Täyttä työpäivää on takana nyt muutama viikko, ja todellisuusjärkytys iski kyllä aika kovaa! Ajan puute on kyllä aivan uudessa luokassa.
Kun partneri hoitaa vauvaa päivät, otan minä päävastuun illaksi. Lisäksi pikkukaveri on alkanut herätä aamulla heti kuuden jälkeen (ja joskus ennen), eli hoidan myös aamun pari ensimmäistä tuntia, jotta yöheräilyt hoitanut partneri saa nukkua. Aamutunnit ovat oikeastaan aika mukavia - syödään aamupalaa, leikitään, siivotaan pari Tosi Isoa Aamukakkaa, ja tehdään äidin aamujumppa vauvapainolla.
Selkä päätti raskausajan hyvän jakson jälkeen alkaa taas oireilemaan, ja olen nyt käynyt tehofysioterapiassa toista kuukautta. Tämä syö yhdistettynä pakolliseen päivittäiseen muuhun liikuntaan KAIKEN järjestettävissä olevan oman ajan. Illalla vauva taas tarvitsee paljon viihdykettä, joten omat hommat saa kyllä unohtaa siihen asti, että herra nukkuu. Nukahtaminen tapahtuu nykyään kahdeksan ja yhdeksän välillä. Normaali-ihmiselle tämä tarkoittaisi tietysti paria tuntia omaa aikaa ennen nukkumaan menoa, mutta minun unentarpeella menen käytännössä heti pienen siivouskierroksen jälkeen itsekin nukkumaan, jotta jaksan raahautua taas kuudelta ylös. Lisäksi illasta olen jo niin väsynyt, että minkään aivotoimintaa vaativat tehtävän tekeminen on täysin mahdotonta. Siispä kaikki jää. Laskujen maksaminen, harrastukset, sairaskassakuittien lähettely, firman kirjanpito kaikesta muusta kuten kavereille tai sukulaisille soittelusta tai syntymäpäivien muistamisesta puhumattakaan. Nyt kun työtkin pitää oikeasti tehdä kahdeksassa tunnissa, on jatkuvasti vähän huono omatunto, että jotain työhommistakin jäi taas huonolle tolalle ja saatan sitten parsia niitä jos aikaa liikenee minuutti tai pari.
Töissä oleminen sinänsä on kivaa, ja toisaalta on kiva tehdä töitä kotona kun pystyy näkemään vauvaa päivälläkin ja syömään partnerin kanssa yhdessä lounaan. Käydään myös takapihan tiistaimarkkinoilla ostamassa kasviksia ja syömässä intialaista ruokakojusta, ja tehdään välillä muutakin pientä kivaa päivisin, vaikka tämä sitten venyttääkin työpäivää. Toisaalta huomaan myös, että ei tätä pidemmän päälle ehkä näin haluaisi järjestää. On aika vaikea keskittyä asiakaspuheluun kun vauva huutaa toisella puolen kämppää - ei sillä, että asiakas häiriintyisi, mutta oma pulssi on samantien katossa.
Vielä hetki, ja joululta takaisin lomailemaan!
