sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Outlet-taivas saksalaisittain

Olimme työkaverini kanssa todenneet että vaatevarasto alkaa olla kohta niin kulunutta, että kohta ei kehtaa enää töihin tulla. Minulla häämöttää lisäksi parin viikon päästä tarve uudelle iltapuvulle joten jotain ratkaisuja oli pakko tehdä. Onnekseni minua on siunattu kollegalla joka inhoaa shoppailua lähes yhtä paljon kuin minä! Päätimme siis ryhdistäytyä yhdessä ja suunnata Metzingeniin, Outlet-kylään pari tuntia Frankfurtista etelään.

Kylä on saanut alkunsa Hugo Bossista, joka on kylältä alunperin lähtöisin. Myöhemmin se on kasvanut kokonaiseksi outlet-kaupungiksi joka kuhisee maailman ykkösmerkkien edellisten kausien mallistoa ja ylijäämäeriä. En varsinaisesti omista yhtään kalliimpaa merkkivaatetta enkä pidä merkeillä pröystäilyä kovinkaan tärkeänä. Hyvän laadun löytäminen edullisesti toki kiinnosti, joten lähdin matkaan mielenkiinnolla.

Lähdin junalla kohti etelää ysin maissa, ja työkaveri nappasi minut juna-asemalta kyytiin. Matka kesti parkkeerauksineen parisen tuntia. Kylä ei sijaitse moottoritien varressa, ja maalaistiellä ruuhkaan jumittuessamme totesimme suunnan olevan ainakin oikea. Osa ihmisistä tulee kylälle hotelliin viettämään shoppailuviikonloppua, ja ihmismäärän nähtyämme pelotti vähän että mahtuuko liikkeisiin ollenkaan. Parkkipaikka löytyi kuitenkin kohtuullisen läheltä liikkeiden alkupäätä, ja lähdimme metsästämään kahvia jotta shoppailumoodi saataisiin päälle.

Amerikkalaistyylisiin pelto-outleteihin verrattuna Metzingen oli sentään vähän inhimillisempi, sillä Outlet-kaupat oli rakennettu kaupungin sisään osan sijaitessa jpa kaupungin vanhoissa rakennuksissa. Kahvittelimme Outlet-alueen sisällä olevassa yliruuhkaisessa kahvilassa ja suuntasimme kohti kauppoja.

Kauppojen taso vaihteli aika paljon, osa liikkeistä (kuten Guess) olivat tosi pieniä tai naisten mallisto oli olematon (Nike ja Puma). Esprit muistutti täyteen ahdettua markkamarkettia, mutta hintataso oli osittain jopa -70% Suomen hinnoista eli väenahtauteen survoutuminen kannatti. Boss oli hyvän kokoinen, myyjiä oli riittävästi ja asettelu oli sellainen että koot ja värit löytyivät helposti. Lisäksi vaatteet olivat niin hyvän tuntoisia päällä, että en kyllä mieti enää mistä ostan seuraavan puvun.

Kävimme välissä kaupungin sisällä lounaalla (Niken vierestä kaupunkiin päin löytyi vasemmalta hyvä wokkipaikka, suosittelen) ja jatkoimme uudistuneena kiertelyä. Omat suosikkikaupat löytyivät aika helposti ja seuraavaksi tietää jo vähän mihin mennä. Toivottasti vaatteiden laatu vastaa odotuksia, mutta näin ensi kosketuksen jälkeen veikkaisin että Henkkamaukka-aikaan ei ole enää paluuta.

Outleteissa on alennusmyynnit samoihin aikoihin kuin muuallakin, jolloin hintataso tippuu vielä reilummasti. Tällä käynnillä ruuhka ei ollut aamuaikaan ihan mahdoton, suurin osa ihmisistä saapui vasta 13-15 välillä perille ja iltaa kohti meno alkoi taas rauhoittua. Alennusmyynteihin haluaville toki varmempaa voi olla varata hommaan arkipäivä. Illalla kuuden maissa takaisin suunnatessamme vietimme ruuhkassa ehkä parisenkymmentä minuuttia, motarille päästyämme matka jatkui jouhevasti. Kylään vievä maalaistie ei ehkä ole suunniteltu ihan näille liikennemäärille. Viikonlopun junalakon takia jouduin vielä odottelemaan myöhässä olevaa junaa kotiin päin ja loppujen lopuksi olin kotona kymmenen jälkeen. Ihan työpäivästä kävi vaikka mukava päivä olikin ja kaaduin tyytyväisenä ostoskassien viereen sänkyyn.

Kaivelemaan jäi Armanille jäänyt ehkä kaunein iltapuku jonka olen koskaan nähnyt - 850€ ... jäi seuraavaan kertaan ja iltapuvun metsästys jatkuu Frankfurtista seuraavana viikonloppuna.

