Konsernipakolainen työpisteellä

Ergonomia

Kun ihan itse saa päättää miten huonosti istuu ja paljonko laittaa konttorikalusteisiin, on aloittelevan yrittäjän ergonomiataso.. noh, tällainen. Pari viikkoa aamuisten juoksulenkkien ja selkäkipujen jälkeen totesin, että ehkä aamujuoksu ja ilman selkätukea oleva ""Tuoli"" eivät ole ihan paras yhdistelmä. Koska rahaa oli tilillä palkattomien parin kuukauden jälkeen -X euroa, päätin lopettaa juoksun..

Toisaalta taukoja saa pitää silloin kun huvittaa, ja taukojumppaohjelma muistuttaa nousemaan ylös puolen tunnin välein. Silloin voi aikaa viettää pari minuuttia vaikka joogaillen.

Ja asentoa voi vaihtaa silloin kun huvittaa. Alla tehokas konsultti kertaa sellunvalmistuksen perusteita erittäin ergonomisessa asennossa.

Ruoka

Kun oma jääkaappi on lähempänä kuin lähin kebabravintola, tulee syötyä kunnolla (ja usein!). Esimerkiksi tämmöisiä ihanan vihreänoransseja välipaloja syntyy ihan itsestään, kun ylijäämäkasviksista pitää päästä äkkiä eroon.

Uusi Upea Toimisto

Noh, kovin kauaa kaiken elämän tunkeminen töitä myöten kolmeenkymmeneen neliöön olisi käynyt hieman ahdistavaksi, joten syyskussa tuli sitten heti 100 neliötä edellisten päälle.

Muuton jälkeen matkaan tuli uutta luksusta, nyt pääsi tehtailemaan powerpointteja ja pyörittämään exceliä ihan takapihalla (siihen asti kunnes naapuri aloittaa ruohonleikkuun/pensasaidan leikkuun/autonpesun jne.).

Talven tullen seniorkonsultti pukeutuu tosin hieman vähemmän viehättäviin varusteisiin, kuten Joulupukin muorin housuihin ja tuplavillasukkiin (ettei niveliä kolota!). Ripsiväriä ja kampaa on tavattu keskimäärin kerran viikossa, kun on pakko nousta kellarista ja mennä saksan tunnille. Luonnollisuus (tai laiskuus) kunniaan!

Omaa työpistettä suunnitteleville vinkki - seisontapöytiä saa Ikeasta pariinsataan euroon (siis sen reilun tonnin sijasta mitä sähköiset maksavat), hommasin sellaisen ja selkäkipu on ainakin vähenemään päin.

Still alive!

Whoops.. blogi oli pari kuukautta tauolla muuttohässäkän keskellä.

Mutta nyt kaikki kirjoittamattomat jutut virtaavat ulos, Pirren suuri OmpeluHuone (+tietokone + jooga + maalaus + askarteluhuone..) on nimittäin viimeinkin niin järjestyksessä, että täällä voi jopa kirjoittaa! (Ja tietokoneessa on kiinni näppäimistö ja hiiri, se auttaa toki myös :)

Mitä välissä tapahtui?

Noh, ensin muutettiin..

Olohuone muuton jälkeen

Minun uusi punainen jääkaappi <3

Sitten roudattiin kamaa paikalleen ja haudatiin oma tietokone tavarakasaan, eikä avattu sitä kolmeen kuukauteen, Kun tavarakaaos alkoi käydä välissä sietämättömäksi, oltiin lomalla tällaisissa maisemissa..

Sitten asennettiin lamppuja..(voih mitä tuskaa, tästä ehkä avautumista myöhemmin koska en vieläkään ole päässyt yli traumoista..)

Sitten oltiin Suomessa ihan rehellisellä työmatkalla, joka nyt jotenkin jännästi sattui konferenssiviikonlopun kanssa ajallisesti yhteen.

