne pilaantuvat.
• #NoPoo eli shampooton elämä. Hiukset on nyt pesty jo pidempään pelkällä vedellä. Katsotaan pysynkö tässä, mutta yhtään shampoo- tai hoitoainepurkkia ei ole tarvinnut ostaa aikoihin. Hyvä purkiton vaihtoehto on myös palasaippua ja hiusten huuhtelu esim. etikalla.

Kieltäydy - Kierrätä

Tämä puree erityisesti uusiin vaatteisiin ja muihin tarpeisiin.

Olen ommellut vanhoista pyyhkeistä ja muusta jämämateriaalista vauvalle ruokalappuja, makuupusseja, vaipanvaihtoalustan ja muuta tarpeellista. Omia ja parterin vaatteita on parsittu ja jatkokäytetty esim. serveteiksi. Jämälangoista olen kutonut pipoja ja villasukkia. Olemme lähtökohtaisesti pyytäneet, että vauvalle ostettaisiin leluja ja vaatteita vain tarpeeseen, ja tämä on toiminut yllättävän hyvin.

Ymmärrän, että ompelukoneettomalle tämä ei välttämättä lähestymistapana toimi, mutta kirpparit ja tori.fi on tavaraa täynnä - ainakin voi tsekata onko tavara saatavilla jo kertaalleen käytettynä.

Uutena vauva on saanut muutamia vaatekappaleita lähinnä lahjoina tai paniikkiostoksina (kun kaikki bodyt on yllättäen yön aikana käynyt liian pieneksi :D), kaikki muu kuten sängyt, vaunut, turvaistuimet jne. on hankittu käytettynä. Paniikkiostoksista luopuminen olisi seuraava tavoite..

Omia uusia vaatteita en vauvan nimiäisten jälkeen ole ostanut yhtään, ja taidan pysyä samalla linjalla hetkisen. Lisäksi on varmasti useampia pieniä muutoksia, joita en edes muista, koska niistä on tullut niin arkipäivää.

Summa summarum

Omien jätteiden kriittinen tarkastelu ja järkevä minimointi on säästänyt paitsi aikaa ja rahaa, myös hermoja ja toivottavasti ympäristöä. Nyt ei tarvitse miettiä, että minkähän herkun tai vimpeleen tai vaatteen seuraavaksi tarvisin, kun perusolettamus on ettei tarvitse kertakaikkiaan mitään! Ihana rauha ja ajansäästö, käytettävissä sitten vaikka kirjoihin, siihen kutomiseen tai ompeluun, tai vaikkapa sen tutkimiseen, miten kahvinporoissa kasvatetaan syötäviä sieniä... ;D

* Nyt niille "Kookosöljy on epäeettistä" -besserwissereille: jos käytän kookosrasvaa tätä vauhtia, saan purkin tyhjäksi ehkä kymmenen vuoden kuluessa. En edes uskalla ajatella miten monta Lorealia olisin ehtinyt ostaa tässä välissä. Katsotaan niitä vaihtoehtoja kun tuo purkki on tyhjä.

Koiruuksia ja muita arkipäivän aktiviteetteja

Tällainen konttaava ja kaiesta kiinnostunut pieni ihminen muistuttaa välillä aika läheisesti pientä koiraa.

Lempipuuhaa on esimerkiksi:

Sukkien Syöminen

Erityisen ihanaa on, jos pääsee avuksi lajittelemaan sukkia. Sitten voi kisailla, montako sukkaa ehtii syödä märäksi ennen kuin äiti ehtii laittaa ne kaappiin.

Pallon Perässä Konttaaminen

Huonekalujen syöminen

Yleinen Sotkun Aiheuttaminen 

(Löysi eväät repusta ennen kuin ehdittiin mennä ovesta ulos)

Harjoittelemme myös kisakuntoa ja häviämisen tunteita pävittäin seuraavissa lajeissa:

• Syöttötuolin pesu tai astianpesukoneen täyttö vs. vauvan paluu asunnon kauimmaisesta nurkasta keittiöön
• Pyykkien haku kuivaajasta vs. vauvan syöksyminen pesukoneen sisään
• Vastustuskyvyn parantaminen multaa ja huonekasveja syömällä vs. äiti huomaa mitä touhuan
• Ehditäänkö vaihtaa vaippa ennen kuin tutkittavan esineen hohto häviää

Jugurttia huiviin!

Rahkankorvikkeen etsintämission edetessä, tuli mieleen, että jugurttiakin voisi tehdä itse! No voi rahkaakin, mutta sitä pitäisi suodattaa, enkä tiedä mitä sellaisella määrällä heraa tekisin. Aloitetaan siis helpolla, eli jugurtin tekoon mars!

Aloittelin testailulla seuraavasti:
Maito olisi pitänyt lämmittää 80 C. Noh, eihän mulla ole vedenkestävää lämpömittaria joka riittäisi 80 C asti, eli mutulla mennään. Lämmitän maitoa (3,8% rasvaa) kunnes se höyryää reilusti, muttei kiehu.

