torstai 30. kesäkuuta 2016

Moselia pitkin kaksipyöräisellä

Toukokuun toisen pitkän viikonlopun (Pfingsten) kunniaksi päätimme käydä ajelemassa vähän Moselin rantoja pitkin pyörällä. Matka alkoi perjantai-iltana junamatkalla Trieriin. Vastoin ennakko-oletuksiani, sain kuin sainkin täyteen pakatun pyörän nostettua asemalta kyytiin - matkalaukkukiloja taisi olla vesipullojen ja eväiden kanssa reilu nelisenkymmentä ajomatkan aikana. 
Koblenzissa oli matkalla junanvaihto, ja kuten perjantai-iltana monesti muutenkin, oli juna myöhässä. Tämä antoi meille mahdollisuuden syödä Koblenzin asemalla (italialainen kioski on erittäin suositeltava!) ja seuraavalla junalla matka jatkui kohti Trieriä. Junamatkailussa pyörän kanssa pitää ostaa viiden euron hintainen junalippu paikallisjuniin, ja IC-junissa pyörälle pitää erikseen varata säilytyspaikka pyörävaunusta. Masentavan sääennusteen takia pyöräilijöitä oli onneksi matkalla vain kohtuullinen määrä, mutta kesäkuukausina RB-junaan pyörän kanssa mahduttautuessa mukaan kannattaa varata aikaa ja hermoja.

Trierissä yövyimme juna-aseman lähellä olevassa Evergreen Hostellissa (suosittelen!) ja hyppäsimme aamusella pyörien päälle. Joen löytämiseen meni parisenkymmentä minuuttia, mutta kun löysimme joen, matka jatkui Mosel Fahrradwegia (Moselin pyörätietä) pitkin mallikkaasti. Ilma oli erittäin kaunis, lämmintä noin viitisentoista eli erinomainen pyöräilykeli.

Ensimmäisiä pysähdyksiä viiniviljelysten keskellä

Alue on yksinkertaisesti sanoinkuvaamattoman kaunista. Se muistuttaa Reinin laaksoa, mutta Trieristä päin lähdettäessä laakso on laajempi ja kukkulat matalammat. Kyliä on harvemmassa, joten luonnosta saa nauttia kyllikseen kylien välillä. Pyörätie oli huippukunnossa ja erittäin hyvin merkitty, koko matka ajeltiin asfalttia ja muita pyöräilijöitä oli pitkästä viikonlopusta huolimatta ainoastaan rajallisesti. Koska reitti kulkee laaksossa, ylä- ja alamäkiä on kohtuullisesti eli hyvin pärjäsi raskaallakin pyörällä.

Tauot pidettiin 20 km välein, jotta verensokeri ei ehtisi laskea liian alas. Taukopenkkejä- ja pöytiä löytyi reitin varrelta säännöllisin välein. Ensimmäisenä päivänä matkaa taittui reilu 80 km ja majoituimme Bernkastel-Kuesia edeltävälle leirintäalueelle. Iltasella ilma alkoi jo vähän viiletä ja telttaa pystyyn pistäessä sekä kokkaillessa meinasi jo tulla oikeasti kylmä. Onneksi lämmin vesi kuului siistin leirintäalueen hintaan (taisi olla teltan kanssa 15e / yö) ja suihkun ja syönnin jälkeen lähdimme katselemaan kaupunkia.

Bernkastel-Kues ilta-auringossa

Schmitt-Hergesin viinitilan ravintola keskustassa

Bernkastel-Kues on yksi monia Moselin laakson vanhoja kaupunkeja, joka on kuuluisa viineistään. Menimme Schmitt-Hergesin viiniravintolaan, siitä yksinkertaisesta syystä, että se sijaitsi kaupungin kauneimmassa rakennuksessa.
Viinimaistiaisia saa valita joko itse 2-4 cl laseihin, tai sitten ottaa yhden valmiista valikoimista. Herkkusuina valitsimme herkkuvalkoviinivalikoiman, sekä muutaman punaviinin kaveriksi. Viinit olivat kertakaikkiaan uskomattoman hyviä, ja nopean excel-tarvelaskennan jälkeen päädyimme tilaamaan lähtiessä 24 pulloa kotiinkuljetuksella :D 
Viinimaistelun ehdoton voittaja oli 15 vuotta vanha makea jälkiruokariesling, jota saatetaan tarjota erityisen hyvin käyttäytyville kunniavieraille niin kauan, kuin sitä riittää :D Myös Spätburgunder ja Grauburgunder olivat erinomaisia, sekä normaali kuiva Riesling.

Seuraavana aamuna ylösnousu oli hieman hyytävää hommaa, mutta kyllä siitäkin selvittiin. Makuupussini ei ihan selvinnyt noin kahden asteen yölämpötilasta, ja kaivelin keskellä yötä lisää vaatekertoja pussiin. Täytyi todeta, että kylmällä kelillä ja meikäläisen selällä ei telttamatkailu ole ihan paras harrastus. Aamujumpan jälkeen päästiin kuitenkin hyppäämään pyörien selkään, mutta lämpötila ei valitettavasti osoittanut kohoamisen merkkejä ja pysytteli auringon ollessa pilvessä noin kymmenen asteen tuntumassa. Eipäs tullut mieleen, että Saksassa voisi toukokuussa tarvia hanskoja!