Esko Valtaoja <3

Ja aina paras Jyväskylä

Ja paljon muuta. Mutta nyt kun tietokoneessa on hiiri, näppis ja näytölle paikka niin voi jopa olla, että lisäpäivityksiä on luvassa lähiaikoina!

Saksalaiset verkkopalvelut tai niiden olemattomuus

Saksassahan palvelu tarkoittaa, että asiakkaan olemassaolon tarkoitus on palvella liikkeen- tai byrokratiakoneiston edustajaa. Aina välillä pääsee vähän innostumaan, kun vaikkapa lääkäripisteen aukioloajat tai ajanvaraus toimiikin netistä ja hetken luulee, että palvelukokemuksen voi välttää hoitamalla asiat miellyttävästi netissä.. Mutta verkkopalvelukokemus palauttaa kyllä yleensä nopeasti maan pinnalle.

Verkkopalvelukokeiluja tekevät edistykselliset yritykset eivät valitettavasti (verkkopalvelujen hyvien suunnittelukäytäntöjen lisäksi) ole vielä huomanneet, että eri osastot saattavat jopa palvella samaa asiakasta! Wau mitä ahaa-elämyksiä täällä tullaankaan vielä kokemaan kun siirrytään enää kymmenisen vuotta ajassa eteenpäin.

Myös osa entisistä valtion monopleista, kuten vaikka nyt Telekom, on päättänyt lähteä yrittämään onneaan ja rakentanut muutamia asiakasportaaleja. Siis, kyllä, yksityisasiakkaille, pienyrityksille ja suuryrityksille omansa, mainitsematta erillistä laskuportaalia. Huhhuh. Valitsin tämän jättiläisen yritykseni kännykkäliittymälle siitä ainoasta syystä, että Telekomin kuuluvuuden syrjäkylillä ollessa huono, on se muilla yleensä olematon.

Uutena innokkaana e-asiakkaana yritin kuumeisesti etsiä laskuani asiakasportaalin puolelta (kun olin ensin löytänyt oikean portaalin portaaliviidakosta) ja kun en löytänyt, soitin tukeen. Tuki kertoi ystävällisesti internet-tumpelolle rouvalle, että salasana ja käyttäjätunnus erilliseen laskuportaaliin lähetetään postitse (ja laskutusportaalin intternetosoite, rouva hyvä, löytyy sitten siitä kirjeestä). Siellä portaalissa, rouvaseni, laskun lähetystavaksi voi sitten valita sähköpostin (niin rouva, kunnioitamme datasuojaa ja tämän takia en pysty tekemään tätä valintaa teille valmiiksi).
Luvattu kirje saapuikin ennen pitkää, ja aikani laskuportaalissa seikkailtuani löysin ohjeen, joka kertoi että lasku on todellakin mahdollista tilata näppärästi omaan sähköpostiin. En tosin löytänyt mistään oikeaa ruksia tai ohjetta miten. Mainittakoon tässä vaiheessa, että olen päätyökseni tai sivutöinä suunnitellut, kehittänyt ja kouluttanut aika monenmoisia järjestelmiä ja portaaleja kuutisen vuotta, joten en koe olevani ihan käsi portaaliseikkailijana. Niinhän sitä luulee, ennen kuin törmää saksalaiseen logiikkaan. Pienyritysasiakasportaalin puolelle oli saatu jo helpparichatti toimintaan, mutta koska eihän laskutus ole yrityksen asiakaspalvelutoiminto, tätä mahdollisuutta ei tietysti laskutortaalissa ole. Pitäisi siis soittaa aspaan, jonne klo 17:45 on ainoastaan.. 90 minuutin jono. Jep.

Nyt siis ympäristöystävällisyyden nimissä (kuten Telekom hehkutti salasanakirjeessään), menen kerran kuussa tulostamaan laskuni portaalista (verottaja ei takuulla hyväksy e-laskua). Siis sen jälkeen kun olen löytänyt portaalin osoitteen jo puhkikuluneesta salasanakirjeestä, uusinut salasanani vanhan unohduttua ja turhautunut noin seitsemäntoista kertaa käyttöliittymään. Sanoisin, että tämä ei ole kovin ystävällinen toimintatapa ympäristöäni kohtaan.

