Mies palaa reissusta Suunnitelman ja hillittömän Tahtotilan kanssa saada asiat toimimaan. Keskustelemme siis alkuviikon, että mitä pitää tapahtua, jotta tilannetta saadaan korjattua ja laitamme palloja pyörimään.
Ennen lähtöä käyn gynellä verikokeissa ja ultrassa. Solukimpulla on mittaa puolitoista senttiä, ja sydämenlyönnit näkyy jo ruudulla. Hämmentävää. Terkkarin neuvonta koostuu kahdesta lauseesta: älä polta tupakkaa, älä juo alkoholia äläkä käytä huumeita. No sehän auttoi! Nyt ei ole kuitenkaan aikaa selvittää enempää, sillä käyn nappaamassa kotoa matkalaukun ja suuntaan kentälle.
Loppuviikosta matkustan Suomessa tapaamassa asiakkaita ja menen järjestön viikonloppukonferenssiin. Tuntuu hyvältä jutella hyvän ystävän kanssa, ja homma ei näytä enää niin sekavalta. Viikonlopun konffassa pystyn aika hyvin peittelemään juomattomuuteni. Juon ruuan kanssa muutaman siemauksen punaviiniä ja kaadan loput kaverin lasiin, ja muuten juon toniccia, mitä baarimikko ystävällisesti tarjoilee GT lasiin jäiden ja sitruunan kanssa. Selvinpäin on ihan yhtä hauskaa kuin viinin kanssa, juttelen ihmisten kanssa, tanssin ja nauran. Yhdestä juomatarjouksesta en onnistu luistelemaan, ja kaveri nostaa kulmia kun tilaan alkoholitonta olutta. Noh, syy selvinnee myöhemmin. En ole valmis keskustelemaan aiheesta kuin muutaman lähimmän ihmisen kanssa tässä vaiheessa.
sunnuntai 31. joulukuuta 2017
Osa 4 - Keskustelua ja kahvilakkoa
Googletin, että kolme kahvikupillista (eli noin yksi meikäläisen kupillinen) on sallittua, eli jatkan kahvin juomista kunnes huomaan, että siitä tulee itse asiassa aika paha olo. Lopetan ja paha olo katoaa, mutta iltapäiväkoomasta on mahdotonta toipua ilman nokosia. Onneksi päätän itse työaikani, joten puolen tunnin iltapäivätirsat siirtyvät päiväohjelmaan.
Gynekologi toteaa maanantaina ultralla että siellähän se solukimppu uiskentelee ja pyytää tulemaan parin viikon päästä takaisin. Onnittelee vielä että kolmikymppinen on kyllä hyvä aika tehdä lapsia.
Partneri suuntaa viikonlopuksi moikkaamaan kavereita, ja jään potemaan väsymystä ja reissun jälkeen hoitamattomia asioita kämpille. Lauantain vietän sängyssä väsymyksestä toipuen ja sunnuntaina saan vähän kartoitettua mahdollisia vaihtoehtoja ja kustannuksia eteenpäin.
Ainoa raskausoire, tai sitten ihan tilanteesta johtuva oire on jatkuva väsymys. En oikein jaksaisi tehdä muuta kuin nukkua ja jo portaiden käveleminen ylös vessaan tuntuu välillä ylitsepääsemättömältä. Koitan saada edes lenkillä käytyä ja selkäliikkeet tehtyä, jotta selkä kestäisi kertyvän painon.
Gynekologi toteaa maanantaina ultralla että siellähän se solukimppu uiskentelee ja pyytää tulemaan parin viikon päästä takaisin. Onnittelee vielä että kolmikymppinen on kyllä hyvä aika tehdä lapsia.
Partneri suuntaa viikonlopuksi moikkaamaan kavereita, ja jään potemaan väsymystä ja reissun jälkeen hoitamattomia asioita kämpille. Lauantain vietän sängyssä väsymyksestä toipuen ja sunnuntaina saan vähän kartoitettua mahdollisia vaihtoehtoja ja kustannuksia eteenpäin.
Ainoa raskausoire, tai sitten ihan tilanteesta johtuva oire on jatkuva väsymys. En oikein jaksaisi tehdä muuta kuin nukkua ja jo portaiden käveleminen ylös vessaan tuntuu välillä ylitsepääsemättömältä. Koitan saada edes lenkillä käytyä ja selkäliikkeet tehtyä, jotta selkä kestäisi kertyvän painon.
tiistai 26. joulukuuta 2017
Osa 3 - Kotiinpaluu
Kotiinpalatessa olen luonnollisesti ihan puhki. Tuttu on soittanut ja kertonut tulevansa käymään, pakko siis kai koittaa siivota. Töitä on toisaalta reissun jälkeen rästissä, eli kaupassakäynnin ja siivouksen sijaan päädyn istumaan palaverissa vielä kun vieraat saapuvat. Ei-niin-tehokas kotirouva. Päivän kuluessa olen kuitenkin saaut varattua maanantaille gynegologin, jolloin selvinnee vähän lisää.
Vieraat lähtevät torstaina, jolloin viimein pääsen kertomaan uutiset partnerille. Ongelma on, että en ole ollut kovin tyytyväinen Saksan elämään viime aikoina, ja olin jo oikeastaan valmis siirtymään takaisin Suomeen. Noh, välillä matkaan tulee yllätyksiä, mutta eiköhän tästä hyvä tule näinkin. Selvää on, että vauva on alulla ja siitä pidetään huoli - päätämme siis jatkaa juttua tulevien päivien aikana. Toisin sanoen insinööri ja fyysikko ovat tunnistaneet projektin reunaehtoineen, ja nyt aletaan suunnitella parasta reittiä päämäärään. Kuka sanoo, ettei looginen ajattelu toimi perhesuhteissa ;)
Luen netistä, että kahvin juonti voi aiheuttaa vauvalla pienikasvuisuutta, ja mietin niitä kymmeniä litroja kofeiinia mitä koulutuksen aikana kaadoin kurkusta alas :D Bad mom alusta asti, siis.
Vieraat lähtevät torstaina, jolloin viimein pääsen kertomaan uutiset partnerille. Ongelma on, että en ole ollut kovin tyytyväinen Saksan elämään viime aikoina, ja olin jo oikeastaan valmis siirtymään takaisin Suomeen. Noh, välillä matkaan tulee yllätyksiä, mutta eiköhän tästä hyvä tule näinkin. Selvää on, että vauva on alulla ja siitä pidetään huoli - päätämme siis jatkaa juttua tulevien päivien aikana. Toisin sanoen insinööri ja fyysikko ovat tunnistaneet projektin reunaehtoineen, ja nyt aletaan suunnitella parasta reittiä päämäärään. Kuka sanoo, ettei looginen ajattelu toimi perhesuhteissa ;)
Luen netistä, että kahvin juonti voi aiheuttaa vauvalla pienikasvuisuutta, ja mietin niitä kymmeniä litroja kofeiinia mitä koulutuksen aikana kaadoin kurkusta alas :D Bad mom alusta asti, siis.
maanantai 18. joulukuuta 2017
Osa 2 - testing testing
Menkat alkavat olla sen verran myöhässä, että koitan koko viikon muistaa tehdä testin. Ohjeen mukaan alkuviikkoina se kannattaisi tehdä aamulla. Slloin on tosin aina niin kova pissahätä, että ehdin käyttää hotelli helpotusta ennen kuin muistan että samalla piti jotain tehdäkin.
Torstaina matkustan koulutukseen ja teen ohjeita uhmaten testin keskellä päivää (kun taas unohtui aamulla..). Testi ei näytä mitään, lienee vanha. Juoksen siis koulutusten välissä kolmen kilometrin matkan toiselle puolen kaupunkia apteekkiin ja ostan testin. Seuraavan session jälkeen ennen illallista saan uuden huoneen ja pissaan tikkuun. Kaksi viivaa ja järkytys - vauva ei varsinaisesti kuulunut lähiaikojen suunnitelmiin. En ehdi miettiä asiaa, sillä pitää juosta, joten laitan kuvaviestin ystävälle ja siirrän asian myöhemmin käsiteltäväksi.
Koulutusviikonloppu on helkkarin hyvä ja todella kiivastahtinen. Teemme ryhmätöitä aamuneljään ja nukun kolmena yönä ehkä yhteensä kuusi tuntia - kahvin ja karkin voimalla mennään. Loppupurussa pitää kirjoittaa kirje itselle vuoden päähän. Muuten olen pysynyt hyvin kasassa kun en ole ajatellut koko testitulosta, mutta tässä vaiheessa romahdan täysin. Muut 12 henkilöä ryhmästä ovat ihan pihalla kun vollotan täyttä häkää. Onneksi koko viikonloppu on keskitytty käsittelemään omia tunteita ryhmässä, eli itku ei ole ensimmäinen ja hommasta päästään hyvin yli. Kirjeen aloittaminen sanoilla, "Rakas Pirreliina toivottavasti sinulla ja vauvalla on kaikki hyvin." on vaan tässä vaiheessa vähän liikaa kun en ole ehtinyt uhrata koko asialle ajatustakaan. Päätän keskittyä kirjeessä muihin asioihin ja lähetän kirjeen ystäväni osoitteeseen, sillä en tiedä missä asun vuoden päästä.
Summa summarum, koulutuksessa oli kivaa ja testitulokset ehtii käsitellä myöhemminkin!
Torstaina matkustan koulutukseen ja teen ohjeita uhmaten testin keskellä päivää (kun taas unohtui aamulla..). Testi ei näytä mitään, lienee vanha. Juoksen siis koulutusten välissä kolmen kilometrin matkan toiselle puolen kaupunkia apteekkiin ja ostan testin. Seuraavan session jälkeen ennen illallista saan uuden huoneen ja pissaan tikkuun. Kaksi viivaa ja järkytys - vauva ei varsinaisesti kuulunut lähiaikojen suunnitelmiin. En ehdi miettiä asiaa, sillä pitää juosta, joten laitan kuvaviestin ystävälle ja siirrän asian myöhemmin käsiteltäväksi.
Koulutusviikonloppu on helkkarin hyvä ja todella kiivastahtinen. Teemme ryhmätöitä aamuneljään ja nukun kolmena yönä ehkä yhteensä kuusi tuntia - kahvin ja karkin voimalla mennään. Loppupurussa pitää kirjoittaa kirje itselle vuoden päähän. Muuten olen pysynyt hyvin kasassa kun en ole ajatellut koko testitulosta, mutta tässä vaiheessa romahdan täysin. Muut 12 henkilöä ryhmästä ovat ihan pihalla kun vollotan täyttä häkää. Onneksi koko viikonloppu on keskitytty käsittelemään omia tunteita ryhmässä, eli itku ei ole ensimmäinen ja hommasta päästään hyvin yli. Kirjeen aloittaminen sanoilla, "Rakas Pirreliina toivottavasti sinulla ja vauvalla on kaikki hyvin." on vaan tässä vaiheessa vähän liikaa kun en ole ehtinyt uhrata koko asialle ajatustakaan. Päätän keskittyä kirjeessä muihin asioihin ja lähetän kirjeen ystäväni osoitteeseen, sillä en tiedä missä asun vuoden päästä.
Summa summarum, koulutuksessa oli kivaa ja testitulokset ehtii käsitellä myöhemminkin!
perjantai 8. joulukuuta 2017
Osa 1 - Kaikkee se kehtaakin julkaista
Ennen kuin kaivaudut syvemmälle, muutamia ohjeita:
Vieraassa maassa heikohkoilla lähitukiverkostoilla varustettuna, on välillä helpompaa lähestyä elämänmuutosta lukemalla muiden kokemuksia itselle sopivaan aikaan. Ensimmäiset raskausviikot tilanteen selviämisen jälkeen kahlasin läpi blogeja ymmärtääkseni edes karkealla tasolla mitä on odotettavissa. Vaikka jopa lapseton tietää mitä kehossa noin suurinpiirtein tapahtuu, on paljon valaisevampaa lukea otoksia ja tuntemuksia muiden arjesta niistä hetkistä, kun "tilanne on päällä". Lisäksi mitä enemmän lukee, sitä enemmän selviää että raskaus ja lapsenkasvatus on täysin oma tieteen- ja taiteenala, josta tavallinen lapseton tallaaja on auttamattomasti pihalla.
Toivon siis, että näistä postauksista on iloa jollekin yhtä paljon kuin kanssaodottajien ja ex-odottajien blogeista oli minulle!
Kahlaamieni raskausblogien kuninkaaksi nousi viihdyttävä ja maalaisjärkinen "paska bisnesmutsi" https://erilaistarakkautta.wordpress.com/
Toinen pidemmänkin kahlauksen jälkeen suositeltava ja mieleen jäänyt oli vauvaraportti Islannista http://www.salamatkustaja.com/search/label/raskausviikot
Hyviä saksalaisia äitiysblogeja en löytänyt, linkkejä saa heittää kommentteihin.
Muista postauksista osa meni bisnesmutsia mukaille sarjaan "kukkahattublogistit", mutta näistäkin sai kivoja perustietoja kysymyksiin "mitä vauva maksaa", "miten p*sta raskausaika on, tai "mitä lääkäriltä pitää kysyä". Kun näiden lukemisen jälkeen tajusi miten pihalla aihepiiristä oikeasti on, ostin vielä saksankielisen perusopuksen "Hebammen Gesundheitswissen", josta pääsin hyvin kärryille raskaudenseurannasta ja sanastosta saksaksi ja muihin kirjoihin verrattuna sisältö oli kohtuullisen vähän huttuinen.
Mutta pidemmittä puheitta, hauskoja hetkiä raskaussblogin seurassa!
- Ellet itse odota, suunnittele raskautta tai ole jostain muusta oudosta syystä erityisen kiinnostunut raskaana olevan naisen ruumiin- ja pääntoiminnosta, tätä osiota blogista ei suositella. Sensori perinteisesti puuttuu, joten saatat tulla lukeneeksi jotain, mitä et todellakaan halunnut tietää.