Sitten maito jäähdytetään 45 C:een ja sekaan heitetään pari ruokalusikallista jugurttia juureksi. Vauvan kylpylämpömittari riittää onneksi 45 C, ja juurena käytän kaupan normaalirasvaista jugurttia (3,8%). Lasipurkit desinfioin maidon lämmittelyn aikana vauvan pullohöyryttimessä, ja seoksen ollessa valmis 

Näistä yrityksistä tuli ihan normaalia jugurtin makuista jugurttia

Seosta pitäisi pitää n. 45 C lämpötilassa about 8, jonka jälkeen jugurtti laitetaan yöksi jääkaappiin jähmettymään. Näitä maitopohjaisia seoksia lämmittelin eri tyyleillä patterin päällä, lämmitettävän huovan sisällä ja kahvinkeittimen päällä aina hyvin tuloksin. Todennäköisesti myös uunissa valot päällä yön yli olisi toiminut. 

Tällä välillä partneri kuitenkin oli kyllästynyt kahvinkeittimen päällä tai jossakin nurkassa ässehtiviin purkkeihin, ja ostanut minulle jugurttikoneen! Olin aluksi vähän vastaan, koska erillinen laite sotii aika pitkälle zero waste ideologiaa vastaan, mutta ostettu mikä ostettu. Kyseessä nyt on kuitenkin hyvin yksinkertainen lämpötilakontrolloitu vesiastia, jonka luultavasti jokainen itseään kunnioittava insinööri osaisi rakentaa itse.. Kuitenkin, kun siirryin kaurajugurttiin totesin, että onhan tää nyt aika kätevä peli! Nykyisin perusruuakseni valikoitunut ja myös vauvan arvostama kaurajugurtti onnistuu jugurttikoneella poikkeuksetta hyvin. Näin se menee:

Mitataan 3dl karkeita kauraleseitä yöksi turpoamaan - ajanpuutteessa myös pari tuntia riittää. Käytän karkeita leseitä kauramaitoon ja jugurttiin, koska se minusta vain maistuu tällöin paremmalta. Myös normaalia elovenaa voi toki käyttää.

Turvonneet hiutaleet huuhdellaan siivilän läpi ja surruutetaan noin 4dl vettä kanssa mikserissä hienoksi muutaman minuutin ajan. Lisätään vettä, kunnes seosta on 1,6 l ja sekoitetaan. Siivilöidään karkealla siivilällä.

Keitellään kunnes kauramaito vähän sakenee (yleensä n. 10 min). Jäähdytetään n. 45C (vähän kädenlämpöä lämpöisempi, en jaksa enää mittailla lämpömittarilla) ja lisätään 4 rkl edellisestä jugurtista (myös maitopohjaista jugurttia voi toki käyttää pohjana, tai maitohappobakteeritabletteja).

Heitetään jugurttikoneeseen ja annetaan ässehtiä 38-40C ja 8h. Hyydytetään jääkaapissa yön yli. Purkkejakaan en ole desinfioinut enää aikoihin ja hyvin pelaa!

Proteiinilisänä käytän aamupuurossa hamppuproteiinia, joka maistuu mukavan raikkaalle.

Uuden vuoden lupauksia

Hei ystävät,

Nyt kun on kasvihuonekatastrofi ja muovin ylipaljous ja ilmastovaalit ja kaikki, voitaisko tehdä yhdessä vähän positiivisempi uudenvuoden lupaus?

Mitäs jos sovittaisiin, että kaikilla meillä on oikeus ja vapaus tehdä pieniä ympäristötekoja, kenenkään meidän elämää tuomitsematta ja ennemmin positiivisesti kannustaen?

Mitä jos sen sijasta, että valittaa syrjäkylän Sepolle paljon syövästä katumaasturista, ihmettelisikin miten hienoa on että se jaksaa tuoda metallitölkit keräykseen kylälle kauppareissulla, eikä heitä niitä sekajätteeseen? Entä jos joku ostaa merkkituotteen X, ei valitettaisikaan miten kirpparilta saa halvemmalla ja yhtä hyvää, vaan sanottaisiin että kiva että ostat kestävää, se varmaan tuo iloa pitkäksi aikaa? Jos joku lopettaa muovipillien käytön, niin ei syyllistettäis lillukanvarsiin tarttumisista vaan todettais, että hyvä askel oikeaan suuntaan ja kannustettais seuraavaan muutokseen?

Uskoisin, että jollain tasolla jokainen on tietoinen aiheuttamastaan ympäristökuormasta. Ihan kuin jokainen ylipainoinen on tietoinen omasta ylipainostaan. Kuitenkaan sillä, että mulle huomauttaa vatsamakkaroista ja antaa pari tyhjää vinkkiä laihtumiseen, ei ole mitään vaikutusta. Siitä sen sijaan, että syventyy myötätuntoisesti mun elämään ja käy ymmärtävällä tavalla läpi keinot, joilla voisin elää terveempää elämää voi olla mullistavia vaikutuksia. Miksi samalla tavalla ei voitaisi suhtautua ympäristötekoihin? Ei kukaan sano ylipainoiselle, joka kävi lenkillä, että "ei siitä mitään hyötyä kuitenkaan oo kun amerikkalaiset on niin läskejä". Tai "Se sun viime sunnuntain viineri kyllä tuhosi ton lenkin vaikutukset ennen kuin ehdit edes lähteä." (Vertaa katumaasturi tai Intian jätekuorma -keskustelut.)