Voisiko joku hyvin jäsennelty, luottokortit hyväksyvä nettikauppa alkaa myydä saksalais-logiikkamoduuleita aivoihin? Lähetän ennakkotilauksen heti. Kiitos.

Päivästä toiseen asiain hoitoo

Voihan käkkyrän käkkyrät kun on vaikeaa. Yksinkertaisten asioiden hoitaminen. Monimutkaisten asioiden hoitaminen. Byrokratia. Argh!

Esimerkki:
Pankkitilin avaaminen toiminimelleni meni läpi jo toisella käyntikerralla (kun tiesin mikä dokumenttipinkka yrityksen pankkitilin avaamiseen pitää olla mukana: passi, veronumero tai ainakin todistus hakemuksen jättämisestä Finanzamtiin, maksimissaan kaksi kuukautta vanha asumistodistus). Tämän jälkeen taistelut vasta alkoivat.
Tilasin luottokortin, mutta sain pankilta kirjeen jossa todettiin aloittavan yrittäjän olevan liian epäluotettava luottokortin omistajaksi. Tämän jälkeen sain saksalaisen aloittelevan yrittäjän parhaan ystävän, eli VISA Prepaidin. Jesh, kyllä nyt hotellihuoneen varaus onnistuu, ajattelin ja yritin tehdä varausta.
"Maksu hylätty", totesi varaussysteemi ja minä kaivauduin pankilta tulleeseen paperipinkkaan pyrkimyksenä selvittää mikä tässä on vikana. Selvisi, että laskun mobiilitunnistus pitää vielä tupla-aktivoida postissa lähetettävällä koodilla, vaikka luulin homman hoituvan kun olen pankissa sanonut haluavani käyttää mobiilitunnistetta. Noh, ei siis muuta kun odotetaan koodia pari postipäivää ja yritetään uudestaan.

Ihan vaan osa kaikenmaailman papereista ja hoidettavista asioista

"Maksu hylätty"! Mikäs nyt on vikana, mietti hän, ja kaivelun jälkeen ymmärsi, että TIETENKÄÄN Visa Prepaid ei toimi samalta tililtä kuin pankkikortti, vaan raha pitää siirtää erilliselle tilille (jonka saldoa ei verkkopalvelusta pääse katsomaan). Noh, ei muuta kun siirrellään rahaa jo nyt hienosti toimivalla mobiilivarmenteella, odotetaan kaksi päivää ja..

"Maksu hylätty" *%¤@£€$£#"
Soitto tukeen: "Näyttäisi, että olette antaneet väärän viestin rahaa siirrettäessä. Tekstikenttään tulee kirjoittaa pelkästään luottokortin numero ja luottokortin haltijan nimi täsmällisesti ja tässä järjestyksessä. Raha on siirretty takaisin tilillenne. Olkaa hyvä ja yrittäkää uudestaan." Ja ei, nämä ei ole kuulleet viitenumeroista tai selkeästä laskun asettelusta.

Lohkarekiipeilyä Felsenmeerissa

Suurimmaksi osaksi sairaana neljän seinän sisällä vietetyn loman "pakko päästä jonnekin"-hulluuden täsmälääkkeeksi valikoitui Odenwaldissa vuoren rinnettä alas putoava lohkarejoki, Felsenmeer.

