sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Alppeilut 2/2017

Pääsin mukaan entisen työporukan laskettelureissulle tänäkin vuonna, vaikka firma ehtikin vaihtua välissä. Reissu suuntautui tänäkin vuonna Schladmingiin Itävaltaan, tosin pari viikkoa viime reissua myöhemmin.

Laskuintoiset kollegat halusivat heti torstaiksi rinteeseen, eli matka alkoi torstaiaamuna terveeseen aikaan klo. 4 aamuyöstä. Itse päädyin tekemään kassavirtaennustetta automatkan loppupätkän, sekä iltapäivän mökiltä käsin sinistä taivasta ja auringonpaisteista rinnettä ihaillen. Mitä ihania yrittäjän vapauksia!

Seuraava päivä valkeni kuitenkin vielä aurinkoisena, ja rinteet olivat aamusta hyväkuntoisia. Laskettelimme mökin lähettyvillä, tosin iltapäivällä laskut loppui jo kahden maissa kun loskainen lumi paakkuuntui rinteisiin väsyttäen tottumattomat reidet ennen aikojaan. Harvoimpa on tarvinnut perhosia ja kärpäsiä väistellä rinteessä!



Illalla koettiin lisää elämyksiä, kun ajelimme moottorikelkkakyydillä rinneravintolaan illalliselle ja tulimme alas kelkoilla. Yhdessä kohdassa reititys oli vähän epäselvä, ja käännyimme vahingossa valaisemattomalle taipaleelle. Yhdellä suoralla kollega olikin hävinnyt näkyvistä! Ei kun jalat maahan ja huutelemaan että miten kävi! Hetken huhuilun jälkeen ääni kuulu varmaan 200 metriä alempaa: "Kaikki kunnossa". Huhhuh! Kaveri oli jo kävelemässä ylämäkeen vastaan, kun ehdotin, että kannattaisiko ennemmin kävellä alamäkeen, missä reitti tulee vastaan vähemmällä työllä. Aikamoinen tilanne, jyrkässä rinteessä kasvoi noin metrin halkaisijaltaan olevia puita ja kohdassa mistä kaveri tippui, oli noin kahden metrin puuton vyöhyke. Melkonen tuuri! Vastaisen varalle vakuutukset kuntoon, kypärä päälle ja enemmän huomiota reittimerkintöihin,. virallisella reitillähän oli lumivallit molemmin puolin reittiä.


Seuraava päivä oli aamusta harmaa, ja ennen puoltapäivää taivaalta alkoi tiputtaa kaatamalla vettä. Ensimmäinen kerta kun tuli monojen vedenpitävyys testattua kahluuolosuhteissa, onneksi hyvin pitivät! Toisaalta laskeminen oli ihan kivaa, huono ilma oli karkoittanut paljon laskijoita eli rinteet olivat loskasta huolimatta kohtuukunnossa. Iltapäivällä tosin sumu ja lumeksi muuttunut sade tekivät etenemisestä sen verran hankalaa, että päätimme siirtyä mökin viereen after skihin.

Mukava reissu jälleen kerran ja ehkäpä ensi vuonna taas uudestaan!