- Tekstien julkaisu junnaa varsinaisesta odotusajasta jäljessä, ja julkaisen niitä pikkuhiljaa kunnes pääsen kiinni about reaaliaikaan
Vieraassa maassa heikohkoilla lähitukiverkostoilla varustettuna, on välillä helpompaa lähestyä elämänmuutosta lukemalla muiden kokemuksia itselle sopivaan aikaan. Ensimmäiset raskausviikot tilanteen selviämisen jälkeen kahlasin läpi blogeja ymmärtääkseni edes karkealla tasolla mitä on odotettavissa. Vaikka jopa lapseton tietää mitä kehossa noin suurinpiirtein tapahtuu, on paljon valaisevampaa lukea otoksia ja tuntemuksia muiden arjesta niistä hetkistä, kun "tilanne on päällä". Lisäksi mitä enemmän lukee, sitä enemmän selviää että raskaus ja lapsenkasvatus on täysin oma tieteen- ja taiteenala, josta tavallinen lapseton tallaaja on auttamattomasti pihalla.
Toivon siis, että näistä postauksista on iloa jollekin yhtä paljon kuin kanssaodottajien ja ex-odottajien blogeista oli minulle!
Kahlaamieni raskausblogien kuninkaaksi nousi viihdyttävä ja maalaisjärkinen "paska bisnesmutsi" https://erilaistarakkautta.wordpress.com/
Toinen pidemmänkin kahlauksen jälkeen suositeltava ja mieleen jäänyt oli vauvaraportti Islannista http://www.salamatkustaja.com/search/label/raskausviikot
Hyviä saksalaisia äitiysblogeja en löytänyt, linkkejä saa heittää kommentteihin.
Muista postauksista osa meni bisnesmutsia mukaille sarjaan "kukkahattublogistit", mutta näistäkin sai kivoja perustietoja kysymyksiin "mitä vauva maksaa", "miten p*sta raskausaika on, tai "mitä lääkäriltä pitää kysyä". Kun näiden lukemisen jälkeen tajusi miten pihalla aihepiiristä oikeasti on, ostin vielä saksankielisen perusopuksen "Hebammen Gesundheitswissen", josta pääsin hyvin kärryille raskaudenseurannasta ja sanastosta saksaksi ja muihin kirjoihin verrattuna sisältö oli kohtuullisen vähän huttuinen.
Mutta pidemmittä puheitta, hauskoja hetkiä raskaussblogin seurassa!
tiistai 28. marraskuuta 2017
Uutisia uutisia!
Kämppiksen haaveet uudesta urasta pääsivät vihdoin maaliin, kun useiden haastattelukierrosten ja kakkospaikkojen jälkeen viimein tärppäsi! Partneri lähtee Friedrichshafeniin innovaatiomanageroimaan, ja joustava kotitoimistomamu siirtyy toimistoineen perässä.
Kävimme Saksan yhdistymisen päivän kunniaksi tutustumassa maisemiin. Bodenjärvi on tietysti kaunis, ja vaikka Friedrichshafen ei ihan samaan charmiin pääsekään kuin järven toisella puolella oleva Konstanz, kieltämättä asuntojen järvi- ja alppimaisemat tekevät vaikutuksen.
Kylä on noin 60 000 asukkaan kokoinen, joten ihan samoja palveluita ei voi odottaa kuin Darmista. Mutta toisaalta turismia löytyy varsinkin kesäaikaan, joten ravintola-, matkakrääsä ja rantakahvilatarjonta on mitoitettu turistitulvan mukaan. Koska koko järveä ei ole aidattu, jopa uimaan pääsee muuallakin kuin maksullisilla rannoilla - tosin tällöin ranta on kivikkoinen ja suihku- ja vessafasiliteetit puuttuvat.
Seuraavan aamun saan tehtyä airbnb-majoituksesta käsin töitä kohtuullisen siedettävällä internet-yhteydellä, ja iltapäivä kolutaan kuumeisesti asuntoja. Näyttöjä on yksi tuntiin, joka riittää juuri ja juuri katsastamisiin ja siirtymiin, iltapäivän ruuhkista huolimatta. Talosta, tai edes sen puolikkaasta on tällä seudulla turha haaveillakaan, hinnat alkavat jostain 2500€/kk hujakoilta. Katsastamme läpi parvekkeellisia kerrostaloasuntoja eri matkojen päässä keskustasta ja parnerin tulevasta työpaikasta. Löydämme pari ehkä-vaihtoehtoa ja yhden 'ei missään nimessä'-vaihtoehdon.
Seuraavana päivänä saan tehdä töitä siihen asti, että kämppä pitää tyhjentää. Käymme katsastamassa 'villimpää' ranta-aluetta ja partneri käy pyörähtämässä tulevalla työpaikalla tapaamassa pomoa ja tulevia työkavereita. Koitan tehdä töitä horjuvalla mobiilinetillä, joka ei jaksa lähettää liitetiedostoja läpi. Tuhoon tuomittu työpäivä siis, ennen kuin päästään sivistyksen pariin.
Loppujen lopuksi kaupunki saa leiman 'ainakin nätimpi kuin Darmstadt', ja partneri näyttää olevan työpaikkaan eli irtisanomme uhkarohkeasti nykyisen talon, istumme Stuttgardtin vieressä iltaruuhkassa kaksi tuntia, ja kiidän nuorkauppakamarin hallituksen kokoukseen tunnin myöhässä kun pääsemme viimein Darmstadtiin. Hyvä reissu kaikin puolin, vaikka lauantaille jäikin vähän työhommia parsittavaksi.
Kävimme Saksan yhdistymisen päivän kunniaksi tutustumassa maisemiin. Bodenjärvi on tietysti kaunis, ja vaikka Friedrichshafen ei ihan samaan charmiin pääsekään kuin järven toisella puolella oleva Konstanz, kieltämättä asuntojen järvi- ja alppimaisemat tekevät vaikutuksen.
Kylä on noin 60 000 asukkaan kokoinen, joten ihan samoja palveluita ei voi odottaa kuin Darmista. Mutta toisaalta turismia löytyy varsinkin kesäaikaan, joten ravintola-, matkakrääsä ja rantakahvilatarjonta on mitoitettu turistitulvan mukaan. Koska koko järveä ei ole aidattu, jopa uimaan pääsee muuallakin kuin maksullisilla rannoilla - tosin tällöin ranta on kivikkoinen ja suihku- ja vessafasiliteetit puuttuvat.
Auringonlasku järvellä ekana iltana
Aurinkoista rantanökymää ja iltatee
Seuraavana päivänä saan tehdä töitä siihen asti, että kämppä pitää tyhjentää. Käymme katsastamassa 'villimpää' ranta-aluetta ja partneri käy pyörähtämässä tulevalla työpaikalla tapaamassa pomoa ja tulevia työkavereita. Koitan tehdä töitä horjuvalla mobiilinetillä, joka ei jaksa lähettää liitetiedostoja läpi. Tuhoon tuomittu työpäivä siis, ennen kuin päästään sivistyksen pariin.
Loppujen lopuksi kaupunki saa leiman 'ainakin nätimpi kuin Darmstadt', ja partneri näyttää olevan työpaikkaan eli irtisanomme uhkarohkeasti nykyisen talon, istumme Stuttgardtin vieressä iltaruuhkassa kaksi tuntia, ja kiidän nuorkauppakamarin hallituksen kokoukseen tunnin myöhässä kun pääsemme viimein Darmstadtiin. Hyvä reissu kaikin puolin, vaikka lauantaille jäikin vähän työhommia parsittavaksi.
maanantai 16. lokakuuta 2017
Viikonloppureissuilua - Kööpenhamina
Tämä viehättävä pikkukaupunki on ainoastaan tunteroisen lennon päässä Frankkulasta. Tai sitten mikäli on yhtä myöhäinen lennonostaja kuin minä, vähintään kuuden tunnin ja Brysselin päässä :D
Majoitus järjestyi näppärästi AirBnb:lta hintaan 360€ to-su, eli neljään pekkaan hyvinkin edullisesti. Parasta Kööpenhaminassa hyggen lisäksi (ellet tiedä vielä mitä hygge on, googlaa), on lyhyet välimatkat! Epäkäytännöllisistä matka-ajoista johtuen olen kentällä puolen yön aikaan, ja vartti myöhemmin olen ulkona taksista määränpäässä. Keskusta, ruokapaikat ja kaikki kiinnostava on maksimissaan vartin metro- tai junamatkan päässä. Mahtavaa joustavuutta!
Perjantaina lähdemme aamupalan jälkeen kävelykierrokselle. Valitsimme Sandemannin aiempien erinomaisten kokemusten perusteella, mutta tämä on ensimmäinen kerta kun kyseinen firma ei toimita loistavaa laatutasoa. Oppaana on Färsarelainen sotilaallista puhetahtia ylläpitävä mies, jonka englannin aksentti on niin haastava, että brititkään eivät tahdo ymmärtää mitään. Kierros tulee kuin paperista luettuna murtavan konekiväärin suusta. Vaikka asia on mielenkiintoista, keskittymiskyvyllä on rajansa, ja jätämme kierroksen puoliväliin. Tämän jälkeen käppäilemme kauniilla ranta-alueella ja käymme Smörrebröd-lounaalla.
Pienen lounaan ja aquavitien jälkeen suuntaamme Christianiaan, eli Kööpenhaminan armeijan vallatulle kasarmialueelle 70-luvulla perustettuun vapaakaupunkiin. Alun idyllisyyden jälkeen Christiania on nykyään anarkistien lisäksi huumekaupan keskus, ja kadulla myydään ainakin ruohoa avoimesti. Vielä on sen verran aikaista, että hankala sanoa mitä iltameininki sitten on. Alueella on kuitenkin sähköt ja ilmeisesti olut- ja ruoka-ostoksistakin saa kuitit eli ei homma nyt huumekauppaa lukuunottamattamatta kovin anarkistiselta kuulosta.
Pitkän päivän jälkeen suuntaamme kämpille, ja laitamme kotona ruokaa (tai siis muut laittavat, minä nukun..). Illaksi lähdemme vielä taiteiden yöhön, ja käymme Carlsbergin panimoalueella katselemassa vanhoja rakennuksia, joissa on tarjolla modernia taidetta, performansseja, musiikkia ja tietysti olutta. Olemme kuitenkin kiltisti ennen kymmentä nukkumassa, ihanaa :)
Lauantaina hyppäämme junaan ja painelemme Örestadtiin katselemaan arkkitehtuuria. Juna on automaattijuna, jossa etu- ja takaikkunat ovat auki. Pääsemme rynnimällä eturiviin ja olemme kuin lapset huvipuistossa, kun on niin jännää :D Paikan päällä otamme alle hienot kaupunkipyörät, joissa on sähkömoottori, navigattori ja kaikki herkut. Ensi kerta sähköpyörällä on vähän jännää kun ei vielä alussa tunnista, missä vaiheessa moottori alkaa puskemaan vauhtia ja kurveissa ja hitaassa ajossa saa olla ekstratarkkana. Ajelemme kuitenkin tyytyväisenä tunnin ympäriinsä ja ihmettelemme kauniita taloja. Sen jälkeen muut shoppailevat Tanskan suurimmassa ostoskeskuksessa, ja minä selailen asuntoilmoituksia.
Tästä suuntaamme suoraan kaupungille, ja uusiin kauppahalleihin sekä kahville. Tämän jälkeen olemme varanneet illallisen vanhalta teurastamoalueelta Pate Patesta. Kasvissyöjillekin löytyy evästä ja ruoka on erinomaista. Tämän jälkeen kiertelemme muutamia drinkkibaareja samalla alueella, ja lähdemme kävelemään kotiin päin aikomuksena istahtaa vielä mennessä johonkin. Menomatkalla kaikissa pubeissa on joko täyttä tai niissä saa polttaa, joten päädymme Carlsbergin aseman viereen pikkuruiseen suloiseen hyggeilypaikkaan, joka kruunaa illan.
Sunnuntaiksi olen ottanut aamulennot, jotta ehdin vielä illalla olla hetken aikaa kotona. Toiveajattelua, jatkolento Brysselistä on yli kaksi tuntia myöhässä Frankfurtin sumun takia, eli lopulta olen kotona kuuden jälkeen.
Majoitus järjestyi näppärästi AirBnb:lta hintaan 360€ to-su, eli neljään pekkaan hyvinkin edullisesti. Parasta Kööpenhaminassa hyggen lisäksi (ellet tiedä vielä mitä hygge on, googlaa), on lyhyet välimatkat! Epäkäytännöllisistä matka-ajoista johtuen olen kentällä puolen yön aikaan, ja vartti myöhemmin olen ulkona taksista määränpäässä. Keskusta, ruokapaikat ja kaikki kiinnostava on maksimissaan vartin metro- tai junamatkan päässä. Mahtavaa joustavuutta!
Perjantaina lähdemme aamupalan jälkeen kävelykierrokselle. Valitsimme Sandemannin aiempien erinomaisten kokemusten perusteella, mutta tämä on ensimmäinen kerta kun kyseinen firma ei toimita loistavaa laatutasoa. Oppaana on Färsarelainen sotilaallista puhetahtia ylläpitävä mies, jonka englannin aksentti on niin haastava, että brititkään eivät tahdo ymmärtää mitään. Kierros tulee kuin paperista luettuna murtavan konekiväärin suusta. Vaikka asia on mielenkiintoista, keskittymiskyvyllä on rajansa, ja jätämme kierroksen puoliväliin. Tämän jälkeen käppäilemme kauniilla ranta-alueella ja käymme Smörrebröd-lounaalla.
Christianian puistikkoa, huumekadulla kuvien ottaminen oli kielletty.
Pitkän päivän jälkeen suuntaamme kämpille, ja laitamme kotona ruokaa (tai siis muut laittavat, minä nukun..). Illaksi lähdemme vielä taiteiden yöhön, ja käymme Carlsbergin panimoalueella katselemassa vanhoja rakennuksia, joissa on tarjolla modernia taidetta, performansseja, musiikkia ja tietysti olutta. Olemme kuitenkin kiltisti ennen kymmentä nukkumassa, ihanaa :)
Maisemia Carlsbergin panimoalueen laitamilta
Lauantaina hyppäämme junaan ja painelemme Örestadtiin katselemaan arkkitehtuuria. Juna on automaattijuna, jossa etu- ja takaikkunat ovat auki. Pääsemme rynnimällä eturiviin ja olemme kuin lapset huvipuistossa, kun on niin jännää :D Paikan päällä otamme alle hienot kaupunkipyörät, joissa on sähkömoottori, navigattori ja kaikki herkut. Ensi kerta sähköpyörällä on vähän jännää kun ei vielä alussa tunnista, missä vaiheessa moottori alkaa puskemaan vauhtia ja kurveissa ja hitaassa ajossa saa olla ekstratarkkana. Ajelemme kuitenkin tyytyväisenä tunnin ympäriinsä ja ihmettelemme kauniita taloja. Sen jälkeen muut shoppailevat Tanskan suurimmassa ostoskeskuksessa, ja minä selailen asuntoilmoituksia.