Felsenmeer on syntynyt lohkomaisesti järjestyneisiin kovan kiven muodostelmiin (esim. graniitti) liittyneen pehmeämmän kiviaineksen rapautuessa sään vaikutuksesta (pahoittelut geologisesti epätarkoista termeistä, ei ihan paras osaamisalue kieliteknisesti :D). Lisää aiheesta haulla spheroidal weathering.
Noh, kuitenkin tuloksena alunperin yhtenäisestä kiviaineksesta on jääkausien ynnämuiden luonnonilmiöiden jälkeen järkyttävän kokoisista lohkareista muodostunut pari-kolmekymmnentä metriä leveä "joki", joka juoksee kukkulan laelta alaspäin. Täällä saksalaiset eivät onneksi olleet turhan tarkkoja, vaan lohkareilla sai kiipeillä, pikniköidä ja juoksennella. Meille mukavuudenhaluisille lohkarejoen vieressä meni myös portaita ja laveampia kulkureittejä. Ja kyllä, myös autolla pääsee ylös asti, automaassa kun ollaan.

Meikäläisen vauhti oli heikkoa mummoluokkaa flunssan jälkeen, mutta etappi kerrallaan puuskuttaen mentiin aina ylös asti (kateellisena katsellen kun oikeat mummot hyppelivät ylös kuin pienet gasellit :D).
Vauhdista huolimatta erittäin vaikuttava paikka ja suositeltava vierailukohde sekä mummoille että ei-mummoille :) Täällä järjestetään myös jotain nimeltä Felsenmeer in Flammen, eli lohkarejoki liekeissä. Kuulostaa huikealta!

Lääkärillä

Nyt kun lääkärikokemuksia on alkanut kertyä ihan pyytämättä ja yllättäen, ajattelin kirjoittaa näistä hyvin subjektiivisen koonnan.

Saksassa ei ole suomentyyppistä terveyskeskuskäytäntöä, vaan lääkärillä tai muutamalla lääkärillä on oma klinikka laboratorioineen, hoitajineen ja vastaanottoineen. Potilas valitsee oman klinikkansa ja saa tätä myöten omalääkärin, joka taas antaa lähetteet tarpeen mukaan erikoislääkäreille. Tätä varten on myös pari (yllättäen netissä olevaa!) vertailujärjestelmää, joissa kävijät voivat arvioida lääkäreitä ja antaa julkista palautetta käyntikokemuksesta.

Oma ensimmäinen yleislääkärikokemukseni syntyi viime vuoden puolella, kun tarvitsin sairaslomalapun pitkittyneessä flunssassa. Soitin seitsemälle klinikalle, joista kaikki sanoivat että eivät ota uusia potilaita. Viimein yksi suostui kirjoittamaan sairaslomalapun, kun lupasin että en ole tulossa asiakkaaksi. Tämän jälkeen aloin pohtia, että ehkäpä kahden terveen vuoden jälkeen omalääkärin hankinta ei olisikaan niin huono idea.

Satuin pääsemään Darmstadtissa juuri avatun yhteisklinikan asiakkaaksi ilman neuvottelutarvetta, ja ensin piti käydä tutustumiskäynnillä. Kirjattiin ylös allergiat, sain puutiaisaivokuumerokotteen (kuuluu alueen julkiseen rokotusohjelmaan), rytmihäiriöiden takia ajan rasitus-EKG:hen ja ihotautilääkäriajan (huhhuh, kahden vuoden aikana olin paljon vähemmän sairas kun en nähnyt lääkäriä!). Miellyttävä nuori lääkäri antoi ammattimaisen ja hyvän vaikutelman.

Ihotautilääkärin jonotusajat olivat 2,5 kk, ja homma tuli hoidettua Suomessa (tästä lisää vakuutuspostauksessa myöhemmin) ja muuten homma lähti toimimaan omalääkärin kanssa hyvin (rasitus-EKG:n tulos: normaali). Kunnes satuin loman jälkeen saamaan vähän ärhäkkäämmän flunssan. Kävin hakemassa ensimmäiset antibiootit reissun päältä, ja nämä toimivat vain osittain. Hämmentävää suomalaiselle oli, että nieluviljelyä, CRP:ta tai mitään muutakaan kokeita ei otettu, lääkäri antoi antibiootit suoraan visuaalisen arvion perusteella. Noh, maassa maan tavalla.
Kävin parin päivän päästä selittämässä ainoastaan puoliksi korjaantuneen tilanteen omalääkärille, ja sain uuden kuurin. Pakkausta avatessani huomasin sitten taikasanan - Trimetoprim! Juuri se ainut allergiani, jonka olin kirjoituttanut jo ensimmäisellä käyntikerralla lääkärin tiedostoihin. Takaisin soittaessaan lääkäri oli jo avannut tietoni ja löytänyt ongelman, mutta hyvin saksalaiseen tapaan ei kuulunut anteeksipyyntöä tai pahoittelua, ainoastaan käsky hakea uusi resepti vastaanotosta. Ärsytti, mutta kuuluu normaaleihin käytöstapoihin täällä. Ensi kerrallapa muistan taas mainita allergiasta erikseen.

