Olutta ja paperikoneita Belgiassa

Työreissu suuntautui kerrankin jonnekin muualle kuin parintuhannen asukkaan pikkukylään, jonne joku on päättänyt sata vuotta sitten rakentaa paperikoneen. Pääsin nautiskelemaan yhdestä Belgian kauneimmista kaupungeista, nimittäin Gentistä.

Gent on kanavien halkoma pikkukaupunki Belgian flaaminkielisessä osassa, ja on saanut kuulemma palkintoja iltavalaistuksestaan - enkä ihmettele! Alla ihan pari kuvaa pointin todistaakseni.

Tapasin myös paikallisia (koska JCI Gent Artevelde on JCI Jyväskylän twinning-kamari - jätä huomiotta ellet ymmärrä tai googlaa :D) turkkilaisen pitsan ja oluen äärellä. Gent on kuulemma niitä paikkoja Belgiassa, johon turkkilainen vähemmistö on imigroitunut jo aikoja sitten, eli turkkilainen pitsa on paikallinen erikoisuus. Ei ehkä pohojos-pohojojamaalaselle niin eksoottinen kokemus, mutta kivahan se on aina kunnon känkkyä saada. Samalla kyselin vähän enemmän Belgian menosta, ja sain selville että Saksan sinkkuja syrjivästä verotuksesta tuittuuntuneelle Belgia olisi ehkä vielä pahempi paikka - naimaton paikallinen sanoi maksavansa veroja palkastaan 65 % !! Harmi, hetken mietin jo muuttoa Gentiin. Gent kuulosti myös olevan aika kokeilunhaluinen ja uudistushakuinen paikka, siellä oli esimerkiksi ensimmäisenä Belgiassa otettu käyttöön kasvisruokapäivä kouluissa. Kuulin muutamia muitakin esimerkkejä, mutta empiirisen todistusaineiston löysin seuraavana päivänä vieraillessani kirkossa ja löytessäni sieltä modernin taiteen näyttelyn. Hienoa Gent!

Perjantaina hommat saatiin yllättäen kohtuullisen ajoissa loppuun ja kone käyntiin, eli jäi vielä vähän aikaa kierrellä Gentissä. Opastettuja kierroksia ei löytynyt, mutta turisti-infon antama opas kädessä kävelin läpi nähtävyyksien eksyen ainoastaan kaksi kertaa. Hyvä minä! Gentissä silmiinpistävää oli, miten siistiä ja entisöityä kaikki oli muihin historiallisiin Keski-Euroopan kaupunkeihin verrattuna. Katsoi sitten mihin tahansa, rakennukset oli huollettu alkuperäistä kunnioittaen, roskia ja narkkareita ei pyörinyt jaloissa ja kuten tammikuisessa Euroopassa nyt ylipäätään, turistejakaan ei ollut liikaa.

Gentistä siirryin illaksi Antwerpeniin junalla. Valintaperusteeksi riitti se, etten halunnut Brysseliin ja Antwerpen oli seuraava, joka osui kartalta silmään. Matkustustavoilleni uskollisesti yövyin 10 sängyn huoneessa opiskelijahostellissa. Perjantaina kaaduin suoraan sänkyyn rautatieasemalta ostetun sämpylän voimin, mutta lauantaina lähdin katselemaan kaupunkia. Alunperin ajatuksena oli lähteä Bryggeen, mutta sää ei näyttänyt lupaavalta, joten jäin Antwerpeniin. Ensimmäinen tunti tuhrautui valitettavasti shoppailuun, koska Antwerpenissa oli hemmetin kylmää, kosteaa ja sateista. Kuvassa näkyvä "hame" oli viimeisiä lämmityskeinoja, mitä keksin kalsareiden lisäksi - eli H&M:n kaulaliina joka kääntyi kankunlämmittimeksi. Näin sitä suomalainen keksii keinot säähän kuin säähän +10 C alapuolella!

Iltapäiväksi ilma kuitenkin parani, ja päädyin parin norjalaisen ja parin ranskalaisen kanssa ohjatulle historiakävelylle kaupungin läpi. Kun on saanut maistaa loistavia Sandemanin kävelykierroksia, oli kahdella kielellä puhuttu mummoversio kohtuullisen rauhallistempoinen. No, tulipahan yritettyä sönköttää ruotsia norjalaisten kanssa ja paleltua vähän lisää. Päällimmäisenä ajatuksena jäi jälleen kerran mieleen, että nämä ne vaan rakenteli kivikirkkoja ja purjehti maailmalla silloin kun suomalaiset asui luolissa.