Öresundin maisemia junan etuikkunasta
Iloinen sähköpyörilijä
Tästä suuntaamme suoraan kaupungille, ja uusiin kauppahalleihin sekä kahville. Tämän jälkeen olemme varanneet illallisen vanhalta teurastamoalueelta Pate Patesta. Kasvissyöjillekin löytyy evästä ja ruoka on erinomaista. Tämän jälkeen kiertelemme muutamia drinkkibaareja samalla alueella, ja lähdemme kävelemään kotiin päin aikomuksena istahtaa vielä mennessä johonkin. Menomatkalla kaikissa pubeissa on joko täyttä tai niissä saa polttaa, joten päädymme Carlsbergin aseman viereen pikkuruiseen suloiseen hyggeilypaikkaan, joka kruunaa illan.
Sunnuntaiksi olen ottanut aamulennot, jotta ehdin vielä illalla olla hetken aikaa kotona. Toiveajattelua, jatkolento Brysselistä on yli kaksi tuntia myöhässä Frankfurtin sumun takia, eli lopulta olen kotona kuuden jälkeen.
tiistai 10. lokakuuta 2017
Taiteennälkäisille: Documenta
Kerran viidessä vuodessa Kasselissa pärähtää, ja kaupunki sullotaan täyteen toinen toistaan oudompia, kiehtovempia, poliittisia ja ei-poliittisia, piilomerkityksellisiä, moniulotteisia, hauskoja, fiksuja, yllättäviä tai ällöttäviä modernin taiteen tuotoksia.
Painotukset ovat vaihdelleet nyt neljännettätoista kertaa järjestettävän Documentan alkuajoista, mutta taiteennälkä muuttuu viikonloppuna takuuvarmasti ähkyksi, ja vielä senkin jälkeen pitää ahtaa vähän lisää koska seuraava Documenta on vasta viiden vuoden päässä.
Tällä asenteella suunnattiin siis Kasseliin kohti taideviikonloppua. Aamu alkoi kun heräsin työaamun rutiineissa kahdeksalta ja painelin suihkuun isäntäväen vielä nukkuessa. Noh, palailtuani huomasin aamupöpperöissä lukeneeni kelloa väärin, ja heränneeni vahingossa seitsemältä. Mutta toisaalta tuloksena koko konkkaronkka oli hereillä ja aamupalapöydässä jo kahdeksalta eli win taidemissiolle, häviö (muiden) unille :D (Jep, aina kannattaa kutsua mut yökylään jos haluaa tehokkaan päivän :)
Onneksi Kasselin isäntäväki oli ehtinyt kiertää näyttelyä jo alusta asti kausikorteilla, ja osasi suositella meille parhaat tärpit ja lähestymistavat. Tällä kertaa paikalla oli ainoastaan länsimaissa tuntemattomien taiteilijoiden töitä, ja tarkoituksena oli (tosin modernin taiteen perinteiden mukaan) kyseenalaistaa mikä on taidetta, ja mikä on hyvää taidetta. Taide oli myös tarkoitus kokea sellaisena kun se katsojalle tulee, ilman ennakko-oletuksia tai taidekritiikin perinteistä tulkintaa, joten taiteilijoista ja teoksista oli kerrottu minimit. Alussa kuvauksia ei kuulemma ollut ollenkaan, mutta lopulta yleisöpaine voitti ja nyt jokaisen teoksen vierestä löytyi A4, jossa oli vähintään taiteilijan nimi ja teoksen nimi - hyvin monesti "untitled (nimetön)".
Aloitimme kierroksen itseoikeutetusti "Kiellettyjen kirjojen Pantheneonista", siis koko keskustorin täyttävästä rakennelmasta joka koostuu kielletyistä kirjoista. Vaikuttavasta teoksesta huolimatta siirryimme kohtuunopeasti vähemmän vaikuttavan sään armoilta sisätiloihin, ja kiersimme lähellä olevat pari rakennusta. Ulkosuomalaiselle hauskaa oli saamelaistaiteilijoiden teokset, joista vaikuttavin oli yli kymmenmetrinen pistotyö saamelaiselämästä. Molemmissa tiloissa oli myös paljon muiden alkuperäiskansojen edustajien töitä eri puolelta maailmaa, kuvaten monesti alkuperäiskulttuurin törmäyksiä ja kitkaa valtaväestöön ja -kulttuuriin. Mielenkiintoista ja herättävää.
Lopuksi kävimme Orangerie'ssa kuuntelemassa vähän musiikkia ja ihmettelemässä vanhaa rahanpainolaitteen kopiota, jonka voimanlähteenä oli alunperin käytetty aaseja, mutta siirrytty ihmisiin aasien kuollessa liian suuren taakan alle. Iltapäivän vietimme postin lajittelukeskuksessa, joka oli valikoitunut näyttelypaikaksi periaatteella, 'taiteen ei tarvitse olla kaunista'. Täältä mieleen jäivät erityisesti porojen kallot - Norjan hallitus oli päättänyt säädellä tokkakokoja, ja Oslon kabinettien päätettyä sopivat koot muutama kymmenen tuhatta poroa lahdattiin kertarykäisyllä. Ei tarvinne mainita, että saamelaistaiteilija ei ollut kovin iloinen lopputulemasta, ja protestoi nyt taiteella. Muita hauskoja oli parikymmenmetrinen teos Australian aboriginaalien historiasta, loppuen konekivääreitä pitäviin kenguruihin :D
Tämän jälkeen jalat, pää ja suomiflunssan kourissa uivat hengityselimet eivät kyenneet absorboimaan enää yhtään mitään, joten suunnistimme kämpille, missä allekirjoittanut kaatui sänkyyn ja heräsi tunnin kuluttua valmiina syömään ja nukkumaan uudestaan.
Seuraavan päivän urakka alkoi tsekkailemalla Fridericarium eli Documentan ajaksi "Beingsafeisscary" eli turvassa oleminen on pelottavaa - lause jonka allekirjoitan täydestä sydämestä! Näyttely oli kymmenen vuoden aikana Ateenan modernin taiteen museoon kerättyä taidetta, jota ei ikinä oltu esitelty julkisesti; Kreikan talousongelmissa museon avaaminen on siirtynyt ja siirtynyt. Näyttely oli huikea ja erittäin poliittinen. Osa kymmenen vuotta vanhoista pakolaisuutta ja irrallisuutta kuvaavista teoksista sopivat kuin nenä päähän päällä olevaan pakolaiskriisiin. Pelottavinta oli Turkin armeijan paraatista tehty videoteos, joka oli totaliritastista utopiaa puhtaimmillaan ("palkitsevinta on kuolla isänmaansa puolesta jne.") - vuodelta 2015. Hämmentävää.
Koska taideähky painoi vielä edelliseltä päivältä, lopettelimme päivän käymällä vielä pienessä kotiseutumuseossa, mihin oli aseteltu huikea teos individualismista ja massakulttuurista. Kaveri oli seisonut aina kameran kanssa kaupungissa kuvaten aina ihmisiä tietyn vaatetuksen tai koristeen mukaan: Esim. Mies harmaassa tikkitakissa / Guessin tietty laukkumalli / Mummo pinkissä takissa jne., ottaen aina aikaa kauanko 12 kuvan ottamiseen meni. Nykymaailmassa, jossa kaikkien pitäisi olla omanlaisiaan ja toteuttaa itseään, yhteenkään kollaasiin ei ollut tainnut mennä yli kolmea tuntia! Lisäksi kollaaseja oli jo nyt olemassa eri aikakausilta, joten oli hauskaa seurailla tyylin muuttumista suurkaupungeissa. Ilahduttava ja ajatuksia herättävä teos!
Tässä vaiheessa päivää siirryimme hyvin ansaitulle lounaalle Grimmin maailman terassille, josta katselimme kohti kaupunkia ja puhuimme ihan muusta kuin taiteesta. Kassel jäi kaupunkina myös positiivisesti mieleen, eli ehkäpä sinne voi ihmispaljouden hälvettyä mennä ihan muuten vaan kaupunkireissulle!
Ja Documenta, viiden vuoden päästä olen takuulla taas käymässä!
Painotukset ovat vaihdelleet nyt neljännettätoista kertaa järjestettävän Documentan alkuajoista, mutta taiteennälkä muuttuu viikonloppuna takuuvarmasti ähkyksi, ja vielä senkin jälkeen pitää ahtaa vähän lisää koska seuraava Documenta on vasta viiden vuoden päässä.
Tällä asenteella suunnattiin siis Kasseliin kohti taideviikonloppua. Aamu alkoi kun heräsin työaamun rutiineissa kahdeksalta ja painelin suihkuun isäntäväen vielä nukkuessa. Noh, palailtuani huomasin aamupöpperöissä lukeneeni kelloa väärin, ja heränneeni vahingossa seitsemältä. Mutta toisaalta tuloksena koko konkkaronkka oli hereillä ja aamupalapöydässä jo kahdeksalta eli win taidemissiolle, häviö (muiden) unille :D (Jep, aina kannattaa kutsua mut yökylään jos haluaa tehokkaan päivän :)
Onneksi Kasselin isäntäväki oli ehtinyt kiertää näyttelyä jo alusta asti kausikorteilla, ja osasi suositella meille parhaat tärpit ja lähestymistavat. Tällä kertaa paikalla oli ainoastaan länsimaissa tuntemattomien taiteilijoiden töitä, ja tarkoituksena oli (tosin modernin taiteen perinteiden mukaan) kyseenalaistaa mikä on taidetta, ja mikä on hyvää taidetta. Taide oli myös tarkoitus kokea sellaisena kun se katsojalle tulee, ilman ennakko-oletuksia tai taidekritiikin perinteistä tulkintaa, joten taiteilijoista ja teoksista oli kerrottu minimit. Alussa kuvauksia ei kuulemma ollut ollenkaan, mutta lopulta yleisöpaine voitti ja nyt jokaisen teoksen vierestä löytyi A4, jossa oli vähintään taiteilijan nimi ja teoksen nimi - hyvin monesti "untitled (nimetön)".
Kiellettyjen kirjojen Panthenon: Yksi näyttelyn vetonauloista on Panthenon, joka on päällystetty eri puolella maailmaa kielletyistä kirjoista.
Aloitimme kierroksen itseoikeutetusti "Kiellettyjen kirjojen Pantheneonista", siis koko keskustorin täyttävästä rakennelmasta joka koostuu kielletyistä kirjoista. Vaikuttavasta teoksesta huolimatta siirryimme kohtuunopeasti vähemmän vaikuttavan sään armoilta sisätiloihin, ja kiersimme lähellä olevat pari rakennusta. Ulkosuomalaiselle hauskaa oli saamelaistaiteilijoiden teokset, joista vaikuttavin oli yli kymmenmetrinen pistotyö saamelaiselämästä. Molemmissa tiloissa oli myös paljon muiden alkuperäiskansojen edustajien töitä eri puolelta maailmaa, kuvaten monesti alkuperäiskulttuurin törmäyksiä ja kitkaa valtaväestöön ja -kulttuuriin. Mielenkiintoista ja herättävää.
Poron kalloista rakennettu seinä Norjan porolahtauksen muistoksi - valtio päätti asettaa porokiintiöt ja lahtasi käsittämättömän määrän poroja jotta määrä saatiin vastaamaan kiintiöitä. Huh.
Aboriginaalitaiteilijan vaikuttava seinämaalaus Australian aboriginaalien matkasta historian halki tähän päivään ja tulevaisuuteen.
Lopuksi kävimme Orangerie'ssa kuuntelemassa vähän musiikkia ja ihmettelemässä vanhaa rahanpainolaitteen kopiota, jonka voimanlähteenä oli alunperin käytetty aaseja, mutta siirrytty ihmisiin aasien kuollessa liian suuren taakan alle. Iltapäivän vietimme postin lajittelukeskuksessa, joka oli valikoitunut näyttelypaikaksi periaatteella, 'taiteen ei tarvitse olla kaunista'. Täältä mieleen jäivät erityisesti porojen kallot - Norjan hallitus oli päättänyt säädellä tokkakokoja, ja Oslon kabinettien päätettyä sopivat koot muutama kymmenen tuhatta poroa lahdattiin kertarykäisyllä. Ei tarvinne mainita, että saamelaistaiteilija ei ollut kovin iloinen lopputulemasta, ja protestoi nyt taiteella. Muita hauskoja oli parikymmenmetrinen teos Australian aboriginaalien historiasta, loppuen konekivääreitä pitäviin kenguruihin :D
Tämän jälkeen jalat, pää ja suomiflunssan kourissa uivat hengityselimet eivät kyenneet absorboimaan enää yhtään mitään, joten suunnistimme kämpille, missä allekirjoittanut kaatui sänkyyn ja heräsi tunnin kuluttua valmiina syömään ja nukkumaan uudestaan.
Seuraavan päivän urakka alkoi tsekkailemalla Fridericarium eli Documentan ajaksi "Beingsafeisscary" eli turvassa oleminen on pelottavaa - lause jonka allekirjoitan täydestä sydämestä! Näyttely oli kymmenen vuoden aikana Ateenan modernin taiteen museoon kerättyä taidetta, jota ei ikinä oltu esitelty julkisesti; Kreikan talousongelmissa museon avaaminen on siirtynyt ja siirtynyt. Näyttely oli huikea ja erittäin poliittinen. Osa kymmenen vuotta vanhoista pakolaisuutta ja irrallisuutta kuvaavista teoksista sopivat kuin nenä päähän päällä olevaan pakolaiskriisiin. Pelottavinta oli Turkin armeijan paraatista tehty videoteos, joka oli totaliritastista utopiaa puhtaimmillaan ("palkitsevinta on kuolla isänmaansa puolesta jne.") - vuodelta 2015. Hämmentävää.