Eniten lääkärikäynneissä ärsyttää odottaminen. Lähes poikkeuksetta ajat eivät pidä ja parhaimmillaan olen odottanut kaksi ja puoli tuntia. Saksalaisystäväni sen sanoi - ihmisten aikaa ei lääkärissä arvosteta. Ensimmäisinä Saksan-kuukausina hammaslääkärillä käydessäni kävelin tunnin odottamisen jälkeen ulos klinikalta, jolloin hammaslääkäri ehtikin taianomaisesti luokseni. Olin hyväuskoisena varannut 15 min tarkastusajan keskelle työpäivää, mutta en vielä tiennyt, että lyhyt aika ei ole synonyymi nopealle käynnille. Tyypillisesti myöskään vastaanotolla ei ole hajuakaan jonotusajoista. Luojan kiitos, omalääkärin klinikka on poikkeus sääntöön ja sieltä selviää usein ulos 15 minuutissa!

Logistiikka on järjestetty klinikoilla tehokkaammin kuin Suomessa. Vastaanottohuoneita on useita, ja potilas otetaan huoneeseen hoitajien valmisteltavaksi ennen lääkärin tuloa. Lääkäri käy tekemässä huoneessa oman työnsä, ja hoitajat jatkavat taas eteenpäin. Toisaalta koska ollaan Saksassa, kaikki toimii ainoastaan puhelimella ja paperilla. Klinikoiden aukioloaikoja, loma-aikoja, ajanvarausta tai juuri mitään muuta kuin puhelinnumeroa on turha odottaa löytävänsä netistä. Kävin gynekologillani ja ainut tieto lomasta oli epäselvällä käsialalla klinikan oveen kirjoitettu lappu, jossa oli sijaisen nimi ja numero. Googlailemalla sain arvattua nimen oikein ja löysin sijaisen. Tiukkojen tietosuojalakien takia mikään ei siirry sähköisesti, vaan reseptit kiikutetaan paperisina apteekkiin, sairaslomalaput lähetetään paperisina sairaskassaan ja lausunnot pitää olla allekirjoitettuna ja leimattu ennen kuin niillä on mitään arvoa. Loma-aikaan sijaistajalla ei ole tietystikään pääsyä potilastietoihin, ja senpä takia esimerkiksi pidempiaikaisia reseptejä voidaan uusia ainoastaan kuukaudeksi eteenpäin.

Summa summarum - klinikat ovat siistejä ja jotenkin omalääkärillä on sympaattisempaa käydä kuin aina vaihtuvalla terveyskeskuslääkärillä. Hoitoa saa kun on tarve ja kaikki toimii aina lopulta, kun on ensin selvittänyt mitä pitää tehdä. Hyvä perusperiaatteeni toimii täälläkin - aina kannattaa kysyä tyhmiä kysymyksiä :)

Kirja-addiktiosta

Minä, addikti?
Olen aina sanonut, että minulla ei ole riippuvuusgeeniä. En koukutu tv-sarjoihin, alkoholiin, tietokonepeleihin, someen tai noh, juuri mihinkään mihin ihmiset nyt normaalisti rakentavat riippuvuuksia (en kyllä kaikkea ole myöskään kokeillut, myönnettäköön ja tämä myös pysyköön näin). Urheilunkin pystyn pienellä kärsimyksellä lopettamaan hetkeksi, jos on jakso jolloin pitää keksittyä muuhun.