Kyllä minäkin tiedän varsin konkreettisesti, että ei lyhyet suihkut paljoa säästä, kun vesi ja talo lämpiää öljykattilalla. En minä tiedä miten laskea huonelämpötilaa reilusti ilman, että lattialla touhuava vauva paleltuu. Paljonko autottomuus kompensoi sitä, että lentää monta kertaa vuodessa katsomaan sukulaisia ja ystäviä?

Mutta eivät nämä haasteet oikeuta elämään kuin sika pellossa. Voin silti vähentää ilmasto- ja ympäristökuormaani niillä keinoilla, jotka on mulle mahdollisia. Ei laihtuminenkaan tapahdu yhdessä yössä kun siirtyy pekonin syömisestä salaattiin. Ei minusta ole myöskään oikeutettua olettaa, että uudet ympäristöystävällisemmät elämäntavat oppisi kertarysäyksellä. Silti voi olla onnellinen pienistä onnistumisista, omistaan ja muiden!

Vauvakurssi ja tuliaiset

Tiistaina otan vapaapäivän partnerin suunnatessa keskellä vanhempainvapaata työmatkalle, ja saan viedä vauvan hänen ensimmäiseen harrastukseensa! Olisin halunnut laittaa lapsen musiikkileikkikouluun, sillä laulaminen ja taputtelu on mieluista aktiviteettia. Mutta höh, kylän ainoaan musiikkileikkikouluun pääsee vasta 14kk iässä! Seuraavaksi paras vaihtoehto oli mukavan raskausjoogaopettajan vauvakurssi, jonka piti kuvauksen mukaan tukea vauvan liikunnallista kehitystä. Sinne siis!

"Vauvan liikunnallista kehitystä tukevan kurssin" alussa lauleskeltiin ja hypisteltiin vauvaa noin puolisen tuntia, ja sen jälkeen vaihdettiin kaksi tuntia kuulumisia. Ajattelin ensimmäisellä kerralla, että kyse oli vain alkututustumisesta, mutta partnerin käydessä seuraavalla kurssikerralla sama meno jatkui. Mammojen maksullinen kahvittelukerho siis. Ja ei sillä, että meidän vauvan liikunnallista kehitystä pitäisi jotenkin tukea, ennemminkin hillitä jos vanhemmilta kysytään. Muut samanikäiset ja vanhemmat vauvat köllöttelivät tyytyväisenä paikallaan, kun meidän 6kk ja risat konttailee ympäriinsä.

Noh, ensimmäiseltä pidemmältä altistukselta muille vauvoille ei tietysti selvitty taudeitta, vaan ensimmäisen kurssikerran jälkeen alkoi mahdoton nuha. Pakko oli hakea apteekista nenäimuri, alias nenäkidutuslaite jolla vauvan itkuvolyymin sai ihan uusiin sfääreihin. Vaan ei auttanut, jos ei pysty maitoa juomaan kun nenä on niin tukossa, niin pakko on imeä räät pois.

Nukkuminen meni myös niin äänekkääksi, että partneri ei saanut vauvan kuorsaukselta enää ollenkaan nukuttua. Olemme pitäneet sitä samassa huoneessa siihen asti, että se osaisi kääntyä mahaltaan selälleen. Ongelmana taitaa vaan olla, että se ei halua. Konttaus ja kiipeily kyllä onnistuu, mutta selällään makoilu nyt vaan on tylsintä maailmassa, eli ei sitä kai tarvi opetella. Totesimme siis, että vauva hallitsee liikkeensä riittävän hyvin ollakseen tukehtumatta patjaan, ja siirsimme sen omaan huoneeseen (noh, se on ollut jämäkkä ja pitänyt päätä ylhäällä syntymästä asti - 6kk meni ennen kuin uskoin :D). Ja hyvin meni, ei ole enää paluuta äidin viereen.

Vauvamatka massaturismin tyyssijaan

Partnerin paras ystävä viettää myös vanhempainvapaata, ja kaverit olivat sopineet lähtevänsä yhdessä reissuun. Sanoin, että voin lähteä mukaan kahdella ehdolla: jos kohteessa on netti, että voin tehdä töitä ja minun ei tarvitse osallistua matkajärjestelyihin oman ajan jäädessä muutenkin noin 15 minuuttiin viikkotasolla.