Koska taideähky painoi vielä edelliseltä päivältä, lopettelimme päivän käymällä vielä pienessä kotiseutumuseossa, mihin oli aseteltu huikea teos individualismista ja massakulttuurista. Kaveri oli seisonut aina kameran kanssa kaupungissa kuvaten aina ihmisiä tietyn vaatetuksen tai koristeen mukaan: Esim. Mies harmaassa tikkitakissa / Guessin tietty laukkumalli / Mummo pinkissä takissa jne., ottaen aina aikaa kauanko 12 kuvan ottamiseen meni. Nykymaailmassa, jossa kaikkien pitäisi olla omanlaisiaan ja toteuttaa itseään, yhteenkään kollaasiin ei ollut tainnut mennä yli kolmea tuntia! Lisäksi kollaaseja oli jo nyt olemassa eri aikakausilta, joten oli hauskaa seurailla tyylin muuttumista suurkaupungeissa. Ilahduttava ja ajatuksia herättävä teos!
Tässä vaiheessa päivää siirryimme hyvin ansaitulle lounaalle Grimmin maailman terassille, josta katselimme kohti kaupunkia ja puhuimme ihan muusta kuin taiteesta. Kassel jäi kaupunkina myös positiivisesti mieleen, eli ehkäpä sinne voi ihmispaljouden hälvettyä mennä ihan muuten vaan kaupunkireissulle!
Ja Documenta, viiden vuoden päästä olen takuulla taas käymässä!
sunnuntai 24. syyskuuta 2017
Kevättä rinnassa
Tänä vuonna kesä alkoi täällä jo poikkeuksellisen aikaisin, mikä ei tietenkään suomalaista harmita. Maaliskuun puolivälistä eteenpäin on nautittu ajoittain teepaitakeleistä ja ensimmäistä kertaa elämässä leikkasin nurmikonkin maaliskuun puolivälissä!
Tämä näkyy tietenkin puutarhaintoiluna, eli rautakaupat ovat lauantaisin niin täynnä, että vapaata kärryäkään on vaikea löytää. Viime reissulla jopa kärry huiveineen pöllittiin puutarhaosastolta, kun käänsin pariksi minuutiksi selkäni!
Vuokra-asunnossa puutarha on Saksalaisittain vähän eri asia. Meidän vuokranantajalla on tarkat säännöt kirjattuna vuokrasopimukseen, että kaikkien puutarhan kasvien tulee olla hengissä asunnosta lähdettäessä, ja uusien istutukseen pitää hankkia lupa. Ilmeisen huonoja kokemuksia vähemmän viherpeukalo-vuokralaisilta.
Noh, maapohjainen varjopuoli puutarhasta kasvaa lähinnä rikkaruohoa ja n. 2 m2 vyöhyke aurinkoisemmalla puolella sammalta, että en nyt oikein tiedä mitä tässä pitäisi hoitaa. Pihan varjopuolella on omena- ja päärynäpuut, ja päärynäpuun hedelmät viime vuonna olivat kivikovia n. 5x5x5cm kokoisia syömäkelvottomia palleroita. Oleskelualuetta peittävät parempia päiviä nähneet kivilaatat, joiden iloksi ensi keskiviikkona pitäisi taloon saapua ihka oikea painepesuri! Siinäpäs pinttyneet sammaleet ja rikkaruohot saavat kyytiä!
Olen vuokraisännän luvatta pelastanut etupihalta sipulikasveja ruohonleikkurin tieltä, sekä laittanut istutuslaatikkoon kasvamaan yhtä sun toista. Vielä jos saisi luvan peittää varjopuolen rikkaruohomaa jollain vähän paremmannäköisellä varjokasvilla, voisi iltapäiväpalaverit hoidella takapihan riippumatosta. Aaah!
Välillä on jo mietityttänyt palavereissa, että laulaako linnut liian kovaa kajariin kun on oma puheenvuoro. Noh, kateelliset panettelee sanon mää ja istun aurinkohatun ja iltapäiväkahvin kanssa auringossa kun muut paahtavat hikisessä toimistossa. Kyllä kotitoimistolla kelpaa!
Tämä näkyy tietenkin puutarhaintoiluna, eli rautakaupat ovat lauantaisin niin täynnä, että vapaata kärryäkään on vaikea löytää. Viime reissulla jopa kärry huiveineen pöllittiin puutarhaosastolta, kun käänsin pariksi minuutiksi selkäni!
Vuokra-asunnossa puutarha on Saksalaisittain vähän eri asia. Meidän vuokranantajalla on tarkat säännöt kirjattuna vuokrasopimukseen, että kaikkien puutarhan kasvien tulee olla hengissä asunnosta lähdettäessä, ja uusien istutukseen pitää hankkia lupa. Ilmeisen huonoja kokemuksia vähemmän viherpeukalo-vuokralaisilta.
Noh, maapohjainen varjopuoli puutarhasta kasvaa lähinnä rikkaruohoa ja n. 2 m2 vyöhyke aurinkoisemmalla puolella sammalta, että en nyt oikein tiedä mitä tässä pitäisi hoitaa. Pihan varjopuolella on omena- ja päärynäpuut, ja päärynäpuun hedelmät viime vuonna olivat kivikovia n. 5x5x5cm kokoisia syömäkelvottomia palleroita. Oleskelualuetta peittävät parempia päiviä nähneet kivilaatat, joiden iloksi ensi keskiviikkona pitäisi taloon saapua ihka oikea painepesuri! Siinäpäs pinttyneet sammaleet ja rikkaruohot saavat kyytiä!
Olen vuokraisännän luvatta pelastanut etupihalta sipulikasveja ruohonleikkurin tieltä, sekä laittanut istutuslaatikkoon kasvamaan yhtä sun toista. Vielä jos saisi luvan peittää varjopuolen rikkaruohomaa jollain vähän paremmannäköisellä varjokasvilla, voisi iltapäiväpalaverit hoidella takapihan riippumatosta. Aaah!
Välillä on jo mietityttänyt palavereissa, että laulaako linnut liian kovaa kajariin kun on oma puheenvuoro. Noh, kateelliset panettelee sanon mää ja istun aurinkohatun ja iltapäiväkahvin kanssa auringossa kun muut paahtavat hikisessä toimistossa. Kyllä kotitoimistolla kelpaa!
sunnuntai 2. huhtikuuta 2017
Alppeilut 2/2017
Pääsin mukaan entisen työporukan laskettelureissulle tänäkin vuonna, vaikka firma ehtikin vaihtua välissä. Reissu suuntautui tänäkin vuonna Schladmingiin Itävaltaan, tosin pari viikkoa viime reissua myöhemmin.
Laskuintoiset kollegat halusivat heti torstaiksi rinteeseen, eli matka alkoi torstaiaamuna terveeseen aikaan klo. 4 aamuyöstä. Itse päädyin tekemään kassavirtaennustetta automatkan loppupätkän, sekä iltapäivän mökiltä käsin sinistä taivasta ja auringonpaisteista rinnettä ihaillen. Mitä ihania yrittäjän vapauksia!
Seuraava päivä valkeni kuitenkin vielä aurinkoisena, ja rinteet olivat aamusta hyväkuntoisia. Laskettelimme mökin lähettyvillä, tosin iltapäivällä laskut loppui jo kahden maissa kun loskainen lumi paakkuuntui rinteisiin väsyttäen tottumattomat reidet ennen aikojaan. Harvoimpa on tarvinnut perhosia ja kärpäsiä väistellä rinteessä!
Illalla koettiin lisää elämyksiä, kun ajelimme moottorikelkkakyydillä rinneravintolaan illalliselle ja tulimme alas kelkoilla. Yhdessä kohdassa reititys oli vähän epäselvä, ja käännyimme vahingossa valaisemattomalle taipaleelle. Yhdellä suoralla kollega olikin hävinnyt näkyvistä! Ei kun jalat maahan ja huutelemaan että miten kävi! Hetken huhuilun jälkeen ääni kuulu varmaan 200 metriä alempaa: "Kaikki kunnossa". Huhhuh! Kaveri oli jo kävelemässä ylämäkeen vastaan, kun ehdotin, että kannattaisiko ennemmin kävellä alamäkeen, missä reitti tulee vastaan vähemmällä työllä. Aikamoinen tilanne, jyrkässä rinteessä kasvoi noin metrin halkaisijaltaan olevia puita ja kohdassa mistä kaveri tippui, oli noin kahden metrin puuton vyöhyke. Melkonen tuuri! Vastaisen varalle vakuutukset kuntoon, kypärä päälle ja enemmän huomiota reittimerkintöihin,. virallisella reitillähän oli lumivallit molemmin puolin reittiä.
Seuraava päivä oli aamusta harmaa, ja ennen puoltapäivää taivaalta alkoi tiputtaa kaatamalla vettä. Ensimmäinen kerta kun tuli monojen vedenpitävyys testattua kahluuolosuhteissa, onneksi hyvin pitivät! Toisaalta laskeminen oli ihan kivaa, huono ilma oli karkoittanut paljon laskijoita eli rinteet olivat loskasta huolimatta kohtuukunnossa. Iltapäivällä tosin sumu ja lumeksi muuttunut sade tekivät etenemisestä sen verran hankalaa, että päätimme siirtyä mökin viereen after skihin.
Mukava reissu jälleen kerran ja ehkäpä ensi vuonna taas uudestaan!
Laskuintoiset kollegat halusivat heti torstaiksi rinteeseen, eli matka alkoi torstaiaamuna terveeseen aikaan klo. 4 aamuyöstä. Itse päädyin tekemään kassavirtaennustetta automatkan loppupätkän, sekä iltapäivän mökiltä käsin sinistä taivasta ja auringonpaisteista rinnettä ihaillen. Mitä ihania yrittäjän vapauksia!
Seuraava päivä valkeni kuitenkin vielä aurinkoisena, ja rinteet olivat aamusta hyväkuntoisia. Laskettelimme mökin lähettyvillä, tosin iltapäivällä laskut loppui jo kahden maissa kun loskainen lumi paakkuuntui rinteisiin väsyttäen tottumattomat reidet ennen aikojaan. Harvoimpa on tarvinnut perhosia ja kärpäsiä väistellä rinteessä!
Illalla koettiin lisää elämyksiä, kun ajelimme moottorikelkkakyydillä rinneravintolaan illalliselle ja tulimme alas kelkoilla. Yhdessä kohdassa reititys oli vähän epäselvä, ja käännyimme vahingossa valaisemattomalle taipaleelle. Yhdellä suoralla kollega olikin hävinnyt näkyvistä! Ei kun jalat maahan ja huutelemaan että miten kävi! Hetken huhuilun jälkeen ääni kuulu varmaan 200 metriä alempaa: "Kaikki kunnossa". Huhhuh! Kaveri oli jo kävelemässä ylämäkeen vastaan, kun ehdotin, että kannattaisiko ennemmin kävellä alamäkeen, missä reitti tulee vastaan vähemmällä työllä. Aikamoinen tilanne, jyrkässä rinteessä kasvoi noin metrin halkaisijaltaan olevia puita ja kohdassa mistä kaveri tippui, oli noin kahden metrin puuton vyöhyke. Melkonen tuuri! Vastaisen varalle vakuutukset kuntoon, kypärä päälle ja enemmän huomiota reittimerkintöihin,. virallisella reitillähän oli lumivallit molemmin puolin reittiä.
Seuraava päivä oli aamusta harmaa, ja ennen puoltapäivää taivaalta alkoi tiputtaa kaatamalla vettä. Ensimmäinen kerta kun tuli monojen vedenpitävyys testattua kahluuolosuhteissa, onneksi hyvin pitivät! Toisaalta laskeminen oli ihan kivaa, huono ilma oli karkoittanut paljon laskijoita eli rinteet olivat loskasta huolimatta kohtuukunnossa. Iltapäivällä tosin sumu ja lumeksi muuttunut sade tekivät etenemisestä sen verran hankalaa, että päätimme siirtyä mökin viereen after skihin.
Mukava reissu jälleen kerran ja ehkäpä ensi vuonna taas uudestaan!
keskiviikko 8. maaliskuuta 2017
Ihmisten päivä
Hups, lipeän periaatteistani ja heitän kapulan asevelvollisuuskeskusteluun.
Mietin vaan ihan hypoteettisesti, että miltähän tämä Suomenmaan juttu asevelvollisuudesta näyttäisi, jos puhuttaisiin naisten ja miesten sijaan vaikkapa..ihmisistä?
--
Mietin vaan ihan hypoteettisesti, että miltähän tämä Suomenmaan juttu asevelvollisuudesta näyttäisi, jos puhuttaisiin naisten ja miesten sijaan vaikkapa..ihmisistä?
--
Eduskunta käy
lähetekeskustelun puolustuspoliittisesta selonteosta. Eduskunnan puolustusvaliokuntaan
kuuluvat keskustan kansanedustajat Marisanna Jarva ja Mikko Savola eivät
kannata pakollista asevelvollisuutta ihmisille. Resurssit eivät riitä, he
sanovat.
– Koko ikäluokkaa
ei pystytä kouluttamaan. Valitettava totuus on, että fyysiset ominaisuudetkin
ovat ihmisillä erilaiset liittyen tiettyihin tehtäviin.
ASEPALVELUKSEN
itsekin suorittanut Jarva näkee pelkkänä julkisuustemppuna sen, että kokoomuslaiset
haluavat ihmiset kutsuntoihin.
– Palvelukseen
haluavat ihmiset löytävät sinne jo nyt.
Savola toteaa,
että vapaaehtoisesti asevelvollisuuden suorittavat ihmiset ovat erittäin motivoituneita
ja hyviä tehtävissään.
– Siksi toivonkin,
että heitä saataisiin lisää.
Jarva korostaa,
että sodan aikana kaikki eivät voi olla sotilaita, sillä yhteiskunta tarvitsee
muutakin väkeä.
– Kaikilla on
lain mukaan velvollisuus puolustaa maata, ja olisi tärkeää nostaa ihmisten kykyä toimia kriisitilanteissa. Sitä pitäisi opettaa kaikille nuorille
kouluissa.
Savola nostaa
esiin tulevaisuuskutsunnat, jotka voisivat koskea kaikkia aikuisuuden
kynnyksellä olevia nuoria.
– Siellä voisi
antaa tietoa myös asevelvollisuuden suorittamisesta ja saada houkuteltua lisää
ihmisiä asepalvelukseen.
--
Ps. Miksihän valtio voi lunastaa lupaa kysymättä puolen Suomen kansalaisilta 6-9kk elämästä sukupuoleen perustuen, ja tämä on kaikkien mielestä ihan ok? Voiko valtion haastaa oikeuteen syrjinnästä? Noh, minähän olen tietysti jäävi kommentoimaan, koska en ole armeijaa käynyt, enkä mies. Mutta ihmetellä saa aina :P
tiistai 7. maaliskuuta 2017
Dieselkieltohaaveiluja
Monissa Saksan kaupungeissa on ilmanlaatuongelmia. Erityisesti typpidioksidi- ja pienhiukkaspäästöt ovat tapetilla niin täällä, kuin monissä muissakin maailmankolkissa. Hessen on Saksan pahnanpohjimmainen ilmanlaadussa, ja monet Hessenin kaupungit, Darmstadt mukaanlukien ovat ilmanlaadultaan Saksan huonoimpia.