Mutta sitten ne kirjat.
Luen normaalisti vähän kaikkea fysiikasta klassikoiden kautta yhteiskuntaoppiin ja psykologiaan, romaaneihin, bisneskirjoihin ja tietokirjojen kautta takaisin luonnontieteisiin.
Ja sitten on se fantasia...

Luin jokin aika sitten ihan kiltisti ja järkevästi Stephen Hawkingia, sivuun Frankensteinin uudestaan, Francis Fukuyaman The Origins of Political Order (erittäin suositeltava btw.), Elon Muskin, joitain poliittisia pamfletteja ja ilmastoraportteja ja iltasaduiksi Huckleberry Finnia. Ja sitten alkoi kainosti kihertämään - mitäs jos ottaisi väliin yhden Pratchettin...? Säästän Pratchetteja, koska en ole lukenut kaikkia ja niitä ei tule enää lisää - haluan pitkittää nautintoa. Maksimissaan siis kaksi vuodessa.

Noh, ahmin Pratchettin yhdessä illassa, kuten kuuluu. Tämän jälkeen pysyin kaidalla tiellä hetkisen, mutta lopulta en enää hallinnut itseäni. Menin Wattpadiin ja ahmin viitisentuhatta sivua huonolaatuista tai parhaimmillaankin keskinkertaista fantasiaa parissa viikossa. Kun on fantasiaputki päällä, lähes kaikki käy. Mikä tahansa proosa höystettynä lohikäärmeillä, taikuudella ja/tai vaihtoehtoisilla maailmoilla ajaa asian. Putkessa muu elämä menettää merkityksensä. Voin helposti lukea viikonloppuna koko päivän aamusta aamuyöhön eläen Pirren Hätävararuuilla (c), ja jatkaa siitä pari viikkoa hoitaen pakolliset työt mutta skipaten muun elämän, kuten kaupassakäynnin ja urheilun. Putken keskeyttää lopulta omaan saamattomuuteen liittyvä huono omatunto, joka johtuu jo parin päivän jälkeen myös liikkumattomuudesta ja huonosta ruuasta.

Ulkomaaelämä antaa toki paremmat mahdollisuudet kirjamaratoneihin. Ketään ei kiinnosta, jos en pistä nokkaani viikkoon ulos. Maratoneja on onneksi ollut vain pari kappaletta, mutta nyt ollaan taas vähän vaarallisilla vesillä. Luin nimittäin The Book Thiefin. Näkymätön kirjasto, taikuutta, teknisiä vempeleitä yhdistettynä taikuuteen, lohikäärmeitä uudella konseptilla, ihmissusia ja vampyyreja, kirjoja, Salapoliisi !!! ja ennekaikkea ihanan vahva ja analyyttinen naissankari. Aaaaaah! Enemmän minun lempiasioita kuin olisin ikinä kuvitellut samaan kirjaan mahtuvan. Tätä sain luettua pätkissä, koska kirja sijaitsi ystävän luona ja annoin itselleni luvan lukea sitä jakson, pari kerrallaan ainoastaan siellä.

Ehkäisyksi pidättäydyin pari viikkoa lukemisesta kokonaan. Padia ei pidetä ladattuna muuta kuin reissuun, jolloin töistä tultua ei voi vahingossa lipsahtaa. Nyt luen paperikirjaa, koska sen jatko-osaa ei voi ladata yhdellä klikkauksella ja toisaalta sen voi lukita kaappiin, jos menee yli (Aki Hintsan The Core, myös suositeltava). Katsotaan miten pitkälle tämä riittää...

Ps. Ole kiltti, äläkä anna minulle fantasiakirjasuosituksia tämän tekstin luettuasi. Kiitos.