Perjantaina siis noustiin vauvan yösyönnin jälkeen neljältä ylös ja hypättiin taksiin kohti kenttää. Taksikuskin kanssa juteltiin aikaisesta lähdöstä ja että tulikohan kaikki mukaan. Taksikuski meinasi, että no eihän sitä muuta tarvi kuin passit, ja niin sitä molemmat nyökyteltiin että niin, on se hyvä että passit on mukana. Kunnes lähtöselvitystiskillä heräsi ahaa-elämys.. Vauvan passi! Ja ei muuta kuin soittamaan taksi takaisin ja uusi reissu kotiin.. Onneksi asumme 10 min päässä lentokentältä ja taksikuski suoritti koko reissun 15 minuutissa, eli hyvin ehdittiin. Pienen alkukankeuden jälkeen sitten pakkauduttiin saksalaisten eläkeläisten kanssa Germanian pikkukoneeseen ja suunnattiin kohti Palma de Mallorcaa. Lento meni erittäin hyvin, J ei itkenyt oikeastaan ollenkaan ja nukkui hyvät tirsat. Kone oli myös puolityhjä, joten J sai myös oman istuimen kömpimistarkoituksiin.

Friedrichshafenista pääsee suoralla lennolla Mallorcalle, ja turistikauden ollessa ohi hinnat olivat aika kohtuulliset. Lento meni superhyvin, vauva nukkui suurimman osan matkasta ja jokelteli hereilläoloajan tyytyväisenä. Tällä kertaa vuokrattiin suosiolla auto, sillä majoitus sijaitsi saaren toisella puolella vähän kauempana pahimmista turistirysistä (vaikka koko saari onkin yksi turistirysä). Saimme upgraden, ja kaarsimme parkkitalosta ulos uudenuutukaisella Audi A7:lla. Nyt viimeistään alkoi omaatuntuoa kolkutta, kun lenneltiin ihan turhia hiilidioksidipäästöjä ja ajeltiin vielä isolla autolla ympäri saarta!

Upgraden vastaanotto alkoi vähän kaduttaa kun päädyimme kivimuurilla reunustetuille pikkukujille etsiessämme maisemareittiä saaren toiselle puolelle. Toisen auton vastaantullessa peili otti kivimuurista vähän osumaa ja enää ei yleensä välttelemämme lisävakuutuksen ottaminen harmittanut.
Pysähdyimme matkalla muutaman kerran katselemaan maisemia, ja löysimme majapaikkaan iltapäivällä. Matka meni superhyvin J:n normaalisti kammoamasta autoistuimesta huolimatta. Kaveri oli niin väsynyt, että ei jaksanut protestoida parin muutaman minuutin huutokierrosta enempää.

Partneri oli varannut majoituksen saaren pohjoisosasta Port d'Alcudiasta, jonne suuntasimme maisemareittiä saaren sisäosien ja länsirannikon kautta. Pysähdyimme Sóllerissa sateiselle aamupalalle, ja jatkoimme pikkuteitä myöten eteenpäin. Auton navilla oli luonnollisesti 

Perillä tuli luonnollisesti kaatamalla vettä ja oli helkatin kylmä. Tätä emme suunnittelussa olleet ottaneet huomioon, sillä sääennuste lupasi pieniä sadekuuroja ja pariakymmentä astetta. Tien tulviessa ja kaikki vaatteet päällä kylmässä asunnossa palellessa kävi kyllä mielessä, että olikohan tämä nyt ihan paras idea.. Mutta lopulta löysimme lämmityksen, ja seuraava aamu valkeni jo selkeämpänä. Kävimme silti ostamassa lapselle kunnon talvipipon ensimmäisenä päivänä :D

Viikonloppuna suuntasimme turisteilemaan, ja päädyimme maisemien ihailun jälkeen Incaan, jossa oli sopivasti menossa katumarkkinat.

Syökäistiin vähän Paellaa ja ihmeteltiin ihmispaljoutta, ja illaksi suunnattiin takaisin kämpille. Koska kämpän lattia oli lämmityksen löytymisestä huolimatta edelleen erittäin kylmä, rakensimme herralle häkin sohvaan. Muuten tämä toimi vallan loistavasti, mutta tietysti viikon aikana tyyppi oppi konttaamaan ja nousemaan tukea vasten seisomaan. Ja samalla, että jos patjan päältä istumasta tai seisomasta kopsahtaa alas, ei oikeastaan käy ikinä mitään. Tämä sitten kostautui kotiin tultua parin päivän ajan, kun tyyppi kopsahteli vähemmän pehmeälle matolle ja joutui opettelemaan ottamaan käsillä vastaan..

Noh, loman muut aktiviteetit koostuivat minulla töiden teosta parina ensimmäisenä arkipäivänä. Onneksi partnerin ystävä saapui vauvansa kanssa, niin muilla oli päiviksi tekemistä. Kun pääsin takaisin lomamoodiin, otimme auton alle ja suuntasimme katselemaan saaren tippukiviluolia. En sinänsä ole luolamatkailun ystävä, mutta Caves del Drac oli kyllä vaikuttava kokemus! Lisäksi viereisestä kaupungista löytyi hyvää sapuskaa, ja ajomatka sujui kohtuullisesti jopa kahden vauvan kanssa.