Ratkaisuksi on väläytelty vanhojen diesel-ajoneuvoujen ajokieltoa kaupunkien keskustoihin.
Mielenkiintoista tässä jupakassa on, että aloite tulee nimenomaan kaupunkien keskustan asukkailta, jotka ovat viimein kyllästyneet huonoon kaupunki-ilmaan. EU, Saksan omat ympäristöministerit ja erinäiset ympäristöjärjestöt ovat ajaneet aloitetta jo vuosia, tuloksetta. Autokansalle ja mahtavalle liikenneministereille huudot ovat tähän asti ollet jotain, jolle hymistään ymmärtävästi ja sen jälkeen haudataan koko asia huoneen pimeimpään nurkkaan.
Mutta ei enää. Päättäjät on viimein tehty vastuulliseksi ilmanlaadusta, ja Stuttgart on tapaus No: 1. Siellä yritettiin vuoden ajan parantaa ilmanlaatua vetoomuksin ja vapaaehtoisperiaattein - tuloksetta. Vetoomuksista huolimatta Stuttgart voitti edelleen ykköspalkinnon kaupunkikisassa maan huonoimmasta ilmanlaadusta. Keskustassa pienhiukkaset olivat keskimäärin 82 mikrogrammaa kuutiometrillä ja 35 päivänä yli 200 µg/m3, raja-arvon ollessa 40 µg/m3. Tämän kokeilun jälkeen oikeuslaitos määräsi hallinnon miettimään toimivan ratkaisun ongelmaan. Jopa liikenneministeri jyrähti: "Ei ole olemassa perusoikeutta ajaa saastuttavalla dieselillä, mutta on olemassa perusoikeus ruumiilliseen koskemattomuuteen."
Stuttgadt siis kieltää Euro-6 pakokaasunormia täyttämättömiltä ajoneuvoilta pääsyn keskustaan huonon ilmanlaadun päivinä. Saksan kuudennella mitalisijalla on Darmstadt, joka miettii parhaillaan samoja keinoja. Epäonneksemme asumme vielä ns. kaupungin ympäristövyöhykkellä, jota kielto toteutuessaan koskisi. Saakohan työnantajalta etäpäivän huonon ilmanlaadun takia?
Mitä kielto sitten käytännössä tarkoittaisi? Sitä ei tiedä vielä kukaan. Stuttgartin kielto tulee voimaan vuoden 2018 alusta. Eli käytännössä v.2015 vanhemmat dieselit eivät saa tämän jälkeen ajaa huonon ilmanlaadun päivinä, joita Stuttgarissa on keskimäärin 59 vuodessa. Tämä ei tietenkään koske poliiseja, pelastusajoneuvoja ja luultavasti saksalaiset tuntien noin 74:aa muuta poikkeusta. Lisäksi kiellosta tulee ainakin ensivaiheessa kaupunkikohtainen - liikenneministeri ainakin toistaiseksi tyrmää koko maan kattavan "sinisen tarran" järjestelmän. Sininen tarra annettaisiin autoille, jotka täyttävät pakokaasunormin.
Autonvalmistajat tietysti tässä vaiheessa ovat sitä mieltä, että ureatankkien tai pienhiukkaskaappareiden jälkiasennus on täysin mahdotonta tai järjettömän kallista. Oma veikkaus? Jos kielto yleistyy, tekniikka löytyy yllättäen kohtuulliseen hintaan yritysten leasingautotarjoajien pistäessä vähän painetta kehiin.
Kaikista huvittavinta tässä kuviossa pohjoismaisen silmään on, että ainoa kuviteltavissa oleva ratkaisu on ...tadaa... UUSI AUTO! Jesh! Sillähän tästä päästään!
Yhdessäkään aihetta käsittelevässä artikkelissa en ole nähnyt vertailua, mitä näissä hyvän ilmanlaadun kaupungeissa, jotka ovat samankokoisia, geografialtaan ja ilmastoltaan samanlaisia kuin huonon ilman kaupungit, tehdään toisin. Olisikohan se.. voisikohan se olla.. joukkoliikenne??
Noh, tottakai ilmanlaatuun vaikuttaa miten kaupunki on rakennettu jne., enkä ala nyt suurta vertailututkimusta kaupunkinen sisäisistä ilmavirtauksista tekemään. Mutta miksei esim. Hampuri ole listalla? Saksan toiseksi suurimassa kaupungissa ilmanlaatu ei siis verrattain ole huono, mutta Darmstadtissa, väkiluku 149 000, on Saksan kuudenneksi huonoin ilma. TÄH?
Voisikohan olla, että Hampurin julkinen liikenne on a) järjestetty hyvin, ja b) se on halpaa, verrattuna Darmstadtiin ja Hesseniin yleisesti, missä julkinen liikenne on a) kallista ja b) järjestetty huonosti.
En tiedä, kysyn vaan.
Toinen tekijä, mistä kukaan ei puhu, ovat pyörätiet. En tiedä Hampurin pyöräliikenteen tasoa, mutta Hessenin runkopyöräverkko koostuu lähinnä metsässä menevistä kärrypoluista, joilla on paikoittain niin paljon kiviä, että paikat tippuvat hampaista. Vaikka Darmstadtkin on opiskelijakaupunki, keskustan ympärillä pyöräily on paikoin jopa vaarallista pyörätien puuttumisen tai huonojen merkintöjen takia. Kolmen kilometrin matka meiltä keskustaan onnistuu siis pyörällä pienellä itsemurhariskillä n. seitsemässä minuutissa, tai yhdellä vaihdolla julkisilla seuraavasti:
* Kävely 23 min (tämä on myös ensimmäinen vaihtoehto jota reittiopas ehdottaa)
* Bussilla 2 krt/tunnissa 10 min hintaan 2,10 €
* Bussilla rautatieasemalla vaihtamalla 20 min hintaan 2,10 €
Minkähän kulkuvälineen lapsiperheet ja vanhukset valitsevat?
Tässä vielä tilastoja ilmanlaadusta vertailukaupunkien välillä.
Siinäpä miettimistä kuntavaaliehdokkaille Suomeenkin ;)
Jutun lähteet:
Die Zeit 2.3.2017
Blaue-plakette.de
Echo-Online
Welt.de
Auto-Bild
Ratkaisuksi on väläytelty vanhojen diesel-ajoneuvoujen ajokieltoa kaupunkien keskustoihin.
Mielenkiintoista tässä jupakassa on, että aloite tulee nimenomaan kaupunkien keskustan asukkailta, jotka ovat viimein kyllästyneet huonoon kaupunki-ilmaan. EU, Saksan omat ympäristöministerit ja erinäiset ympäristöjärjestöt ovat ajaneet aloitetta jo vuosia, tuloksetta. Autokansalle ja mahtavalle liikenneministereille huudot ovat tähän asti ollet jotain, jolle hymistään ymmärtävästi ja sen jälkeen haudataan koko asia huoneen pimeimpään nurkkaan.
Mutta ei enää. Päättäjät on viimein tehty vastuulliseksi ilmanlaadusta, ja Stuttgart on tapaus No: 1. Siellä yritettiin vuoden ajan parantaa ilmanlaatua vetoomuksin ja vapaaehtoisperiaattein - tuloksetta. Vetoomuksista huolimatta Stuttgart voitti edelleen ykköspalkinnon kaupunkikisassa maan huonoimmasta ilmanlaadusta. Keskustassa pienhiukkaset olivat keskimäärin 82 mikrogrammaa kuutiometrillä ja 35 päivänä yli 200 µg/m3, raja-arvon ollessa 40 µg/m3. Tämän kokeilun jälkeen oikeuslaitos määräsi hallinnon miettimään toimivan ratkaisun ongelmaan. Jopa liikenneministeri jyrähti: "Ei ole olemassa perusoikeutta ajaa saastuttavalla dieselillä, mutta on olemassa perusoikeus ruumiilliseen koskemattomuuteen."
Stuttgadt siis kieltää Euro-6 pakokaasunormia täyttämättömiltä ajoneuvoilta pääsyn keskustaan huonon ilmanlaadun päivinä. Saksan kuudennella mitalisijalla on Darmstadt, joka miettii parhaillaan samoja keinoja. Epäonneksemme asumme vielä ns. kaupungin ympäristövyöhykkellä, jota kielto toteutuessaan koskisi. Saakohan työnantajalta etäpäivän huonon ilmanlaadun takia?
Tämäkin hauskanpito/&hyötyajoneuvo joutuu etsimään uuden kodin, jos määräykset tulevat voimaan
Mitä kielto sitten käytännössä tarkoittaisi? Sitä ei tiedä vielä kukaan. Stuttgartin kielto tulee voimaan vuoden 2018 alusta. Eli käytännössä v.2015 vanhemmat dieselit eivät saa tämän jälkeen ajaa huonon ilmanlaadun päivinä, joita Stuttgarissa on keskimäärin 59 vuodessa. Tämä ei tietenkään koske poliiseja, pelastusajoneuvoja ja luultavasti saksalaiset tuntien noin 74:aa muuta poikkeusta. Lisäksi kiellosta tulee ainakin ensivaiheessa kaupunkikohtainen - liikenneministeri ainakin toistaiseksi tyrmää koko maan kattavan "sinisen tarran" järjestelmän. Sininen tarra annettaisiin autoille, jotka täyttävät pakokaasunormin.
Autonvalmistajat tietysti tässä vaiheessa ovat sitä mieltä, että ureatankkien tai pienhiukkaskaappareiden jälkiasennus on täysin mahdotonta tai järjettömän kallista. Oma veikkaus? Jos kielto yleistyy, tekniikka löytyy yllättäen kohtuulliseen hintaan yritysten leasingautotarjoajien pistäessä vähän painetta kehiin.
Kaikista huvittavinta tässä kuviossa pohjoismaisen silmään on, että ainoa kuviteltavissa oleva ratkaisu on ...tadaa... UUSI AUTO! Jesh! Sillähän tästä päästään!
Yhdessäkään aihetta käsittelevässä artikkelissa en ole nähnyt vertailua, mitä näissä hyvän ilmanlaadun kaupungeissa, jotka ovat samankokoisia, geografialtaan ja ilmastoltaan samanlaisia kuin huonon ilman kaupungit, tehdään toisin. Olisikohan se.. voisikohan se olla.. joukkoliikenne??
Noh, tottakai ilmanlaatuun vaikuttaa miten kaupunki on rakennettu jne., enkä ala nyt suurta vertailututkimusta kaupunkinen sisäisistä ilmavirtauksista tekemään. Mutta miksei esim. Hampuri ole listalla? Saksan toiseksi suurimassa kaupungissa ilmanlaatu ei siis verrattain ole huono, mutta Darmstadtissa, väkiluku 149 000, on Saksan kuudenneksi huonoin ilma. TÄH?
Voisikohan olla, että Hampurin julkinen liikenne on a) järjestetty hyvin, ja b) se on halpaa, verrattuna Darmstadtiin ja Hesseniin yleisesti, missä julkinen liikenne on a) kallista ja b) järjestetty huonosti.
En tiedä, kysyn vaan.
Toinen tekijä, mistä kukaan ei puhu, ovat pyörätiet. En tiedä Hampurin pyöräliikenteen tasoa, mutta Hessenin runkopyöräverkko koostuu lähinnä metsässä menevistä kärrypoluista, joilla on paikoittain niin paljon kiviä, että paikat tippuvat hampaista. Vaikka Darmstadtkin on opiskelijakaupunki, keskustan ympärillä pyöräily on paikoin jopa vaarallista pyörätien puuttumisen tai huonojen merkintöjen takia. Kolmen kilometrin matka meiltä keskustaan onnistuu siis pyörällä pienellä itsemurhariskillä n. seitsemässä minuutissa, tai yhdellä vaihdolla julkisilla seuraavasti:
* Kävely 23 min (tämä on myös ensimmäinen vaihtoehto jota reittiopas ehdottaa)
* Bussilla 2 krt/tunnissa 10 min hintaan 2,10 €
* Bussilla rautatieasemalla vaihtamalla 20 min hintaan 2,10 €
Minkähän kulkuvälineen lapsiperheet ja vanhukset valitsevat?
Tässä vielä tilastoja ilmanlaadusta vertailukaupunkien välillä.
Typen oksidit Darmstadtissa edellisen neljän viikon ajalta, maksimi 352 µg/m3.
Tunnin raja-arvo typpidioksidille on EU:n ilmanlaatunormien mukaan 200 µg/m3.
Sama jakso ja sama mittaus Hampurissa, maksimi 170 µg/m3
Lähde molempiin: www.wetteronline.de
Siinäpä miettimistä kuntavaaliehdokkaille Suomeenkin ;)
Jutun lähteet:
Die Zeit 2.3.2017
Blaue-plakette.de
Echo-Online
Welt.de
Auto-Bild
keskiviikko 22. helmikuuta 2017
Mamukin äänestää
..Nimittäin pormestarivaaleissa!
Postiluukusta tipahti pormestarivaalien infolappunen, joka kertoi äänestysoikeudesta Darmstadtin pormestarivaaleissa. Siitäkös kansalaisaktiivinen mamu innostui: Mekin saadaan tehdä jotain muuta kuin maksaa hulvattomia veroja ja tapella vakuutusyhtiöiden kanssa!
Vaalilomake löytyy täältä https://www.darmstadt.de/fileadmin/Bilder-Rubriken/Rathaus/Politik/wahlen/PDF-Dateien/OB-Wahlen/Stimmzettelmuster_Hauptwahl, mamukin saa varmasti ruksin oikeaan paikkaan kun saa harjoitella etukäteen. Äänestyspäiviä on ainoastaan yksi, mutta nettisivuilta saa tilattua kirjeäänestyslomakkeen, jonka voi postittaa jo etukäteen.
