Miten kouluttaa nuorisoa ja alkava ura kerrostalokyttääjänä

Meidän yläpuolella on opiskelijakommuuni. Omakotitaloasumisen riemuun jo välissä tottuneena, on melusaaste neljästä opiskelijasta yllättävänkin kevyttä (poislukien noin kolmen aikaan iltapäivällä epäsäännöllisen säännöllisesti pidettävät teknobileet, tyypillisesti juuri asiakaspalaverin keskellä). Mutta se muu eläminen - huhhuh.

Heti alkuun täytynee mainita, että omat siisteystandardini pystyvät alittamaan aika monta rimaa mikäli elämässä on menossa jotain muuta mielenkiintoista. Oma teoriani mukaan (termodynamiikan toisen lain ylläpitämiseksi), syntyy kahdesta siististä vanhemmasta väistämättä sotkuinen lapsi. Ja koska yksi lapsi pystyy sotkemaan enemmän kuin kaksi kykenee siivoamaan, on entropian kasvun laki täytetty. Partneri on tässä suhteessa vähän kunnostautuneempi (isänsä ei liene siivousmiehiä..). Kolmannella kerralla kun saan leikkuulaudalle jätetystä voiveitsestä kysymyksen "Is that nice"? (voiveistä heilutellaan samalla kohotettujen kulmien kanssa ennen sen mielenosoituksellista päätymistä tiskikoneeseen), tiedän että nyt pitää pari viikkoa tsempata ja puunata keittiön tasoja niin säilyy rauha talossa. Mutta nuo opiskelijat!

En nyt itsekään suunnattomasti nauti rappukäytävän kuuraamisesta, mutta jos tiputtaisin sinne kauppareissulta raa'an kananmunan niin luultavasti jopa tuntisin velvollisuudekseni käydä sen siivoamassa. Ainakin sen jälkeen kun naapurit käyvät asiasta huomauttamassa. Mutta ei.. Siellä se muutaman päivän haisee kunnes kuivuu. Partneri luovuttaa lopulta ja käy siivoamassa paikat ennen vieraidemme saapumista.

Huoltoyhtiö ei ole edelleenkään saanut solmittua luvattua sopimusta talonmiespalvelusta, eli rappukäytävän puhtaanapito ja roskien ulos vienti on asukkaiden vastuulla. Eli siis meidän asunnon vastuulla. Vietän eräänä kylmänä tiistai-iltana mukavan puolituntisen purkamalla ja pakkaamalla kierrätyspaperia uudestaan astioihin, sillä jätteenkuljetus ottaa astiasta vain osan mukaan mikäli se on ylitäynnä. Ja lisäksi tiedän valitettavan hyvin, miten herkästi märkä paperi homehtuu ja mitä se tekee kierrätysprosessille, eli haluan saada astioiden kannet suljettua ennen kuin kaikki kuitu kastuu seuraavalle päivälle luvatuissa sateissa (kaikkihan tietää, että märkä paperi EI kuulu kierrätykseen, eiköstä juu?). Nuoriso on tietysti heitellyt astioihin kaiken maailman amazon-tilaukset rutistamatta laatikoita, muoviset pakkausmateriaalit vielä sisällä. Lisäksi tutkimusmatkan aikana löydän kaikennäköistä muuta muovirojua imurin suulakkeista ilmastointiputkiin ja elektroniikkajätteeseen. Voihan kekkulat! Jos jo oma sukupolvi on peloteltu jo kouluaikana hyväksi ilmastonmuutoksella ja kierrätyksen tärkeydellä, niin eikö näiden pitäisi olla vielä halukkaampia elämään ympäristöystävällisesti?? Sekajäteastia on myös jatkuvasti täynnä. Avaan sen ja koitan sulloa säkkejä sisemmäs. No ei ihme että on täynnä, pusseissa on biojätteitä, pahvia, pakkausjätettä ja lasia sekaisin. Ihan niinkuin noille ei olisi kierrätysastioita, pihisee sisäinen hippini ja savu nousee korvista. Jäteastioita ei tietenkään myöskään huolehdi kadun varteen kukaan muu kuin me, useammista pyynnöistä huolimatta. Että se siitä yhteisvastuusta.