Kävelykierroksen mummo-ohjaaja ja Antwerpenin keskustaa

Tämä saattaa näyttää vähän epäilyttävältä, mutta kyseessä on tarina sataman hengestä "Lange Wapper"(vapaasti käännettynä "pitkä heiluja"), joka saattoi ottaa minkä muodon tahansa. Jos miehellä meni baarissa vähän myöhään ja paluu kotiin venähti pikkutunneille, selitys oli että Lange Wapper oli tullut vastaan ja sitä oli säikähdetty niin paljon että piti piilotella porttikongissa siihen asti että uhka oli ohi. Keinot on monet..

Välillä piti tietysti syödä, ja lauantaina suunnistin nettisuositusten perusteella hassuun pyhimyskuvia täynnä olevaan raflaan. Yleisesti ottaen pubien sisustus perustui ajatukseen "Tämä on toiminut viimeiset 200 vuotta, turha muuttaa toimivaa konseptia!". Mikä on tietysti suomalaiseen kliinisyyteen tottuneelle rappioromantiikan ystävälle aika ihanaa. Belgian erikoisuus on ilmeisesti ribsit, joita tarjoilee pubien lisäksi Amadeus-ketju. Mainostan poikkeuksellisesti ketjuravintolaa (ei kuitenkaan iso ketju, ja ravintoloilla oma profiili) ihan vaan sen takia, että (a. Ruoka oli hyvää) ja b) Tarjoilijat oli hemmetin komeita. 50-luvun musiikki, ajan tamineisiin pukeutuneet täydellisen ruosteisen charmikkaat tarjoilijamiehet (ei yhtään naista). Aaah! Suosittelen ravintolaturismia Begiaan. Valitettavasti tarjoilijat oli niin nopealiikkeisiä että niistä ei saanut kuvaa, suosittelen kokemaan itse.

Amadeus vasemmalla ja pyhimysravintola oikealla

Seuraava ravintolakokemus oli sitten vähän paremmassa 3 ruokalajin lounaspaikassa (kun nukkuu halvalla, voi syödä hyvin!). Jälkiruoasta valitin tarjoilijalle, että luulin että siihen kuului suklaamoussekin. Tarjoilija totesi, että siinähän se on tarjottimella (snapsilasissa), mutta koska se on Leidille ilmeisesti liian pieni sattuakseen edes silmään niin hämpäs tuo Leidille toisenkin (jep - korrektia käyttäytymistä mantereella kuin mantereella Pirre).. No, selvisi syykin vessareissun aikana :D Ravintola makuuni..

Koska Belgiassa oltiin, oluenrakastaja oli tietysti omimmillaan. Ymmärsin alkaa tavoitteellisesti antamaan olutarvioita itselleni whatsappiin vasta puolivälissä reissua, eli tuhansien oluiden Belgiasta jäi vielä muutama herkku arvioimatta. Kiinnostuneille arvostelut näistä ovat saatavina pisteytyksin kotisähköpostiin :)

Maisteltuja oluita. Suosikiksi nousivat näistä Westmalle Blond (10) sekä Affigem (9,7), tummista Rochefort (9+)

Ja sitten vielä otos paikallisen R-kioskin näyteikkunasta.

Joinko reissulla sitten ainoastaan olutta? No, sitäkin, mutta tätäkin reissua sivuava 10 kulttuuritekoa 7 päivässä -juttu tulossa ulos seuraavaksi!

Ps. Belgiassa se ei ole Park & Ride vaan Kiss & Ride :D

Kölnin visiitti

Tällä matkaraportilla oli pitkähkö toimitusaika, mutta tuli se viimein ulos! Tässä siis kuvaus kesäreissusta Kölniin

Matkasimme paikan päälle junalla, joka kulkee huimissa maisemissa pitkin Reinin rantaa. Sparpreisfinderillä, eli DB:n säästöhintahaulla saa junalippuja kohtuullisen edullisesti, kun varaa ajoissa. Lisäksi minulla on vielä -25% DB:n eli paikallisen VR:n alekortti, jolla saan alennuslipuistakin neljäsosan hinnasta pois. Junalla matkustaminen on miellyttävää, tosin DB:n aikataulussa pysyminen ei ole sen kummallisempaa kuin sen suomalaisella sisarellakaan.

Rautatieasema sijaitsee katedraalin vieressä, eli saimme ensikosketuksen kirkkoon heti saavuttuamme. Tuomiokirkosta ei voi kyllä muuta sanoa, kuin että se on vaikuttava. Joka kerta.
Hämmennyksen ja kunnioituksen tunteiden jälkeen kipaisimme viemään kamppeita surkeaan, mutta halpaan hotelliimme ja suuntasimme kirkkoa tutkimaan. Vinkkinä, että savuton huone voi halvoissa hotelleissa tarkoittaa sitä, ettei itse ole pakko polttaa ellei halua, mutta muut ovat kyllä voineet polttaa.