Vaaliteemoja näyttävät ehdokkaiden vaalisivujen mukaan olevan asuntotilanne, muiden teemojen vaihdellessa lentomelun torjunnasta Mathildenhöhen UNESCO-tunnustukseen ja jalkapallostadionin saneeraukseen - Darmstadtin liljat pelaavat nyt Bundesliigaa, joten tällä lupauksella ääniä satelee takuuvarmasti. Asuntotilanne onkin itsestäänselvä vaaliteema kaupungissa, joka kasvaa 1500-2000 henkeä vuodessa - kuten mamukin huomasi, pienen asunnon löytäminen ei ole yksinkertaista.
Ylipormestarin, kuten titteli Darmstadtissa on nimetty, vallan ero suomalaiseen kunnanjohtajaan tai pormestariin ei selvinnyt pikaisella googlailulla, kommentteihin saa linkittää mikäli joku hyvän lähteen löytää.
Tässä lyhyt ja hyvin epäpoliittinen koonta ehdokkaista
Darmstadtin huomaa opiskelijakaupungiksi siitä, että istuva pormestari on vihreä. Viisikymppinen herrasmies ajelee vaalimainoksissa pyörällä ja lupaa tukea joukkoliikennettä, pyöräilyä ja perheitä. Hän haluaa myös yliopiston sikiävän start-uppeja ja mainostaa kauppakamarin ja yliopiston varsin mielenkiintoista hanketta, jossa uusille teknologiayrityksille tarjotaan hallitiloja, labroja ja rahoitusta alkuunpääsemiseen. Tästä plussa, tosin miinusta rahan syytämisestä jalkapallostadioniin ei-jalkapallofanilta.
Seuraava ehdokas on sosiaalidemokraattien rahaehdokas, jonka huomaa nettisivuista, kadunvarsimainoksista ja 25 kohdan lupauslistasta, joka lupaa ihan jokaiselle jotain. Korrekteista vaalimainoksista hyppää silmille tuplasanat, kun jokainen henkilö (seniori / senioritar jne.) pitää kirjoittaa sekä maskuliinissa, että feminiinissä. Sivujen hyvästä ulkoasusta huolimatta viestiä on liikaa ja kaikille, eikä terävää kärkeä käydä läpi muuta kuin nälkävuotta pidemmässä yksinpuhelussa jossa kaikki teksti on kirjoitettu putkeen ilman väliotsikoita. Oma ohjelma löytyy naisille, nuorille, kehitysvammaisille, liikuntarajoitteisille, juutalaisille jne. jne. Turvallinen Darmstadt naisille?? Eikö kaupungin pitäisi olla turvallinen kaikille? En jaksa lukea loppuun, olo on yhtä rasvainen kun olisi vetänyt neljän juuston pitsan ihan yksin. Ei jatkoon.
Sitten päästään asiaan, nimittään oikeistopopulistisen AfD (vaihtoehto Saksalle) ehdokkaan ohjelmaan. Google löytää ensimmäisenä viittaukset ehdokkaan naisvihamielisiin facebook-kirjoituksiin, joissa hän oli muun muassa todennut "naisten äänioikeuden olevan syynä kaikkeen pahaan nykymaailmassa (mm. Euroon, Energiewendeen jossa Saksa pyrkii siirtymään uusiutuviin energiamuotoihin, ja pakolaiskriisiin)", ja että "rakastamme naisia, mutta antakaa hyvät naiset meidän (miesten) hoitaa asiat ulkomaailman kanssa - ettehän te edes kykene katsomaan verta". Herralla (67) taitaa olla vielä vähän opeteltavaa naisten anatomiasta. Ehdokkaasta löytyvä ainoa teemoja sisältävä lehtistötiedote keskittyy lähinnä toisten haukkumiseen, eli ei-niin yllättäen ainoastaan miinuspisteitä tälle ehdokkaalle.
Sitten päästäänkin pormestarivaalien ainoaan naiseen ja ryhmän junioriin (45), joka on ehdolla radikaaliryhmästä. Ryhmän nimi Uffbasse on hesseniläisittäin aufpassen, varoa tai ottaa huomioon. Web-sivu keskittyy lähinnä nykypoliitikkojen haukkumiseen, ja väittää että rahattakin voi tehdä hyvän kampanjan. No eipä - Katsokaa vaikka tätä vaalijulistetta!!
Lähde: www.uffbasse-darmstadt.de/
Ei plus- eikä miinuspisteitä ehdokkaalle, olen liian hämmentynyt vaalijulisteesta.
Vasemmistolla on myös oma ehdokas. Hän haluaa kerätä enemmän veroja yrittäjiltä, joita vastaan saadaan halpoja asuntoja, vuokrakattoja ja sosiaalista rakentamista. Ympäristöasiohin ehdokkaalla on monta konkreettista ehdotusta, kuten joukkoliikenteen vapaa käyttö ilmanlaadun ylittäessä raja-arvot. Myös rasismia vastustetaan ja vaaliohjelmaan on saatu tungettua myös trumpin haukkumista. Harvinaisen selkeät pointit ohjelmassa, plussaa.
Kristillisdemokraatit eivät asettaneet omaa ehdokasta, mutta tukevat yhtä sitoutumattomista ehdokkaista. Herran ensimmäinen teesi on "turvallinen Darmstadt", joka tuo heti epämiellyttävät Stasi-mielikuvat ja naapurin kyttääjämummot mieleen. Muut teemat sisältävät velkaantumisen estämistä, lentomelua vastaan taistelua, päivähoidon resurssointia ja koulujen saneerausta. En ihan ymmärrä tätä lentomelun vastustusta, eikait kenenkään ole pakko lentokentän alla asua ellei halua? Yksi Euroopan suurimmista lentokentistä tarjoaa kuitenkin alueelle 80 000 työpaikkaa kerrannaisvaikutuksineen, Ristiriitaiset fiilikset, ei jatkoon.
FDP:n eli "vapaiden demokraattien" insinööriehdokas kritisoi kaupungin budjetin ylittäneitä rakennusprojekteja ja infran päästämistä huonoon kuntoon ja haluaa digitalisoida kaupungin palvelut. JES, sanoo paperirumbaan turhautunut mamu ja lukee eteenpäin. Muut teemat ovat yhtä freesejä pakollista asuntorakentamista lukuunottamatta - täällä halutaan rakentaa kotiintoimituspalvelu vanhuksille ja varattomille, enemmän yritysyhteistyötä kouluille sekä kieliopetusta mamulapsille. Iso plussa erottuvista teemoista ja freesistä katsantokannasta.
Kaksi jäljellä olevaa ehdokkasta näyttävät "no lähdin nyt ehdolle" -tyyppisiä yksintaistelijoita, joista ei oikein saa pidemmälle selvää.
Vaalikonetta näihin vaaleihin ei vielä löytynyt, mutta tästä tuli hyvä perusperehdytys saksalaispolitiikkaan.
Postiluukusta tipahti pormestarivaalien infolappunen, joka kertoi äänestysoikeudesta Darmstadtin pormestarivaaleissa. Siitäkös kansalaisaktiivinen mamu innostui: Mekin saadaan tehdä jotain muuta kuin maksaa hulvattomia veroja ja tapella vakuutusyhtiöiden kanssa!
Vaalilomake löytyy täältä https://www.darmstadt.de/fileadmin/Bilder-Rubriken/Rathaus/Politik/wahlen/PDF-Dateien/OB-Wahlen/Stimmzettelmuster_Hauptwahl, mamukin saa varmasti ruksin oikeaan paikkaan kun saa harjoitella etukäteen. Äänestyspäiviä on ainoastaan yksi, mutta nettisivuilta saa tilattua kirjeäänestyslomakkeen, jonka voi postittaa jo etukäteen.
Vaaliteemoja näyttävät ehdokkaiden vaalisivujen mukaan olevan asuntotilanne, muiden teemojen vaihdellessa lentomelun torjunnasta Mathildenhöhen UNESCO-tunnustukseen ja jalkapallostadionin saneeraukseen - Darmstadtin liljat pelaavat nyt Bundesliigaa, joten tällä lupauksella ääniä satelee takuuvarmasti. Asuntotilanne onkin itsestäänselvä vaaliteema kaupungissa, joka kasvaa 1500-2000 henkeä vuodessa - kuten mamukin huomasi, pienen asunnon löytäminen ei ole yksinkertaista.
Ylipormestarin, kuten titteli Darmstadtissa on nimetty, vallan ero suomalaiseen kunnanjohtajaan tai pormestariin ei selvinnyt pikaisella googlailulla, kommentteihin saa linkittää mikäli joku hyvän lähteen löytää.
Tässä lyhyt ja hyvin epäpoliittinen koonta ehdokkaista
Darmstadtin huomaa opiskelijakaupungiksi siitä, että istuva pormestari on vihreä. Viisikymppinen herrasmies ajelee vaalimainoksissa pyörällä ja lupaa tukea joukkoliikennettä, pyöräilyä ja perheitä. Hän haluaa myös yliopiston sikiävän start-uppeja ja mainostaa kauppakamarin ja yliopiston varsin mielenkiintoista hanketta, jossa uusille teknologiayrityksille tarjotaan hallitiloja, labroja ja rahoitusta alkuunpääsemiseen. Tästä plussa, tosin miinusta rahan syytämisestä jalkapallostadioniin ei-jalkapallofanilta.
Seuraava ehdokas on sosiaalidemokraattien rahaehdokas, jonka huomaa nettisivuista, kadunvarsimainoksista ja 25 kohdan lupauslistasta, joka lupaa ihan jokaiselle jotain. Korrekteista vaalimainoksista hyppää silmille tuplasanat, kun jokainen henkilö (seniori / senioritar jne.) pitää kirjoittaa sekä maskuliinissa, että feminiinissä. Sivujen hyvästä ulkoasusta huolimatta viestiä on liikaa ja kaikille, eikä terävää kärkeä käydä läpi muuta kuin nälkävuotta pidemmässä yksinpuhelussa jossa kaikki teksti on kirjoitettu putkeen ilman väliotsikoita. Oma ohjelma löytyy naisille, nuorille, kehitysvammaisille, liikuntarajoitteisille, juutalaisille jne. jne. Turvallinen Darmstadt naisille?? Eikö kaupungin pitäisi olla turvallinen kaikille? En jaksa lukea loppuun, olo on yhtä rasvainen kun olisi vetänyt neljän juuston pitsan ihan yksin. Ei jatkoon.
Sitten päästään asiaan, nimittään oikeistopopulistisen AfD (vaihtoehto Saksalle) ehdokkaan ohjelmaan. Google löytää ensimmäisenä viittaukset ehdokkaan naisvihamielisiin facebook-kirjoituksiin, joissa hän oli muun muassa todennut "naisten äänioikeuden olevan syynä kaikkeen pahaan nykymaailmassa (mm. Euroon, Energiewendeen jossa Saksa pyrkii siirtymään uusiutuviin energiamuotoihin, ja pakolaiskriisiin)", ja että "rakastamme naisia, mutta antakaa hyvät naiset meidän (miesten) hoitaa asiat ulkomaailman kanssa - ettehän te edes kykene katsomaan verta". Herralla (67) taitaa olla vielä vähän opeteltavaa naisten anatomiasta. Ehdokkaasta löytyvä ainoa teemoja sisältävä lehtistötiedote keskittyy lähinnä toisten haukkumiseen, eli ei-niin yllättäen ainoastaan miinuspisteitä tälle ehdokkaalle.
Sitten päästäänkin pormestarivaalien ainoaan naiseen ja ryhmän junioriin (45), joka on ehdolla radikaaliryhmästä. Ryhmän nimi Uffbasse on hesseniläisittäin aufpassen, varoa tai ottaa huomioon. Web-sivu keskittyy lähinnä nykypoliitikkojen haukkumiseen, ja väittää että rahattakin voi tehdä hyvän kampanjan. No eipä - Katsokaa vaikka tätä vaalijulistetta!!
Lähde: www.uffbasse-darmstadt.de/
Ei plus- eikä miinuspisteitä ehdokkaalle, olen liian hämmentynyt vaalijulisteesta.
Vasemmistolla on myös oma ehdokas. Hän haluaa kerätä enemmän veroja yrittäjiltä, joita vastaan saadaan halpoja asuntoja, vuokrakattoja ja sosiaalista rakentamista. Ympäristöasiohin ehdokkaalla on monta konkreettista ehdotusta, kuten joukkoliikenteen vapaa käyttö ilmanlaadun ylittäessä raja-arvot. Myös rasismia vastustetaan ja vaaliohjelmaan on saatu tungettua myös trumpin haukkumista. Harvinaisen selkeät pointit ohjelmassa, plussaa.
Kristillisdemokraatit eivät asettaneet omaa ehdokasta, mutta tukevat yhtä sitoutumattomista ehdokkaista. Herran ensimmäinen teesi on "turvallinen Darmstadt", joka tuo heti epämiellyttävät Stasi-mielikuvat ja naapurin kyttääjämummot mieleen. Muut teemat sisältävät velkaantumisen estämistä, lentomelua vastaan taistelua, päivähoidon resurssointia ja koulujen saneerausta. En ihan ymmärrä tätä lentomelun vastustusta, eikait kenenkään ole pakko lentokentän alla asua ellei halua? Yksi Euroopan suurimmista lentokentistä tarjoaa kuitenkin alueelle 80 000 työpaikkaa kerrannaisvaikutuksineen, Ristiriitaiset fiilikset, ei jatkoon.
FDP:n eli "vapaiden demokraattien" insinööriehdokas kritisoi kaupungin budjetin ylittäneitä rakennusprojekteja ja infran päästämistä huonoon kuntoon ja haluaa digitalisoida kaupungin palvelut. JES, sanoo paperirumbaan turhautunut mamu ja lukee eteenpäin. Muut teemat ovat yhtä freesejä pakollista asuntorakentamista lukuunottamatta - täällä halutaan rakentaa kotiintoimituspalvelu vanhuksille ja varattomille, enemmän yritysyhteistyötä kouluille sekä kieliopetusta mamulapsille. Iso plussa erottuvista teemoista ja freesistä katsantokannasta.
Kaksi jäljellä olevaa ehdokkasta näyttävät "no lähdin nyt ehdolle" -tyyppisiä yksintaistelijoita, joista ei oikein saa pidemmälle selvää.
Vaalikonetta näihin vaaleihin ei vielä löytynyt, mutta tästä tuli hyvä perusperehdytys saksalaispolitiikkaan.
sunnuntai 5. helmikuuta 2017
Epäonninen puskutraktori vakuutusviidakossa
Aiemman Saksan elämän vakuutusasioihin perehtyminen oli sisältänyt yhden puolen tunnin pankkikäynnin, jonka jälkeen taskussa oli kasa papereita sisältäen matkavakuutuksen, pakollisen vastuuvapausvakuutuksen ja oikeusturvan.
