perjantai 15. tammikuuta 2016

Mamuna pakolaisten keskellä

Järjestämme Darmstadtin nuorkauppakamarissa kurssia pakolaisille Saksan kulttuurista, ja olen saanut olla työpajoissa mukana. Mamunäkökulmasta on mielenkiintoista tarkkailla, miten täysin erityyppisestä kulttuurista tulevat kokevat saksalaisen kulttuurin, ja mitkä ovat heille vaikeimpia tai hienoimpia asioita.

Pakolaiset, paikalliset ja suomalainen mamu miettimässä, 
miten tarjotaan mummulle istumapaikkaa bussissa.
Kuva: Chrissie M.

Kurssille valittiin englanninkieltä osaavia, mutta osallistujia on laidasta laitaan - huippukirurgi, joka pelkää taitojensa ruostuvan kun ei pääse leikkaamaan; jalkapalloilija, joka ei pääse pelaamaan kipeän polven takia ja pelkää menettävänsä joukkuekavereiden luottamuksen; aktiivinen ja avoin seitsemäntoistavuotias täydellistä englantia puhuva poika, joka toivoo koulutusta; pitkän kansainvälisen uran tehnyt liikemies, joka haluaa kovasti selvittää, miten Saksassa pääsisi töihin; pari muutamaa kurssia vaille valmista tietotekniikan maisteria jne. Yksi suosikeistani on sympaattinen englannin kirjallisuuden lehtori, joka juttelee raitiovaunussa ja kaupoissa hänen huntuaan säikähtäville ihmisille ja jaksaa kerta toisensa jälkeen selittää, että sen pitäminen ei tarkoita hänen olevan ekstrimisti.

Ihastelun aiheita ovat julkisen liikenteen toimivuus, järjestäytyneisyys ja ihmisten auttavaisuus. Hämmästelyn aiheita ovat individualismiin ja yksityiseen liittyvät kysymykset. Esimerkiksi miksi vieraille lapsille ei ole välttämättä hyvä ajatus tarjota karkkia, miksi mummo suuttuu jos hänet haluaa auttaa tien yli, miksi raskaita kantamuksia kantava ei hyväksy apua. Syyrian kulttuuri perustuu yhteisöllisyyteen, jossa lasten kasvatusvastuu on yhteinen, apua tarvitsevia autetaan kyselemättä ja heikoimpia kannetaan yhdessä. Esimerkiksi kylän köyhistä pidetään koko kylän voimin huolta, ja jokainen lahjoittaa sen verran kuin pystyy. Eräänlainen vapaaehtoinen progressiivinen verotus siis.

Tasa-arvosta on keskusteltu sen verran, että Syyriassa naisen valtakunta on koti, ja miehen tehtävä on hankkia elanto kodin ulkopuolelta. Kaikki kurssilaiset kertoivat hyväksyvänsä ja arvostavansa saksan tasa-arvon kulttuuria, mutta toivovat myös, että saksalaiset hyväksyvät heidän tapansa tuomitsematta suoraan. Pieniä yllätyksiä on aiheuttanut esimerkiksi pöytien asettelu paikoilleen työpajan jälkeen, Me paikalliset tytöt alamme kyselemättä hommiin ja syyrialaispojat ovat hämmentyneitä, koska eihän naisten kuulu nostaa raskaita esineitä. Vain yksi esimerkki siitä, miten kulttuurieroja on vaikea suusanallisesti kertoa, mutta ne tulevat esille käytännön tilanteissa pieninä epämukaavuuden tai hämmästyksen tunteina. Kun asioista sitten keskustellaan avoimesti kulttuuriviitekehyksen kanssa, päädytään yhteisymmärrykseen ja keksitään yhteinen tapa toimia.

Odotan innolla seuraavaa kahta työpajaa!