Kirkolla yritimme kuumeisesti löytää opastettuja kierroksia ja tuhlasimme tässä varmaan 40 min. Lopulta löysimme kierrosten tarjoajan torin toiselta puolelta, mutta kaikki opastetut kierrokset olivat luonnollisesti jo täynnä. Audiokierroksia ei jostain syystä tarjottu, ja tämän markkina-aukon täyttämiseksi ideoimme välittömästi audiokierroksia maailman tärkeimpiin nähtävyyksiin sisältävän appsin. Lisätietoja asiakastarpeista saa kysymällä ;)

Kiersimme sitten kirkkoa saksaksi kirjoitettujen taulujen avulla minun yrittäessä parhaani mukaan kääntää tärkeimpiä pointteja. Lisäksi välillä lyöttäydyimme oppaan viereen kuullaksemme pätkiä opastetuista kierroksista. Info jäi vähän hajanaiseksi eli lisävisiitti voi myöhemmin olla tarpeen. Sisätilojen tutkimisen jälkeen suuntasimme kirkon kellariin, jossa oli esillä esineistöä kirkon aarrekammiosta. Pappien ja piipojen kulta- ja hopealangasta punottuja viittoja, jotka painoivat varmaan kymmeniä kiloja. Uskomaton määrä kultaesineitä timantein koristeltuina. Hautakammioita ja patsaita. Vaikuttavaa mutta myös surullista - miten uskonnon varjolla on riistetty ympäröivää yhteiskuntaa.

Sitten koitti herkullisin osuus, eli kirkon torniin kiipeäminen. Olimme ostaneet tornilipun samalla kellarilipun kanssa, joka osoittautui oikeaksi ratkaisuksi nähtyämme tornin lippujonon. Ehdimme kipuamaan ylös viimeisten sille iltaa torniin päästettyjen joukossa ohiteltuamme korrektisti ja vähemmän korrektisti lipunmyyntijonossa seisovat. Torniin johtavien 553 portaan kipuaminen oli oma hommansa, mutta kyllähän se kannatti! Kirkon joka neliömetriä pursuavat yksityiskohdat erottuivat ylhäältä hienosti, ja toki myös maisema oli upea.

Kirkossakäynnin jälkeen seuraava luonnollinen askel on tietysti etsiä olutta. Kölschia, eli paikallista hyvin kylmänä, pienissä 2 dl laseissa tarjoiltavaa kevyttä olutta sai kaupungin ehkä kuuluisimmasta oluttuvasta, eli Früh am Dom:sta. Kuvassa oluet on valitettavasti jo tuhottu, koska oli vähän jano :)

Illallisravintolan etsin Michelin recommeded -listalta, joka on tarjonnut onnistuneita ravintolaelämyksiä ympäri Eurooppaa. Tällä kertaa listasta valikoitui ravintola Em Krütsche, joka sijaitsi Reinin rannalla. Sinne kävellessämme ihmettelimme suljettua toria, jonka jokaisella sivulla seisoi vartija. Asiaa kysyessämme saimme selville, että kaupungin sinfoniaorkesterin konserttitila sijaitsee torin alla, ja torilla ei saa kävellä konsertin ollessa menossa, koska askeleet kuuluvat konserttisaliin. Jossain käytännön ja ideaalimaailman välillä lienee ollut pieni aukko homman suunnittelussa :D Ruoka oli jälleen erinomaista, ja ruuan jälkeen istuskelimme Reinin rannalla lämpimässä kesäsäässä kaupunkia ihastellen.

Koska kirkkovierailu vei niin paljon aikaa, meillä oli reissulla valitettavasti aikaa vierailla ainoastaan yhdessä museossa. Vierailukohteeksi valikoitui NS Dokumentationszentrum der Stadt Köln, eli natsisaksan aikainen dokumentaatiokeskus. Tila oli toiminut vakoilutoiminnan dokumenttiarkistona ja kuulustelutilana, jossa epäilyttäviä henkilöitä oli säilötty, kuulusteltu ja tapettu. Täällä sellit olivat säilyneet pääosin alkuperäisessä asussaan, mikä on aika poikkeuksellista. Suurin osa natsisaksan perinnöstä on tuhottu tai niitä ei ainakaan ole avattu yleisölle. Tässä museossa oli hyvä audioguide ja vankien tarinoita ja natsisaksan historiaa selitettiin kattavasti. Erittäin hyvä museo, suosittelen!

Minä suuntasin iltajunalla kohti Berliiniä työreissulle ja Frankfurttia kohti matkaava Jesse sai karvaasti oppia, että sunnuntaijunaan kannattaa aina varata paikkalippu. Köln ansaitsee ehdottomasti vielä toisenkin visiitin!