Metzingenin Outlet-kylän infosivut (mm. hyvät kartat): http://www.outletcity.com/en/metzingen/

Tästä se turmion tie lähtee.. :D

lauantai 18. lokakuuta 2014

Rheintal eli Reinin laakso

Lauantai-päivän ajanvietteeksi kävimme vetämässä koko päivän kaloriannoksen Aussie Barin brunssilla, ja tästä virkistyneenä tai lamaantuneina hyppäsimme autoon ja lähdimme ajelemaan kohti Reiniä.

Nti. Matkaopas oli tutustunut alueeseen Grüne Reiseführerin (matkaopas) ja piirtänyt matkakartan pettämättömällä googlemapsin kopiontitaidolla:

Matkasuunnitelma arvokkaana KELAn kirjeen selkämyksessä

Reihin Bingenistä ylöspäin lähtevää joen osaa kutsutaan romanttiseksi Reiniksi, koko osuus Koblenziin asti on täynnä idyllisiä pikkukyliä, linnoja ja upeasti joen molempia vierustoja ylös viettävien rinteiden viininviljelyksiä. Alueen kyliä on myös suojeltu osana Unescon maailmanperintöä.

Reinin vartta ja linnoja

Ensimmäinen pysähdys tehtiin Bacharachissa, jossa ihailimme hyvin entisöityä ja kukin koristeltua keskustaa, sekä kiipesimme kirkon takaa lähteneitä portaita ylhäällä rinteellä sijaitsevalle linnalle. Kiipeily oli hikistä hommaa lokakuun +25 lämpöasteessa ja pekoniaamupalan jälkeen, mutta näköalat ja söpö linna palkitsivat. Linnassa toimi nuorisomaja (Jugendherberge), eli siellä voisi todennäköisesti myös yöpyä.

Väsyneet kiipeilijät

Matka jatkui maisemia ihaillen Loreleyn ohi. Loreley on joessa oleva tiukka, kivinen mutka jossa tarinan mukaan nuori kaunis neito on laulullaan vienyt purjehtijoiden huomion niin, että he ovat ajaneet päin kalliota. Tämän reitin varsi on täynnä tarinoita ja legendoja, suosittelen ottamaan mukaan hyvän matkaoppaan ja tutustumaan ainakin muutamaan! Joen varrella on myös hyvät pyörätiet ja kylien välit ovat n. 10-15 km, eli viinijuhlavierailut onnistuvat myös polkupyörillä mukavasti. Viinijuhlista puheenollen, sellaisessa piti tietysti sadonkorjuuaikaan pysähtyä, ja tällainen mahdollisuus sattui kohdalle Boppardissa. Kävimme syömässä vähän Currywurstia ja ostamassa mukaan paikallisilta viininviljelijöiltä muutaman Grauburgunderin ja Rieslingin. Perinteisen viinijuhlameiningin mukaisesti paikka oli täynnä viinikojuja, musiikkia, lapsia, mummoja ja kaikkea tältä väliltä. Mukava olisi ollut jäädäkin, mutta tavoitteena oli vielä päästä Koblenziin ennen pimeää.

Boppardin viinijuhlameininkiä

Koblenzissa Mosel- joki yhtyy Reiniin, ja kaupunki onkin vanha ja rikas kauppapaikka. Parkkipaikka löytyi helposti, ja käveleskelimme joen rantaa kohti jokien yhtymäpistettä (Deutches Eck, "Saksan kulma") jotta ehtisimme ennen pimeää. Yhtymäkohtaan oli rakennettu hillittömän kokoinen hevospatsas, joka juhlistaa Saksojen yhdistymistä 1800-luvun lopussa. Jatkoimme tästä vielä eteenpäin, ja menimme köysivaunulla Rheinin yli rinteen vanhaan linnoitukseen ja näköalatasanteelle. 

Deutches Eck

Moseljoki ja Rhein yhtyvät

Köysivaunulla kohti auringonlaskua



Tämän jälkeen energianpuute alkoi aamupalasta huolimatta iskeä, emmekä jaksaneet enää lähteä tutkimaan linnaa tarkemmin. Söimme ostarilla saksan kansallisruuat eli Dönerit ja lähdimme ajelemaan takaisin kohti Frankfurtia. Mukava päiväreissu ja Moselin laakso jää sitten seuraavalle kerralle!

perjantai 3. lokakuuta 2014

Päiväretkiä Darmstadtista - Frankensteinin linna

Darmstadtin alapuolelta lähtee kohti Ranskaa Odenwaldin vuorijono, joka on täynnä linnoja sekä alempana viininviljelystä. Nämä kaksi voi näppärästi yhdistää pakkaamalla mukaan viinipullon, naposteltavaa ja suuntaamalla kohti Darmstadtia lähinnä sijaitsevaa Frankensteinin linnaa. Mikäli repun kantaminen ylös vuorenrinnettä kuulostaa liian haastavalta, ylhäällä on myös ravintola mutta aukioloajat kannattaa tarkastaa etukäteen.