Oman toiminimen perustamisessa vakuutusasioita piti ottaa harkinnan alle enemmänkin. Siinä vakuutusviidakkoa tutkiessa meinasi motivoituneellakin viidakkoseikkailijalla usko loppua ja halu paluusta palkkatöihin siintää aurinkorannan ja kylmän caipirinhan lailla mielessä. Kunnes sain selville, että Saksassa on itse asiassa ammattinimike "vakuutusneuvoja", joka helpottaa viidakkoseikkailua lukemalla puolestani monisatasivuiset tarjoukset pikkupräntteineen ja vertailemalla vakuutukset sisältöineen tapaukseeni sopivaksi! Taivaanlahja, ajattelin ja eipäs muuta, kun käsiksi sitten.
Tarvittavat asiat olivat tärkeimpänä sairasvakuutus, sitten oikeusturvavakuutus, eläketurva, työkyvyttömyysvakuutus ja kotivakuutus.
Oikeusturva osoittautui hankalaksi, koska minulla on asiakkaita Amerikoista. Kukaan järkevä vakuutusyhtiö ei luonnollisesti halua joutua tekemisiin amerikkalaisten oikeusprosessien kanssa, eli tässä vaihtoehdot olivat vakuuttaa oikeusasiat joko Saksan- tai EU:n alueelle tai jättää vakuuttamatta.
Eläketurvassa kysymykseen tuli vakuutusneuvojan mukaan yksityinen eläkevakuutus, joka kai vastaa aikalailla Suomen yksityistä eläketurvaa. Rahoja ei saa pois, mutta toisaalta tietty takuueläke myönnetään, asui sitten missä vain. Säästääkkö sitten itse vai syytää rahat eläkeyhtiöön? Ei palkollisena tällaisia tarvinnut miettiä, palkka humahti automaattisesti valtion eläkejärjestelmään, mistä jotain joskus tulee tai sitten ei. Tällaisissa päätöksissähän on palkollisena aina minimienergiaperiaate - tuoreena mamuna ei ensimmäisenä tule selvitettyä muita eläkesäästömahdollisuuksia parhaassa työiässä..
Työkyvyttömyysvakuutusta vakuutusneuvoja suositteli, sillä se maksaa sekä eläkkeeni, että toimeentulotuen ellen pysty tekemään enää nyt rekisteröidylle toiminimelleni kuvattua työtä. Hukkaan heitettyä rahaa vai ei, niin kauan kuin mitään ei satu niin kaikki kunnossa mutta mitäs jos.. Toisin sanoen ärsyttävää katastrofitodennäköisyyden laskentaa, jossa insinöörinä onnistuu matkan varrella kuvittelemaan itsensä jos jonkinnäköisessä neliraajahalvauksessa ja miettimään, millä todennäköisyydellä siihen tilanteeseen joutuu.
Okei, neliraajahalvauscasea lukuunottamatta kaikki kuitenkin jotakuinkin selvää tähän asti. Paperia printattuna noin 10 cm pino, mikä on tietysti paperi-insinöörille nannaa (ja ihanaa, päällystettyä laatupaperia, ah!)
Okei, neliraajahalvauscasea lukuunottamatta kaikki kuitenkin jotakuinkin selvää tähän asti. Paperia printattuna noin 10 cm pino, mikä on tietysti paperi-insinöörille nannaa (ja ihanaa, päällystettyä laatupaperia, ah!)
Sairasvakuutus sitten osoittautui suurimmaksi akilleenkantapääksi.
Saksassa on yksityinen ja julkinen sairasvakuutus. Julkiseen kuuluu automaattisesti, ja kun tulotaso ylittää tietyn rajan (raja muuttuu vuosittain), voi kuulua joko vapaaehtoisesti julkiseen, tai vaihtaa yksityiseen vakuutukseen. Yksityisiä sairasvakuutuksia markkinoidaan nopeammalla hoidolla ja paremmilla eduilla (esim. oma huone sairaalassa), mutta en ole kyllä huomannut tai kuullut mitään valittamista julkisessakaan palvelussa. Suurin ero on, että julkista vakuutusta maksetaan aina prosenttiosuus palkasta, ja yksityisessä taas tuloista riippumaton könttäsumma + vuosittainen omavastuu. Toinen ero työmatkan sairaskulujen korvaus - julkinen korvaa siihen asti, mitä Saksan hoito maksaa, kun taas yksityiset pääsääntöisesti korvaavat kaiken. Huomioiden matkustustarpeeni ja kuukausittaisen satasten hintaeron, jouduin valitettavasti siirtymään yksityiseen.
Suurin ongelma syntyi yksityisen kassan "kassaanottohaastattelusta".
Minulla oli nimittäin siihen aikaan rintakehässä pieni ihoärsytys, jonka tulin maininneeksi haastattelussa. VIRHE!
Vakuutusneuvoja oli kesäkuussa asiaa hoitaessaan sitä mieltä, että eihän tässä mitään ongelmaa. Noh, kassa käsitteli asiaa ollessani lomalla Suomessa ja tuli siihen tulokseen, että oire on syöpää ellei toisin todisteta. Tarvitsin sairasvakuutuksen elokuun alkuun kun yrittäjyyteni alkaisi, joten ei muuta kuin varaamaan yksityiselle aikaa ja hankkimaan iholääkärin lausunto asiasta. Onnekseni koko Pohjois-Suomen ainoa heinäkuussa työskentelevä ihotautilääkäri oli päättänyt lykätä lomaansa, ja sain kuin sainkin ajan järjestymään. Lääkäri kirjoitti lausunnon: "Todennäköisesti ei-vaarallista arpikudosta, voidaan haluttaessa leikata pois.". Virheestä oppineena varasin kuitenkin leikkausajan varalle, jos vaikka vakuutusyhtiö alkaisi hankalaksi. Ja alkohan se! Seuraavana päivänä ollessani jo 450 km päässä lääkäristä, tuli vakuutusyhtiön vastaus: "Vakuutuksen saamiseksi vaaditaan patologin lausunto". Ja eipäs muuta kuin paluu takaisin pohjoiseen, leikkauksen maksu omasta pussista ja viikon päästä patologin lausunto vakuutusyhtiölle: "Kyseessä on harmiton arpikudos".
Noh, ettei tässä vielä kaikki, oli vakuutusyhtiön englanninkieltä taitamaton käsittelijä saksantanut lausunnon hyvinkin epämääräisellä käännösohjelmistolla, joka oli antanut ensimmäiseksi käännökseksi scar = kollagen - mistä käsittelijä oli sitten kielitaitonerona päätellyt, että kyseessä on kollagenoosi! Great!
Ja tehtyä päätöstähän ei voi kumota, eli seuraavaksi piti saada omalääkäriltä lausunto, että en sairasta kollagenoosia, tai mitään muitakaan liitännäissairauksia, olen perusterve ja kaikinpuolin muutenkin mallikelpoinen yksilö yksityiselle sairasvakuutukselle.
Tulos:
- Sairasvakuutuksen alku marraskuun alusta
- Menetetty työmatka Yhdysvaltoihin puuttuvan sairasvakuutuksen vuoksi x€
- Yksityiset lääkärimaksut Suomessa 650€ + kahden päivän matkustus, sekä saunakielto kesälomalla!
- Paperia: 20 cm ja kuukausittaisia kirjelähetyksiä vakuutusyhtiöihin ja takaisin ehkä 10 kpl, asiaa hoitavasta vakuutusneuvojasta huolimatta.
Tästä ei nyt ehkä muuta suurta oppia saa, kuin että olkaa palkolliset onnellisia; jos haluatte yksityiselle niin olkaa terveitä ja ei hyvänen aika, miten vaikeasti vakuutusasiatkin saa kun oikein yrittää.
- Paperia: 20 cm ja kuukausittaisia kirjelähetyksiä vakuutusyhtiöihin ja takaisin ehkä 10 kpl, asiaa hoitavasta vakuutusneuvojasta huolimatta.
Tästä ei nyt ehkä muuta suurta oppia saa, kuin että olkaa palkolliset onnellisia; jos haluatte yksityiselle niin olkaa terveitä ja ei hyvänen aika, miten vaikeasti vakuutusasiatkin saa kun oikein yrittää.
sunnuntai 15. tammikuuta 2017
Jääveistoksia ja kirjoja sunnuntaiajelulla
Sunnuntain tekemisenä oli tällä kertaa vierailu viimeistä päivää auki olevaan Mainzin Eisweltiin, eli jäämaailmaan. Vanha halli oli jäähdytetty kahdeksaan pakkasasteeseen ja 400 tonnia jäätä ja lunta muokattu jää- ja lumiveistoksiksi ammattilaisten toimesta.
Lehdistötiedotteiden mukaan paikalla oli "lämmintä Glühweinia (glögiä) ja lämmin tila, jonka jälkeen lämmenneet vieraat tarkenevat jatkaa kierrosta." Viittätoista-kahtakymmentä minuuttia kauemmin hallin sisällä ei Spiegelin mukaan tarkenisi kukaan olla.
Veistokset olivat hienoja ja lämpötilan etukäteen tsekanneena kahdeksastakin pakkasasteesta selvisi juuri ja juuri. Viimeisenä aukiolopäivänä paikka oli jo aamusta kohtuullisen täynnä, ja lähtiissä jono oli jo niin pitkä että luultavasti teosten läpi olisi pitänyt kävellä jonossa. Hyvä siis, että oltiin ajoissa liikkeellä.
Hallin toisessa päässä oli (lämpimän puolella) esittelykirjojen poistomyynti. Saksassa kirjoilla on kustantajan määrittämä minimihinta, jonka alle kirjoja ei lain mukaan saa myydä. Poikkeuksia ovat ainoastaan riittävän kauan varastoidut kirjat ja vahingoittuneet kappaleet. Lainsäädännön tarkoituksena on ilmeisesti suojella pikkukirjakauppojen laajempaa valikoimaa ja rahoittaa kulttuuriteoksia bestsellereillä. Tosin mikään lainsäädäntö ei tarkasta, menevätkö varat todella sinne minne on tarkoitettu, eli tästä monopolista voi olla montaa mieltä.
Näillä kirjamarkkinoilla kuitenkin esittelykäyttöön varattuja uusia kirjoja myytiin alle minimihinnan, ja myynnin laillisuudesta oli jo mediamylly käynnissä. Otin nyt ihan monopolinvastustusperiaatteesta muutaman kirjan pikkurahalla mukaan. Ps. Kirjamyynti on auki Mainzin Altes Postlagerilla vielä kevääseen asti.
lauantai 14. tammikuuta 2017
Valo on saapunut!
Saksassa on tällainen systeemi, että kaikki seinät pitää maalata asunnosta lähdettäessä, kaikki naulat ja ruuvit irrottaa, ja VARSINKIN irrottaa ne lampun kiinnikkeet. Siis kun asuntoon tulee, katosta sojottaa johtoja, kuten kuvamateriaali demonstroi:
Vuokra-asunnoissa käytäntö johtaa siihen, että ulospäin ihan nätiltä näyttävä katto johtojen vieressä on täynnä edellisiä ruuvinkantoja, proppuja, kittiä yms. höttöä, ja kiinteään materiaaliin osuminen on täysin tuurista kiinni. Muutaman toivottavasti lampunvarjostimen suojan alle jäävän yrityksen jälkeen katto näyttää karmivalta, mutta lampun koukku on jotakuinkin katossa.
Seuraavassa vaiheessa aletaan asentamaan suomalaista lamppua ensinnäkin leikkaamalla varsin näppärä töpseli irti ja toteamalla, että normaalisti n. 3 minuuttia kestäävän operaatioon on tainnutkin jo tässä vaiheessa palaa 30. Seuraavaksi testataan, osaako insinööri käyttää saksalaista sokeripalaa (ei) ja arpoa joka huoneessa eri asennossa olevista kytkimistä, onko virta päällä vai ei (päällä oli). Noh, olisihan sitä virtamittariakin voinut käyttää jos olisi muistanut että sellainenkin jossain työkalulaatikon pohjalla möllöttää ... ei oo meinaan tarvinnut muutamaan hetkeen.
Ja sitten sähköiskua seuranneesta huimauksesta toivuttuaan ja uuden taistelun sokeripalan kanssa voitettuaan todeta: "Valo on saapunut!", ja alkaa miettiä lattialamppujen ostoa seuraaviin huoneisiin.
sunnuntai 8. tammikuuta 2017
Lomamuistoja kylmyyden keskelle
Näin tammikuun kylmässä on hyvä muistella lämpimiä lomamuistoja lokakuulta, jolloin otimme auton alle ja ajelimme kohti etelän lämpöä ja vähän kylmyyttäkin.
Suunniteltu reitti kulki Konstanzin kautta Sveitsin läpi Italian rannikolle ja Provencen läpi Sveitsin kautta takaisin. Ajankohta oli lokakuun alku, jolloin kelien piti vielä olla kunnossa, mutta ylimääräiset turistit olisivat jo häipyneet Välimeren rannoilta.
Navi jaksoi myös Sveitsin alppiteiden jälkeen etsiä "optimoituja" reittejä. Pari tuntia keskellä metsää Italiassa pikkuteitä ajeltuamme alkoi jo vähän jännittää, kun bensa oli lopussa ja määränpäähän oli edistyvästä matkasta riippumatta jatkuvasti jäljellä 40 kilometria. Siinä missä pikkutiet Sveitsissä olivat nautinnollisia, Italian puolen pikkuteillä kyllä pelotti sekä kuskia, että vänkäriä paikallisten suhatessa tuhatta ja sataa kapealla vapaan pudotuksen ja kivimuurin välisellä ohituskelvottomalla tiellä. Mutta viimein keskellä vuoristoa siinsivät ylikalliin pikkuhuoltsikan valot, ja lopulta jäljellä oleva matkakin alkoi kutistua navigaattorissa. Majoitus oli varattu Como-järven yläpuolisen vuoriston pikkukylästä, ja pienen etsintäoperaation jälkeen majatalo löytyikin ja pääsimme illallistamaan kylän ainoaan ravintolaan. Ruoka ja viini olivat molemmat erinomaisia, ja tämä ilta jäikin koko reissun parhaaksi ruoan puolesta. Ensimmäisen reissupäivän jälkeen siis kaikki hyvin.