Maisemat olivat edelleen kauniita, mutta pyöräilykumppanin kunto ei ollut ihan riittävä reissuun ja kylmyys teki omat tepposensa. Päätimme siis nauttia päivästä, mutta lopettaa telttailu ja kylmettyminen nukkumalla seuraava yö omassa sängyssä. Noin viidenkymmenen ajokilometrin jälkeen hyppäsimme siis junaan Bullayssa, ja ajelimme junalla kotiin.

Reissusta jäi kuitenkin sen verran hyvä fiilis, että viisikin astetta lämpimämmällä kelillä pitää ajella reitti loppuun asti.

perjantai 3. kesäkuuta 2016

Suuri Tulppaaninmetsästys

Bucketlistin kohta "Hollannin tulppaanipellot" vaati vielä raksia ylleen, ja niimpä helatorstaiviikonloppuna katottoman auton nokka kääntyi kohti pohjoista. Edellinen viikonloppu olisi ollut metsästyssaaliin kannalta parempi, mutta tulppaaniennusteen (http://www.nach-holland.de/reisen/aufs-land/tulpenfelder) mukaan tulppaaneja oli vielä kukassa tänäkin viikonloppuna.

Pienen työkaaoksen takia lähtö viivästyi perjantaille, jolloin ajelimme Utrechtiin (n. 430 km). Utrecht paljastui todella kauniiksi kaupungiksi, jossa ei liiat turistit ainakaan näin alkuvuodesta häirinneet, mutta palveluita löytyi hyvin. Majapaikan löytäminen tulppaanialueilta näin viimetingassa oli kohtuullisen haastavaa, joten päädyimme majoittumaan Utrechtin laitamilla teollisuusalueen hotellissa. Kaupunkiin pääsi kuitenkin bussilla, ruokaa löytyi ja kaunista oli!



Utrechtin sinistä magiaa

Seuraavana päivänä lähdimme kohti Keukenhofia, jonka ympärillä tulppaanipeltoja piti olla löydettävissä. Sen huomasi kyllä automääristä, ja Keukenhofin ympäristössä oli jo aamupäivästä kunnon ruuhka. Keukenhof on ilmeisesti tulppaaniturismin keskus, mutta myös suuri puutarha-alue muille kasveille. Pihalle oli parkkeerattuna kymmenittäin busseja ja tuhansittain autoja. Keltaisilla vuokrapyörillä ajelevia turisteja kuhisi ympäristössä matkalla tulppaanipelloille. Emme menneet itse Keukenhofiin ruuhkien pelossa, vaan ajelimme eteenpäin autolla. Tulppaanintuotantoalueet ovat keskittyneet kahdelle kohtuullisen pienelle alueelle, vaikka koko Alankomaissa näki silloin tällöin tulppaanipeltoja. Markkinointikuvien silmänkantamattomiin jatkuvaa väriloistoa ei ollut enää nähtävissä koska osa kukista oli jo kuihtunut, mutta ihan riittämiin eri värejä kuitenkin, kaunista oli!


Menestyksekkään tulppaaninmetsästyksen tulos

Tulppaaniviljelyssä arvokkaita eivät oikeastaan ole kukat, vaan sipulit jotka myydään eteenpäin. Kukkimisen jälkeen pellot leikataan ja sipulit kerätään syksyllä. Alankomaat tuottaa noin 65% maailman tulppaanituotannosta.

Tulppaaniloiston jälkeen ajeltiin merenrantaan. Olin kuullut että pohjoisen Euroopan rannat kilpailevat mille tahansa aurinkorannikolle, joten oli mielenkiintosta todentaa huhun paikkansapitävyys omin silmin. Mitäs sanotte?

Pehmeää hiekkaa, merta ja sinistä taivasta. Ei hullumpi toukokuun alku!

Muuten maisemat vastasivat mieleen tulevaa Alankomaa-stereotypiaa. Pyöräteitä oli oikeasti ihan kaikkialla, ja autoteiden varsilla lampaita, tuulivoimaloita ja kanaaleja. Kaunista ja alankoista. Takaisin pitänee joskus tulla polkupyörän kanssa!


Tie, tuulimyllyt, meri vasemmalla tuulimyllyjen takana ja oikealla lampaat :)

Viimeinen yö vietettiin Den Helderissä - tästä jokainen Tanskalainen on kysynyt reissun jälkeen, että "Miksi ihmeessä, se on maailman tylsin paikka!" Noh, siksi että etelään päin alle 400 euron hotellia ei ollut enää saatavissa - ehkä suunnittelun voisi seuraavalle reissulle aloittaa vähän aiemmin...
Mutta "maailman tylsimmästä" kylästä löytyi kiva hostelli ja mukava ravintola illaksi - mitäs sitä muuta ihminen tarvii?

Seuraavana päivänä ajelimme vielä Houdridbtijkin pitkän sillan yli toiselle tulppaanialueelle Emmerloordin lähelle ja löysimme vähän isompia peltoja:


Päivän päätteeksi ajelimme muiden saksalaisten tulppaanituristien kanssa takaisin kohti Frankfurttia. Ruuhkapotentiaalista huolimatta matka sujui kohtuullisesti ja suurempia onnettomuuksia ei osunut matkalle. Suositeltava viikonloppureissu tulppaaniaikaan!