Kävellen tai pyörällä liikkuvien kannattaa suunnistaa Eberstadtin viimeiseltä ratikkapysäkiltä kohti Frankensteiner Strassea, joka päättyy kohti huippua nousevaan metsäpolkuviidakkoon. Reittejä ei ole mitenkään merkitty, eli ellei omista toimivaa suuntavaistoa, navigaattoria tai kompassia, voi olla turvallisempaa kävellä ylös asfalttitietä pitkin. Linna ei kuitenkaan varsinaisesti ole mikään ihmeellinen näky, palkitsevampaa on kävely vihreän metsän läpi ja linnan muurilta avartuvat näkymät ympäristöön ja kohti Frankfurtia. Kävely linnalle Eberstadtista vienee puolitoista tuntia kunnosta riippuen. Mäkipyöräilyä harrastavalle metsiköstä löytyy myös riittävä määrä hyppyreitä ja harrastuskavereita ainakin hyvinä päivinä.

Frankensteinin linnan huhutaan toimineen inspiraationa Mary Shelleyn Frankenstein-kirjaan ja linnasta on alueella paljon muitakin myyttejä ja tarinoita. Linnan lähistön pyhillä paikoilla voi nähdä nykyajan noitia suorittamassa seremonioita, ja linnalla järjestetään vuosittain myös asiaankuuluvat Halloween -pippalot,


Linnassa on pieni kappeli ja sisäpiha jossa järjestetään välillä markkinoita

Näkymät linnan muurilta kohti Frankfurtia


Eväkset kiipeämisestä väsyneille

Metsä ja linnunlaulu oli reissun parasta antia


sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Kielen oppimisesta

Saksa, tuo rakkauden kieli <3

Vaikka Frankfurtissa ja lähiympäristösssä pärjääkin hyvin englannilla, paikallista murretta opettelemalla pääsee huomattavasti paremmin sisään paikalliseen elämään ja kulttuuriin.

Kielen käyttäminen

Heti kun osaat muutaman sanan, käytä niitä jokaisessa tilanteessa missä pystyt. Puhu itseksesi, mummolle bussipysäkillä, kysy reittiä vaikket tarvisi reittiohjetta jne. Kielitaito ei kehity kuin puhumalla. Frankfurtissa asiakaspalvelutilanteessa vastapuolen kieli näyttää helposti kääntyvän englanniksi kun itse takeltelee, mutta käännä se päättäväisesti takaisin saksaan. Jossain vaiheessa huomaat, että selviät tilanteesta ilman että tarjoilija vaihtaa englantiin.

Opetus

Paras keino on ainakin itselle opettajan johdolla opiskelu, tällöin kotiläksyt ja epäsäännölliset verbit tulee ainakin vähän varmemmin opeteltua. Jos haluaa budjettiopiskelua, kansalaisopisto eli Volkshochschule tarjoaa edullisia kursseja (Darmstadtin VHS - https://vhsonline.darmstadt.de). Jos taas haluaa panostaa, yksityisiä kielikouluja löytyy joka lähtöön. Itse opiskelen tällä hetkellä Berlizin kanssa (http://www.berlitz.de/de/Darmstadt) ja ainakin toistaiseksi puhumiseen ja todellisiin kielenkäyttötilanteisiin perustuva opetus tuntuu toimivalta. Berliz tarjoaa myös online-kursseja, jotka perustuvat netissä tehtäviin harjoitteisiin ja skype-opetussessioihin muutaman kerran viikossa.

Appsit (testattu Androidilla)

Hyvänä tukikeinona toimivat myös appsit joita voi hakata vaikka junassa tai illalla sohvalla kun ei jaksa tehdä muuta. Olen ehtinyt testaamaan seuraavat ilmaisappsit:

Duolingo: Tähän mennessä paras testatuista. Paljon sisältöä ja edistyneemmät voivat hyppiä tasojen yli. Toimii itsellä hyvin tuttujen substantiivien sukujen opetteluun. Kultaakin kalliimpi muistutustoiminto, joka muistuttaa kerran päivässä harjoittelusta.

Fun Easy Learn: Ok aloittelijalle perussanaston oppimiseen mutta sisältö loppuu aika pian kesken.