Postimerkkihässäkän jälkeen nälkä kurni jo masussa, mutta tottumattomina olimme jälleen langenneet Italiassa ja Ranskassa tavattavaan Nälkäansaan. Yhden ja kuuden välissä edes ruokamarketit eivät olleet auki, joten tyhjentelimme myslipatukkavarastoja ja koitin googlettaa auki olevia kauppoja. Viimein löysimme avoinna olevan marketin matkan varrelta ja ryntäsimme ostamaan myöhäiset lounastarpeet (oliiviöjyä, tuoretta leipää ja juustoja) ja lähdimme ajelemaan rannikkoa eteenpäin.
Ajelimme seuraavaksi kohti Chamonxta ja Mont Blancia. Kiersimme Chamonixn kylän ja pyöräytimme takaisin Ranskan puolelle yöpyäksemme varisin suositeltavassa The Guest Housessa, jossa tutun skandinaavinen sisustus ja leppoisa britti-isäntä toivotti meidät tervetulleeksi. Tuttuun tapaan kaikki lähiseudun ravintolat olivat kiinni, joten ilta koostui supermarketista koottujen ruokatarpeiden tuhoamisesta ja kattavan valokuvakirjakokoelman koluamisesta. Ihana paikka, ei tarvinnut edes lähteä mihinkään kun tuntui niin kotoisalta!
Suunniteltu reitti kulki Konstanzin kautta Sveitsin läpi Italian rannikolle ja Provencen läpi Sveitsin kautta takaisin. Ajankohta oli lokakuun alku, jolloin kelien piti vielä olla kunnossa, mutta ylimääräiset turistit olisivat jo häipyneet Välimeren rannoilta.
Päivä 1
Aloitimme matkan viettämällä kaksi tuntia perjantai-illan ruuhkassa Darmstadtista Bensheimiin (n. 20 km), kun kaikki Darmstadtista etelään menevät tiet olivat täysin tukossa. Tämän jälkeen matka alkoi sujua ja yövyimme Konstanzissa tuttujen nurkissa.Päivä 2
Seuraavana päivänä kierreltiin turistikierros kauniissa Konstanzissa ja lähialueilla aloittaen lounaan jälkeen paahtaminen Sveitsin läpi.
Kiertoreittejä kauniin vuoriston mutkateillä
Alpeille saavuttaessa tulee kyllä aina sellainen olo, että siellä kyllä voisi vaikka elellä. On ne vaan melkoisia järkäleitä. Maisemista vähän pidempään nauttiaksemme vältimme Gotthardin tunnelin ja ajelimme pikkuruisia mutkateitä alppien yli. Keli oli ajoittain miinuksen puolella, mutta lunta ei onneksi vielä ollut ja tiet olivat sulat. Välillä avoauton katto piti kyllä laittaa alas että lämpeni, mutta muuten oli kaunista ja jylhää.
Vähän kapeampia pikkuteitä Italian puolella
Navi jaksoi myös Sveitsin alppiteiden jälkeen etsiä "optimoituja" reittejä. Pari tuntia keskellä metsää Italiassa pikkuteitä ajeltuamme alkoi jo vähän jännittää, kun bensa oli lopussa ja määränpäähän oli edistyvästä matkasta riippumatta jatkuvasti jäljellä 40 kilometria. Siinä missä pikkutiet Sveitsissä olivat nautinnollisia, Italian puolen pikkuteillä kyllä pelotti sekä kuskia, että vänkäriä paikallisten suhatessa tuhatta ja sataa kapealla vapaan pudotuksen ja kivimuurin välisellä ohituskelvottomalla tiellä. Mutta viimein keskellä vuoristoa siinsivät ylikalliin pikkuhuoltsikan valot, ja lopulta jäljellä oleva matkakin alkoi kutistua navigaattorissa. Majoitus oli varattu Como-järven yläpuolisen vuoriston pikkukylästä, ja pienen etsintäoperaation jälkeen majatalo löytyikin ja pääsimme illallistamaan kylän ainoaan ravintolaan. Ruoka ja viini olivat molemmat erinomaisia, ja tämä ilta jäikin koko reissun parhaaksi ruoan puolesta. Ensimmäisen reissupäivän jälkeen siis kaikki hyvin.
Päivä 3
Seuraava päivä alkoi ajelemalla alas Como-järven rantaan aamupalalle. Edellisen päivän kamikaze-teiden jälkeen vähän leveämmät mutkatiet eivät tuntuneet enää missään. Majatalon omistaja sanoikin, että paikalliset käyttävät ajamaamme pikkuvuoristotietä ajellessaan töihin läheiseen kaupunkiin - "eihän siellä kukaan muu ajele"!
Aamupala löytyi pikkukahvilasta kunnollisen Italialaisen Cappucinon kera aamuauringon paisteessa. Ahh!
Como-järven kauniisiin maisemiin olisi voinut jäädäkin
Comon kaupunkikierroksen kautta matka jatkui Italian läpi rannikolle. Välimatkasta ei ole juuri jälkipolville kerrottavaa, tylsää oli mutta toisaalta matka taittui hyvin ilman ruuhkia tai ongelmia. Lähdimme sen verran aikaisin, että saimme Milanonkin ohitettua ilman suurempia ruuhkia. Rannikolle pääsimme vielä päivän puolella ja saimme vielä nauttia helteistä ja syödä jätskiä Välimeren rannalla viimeisten turistien vielä grillatessa itseään.
Illaksi ajelimme San Remoon, jossa parkkipaikan etsimisen jälkeen etsimme hyvän pitserian ja kaaduimme sänkyyn "melkein merinäköala"-huoneistossamme.
Siellä se meri siintää jos oikein tarkkaan katsoo!
Päivä 4
Seuraavan aamun käytimme San Remon kauniiden pikkukujien kiertelyyn ja kiipeilimme näköalatasanteelle kaupungin päällä.
San Remon värikkäitä pikkukujia
Päivän ensimmäinen tehtävä oli Suuri Postimerkkien Metsästys. Olin ostanut ystävän syntymäpäiväkortin ja postimerkin siihen San Remosta, mutta jostain syystä en onnistunut löytämään yhtään postilaatikkoa koko San Remosta. Ajattelin siis, että kyllähän noita pikkukyliä tuossa rannikolla on, ja ajelimme eteenpäin kunnes.... olimmekin Ranskassa! Noh, ei muuta kuin etsimään seuraavasta pikkukylästä postia, joka löytyikin ongelmitta. Ongelma oli vain ainoastaan ranskaa puhuva postimerkkiautomaatti, ja hillittömät jonot (ei, kukaan ei puhunut englantia auttaakseen..). Jonkin aikaa odotettuani totesin, että kyllähän nyt insinööri yhden ranskalaisen postimerkkiautomaatin selättää, ja muutaman pohjoispohjalaisen insinöörin taikasanan lausuttuani sain kuin sainkin postimerkin ostettua! (myöhemmin selvisi, että kortti oli myös mennyt perille :))
Postimerkkihässäkän jälkeen nälkä kurni jo masussa, mutta tottumattomina olimme jälleen langenneet Italiassa ja Ranskassa tavattavaan Nälkäansaan. Yhden ja kuuden välissä edes ruokamarketit eivät olleet auki, joten tyhjentelimme myslipatukkavarastoja ja koitin googlettaa auki olevia kauppoja. Viimein löysimme avoinna olevan marketin matkan varrelta ja ryntäsimme ostamaan myöhäiset lounastarpeet (oliiviöjyä, tuoretta leipää ja juustoja) ja lähdimme ajelemaan rannikkoa eteenpäin.
Seuraava missio olikin sitten vierailla Monacossa. Vierailulla onnistuimme lähinnä ajelemaan kaupungin alla tunneleissa päätyen välillä satamaan ja välillä ulos koko kaupungista (navigaattoria ei ole päivitetty hetkeen ja googlemaps ei toimi vuoren sisällä). Muutaman yrityksen jälkeen luovutimme ja ajelimme eteenpäin. Monacon vierailuun suosituksena siis joko paperikartat tai offline-googlemaps..
Seuraavaksi suuntasimme Agayyn, kuvankauniiden maisemien keskelle vihreyttä, vuoria ja merenrantaa josta seuraava majapaikka pitäisi löytyä. Koko reissun majoitukset varasimme joko edellisenä iltana tai samana aamuna. Tämä Ranskan yksityisten loma-asuntovuokrauksen kautta löytynyt paikka oli omakotitalosta eristetty oma pikkuhuoneisto kuvankauniilla paikalla vuoren päällä. Täällä tosin turistikauden ulkopuolella matkustaminen näytti todella olevan ongelmallista. Kävimme kävellen kartoittamassa lähiravintolat (tosin vuoristossa lähietäisyys on suhteellinen käsite..) ja emäntä soitti muutamaan lounaspaikkaan. Viimeiset olivat kuulemma menneet kiinni juuri edellisenä päivänä! Ei muuta kuin auton rattiin ja etsimään seuraavia valoja. Ravintola löytyikin seuraavasta isommasta kylästä, mutta empäs ole hetkeen syönyt niin sitkasta pihviä kuin siellä. Koko reissun huonoin ruoka löytyi siis Ranskasta.
Mutta aamupala korvasi kyllä paljon! Kotitekoinen aamupalalajitelma lämpenevässä aamussa merinäköalalla kuvankauniilla terassilla! Ei juuri parempaa alkua päivälle voi toivoa.
Päivä 5
Aamupalan jälkeen ajelimme Sain Tropeziin, joka ei juuri esittelyjä kaipaa. Söimme hyvän lounaan ei-niin-kalliissa ravintolassa, ihailimme kauniita värikkäitä (viimeisen päälle puunattuja) pikkukatuja ja isoja purjeveneitä. Huomasin rannalla luonnonmateriaaleista vaatteita valmistavan liikkeen ja shoppailin pellavajakun- ja housut. Matkaseura oli tosin tällä välillä mennyt hukkaan, ja missäs muualla se neidin puhelin nyt olisi kuin autossa..? Pienen etsimisoperaation jälkeen matka pääsi kuitenkin jatkumaan kohti Provencea.
Illaksi ajelimme ranskaa puhumattoman suuhun mahdottomaan L'Isle-sur-la-Sorgueen, josta olimme samaisen majoituspalvelun kautta varanneet saksalaisnaisen omistaman talon yläkerran. Ja olihan mielenkiintoinen talo! Harrastuksena oli kaikesta päätellen Afrikka, eli jokainen kaappi, taso ja seinäpinta oli vessaa myöten päällystetty leopardi- tai seeprakuvioisella matolla, koko talossa haisi maustesekoitus ja kaikui afrikkalaiset rytmit. Noh, iltaruoka löytyi tällä kertaa ongelmitta ja kaupunkikin olisi varmaan ollut auringonpaisteella ja ihmisvilinässä kaunis. Puolenyön aikaan autioita valkokalkittuja pikkukujia kävellessä tuntui lähinnä aavemaiselta. Ei siis ehkä reissun paras hetki.
Päivä 6
Aamulla jatkoimme TOP10 Provencessa - nähtävyyslistan lähimmälle turistirysälle, eli Gordesiin. Gordes olikin kaunis vanha kivikylä kukkulan päällä, josta löytyi kauniita maisemia, hyvää laventelihunajaa ja paljon saksalaisturisteja.
Näkymä Gordesiin tulomatkalla. Kuva on tulos onnistuneesta taistelusta kuvauspaikalle samaan aikaan sattuneen japanilais-bussilastin kanssa.
Gordesista ajelimme kuvankauniin Parc national des Écrins -luonnonpuiston läpi Grenobleen yöksi, jossa olikin varattuna reissun ainoa hotellimajoitus. Kävimme illallisella Michelin-travelguiden suosittelemassa La Girole -ravintolassa, joka täytti odotukset muttei räjäyttänyt tajuntaa.
Päivä 7
Seuraavan aamun tärkein tehtävä oli shoppailu. Suomalainen ajatteli lähtevänsä etelään, eikä ajatellut että avoautolla pitää sitten ajaa katto auki, oli lämmintä sitten +20 tai -2 C. Grenoble ei onneksi ole huonoin valinta talvitakin ostoon, eli lyhyen etsinnän jälkeen toivottavasti sveitsinkestävä vaatetus oli hankittuna.
Hyvin topattu matkustaja tuplatakissa
Siellä sitä valkohuippuista Euroopan kattoa vähän näkyy
Päivä 8
Seuraavana päivänä ajelimme varsin maittavan aamupalan jälkeen kohti Berniä tuttuja tapaamaan. Huomionarvoista Bernissä oli erityisesti perheen vaimon työpaikan (psykologinen klinikka) terapiaeläintarha, joka koostui mm. terapiakenguruista, -emuista, -poneista, -ankoista jne. jne! Wau! Jos joudun terapiaan, haluan ehdottomasti tehdä sen Sveitsissä :D
Ja sitten ihmeellisen ihana liha-automaatti, josta sai ostaa laadukkaat pihvitarpeet vuorokauden ympäri suoraan tilalta. Siinä on bisnesideaa tyrnävän peräkylän pojille, sanon minä!
Päivä 9
koostui tylsästä kotimatkasta autotiellä, ei juuri muuta kommentoitavaa kuin onnistunut Currywurst huoltsikalla.Loppukaneetit
Kilometrejä taisi tulla yhteensä noin 2500. Majoitusvaraukset sujuivat sesongin ulkopuolella ongelmitta, ja toisaalta oli kivaa päättää fiiliksen mukaan mihin mennä seuraavaksi. Avoauto oli ehdottomasti oikea valinta tällaiselle reissulle, näkee niin paljon enemmän ja tuntee olevansa ulkona vaikka istuisikin autossa.
Kivaa:
- Hih, Italiaan voi mennä autolla!
- Ihanat säät koko reissun ajan. Ei satanut kertaakaan ja Välimeren rannalla oli yli +20 koko ajan.
- Kauniit maisemat, Como, Agay ja Chamonix ansaitsevat ehdottomasti uusintavisiitit ajan kanssa.
Ei-niin-kivaa:
- Viikko oli kohtuullisen tiukka noin pitkälle reissulle.
- Kolmen tunnin välein ruokaa tarvivalle Välimeren rannikko on haastava, ruokaa ei vaan saa mistään yhden ja seitsemän välissä.
- Pienemmissä paikoissa ravintolat kiinni turistikauden ulkopuolella
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)