Vaikka koko saari ja tämänkin luolaston infra oli massaturismia varten rakennettu, oli se silti jotenkin maulla tehtyä ja hommasta jäi hyvä mieli. Turistien yleinen vähäisyys toki auttoi!

Tyhjää turistirantaa silmänkantamattomiin.. Aah!

Lomatunnelmissa

Kaikenkaikkiaan siis positiivinen kokemus! Erityisesti saaren sisäosien pikkukaupungit vaikuttivat ja näyttivät vähemmän turisteille rakennetuilta. Kaunista rannikkoa ja luonnonpuistoja löytyi myös riittävä määrä, ja autolla ajo oman vauvan kanssa ei tarkoita enää onneksi kolmen tunnin huutosessiota. Rentoutuneena ja onnellisena siis takaisin talveen!

Todellisuusjärkytys eli töitä ja vauvanhoitoa

Täyttä työpäivää on takana nyt muutama viikko, ja todellisuusjärkytys iski kyllä aika kovaa! Ajan puute on kyllä aivan uudessa luokassa.

Kun partneri hoitaa vauvaa päivät, otan minä päävastuun illaksi. Lisäksi pikkukaveri on alkanut herätä aamulla heti kuuden jälkeen (ja joskus ennen), eli hoidan myös aamun pari ensimmäistä tuntia, jotta yöheräilyt hoitanut partneri saa nukkua. Aamutunnit ovat oikeastaan aika mukavia - syödään aamupalaa, leikitään, siivotaan pari Tosi Isoa Aamukakkaa, ja tehdään äidin aamujumppa vauvapainolla.

Selkä päätti raskausajan hyvän jakson jälkeen alkaa taas oireilemaan, ja olen nyt käynyt tehofysioterapiassa toista kuukautta. Tämä syö yhdistettynä pakolliseen päivittäiseen muuhun liikuntaan KAIKEN järjestettävissä olevan oman ajan. Illalla vauva taas tarvitsee paljon viihdykettä, joten omat hommat saa kyllä unohtaa siihen asti, että herra nukkuu. Nukahtaminen tapahtuu nykyään kahdeksan ja yhdeksän välillä. Normaali-ihmiselle tämä tarkoittaisi tietysti paria tuntia omaa aikaa ennen nukkumaan menoa, mutta minun unentarpeella menen käytännössä heti pienen siivouskierroksen jälkeen itsekin nukkumaan, jotta jaksan raahautua taas kuudelta ylös. Lisäksi illasta olen jo niin väsynyt, että minkään aivotoimintaa vaativat tehtävän tekeminen on täysin mahdotonta. Siispä kaikki jää. Laskujen maksaminen, harrastukset, sairaskassakuittien lähettely, firman kirjanpito kaikesta muusta kuten kavereille tai sukulaisille soittelusta tai syntymäpäivien muistamisesta puhumattakaan. Nyt kun työtkin pitää oikeasti tehdä kahdeksassa tunnissa, on jatkuvasti vähän huono omatunto, että jotain työhommistakin jäi taas huonolle tolalle ja saatan sitten parsia niitä jos aikaa liikenee minuutti tai pari.

Töissä oleminen sinänsä on kivaa, ja toisaalta on kiva tehdä töitä kotona kun pystyy näkemään vauvaa päivälläkin ja syömään partnerin kanssa yhdessä lounaan. Käydään myös takapihan tiistaimarkkinoilla ostamassa kasviksia ja syömässä intialaista ruokakojusta, ja tehdään välillä muutakin pientä kivaa päivisin, vaikka tämä sitten venyttääkin työpäivää. Toisaalta huomaan myös, että ei tätä pidemmän päälle ehkä näin haluaisi järjestää. On aika vaikea keskittyä asiakaspuheluun kun vauva huutaa toisella puolen kämppää - ei sillä, että asiakas häiriintyisi, mutta oma pulssi on samantien katossa.

Vielä hetki, ja joululta takaisin lomailemaan!

Rokotukset, kierros 2

Loman jälkeen seuraa lapsen ikäkausitarkastus, jossa katsotaan tarkastusvihkon (U-vihko) mukaan lapsen kehittymistä ja perheen pärjäämistä. Oma lääkäri on poissa, ja tuuraajaa ei kyllä tippaakaan kiinnosta kysellä, miten lapsen kanssa menee. Ei sillä, ettäkö meillä ongelmia olisi mutta koko psyykkisen terveyden ohittaminen vähän ihmetyttää. Hän muistuttelee kätkytkuoleman vaaroista, ja kun kysyn että pitäisikö lapsi köyttää paikalleen kun hän kääntyy itse mahalleen, hän toteaa että "niin no onhan se vähän vaikeaa". Se siitä keskustelusta, siis. U4-tarkastuksen yhteydessä lapseen heitetään vahvisteet sekä viitosrokotteesta, että rotaviruksesta. Rotavirus on nyt jo viisi päivää myöhässä päällekkäisten lomien takia, mutta päätämme silti laittaa rokotteen huiviin. Toisaalta en huomaa kysyä, onko suurin osa suojasta saavutettu jo ensimmäisen annoksen jälkeen, mutta tehty mikä tehty. Kasvu on jatkunut hyvin (ei yllättävää) ja painoa on jo melkein 8 kg, ja pituutta 64 cm. Melkoinen mötkäle siis, ihmekkään että meinaa vähän kantelu jo väsyttää.