German Verbs: Toimii lähinnä verbin taivutuksen tarkistamiseen

WordPic German: Näyttää sanan johon tulee yhdistää oikea kuva ja toisinpäin. Kehittää pelkästään ei-aktiivista sanavarastoa koska sanoja ei joudu itse kirjoittamaan tai kääntämään. En suosittele oikeaan kielenopiskeluun.

Sanakirjoista käytössä on toimivaksi osoittautunut DIC-o saksa-englanti. Käännöksiin ei ihan sinisilmäisesti voi luottaa, mutta tontille pääsee ja tämä toimii myös offlinena.

TV

Vaikka dubattujen ohjelmien ja pitkien mainoskatkojen katselu ottaisi päähän, sitä kannattaa joskus silti tehdä. Teksti-tv:lta saa useisiin ohjelmiin saksankielisen tekstityksen, joka auttaa oppimista. Aloitin aikoinaan lastenohjelmista, ja nyt olen havainnut tietovisojen toimivan tietyn aihepiirin sanavaraston kasvattajana oivallisesti.

Kirjat ja lehdet

Saksankielinen maailma on ilmeisesti sen verran lukuhullua, että lähes aiheesta kuin aiheesta löytyy oma aikakauslehti. Kun kielen alkeet alkavat olla hallinnassa, kannattaa siis ostaa omaan kiinnostuksenkohteeseen liittyvä lehti vaikka kerran kuukaudessa. Pika-analyysillä rautatieasemien lehtikioskit ovat kohtuullisen kattavia. Suosittelen lukemaan ainakin muutaman jutun ääneen niin kielen sujuvuus kehittyy.

Kielen opiskelun alkuvaiheessa suosittelen myös lämpimästi lasten- tai nuortenkirjoja, jos näitä vaan jaksaa lukea. Kun kirjan valitsee oikein, aihepiiri on rajattu ja kieli kohtuullisen yksinkertaista eli lukeminen pitäisi olla kohtuu helppoa. Itselle uuden kielen oppimisessa ensimmäinen luettava kirja on aina Harry Potter, jonka juonessa pysyy mukana vaikkei kaikkea ymmärtäisikään.

Disclaimer

Ylle listatut kielenopiskeluvinkit perustuvat vahvasti omaan kokemukseen ja maalaisjärkeen eivätkä välttämättä ole pedagogisesti päteviä. Etsi oma motivoiva tapasi oppia kieltä, aseta pitkän ja lyhyen aikavälin tavoitteet ja tee joku tavoitteen saavuttamista auttava asia joka päivä. Kielen oppiminen on kovvaa hommaa, mutta nopeasti palkitsevaa.

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Tekemistä Darmstadissa Osa 1 - Puistot ja Mathildenhöhe

Sunnuntaipäiviä tai kesäiltoja voi Darmstadtissa kuluttaa vaikkapa kiertelemällä alueen puistoissa.

Keskustan lähellä on useampiakin kivoja puistoalueita. Lähimpänä keskustaa on Herrngarten, joka on erityisesti lenkkeilijöiden suosiossa iltaisin. Romantiikannälkäisille iltakävelijöille suosittelen Bessungenin kauniissa kaupunginosassa sijaitsevia L'Orangerie tai Prinz Emil -pikkupuistoja.


Prinz Emil Garten

Kasvi-intoilijoiden ja ruusuhullujen ykköskohde on Rosenhöhe, jossa voi ihmetellä ruusulajia jos toistakin. Kaikki kasvilajit on merkitty ja puistosta tapaa kasvitieteilijöitä suurennuslaseineen ja kameroineen.



Rosenhöhe

Kulttuurinnälkäiset iltakävelijät suuntaavat tiensä Mathildenhöhelle. Mathildenhöhe on perustettu 1899 taiteiljakolonnaksi luomaan kukoistusta ja modernia aaltoa alueelle. Taiteilijat ovat itse suunnitelleet alueelle taloja ja näyttelytiloja joita on toteutettu yhdessä alueen käsityöläisten kanssa. Porttien yksityiskohdissa ja ikkunaratkaisuissa riittää katseltavaa hetkeksi jos toiseksikin. Lisäksi alueella sijaitsee vanhin Venäjän ulkopuolelle rakennettu virallinen ortodoksinen kirkko, jonka Venäjän tsaari Nikolas II rakennutti venäjältä tuodulle maalle häitään varten Darmstadtissa syntyneen Alexandran kanssa. Samassa pihapiirissä sijaitsee toiseen rakkaustarinaan liittyvä "häätorni", jonka taas Hessenin herttua Ernst Ludwig rakennutti 1900-luvun alussa juhlistaakseen toista avioliittoaan. Tornissa sekä alueen muissa rakennuksissa on taidenäyttelyitä alueen taiteilijoilta.