Iltalenkille vyöryessäni myös Tupakantumppien Mysteeri viimein selviää. Käytävässä vastaan tulee kommuunin miespuolinen asukas, ja pihalle mennessäni oven edessä roihuaa vielä palava tumppi. Tähän asti ajattelimme, että tumpit ovat kommuunin vierailta, mutta ei. Siis oikeasti, kuka heittää roskansa oman ulko-ovensa eteen ja olettaa, että ne taianomaisesti häviävät sieltä?

Noh, ongelmasta valittaminen ei tietysti pitkälle auta ellei ratkaisuja ala kokeilla. Olemme nyt koittaneet keskustella asioista ystävällisesti muutamaan kertaan ilman mitään tuloksia. Olen kehitellyt muutaman revision kauppisdille-yhteensopivasta paperin kierrätysprosessin luennosta (kaikki nuoret opiskelevat kalliissa yksityisyliopistossa) ja partneri on miettinyt saisiko nuoret pehmitettyä jos niille antaisi pullaa (tai viinaa) samalla kun ystävällisesti keskustelee, miten paljon kivempaa meillä kaikilla olisi jos ympäristö on siisti. Vai olisiko vain helpompaa etsiä omakotitalo maalta ja sulkea silmänsä? En tiedä onko oikeastaan meidän vastuulla kouluttaa aikuisia ihmisiä. Ja toisaalta miten nuokin keskustelut aloittaa? "Tongin vähän teidän jätteitä, ja mulla ois pari ehdotusta.." Tästä se vihatun kerrostalokyttääjän ura kai alkaa..

Osa 30 - Reissua reissun päälle

Tällä viikolla konsultti pallomaha suuntaa Portugaliin pariksi päiväksi kouluttamaan ja tapaamaan asiakkaita. Vetelin matkalla Zürichiin leipälounasta, mutta kun koneen ilmanpaineistus jytkäistiin lentoasentoon niin meikäläisellä maailma musteni välittömästi. Tähtien seasta kaivelin laukusta äkkiä myslipatukkaa naamaan ja kiroilin, etten taaskaan muistanut ottaa salmiakkia mukaan. Sinnittelin tarjoilun alkamiseen asti puolitajuisena, ja sitten ohikävelevä purseri huomasi luultavasti harmaahkon naamani ja kyseli, että mikä on hätänä. Nopeasti toimitetulla kokiksella verenpaineet saatiin takaisin ylös, ja loppulento sujui jo vähän miellyttävämmin.

Ilta on kiva, käveleskellään kollegan kanssa kauniita katuja ylös-alas (portaista ei Lissabonin vanhassa kaupungissa ole puutetta!) ja saan kehuja, että aika nopeata on vauhti tällä mahalla. Onneksi lähtövauhti on ollut aika kova, niin hidastuminen ei näy kuin itselle :D
Askelmittarin mukaan kävely oli 15 000 askelta (porrasta :D), ei huono suoritus siis ollenkaan.

Seuraavan päivän 14h päivä ja koulutukset menevät hyvin, tosin pari naista tulee tauolla voivottelemaan, että on se rankkaa kun joutuu noin raskaana töitä tekemään töitä. Itse asiassa olo on koko päivän erinomainen, ja illallisenkin jaksaa vielä hyvin tsempata.

Konsultti Pallomaha miettii, että saako tällä pallolla mitään uskottavuutta aikaan.

Viimeinen päivä on tapaamisia, mutta onneksi tauoilla höystettynä, eli välillä pääsee ylös. Eikä näkymissä neukkarin ikkunastakaan ole valittamista! Paluulentokin sujuu ilman ongelmia, kun tällä kertaa ehdin tankata vähän isomman annoksen hedelmää ja myslipatukkaa ennen koneeseen menoa.