Ensimmäisen rokotekierroksen jälkeen vauva nukkui pari päivää putkeen, mutta nyt seuraa vain pientä energiatason laskua ja sylitarvetta. Lahjaksi saatu "Mitä Puppe näkee" ja kankainen muumikirja luetaan parin päivän aikana varmaan 20 kertaa ja uuden muumikirjan kanssakin päästään yli 60 sivua. Muuten kaveri on aika iloinen, mutta unirytmi menee kyllä täysin sekaisin. Rokotteen jälkeisenä päivänä tyyppi on hereillä ja pirteänä vielä puolenyön aikaan, ja herää yöllä varmaan viisi kertaa. Seuraavana yönä nukkumaan päästään klo. 11 ja heräilyjä taitaa olla neljä. Huhhuh, onneksi normaalisti ei ole tällaista! En itse tahdo päästä heräilyjen jälkeen nukkumaan, joten päivällä käyskentelen ympäri kämppää zombiena ja koitan saada kiireisimmät työt tehtyä vauvan päivätirsojen aikaan. Periaatteessa olen tämän viikon vielä vapaalla, mutta maanantain arjen aloitusta on parempi vähän valmistella.

Suomen reissulla löydetyn TV:n viihdysarvon takia kokeilemme katsella muumeja youtubesta. Keskittyminen riittää kerrallaan noin 4-6 minuuttia, joten saamme melko monessa osassa katsottua pari jaksoa läpi. Tosin äiti taitaa olla vielä paremmin viihdytetty kuin lapsi.

TOP 7 - Vanhempainvapaan odotukset vs. todellisuus

Hups, kolme kuukautta hurahti ihan huomaamatta! Tämä teksti on heinäkuun lopusta mutta julkaisu vähän myöhästyi. Siinäpäs se ensimmäinen pätkä vanhempainvapaata sitten olikin!

Tämä on siis hyvä hetki koota äitiysvapaan ennakko-odotukset (EO) vs. todellisuus (T) -listaus:

EO1: Olen sekaisin väsymyksestä

T: Ei ollenkaan niin paha kuin kuvittelin. Vauva nukkui alusta asti hyvin ja kun heräsi syömään, nukahti uudestaan. Jos vauva valvoi öisin, se johtui mahakivuista eikä siitä, että sen rytmi olisi sekaisin. Lisäksi partneri auttoi niin, että sain välillä illalla tirsoja ja viikonloppuisin nollattua univajetta. Nyt se nukkuu jo 8h yössä!

EO2: Olen varmaan ihan sairaan tylsistynyt

T: Tylsiä päiviä on ollut ehkä kolme. Muuten meillä on yllättävän kivaa kotona, ja ei ole mikään ongelma touhuta vaikka kolme tuntia pelkästään vauvan kanssa. Vauva on hetkessä elämisen paras konsultti!

EO3: Luen kaikki bisnes-kirjat, joita en ole työn pyörteessä ehtinyt lukemaan

T: Ei puhettakaan, että aivokapasiteetti riittäisi paksuun asiakirjallisuuteen. Huutava vauva käsivarrella on myös paha kuunnella audiokirjoja. Ainut mikä toimi oli kevytkevyt fiktio: niin kevyttä, että kirjaa pystyy lukemaan pari sivua kerrallaan, sekä niin kevyttä, että toisessa kädessä voi kantaa vauvaa ja toisessa kirjaa. Parhaillaan meni kolmen kirjan viikkovauhtia, mutta se oli ennen kuin vauva painoi 7kg ja kasvoi yli käsivarren mitan.

EO4: Kehitän itseäni opiskelemalla uusia taitoja verkkokursseilla

T: Kehitän itseäni tekemällä hiljaisia, seisomakorkeudella sijaitsevia askareita, jotka eivät vaadi aivoja (vauva oli mahakipujen takia aika pitkään kannettava tapaus). Näiden löytämiseen meni hetki, mutta lopulta huomasin, että keittiön työtaso sekä silityslauta ovat oikealla korkeudella. Nyt on syntynyt siis erityyppisiä smoothieita, kauramaitoa, saippuaa sekä läjä erinäköisiä muita ompeluksia ja askarteluja. Askareet pitää vain kasata niin, että meluisat tai muita työskentelykorkeuksia vaativat osat voi tehdä sillä aikaa kun vauva nukkuu omassa sängyssä tai viihtyy leikkikaaressa.