Mathildenhöhen lähellä sijaitsee myös omalaatuisen arkkitehti Hundertwasserin suunnittelema Waldspiral (metsäspiraali) -talo. Talo on nimensä mukaisesti spiraali vailla yhtään suoraa kulmaa tai linjaa, kaikki ikkunat ovat erilaisia ja talon katto kasvaa metsää. Talo on asuntokäytössä, mutta ylimmässä kerroksessa sijaitsee myös ravintola ja kahvio. Talon koon vuoksi siitä on valitettavasti haastavaa saada hyvää kuvaa eli suosittelen vierailua paikan päälle.



Mathildenhöhe
Top tip: Seiso tämän pyöreän katoksen alla ja ala jutella :)


sunnuntai 24. elokuuta 2014

Oman kuntosalin etsintää part 1: PureTraining

Punttisali on meikälle se paikka, jossa pääkoppa ja mieli lepää. Nyt kun kaikki käytännön asiat alkaa olemaan hoidettua, niin piti aloittaa kuntosalin metsästys Frankfurtista. Nykyinen asuinpaikka on ydinkeskustassa ja valinnanvaraa riittää, joten otin kaikki lähimmät salit testiin ja päätin kirjoittaa niiden eroista ja omista kokemuksista. Ensimmäisenä vuorossa on keskustan Puretraining.

Alkuun lyhyt briifi asioista, joihin kiinnitin huomioita saleja testatessa.
  1. Musiikki on aina teknoa/housea tms.
  2. Salit ovat isoja, yleensä 2-3 kerroksessa
  3. Henkilökuntaa on paikalla aamusta iltaan
  4. Kyykky/vapaapainoalueita on aika niukasti
  5. Laitteet ovat pääsääntöisesti uusia
  6. WiFi ja juomat sisältyy yleensä hintaan
  7. Osassa "halpis"saleista suihkusta joutuu erikseen maksamaan
  8. Kuukausihintaan kuuluu monesti PT-palvelut ja muita lisäpalveluita
  9. Saleilla saa tehdä 1-2 testireeniä ilmaiseksi, mutta lähes poikkeuksetta samalla tehdään n.20min kartoitus omista treenitavoista PT:n kanssa

Plussat

  • Pukuhuone on lähempänä Onnelan yökerhoa kuin pukuhuonetta
  • Kaikki on uutta ja tilat erittäin siistissä kunnossa+ hienot näkymät kaupunkiin
  • Uudet Technogymin laitteet,
  • Ok valikoima käsipainoja
  • Technogymin Key system, joka kertoo reeniohjelman ja tallentaa reenit

Miinukset

  • Aika hemmetin kallis aloitusmaksu
  • Kyykky/vapaapainoalue olematon

Hinnat

Aloitusmaksu 99,90€+49,90=149,80€
Viikkomaksu (52vk) 7,99= 32€/kk

Loppufiilistelyt

Siisti kuntosali, jota kannattaa käydä testaamassa. Kaikki on uutta ja jos omat reenit keskittyy muuhun kuin vapaisiin painoihin, niin voipi olla oikea paikka. Itse jätin reenit täällä yhteen kertaan johtuen hinnasta ja surkeasta vapaapainoalueesta.
Pukuhuone


Laitteet ilmoittavat toistomäärät,painot sekä tekniikan, Vihreä palkki(ROM) näyttää kuinka pitkälle esim.ylätaljan veto ja ylös päästö pitää tehdä!! 


Technogymin laitteet oli uusia ja kaikki toimi
Salin etsintä jatkuu.....
-Jesse




sunnuntai 17. elokuuta 2014

Unelmia ja toimistohommia Saksan virastoissa

Nyt kun reilu kuukausi Frankurtissa vierähtänyt ja ennen matkaa en löytänyt kunnollista tietopankkia, siitä mitä tehdä kun muuttaa Saksaan töihin, niin tässäpä olisi lyhyt ja ytimekäs rykäisy. Ensimmäinen asia luonnollisesti Saksan paperiasioissa on hommata asunto tai tarkemmin osoite, jotta virastotaivas aukeaa. Hotellien, majatalojen tai työpaikan osoite ei riitä (ainakaan minulla) ja tarvitset vuokranantajalta todistuksen asumisesta kyseisessä osoitteessa.

Bürgerbüro/Bürgeramt

Kun asunto/osoite on hommattu, niin ensimmäinen virasto on paikallinen Bürgerbüro/Bürgeramt, jonka sijainti löytyy googlesta näppärästi. Virastoon tarvitset mukaan passin ja vuokrasopparin, jotta voi rekisteröityä asukkaaksi. Saat postissa viikon sisällä henkilökohtaisen tunnistenumeron.