Neukkarin näkymiä, ei voi valittaa

Torstaina olen kotosalla yhdentoista jälkeen illalla, onneksi lento ei ollut myöhässä ja ehdin tällä kertaa hyvin junaan ja viimeiseen lauttaan. Perjantaina fiilis on kuitenkin niin hyvä, että päätämme ajella samantien Sveitsiin perinteiselle Sionin laskettelureissulle. Siitä lisää toisessa postauksessa..

Osa 29 - Tuparit, potkunyrkkeilyä ja kärrytestejä

Vaavin tila alkaa ilmeisesti käydä vähän ahtaammaksi, sillä kun maha-asukin iltapäivän liikuntatuokio koittaa, on mahdotonta istua tai maata. Mahansisäiset potkunyrkkeilytuokiot vievät välittömästi keskittymiskyvyn, eli sitten rullataan pöytää seisoma-asentoon tai hypiskellään jumppapallon päällä excelin pyörityksen välissä sen verran, että vauva taas rauhoittuu ja pääsee jatkamaan töitä. Välillä päätä sitten painetaan rakkoa päin niin, että pissattaa vaikka olisi juuri päässyt vessasta ulos. Positiivista on, että nyt aamuviiden potkunyrkkeilyharkat ovat siirtyneet puolellatoista tunnilla eteenpäin, eli saan itse asiassa nukuttua täysin normaalit yöunet. Ihanaa!

Lauantaina järkätään tuparit, joka on hyväksi havaittu kikka asunnon viimeisten viilausten valmiiksi saattamiseen. Torstai ja perjantai asennellaan siis kuumeisesti viimeisiä lamppuja ja verhotankoja, ja lauantaina kämppä on viimein ainakin puolivalmiin näköinen. Viimeiset vieraat viihtyvät kahteen yöllä, ja hauskaa on. Tosin krapulaton krapula on seuraavana päivänä melkoinen, enkä aurinkoisesta kelistä huolimatta pääse ulos ennen iltakuutta. Ulkoilu tapahtuu tällä kertaa kärryjä testaamalla, kun loputkin adapterit kärryn liittämiseksi pyörään ovat viimein saapuneet. Hommattiin tämmöinen Croozer peräkärry- ratasyhdistelmä, koska käytännössä kaikki asiat hoidetaan polkupyörällä auton lähinnä syödessä rahaa autohallissa seistessään. Tämä onkin tähän asti ainoa vauvahankinta, ja sekin ainoastaan siksi että parneri tykkää polkupyöristä. Ehkä tässä vielä ennen synnytystä kunnostaudutaan..

Peräkärryhässäkkä toimii kuitenkin hyvin. Kurveissa ja ihmisjoukossa ajo vähän jänskättää, sillä kärryn mittojen hahmotus pitää vielä opetella. Ilman lasta ja sen mukana tulevaa tavaramäärääkin kärryn olemassaolon huomaa kyllä ylämäessä, mutta ompahan ainakin tehokasta liikuntaa! Mietityttää, että miltähän kärrykuljetus tuntuu kuljetettavasta ajellessa mukulakivillä ja muulla epätasaisella alustalla. Mutta eiköhän kuljetettava ilmoittele jos häkkyrä tärisee liikaa :D

Osa 28 - Pinkki Barbapapa urheilee

Perjantaina käydään keikalla parnerin työkavereiden kanssa, ja näen samalla raskausviikolla olevaa partnerin pomoa. Hän näyttää siltä kuin olisi joululomalla syönyt vähän reilummin, siis siltä miltä oma maha näytti noin viikolla 15. Minultahan kysellään, että joko se kohta syntyy. En edes kehtaa sanoa, että kolmen kuukauden päästä vaan vastailen ympäripyöreästi että 'on tässä vielä aikaa..'. Noh, toisilla käy tässä geneettisessä pelissä tuuri, ja niistä muista tulee valaita (tai barbapapoja). Painoa meille parnerin lottovoittajapomon kanssa on tullut täsmälleen saman verran, eli ei tämä varmaan täyttä pekoniakaan ole.