EO5: Vauvat viihtyvät vaunuissa

T: Normaalit vauva viihtyvät vaunuissa. Meidän versio VIHAA vaunuissa makaamista. Sekä liian pitkää autoistuimessa istumista. Hän haluaa tilaa liikkua! Ei siis asiaa vaunulenkille uniaikojen ulkopuolella, ellei vauvaa halua kantaa suurinta osaa matkasta.

EO6: Pienen vauvan vanhemmat eivät käy missään

T: Tätä ennakko-oletusta vastaan olemme taistelleet tietoisesti. Olemme käyneet ravintoloissa, pubeissa, kaupunkifestareilla, kahvilla, rannalla ja ties missä. Homma toimii hyvin niin kauan kuin vauvaa on valmis kantamaan välillä.

Kaupunkifestareiden vetonaula nauttii ollessaan kuulematta musiikkia

EO7: Vauvan päiväunien aikaanhan ehtii vaikka tekemään töitä!

T: Heh, kokeneemmat nauravat varmaan jo ääneen. Noh, olisin ehkä onnistunut pusertamaan muutaman tunnin, ellei Saksan verottaja olisi päättänyt, että kahden kuukauden ikäisen vauvan äidille on loistava idea tehdä verotarkastus! Siinä meni sitten kuukauden päivätirsa-ajat verotusta valmistellessa. Mutta ompahan tehty, perkules. Ja sitten vielä vanhempainraha-anomusten ja muiden byrokratian rattaiden vaatimien papereiden täyttö vei lopun ajan. Voi, kun Suomessa on helppoa.

EO8: Sittenhän mulla on aikaa!

T: Aikaa on, mutta myös aikaa vieviä askareita. Imetyksen ottamaa aikaa on hankala hahmottaa etukäteen, mutta se vie yllättävän suuren osan päivästä! Meillä siihen lisäksi tuli vielä pumppaushässäkkä, pullohuolto ja maitopulverilogistiikka, joka vie vielä tuplasti enemmän. Muuten aliarvioin myös pyykkishown, yleisen järjestelytarpeen, sekä vauvankanniskeluajan joka meillä oli varmaan mahakipujen vuoksi normaalia korkeampi kahden ja puolen kuukauden ikään asti. Nyt tosin pumppaushässäkän sekä mahakipujen loputtua aikaa itse asiassa onkin enemmän. Ehkä olisi pitänyt aloittaa äitiysloma vasta kolmen kuukauden kohdalla?

Shokkipaluu töihin

Suomen reissun jälkeen olimme kotona myöhään lauantai-yönä, sunnuntai meni nukkuessa, ja maanantaina otin suunnan kohti Bostonia ja jätin vauvan isin hoiteisiin viikoksi. Lentokoneessa tunsin pientä huonoäitiyttä, joka meni kyllä ohi heti kun kone laskeutui ja viikon turbo-ohjelma pääsi käyntiin. Ensimmäisenä yönä tosin heräsin neljä kertaa kaivamaan vauvaa sängystä, kun luulin että olin hukannut sen petivaatteiden sekaan. Jossain välissä aina sitten kuitenkin muistin, että vauva onkin rapakon takana turvallisesti omassa sängyssä ja pääsin jatkamaan unia.

Tyytyväinen Amerikanmatkaaja

Viikolla soiteltiin videopuheluita lounastauolla, ja nautin kun sain aivoille muutakin hommaa kuin seuraava vaipanvaihto. Heräilymäärä jo loppuviikkoa kohden, mutta kyllä viimeisenäkin yönä piti viellä herätä pari kertaa. Seuraava viikko kului sitten kotihommissa, kun partneri oli kotona Bostonin viikon, ja sitten aloitettiin molemmat puolikkaan päivän teko.

Vanhempainvapaasysteemi on Saksassa kyllä erittäin joustava, vaikka moni ei sitä hyödynnäkään molempien vanhempien hyväksi. Vapaan saa jaettua missä prosenttisuhteessa tahansa vanhempien välillä ja työnantajalla ei ole tähän oikeastaan mitään sanomista. Tosin jo ensimmäisen puolikkaan työpäivän jälkeen mietimme molemmat, että olikohan tämä puolittaminen nyt sittenkään niin hyvä idea.. Puoli päivää riittää juuri ja juuri to do -listan täyttämiseen ja kahden asian tekemiseen tai yhteen palaveriin, ja lapsen kanssa ollessa kuitenkin vähän huolehtii että mitenhän sitä ehtii kaikki töissä hoitaa. Onneksi tätä hommaa ei jatku kuin reilu pari viikkoa, jonka jälkeen pääsen takaisin hommiin täydellä päivällä.

Senior- ja junior konsultit hommissa

Suuri Suomen Kierros, eli matkustelua vauvan kanssa

Ennen töihin paluuta edessä on vielä pikkukaverin esittelykierros Suomen sukulaisille ja ystäville, sekä ystäväpariskunnan häät. Ennen lauantain lähtöä J:lla on kuumetta. Soitan jo lääkärille, joka sanoo että tulkaa käymään perjantaina, ellei kuume ole poissa. No, perjantaina kuume on poissa, mutta olen silti vähän huolissani lennosta jos korvissa olisi ollut tulehdusta. Mutta riskillä mennään, ja lauantaiaamuna kävelemme viideltä aamulla lähtötarkastuksen läpi nukkuvan vauvan kanssa.