Rekisteröinnin yhteydessä sinulta kysytään uskontoasi ja kannattaa muistaa, että kirkollisveroa kannetaan myös Saksassa vaikka siitä ei virkailija mitään mainitse. Kun vaihdat asuntoa Saksassa, niin uusi osoite on ilmoitettava virastoon henk.koht käynnillä. Vastoin kaikkia ennakkoluuloja asiointi oli itsellä nopeaa ja vaivaton, sillä kaikki suoriuduin ilman Saksankielen taitoa tästä alle 5min!

Finanzamt

Seuraava virasto on Finanzamt, jonka sijainnin saat selville Bürgerbüro/Bürgeramt vierailun yhteydessä tai googlen kautta. Finanzamtista saat itsellesi veronumeron, jotta palkanmaksu on mahdollista. Kannattaa huomioida, että sinulle tarkoitetun Finanzamtin sijainti riippuu asuinpaikasta. Itse asuin Bad Soden alueella ja jouduin käymään eri paikassa, kuin keskustassa asuvat työkollegani. Bürgerbüron ja Finanzamtin asiointia ei voi tehdä samana päivänä, sillä tiedon siirtyminen näiden kahden laitoksen välillä kestää 1 työpäivän.

Finanzamtiin tarvitset mukaan passin ja ota varalta mukaan Burgerburosta saadut todistukset, sekä jos olet naimissa niin todistus siitä. Saksan verotus eroaa Suomen käytänteistä, mutta sen kertomiseen ei meikäläisen taidot vielä riitä. Asiointi oli itsellä hyvin helppoa ja nopeaa, sillä ulkona oltiin alle 10min!

Pankkitilin avaaminen

Frankfurt on pankkien luvattu kaupunki, joten valinnanvaraa riittää. Palkanmaksua varten tarvitset Saksalaisen pankkitilin. Ennen tilin avaamista pitää olla hoidettuna Bürgerbüron ja Finanzamtin asioinnit. Päädyin itse käyttämään Commerzbankin palveluita, johtuen englanninkielisestä palvelusta ja verkkopankista, ilmaisesta tilistä sekä 50 € allekirjoitusbonuksesta.

Pankkiasioiden hoitaminen käy helposti, kunhan olet varannut tapaamisajan pankista. Muuton yhteydessä muista ilmoittaa pankillesi uusi osoite, jotta posti löytää perille. Itsellä tämä hoitui helposti lähettämällä tiedot ja kopio Bürgerbüron todistuksesta sähköpostilla omalle virkailijalle.

Jos jottain jäi kertomatta, niin laitelkaa viestiä. Lissäillään ja korjaillaan pikkuhilijaa!

-Jesse




lauantai 16. elokuuta 2014

Baden-Baden

Baden-Baden eli Kylypiä-Kylypiä


Pienten autonvuokrausvaikeuksien jälkeen pääsimme kuin pääsimmekin suuntaamaan kohti Baden-Badenia, rikkaiden suosimaa kylpyläkaupunkia n. 170 km Frankfurtista vitostietä etelään. Koska suorat reitit eivät ole meidän juttumme, ajelimme pitkin pikkukyliä mutkittelevaa 3-tietä ja pysähdyimme välillä kahville ja aamupalalle Weinheimiin, joka oli ihan söpö pikkukylä perinteisellä vanhalla kaupungilla.

Weinheimissa aamupalaa mettästämässä

Baden-Badenin kaupungista taas huomasi, että ökyturismi on kukoistanut alueella vuosisatoja, ja tämä kommentti ei missään nimessä ole negatiivinen. Kadut, rakennukset, puistot ja kaikki ympäristössä oli siistiä, entisöityä ja ylläpidettyä. Kaupunki on vanhoine rakennuksineen onnistunut säilyttämään nukkekotimaisen henkensä pienine liikkeineen, kahviloineen ja ravintoloineen sekä täydellisine kukkaistutuksineen. Vaikka hienoja autoja vilisi kaduilla jopa Monacoon verrattavissa olevalla tahdilla, hintataso perusruualle ja kahville ei poikennut kovin pahasti ylöspäin saksan normaalitasosta joten paikka toiminee reppureissaajallekin.



Kaupunkikuvaa ja kakkuja Baden-Badenin keskustassa. 
Paikallisessa Potnapekassa oli luonnollisesti oluttarjoilu.