Mahapallosta huolimatta on kiva jatkaa liikuntaa, ja suomalaisen liikuntaan kuuluu erottamattomasti tuulipuvunhousut. Resori on tosin omissa malleissa sen verran leveä, että sen kun ruttaa kolminkerroin mahan alle, on kenkien jalkaan laitto tai saati sitten pyörällä ajo yhtä tuskaa. Siispä neuvokkaana tyttönä leikkelen eräänä sunnuntai-iltana toisten tuulipuvunhousujen resorin irti ja istutan resorin tilalle vanhan topin. TADAA! Raskausajan extra-sexy pallomahatuulipuvunhousut ovat syntyneet!

Pelkästään housut eivät tietysti riitä, vaan suomalaisen kansallisasusteen täydentää retro tuulipuvuntakki. Varauduin tähän jo joululomalla, ja hommasin toivottavasti riittävän ison tuulipuvuntakin halvalla. Hintarajoitteesta johtuen takki on söpön pinkki ja näytän se päällä, pinkki lakki päässä ja vaappuvalla kävelytyylillä lapsuusajan suosikiltani Barbapapalta. Mutta nehän on söpöjä!

Barbapapa lähdössä pyöräilylenkille

Lukkopolkimet olen jo diskannut liian vaarallisena (kyllä, omaan kuin omaankin itsesuojeluvaiston!) kun muutenkin meinaa olla välillä tasapainon kanssa tekemistä, mutta muuten pyöräily onnistuu kun säätää ajoasennon pystympään. Tosin ei tästä silti taida lemppariliikuntaa enää loppuajalle tulla. Saan ajettua n. 12 km ja sen jälkeen tuntuu, että parempi kyllä lopettaa.

Muuten sitten lenkkeilyn lisäksi joogaillaan, jottei alaselkä jumahda ihan kokoon. Teen joogaiasta normiharjoituksia, korvaan vaan mahan päällä makailuosiot muilla liikkeillä. Jossain raskausoppaassa suositeltiin myös hartiaseisontaa koko raskauden ajan, jotta vauva pääsee kääntymään optimaaliseen asentoon. Opas tosin jätti kertomatta, miten sinne tämän pallomahan kanssa pitäisi päästä. Keksin onneksi, että voin kiivetä jalat sohvaa pitkin ylös. Jesh! Tosin linjaukset näyttävät lisäpainon kanssa menneen pieleen, eli seuraavalla kerralla kokeillaan sitten peilin kanssa päästä takaisin suoraan.

Pallomahaseisontaa

Seuraavana perjantaina onkin edessä äitiysjooga, jonka liikunnallisesta puolesta minulla ei ole suuria odotuksia, mutta tapaapahan muita pallomahoja ja tulee meditaatiot tehtyä. Katsotaan miten käy!

Osa 27 - Modernia työtä

Reissun jälkeen en pysty istumaan tuolilla pidempään, kuin 15 min ennen perjantaita, eli pitää kehitellä vaihtoehtoisia työasentoja.

Läppärin näppistä ja hiirtä ei pysty enää mahan takaa käyttämään sohvalla, mutta onneksi talosta löytyy vanha bluetooth-näppis, jonka saa sivupöydän avulla järkevän työpisteen sohvalle.

Seisomapöytä minulla jo onkin, mutta reissailun jälkeen olen niin puhki etten jaksa oikein seistäkään pitkiä aikoja. Tilaan siis jumppapallon, jossa saa istuskella jalat harallaan ja pyöritellä persausta samalla kun kirjoittelee asiakkaille. Partneri vitsailee pallon käyttöönottopäivänä, että mikäs vihreänpunainen lumiukko tänne muutti, kun kumipallon päällä on kasa orgaanisia palloja. Konsultti vihervalaasta taitaakin siis tulla konsullti viherpallo.

Pallotyöpiste

Ihanaa että on kotitoimisto! Ei taitaisi monessa normaalissa toimistossa tällaiset järjestelyt onnistua.