Lyhyen ensimmäisen lennon aikana ainakaan korvat eivät onneksi näytä oireilevan, eikä kanssamatkustajia ilahduttavaa huutoakaan kestä kuin alkuhämmennyksen ajan. Frankfurtissa vaihdetaan konetta, ja pitkä lento vähän jännittää. Ennen liikkeellelähtöä J itkee vähän, lähinnä koska ei halua istua paikallaan. Kun kone lähtee liikkeelle ja saa pullon suuhun, kaikki on hyvin ja pian jo nukuttaa. Lennosta ei siis jäänyt traumoja lapselle, itselle, eikä luultavasti myöskään kanssamatkustajille. Tosin FRA-HEL lennolla vauvoja taisi olla neljä, joten joku niistä kyllä taisi itkeä koko ajan.

Suomessa ohjelma noudattaa totuttua max 2 yötä per paikka -aikataulua. Hengaamme aluksi Helsingissä, ja J suostuu yllättävän hyvin istumaan päivän vaunuissa. Seuraavaksi siirrymme Suomen Rivieralle, eli Kalajoelle mökkeilemään, jossa J taas vähän kuumeilee, mutta seuraavana päivänä vointi ja habitus on taas hyvä. Kalajoelta löytyy myös Maailman Suurin Ihme, eli TV! J katselee suunnistusta (vihreä metsä ja punainen paita) tyytyväisenä kun aikuiset syövät. Pääsemme myös partnerin kanssa kahdestaan läskipyöräilemään, kun kummit huolehtivat pienestä.

Tauko arjesta metsässä

Seuraavaksi rantaudumme Ouluun, jossa sitten olen itse sairaana. Kaverikierros tyssää siis nukkumiseen, mutta pääsen lauantaihin mennessä suurinpiirtein tolpilleni ja lähdemme kaveripariskunnan häihin. Tämä on ensimmäinen ilta kahdestaan ilman lasta, ja nautimme täysin rinnoin mummin viihdyttäessä pientä. Aamulla kuulemme, että ikävä oli ollut, mutta oli J lopulta rauhoittunut nukkumaan.

Muutaman päivän Oulu ja seutukunnat -kierroksen jälkeen on taas aika siirtyä eteläiseen Keski-Suomeen. Autossa istuminen autoistuinta vihaavan J:n kanssa on mahdottomuus, eli hyppäämme junaan, josta olen varannut perhehytistä paikan. Saan J:n juuri Ylivieskan kohdalla nukkumaan, kun hyttiin hyppää toinen perhe leikki-ikäisen lapsen kanssa ja J tietysti herää. Damn. Siinä se nukkuminen sille reissulle sitten olikin, ja Jämsässä junasta noustessamme väsymys on jo melkoinen. Seuraavalle yölle unta riittääkin sitten kokonaista 9h katkeamatta! Koko reissun ajan tyyppi on kyllä vetänyt noin 8h yöunia heräämättä. Joko kuuluu kehitysvaiheeseen, tai sitten jatkuva viriketulva vain väsyttää. Mietin jo, että miten ihmeessä kaveria saa enää kotona viihdytettyä, kun ei ole muuta leikkikaveria kuin tylsä äiti, jonka pitää myös pestä pyykit, tehdä ruokaa sekä noin sata muuta asiaa.

Junavauva

Siirrymme päivää aiemmin keskisestä Etelä-Suomesta kohti Helsinkiä, sillä epäilen että juna + lentokone on matkustuspäivänä vähän liikaa. Kaveri on aika puhki jo Jyväskylä- Helsinki välin jälkeen, ja illalla pitää vähän itkeskellä.

Kotimatka onkin sitten aikamoinen koitos. Olin tyhmyyksissäni varannut iltalennot, ja kaveri huutaa Helsingistä lähtevässä koneessa suoraa huutoa ja saa kapteenilta osanotot :D Kun kone lähtee liikkeelle ja tyypille saa pullon suuhun, uni onneksi maistuu ja loppumatka menee hyvin. Frankfurtissa meinaa iskeä paniikki. Opasteet ovat aika hämmentävät, ja lopulta selviää että portti on noin 20min kävelymatkan päässä. Pääsemme juosten perille vain huomatakseni, että portin kone on lähdössä Puolaan. Pienen lisäpaniikin jälkeen hoksaan, että kellon tosiaan Suomen ajassa, ja oman lennon lähtöön on vielä tunti! Huhhuh, matkustus väsyneenä ei ole hyväksi äidille eikä vauvalle. Lopulta rantaudumme kotiin yöllä ja pääsemme molemmat tankkaamaan vähän unta oikeassa sängyssä.