Kaupunki on saanut maineensa kuumista lähteistään, joiden jopa 68 asteisena maan uumenista pulppuavan veden varaan on rakennettu kylpylöitä vähintään roomalaisten ajoista lähtien. Valitsimme kylpyläksi Caracalla Span, joka saa vetensä 12 alueen kuumasta lähteestä. Kahden tunnin lippu kustansi 15 e ja riitti hyvin päivälillumiseen. Kylpylä oli kiva ulkoaltaassa lekotteluun ja puitteet olivat toki upeat marmoripilareineen ja suurine lasi-ikkunoineen. Saunamaailmassa riitti ainakin naurua suomalaiseen saunomiseen tottuneelle. Ulkosaunat oli jopa rakennettu suomesta tuodusta kelohongasta, mutta löylyä ei saanut heittää missään saunassa. Suurinta huvitusta herätti ilmiömäinen spektaakkeli, jossa valoilmiön saattelemana avautuneeseen saunankiukaaseen kaatui automaattisen mekanismin saattelemana kauhallinen löylyä. Ennen spektaakkelia saunamaisteri kävi vielä äkäisenä varmistamassa, että kaikkien varpaiden alla on varmasti pyyhe. Varpaidensuojelurituaalin merkitys jäi hieman epäselväksi, mutta saimmepahan yhdet löylyt saunareissulla!


Caracalla spa

maanantai 11. elokuuta 2014

Kuka mitä häh - Kirjoittasta



Mitä tapahtuu, kun nuori naisinssi muuttaa maahan, mistä ei tunne ketään, työhön jota ei osaa ja mitä pitää tehdä kielellä, jolla osaa juuri ja juuri tilata vehnäoluen? Kaikkea kivaa tietysti!

Täällä matkaillaan, onnistutaan ja epäonnistutaan töissä, opetellaan kieltä, luodaan uusia ystäväverkostoja nollista, ihmetellään kulttuuria ja paikallista elämää, sekä täytetään hurja läjä byrokratiapapereita.

Tervetuloa mukaan matkalle!

Pirreliina


keskiviikko 6. elokuuta 2014

Asunnon etsimisopas

Asunnon etsintä voi olla haastavaa varsinkin koulujen alkamisaikoihin ja syksyllä, eli kannattaa aloittaa ajoissa. Asuntoja löytyy mm. Immobiliencoutista (www.immobilienscout24.de) ja välittäjien omilta sivuilta, joissa on yleensä viimeisimmät tiedot. Kimppakämppäelämää voi etsiä samalta sivulta tai osoitteesta www.wg-gesucht.de (HUOM! Lue True Story tekstin lopusta!).

Suosituimmilla alueilla asunnon saamiseen joutuu todella tekemään töitä. Näyttöihin pääsee parhaiten soittamalla, suurin osa välittäjistä puhuu englantia. Näytön jälkeen ilmoitetaan välittäjälle kiinnostus asuntoon, ja tämän jälkeen voi joutua täyttämään tietolapun johon kirjataan perustiedot palkkatuloja myöten. Näistä vuokranantaja sitten seuloo haastatteluun pääsevät, ja haastattelun jälkeen tehdään asukasvalinta.

Muuttamiskustannuksiin uppoaa helposti pari tuhatta euroa omaan asuntoon muutettaessa. Mikäli asunnon ottaa välittäjän kautta, välittäjälle maksetaan provisio joka on tyypillisesti 2,38 kertaa kuukausivuokra. Vakuudet taas ovat luokkaa 2-3 kuukausivuokra, tosin näistä voi olla mahdollista neuvotella vuokranantajan kanssa. Vuokra-asuntoon ei tyypillisesti kuulu keittiötä, mikäli kuuluu, se on mainittu asunnon tiedoissa nimellä Einbauküche tai EBK. Keittiön voi ostaa joko edelliseltä vuokralaiselta, uutena tai kirpparipalstoilta, esim. Flohmarktgruppe –sivut facebookissa. Pienten asuntojen keittiöt ovat todella pieniä eivätkä yleensä sisällä esim. uunia. Lisäksi kannattaa huomioida, että yhteiskäyttöisiä pesukoneita on aika vähän, joissain asunnoissa on kellarihuone johon saa viedä oman pesukoneen, toisissa pesukoneliittymät ovat asunnon sisällä ja toisissa niitä ei ole ollenkaan.

Asunnon valinnassa kannattaa ottaa huomioon, että kesä on pitkä ja kuuma, eli eteläpuolen asunnot kuumenevat sietämättömiksi lämpimimpinä kuukausina. Samasta syystä periaatteessa romanttiselta kuulostava kattohuoneisto (Dachgeschlosswohnung) ei välttämättä ole paras vaihtoehto, ellei sitten ole valmis sijoittamaan ilmastointilaitteeseen.

Pienissä asunnoissa vuokrataso Frankfurtissa ja Darmstadtissa on n. 650e / 25-35 m2 yksiö. Asuntohaussa ilmoitetaan kylmävuokra (Kaltmiete), ja tämän päälle tulevat lämmityskulut, sähkö, vesi, netti sekä mahdollisesti muut sivukulut (Nebenkost) eli esim. roskien vienti ja isännöintipalvelu. Asunnon vuokraaja on velvollinen ilmoittamaan edellisen vuokralaisen sähkö- ja lämmityskulut.

Mikäli saavut kaupunkiin pelkän matkalaukun kanssa, kimppakämppäasuminen voikin olla näppärin vaihtoehto. Kalustetun huoneen saa helposti (tämä ei silti tarkoita ettet joutuisi maksamaan kalusteita edelliselle vuokralaiselle!) ja kämpistä löytyy oikeat keittiöt, pesukoneet, siivousvälineet ja muut perustarpeet valmiina. Lisäksi osa perheistä vuokraa ylimääräistä huonettaan ulkopuolisille, jolloin perheen kanssa jaetaan keittiöt, vessat ja suihkut, mutta toisaalta tällä taktiikalla voi saada asunnon halvalla hyvältä paikalta. Kimppakämppien (Wohnungsgemeinschaft) vuokrat vaihtelevat huoneen koosta riippuen 300-500 e / kk sisältäen kaiken.

TOP 3 -vinkit asunnon etsintään
  • Jos omaat mitään verkostoja, heitä tiedustelu samantien vesille. Parhaat kämpät eivät ikinä päädy julkiseen hakuun. Myös suomalaiset frankfurtissa -fb ryhmästä voi pyytää apua ja vinkkejä https://www.facebook.com/groups/318114551578242/
  • Mikäli tulet töihin, kirjaa työsopimukseen työnantajalle velvollisuus avustaa asunnon hakemisessa, maksaa välittäjän palkkio sekä vakuudet
  • Asuntoa hakiessasi kerro kaikki luotettavaa imagoa luovat tekijät, kuten vakituinen työpaikka, korkea palkka, kiinnostus saksan kieltä ja kulttuuria kohtaan, aikomus jäädä pidemmäksi aikaa jne., vaikka hieman kaunistellen. Välittäjälle kannattaa aina olla ystävällinen sillä hetkellä esiteltävän asunnon kunnosta tai välittäjän limaisuudesta riippumatta.

Mitä jos asuntoa ei heti löydy? Väliaikaisratkaisuna voi toimia Airbnb (www.airbnb.com) tai Darmstatin lähellä työskenteleville Griesheimissa sijaitseva Appartmenthaus Regina (www.apt-regina.de), joka vuokraa kalustettuja yksiöitä hintaan 735/kk.

- pirreliina

True Story: WG Gesucht - FAIL

Ensimmäisenä asuntona Frankfurtissa toimi 2vk ajan majatalo ja Saksalaiselta perheeltä vuokrattu huone n.30min päässä keskustasta. Asuntoja kun ei kovin helpolla keskustasta irtoa, niin päätin etsiä kimppakämppää WG-Gesuchtin kautta. Lähetin about 10 mailia eri vapaista asunnoista ja sain samantien vastauksen yhdeltä henkilöltä, joka tarjosi todella edullista ja hyvällä sijainnilla varustettua huonetta.

Kyselin mahdollisuutta spostin kautta päästä katsomaan asuntoa, mikä ei onnistunu (vuokraaja asui Isossa-Britanniassa). Valokuvia tuli mukavasti mailiin ja sovittiin jopa skypepalaveri henkilön kanssa. Hetkellisen aivokuoleman jälkeen sain jopa ajatuksen, että miten hemmetissä saan avaimet kämppään vuokranantajalta??

Googlettelin vuokranantajan nimen ja kappas: Saman nimisestä henkilöstä oli useita eri varoituksia netissä ja löytyi jopa samat valokuvat, jotka oli kuulemma asunnosta Berliinistä. Ei siinä mitään, laitoin mailia henkilölle ja kysyin avainten luovutuksesta."Rahat välittömästi vuokranantajalle ja laittaa avaimet sen jälkeen DHL kautta postilla minulle, WHAT?? Tässä vaiheessa toinenkin aivopuolisko heräsi ja uutta asuntoa etsimään. Seuraavalla viikolla tuli mailia WG-Gesuchtilta, että kyseessä huijari...

Summa Summarum:

1. Älä anna henk.koht tietoja tai tee vuokrasopparia ennen asunnon näkemistä
2. Googleta vuokranantajan nimi, jos epäilyttää
3. Moni ehdottaa skypepalaveria: ei vaikuta luotettavuuteen
4. Jos avaimet tulee postin/DHL kautta: Ei kiitos

-Jesse