Nettiongelmia ihan työn puolesta *First world problems edition*

Toimistolla on ollut verkkoyhteyksien kanssa jo vuoden päivät jos jonkinnäköistä ongelmaa. Välillä on ollut päiviä, että nettiyhteys on alhaalla pari tuntia ja välillä kännykät eivät ole toimineet, huonolla tuurilla molemmat ongelmat ovat tietysti olleet päällä yhtä aikaa. Tämä on tietysti superturhauttavaa, jokainen tietotyöläinen tietää, ettei hommista tule mitään, ellei pääse kiinni järjestelmiin. Parin tunnin katkosten kanssa kuitenkin vielä pärjäsi aiemmin, jos kännykkäverkko sattui toimimaan - ainakin sähköposteja pystyi hoitamaan mobiilinetin kautta. Siis silloin kun mobiilinetti vielä toimi..

Muutama kuukausi sitten kännykkäoperaattori pitkän valituskierteen jälkeen viimein myönsi, että toimistoa lähin masto on rikki. Silloin meitä ohjeistettiin, että kun kytkee mobiilinetin pois päältä, normaali puhelinverkkoyhteys toimii (ainakin suurimmaksi osaksi..). Ennen tätä ohjeistusta puhelinverkkoyhteys toimi ehkä joka viidennellä soittokerralla toimistossa ollessa, eli ei hirvittävän hyvää palvelua enimmäkseen puhelinta kommunikaatiovälineenä käyttäville saksalaisasiakkaille- ja toimittajille. Sisäisesti pystyi kuitenkin toimimaan verkkopuheluilla ihan kohtuullisesti. Eräänä tiistaiaamuna kaivuri sitten katkaisi meiltä verkkopiuhat kokonaan. Koska kännykkämastokin oli edelleen epäkunnossa, mobiilinetinkään kanssa ei pystynyt toimimaan. Siitähän se riemu repesi!

Jotain toiminnan nopeudesta kertonee, että saimme keskiviikkona klo. 17 viestin, että vahinkoilmoitus on kirjattu operaattorin järjestelmään ja he alkavat käsitellä asiaa. Täytyy sanoa, että jos olisin ollut yksityisyrittäjänä tuossa tilanteessa laskutuskauden vaihteessa, olisin kyllä repinyt pelihousut muutamaankin kertaan.

Noh, ensiratkaisuna kaikki kannettavan tietokoneen omistajat harjottelivat tietysti kotitoimiston käyttöä. Tai siis sen jälkeen, kun ensin oli pohdittu asiaa pari tuntia, varmistettu kaikkien esimiehiltä pariin kertaan, että etätyö on varmasti ok, ja pohdittu asiaa vielä toiset pari tuntia odottaen että josko piuhat tulisivat takaisin. Itse aiheutin tyypilliseen tapaan pahaa verta häipymällä paikalta samantien kun kuulin, ettei IT-vastaava tiedä missä vika on. Noin kolme tuntia myöhemmin toimitusjohtajalta tuli viesti, että kaikki kannettavan tietokoneen omistajat saavat lähteä etätöihin.. Tässä tuli jälleen todistettua, miten autoritäärinen johtaminen saa aikaan organisaation hitautta nopeissa päätöstilanteissa.
Valitettavasti kaikki eivät kuulu kannettavien tietokoneiden omistajajoukkoon, ja jonkun pitää olla paikan päällä hoitamassa tavaralähetyksiä, saittien valmistelua ja postia.
Talon lankapuhelimet oli kytketty verkkoon, eli assistentteihin ja vastaanottoon yhteyden ottaminen tapahtui soittamalla läpi kännykällisiä henkilöitä ja pyytämällä heitä kävelemään assistentin viereen. Näin hoidin muun muassa tavaralähetyksiä ja matkalippujen varauksia projekteille. Osalla assareista on lisäksi vielä pöytäkoneet, eli he eivät edes pysty siirtymään kotitoimistoon, ja kukaan muu ei yksikössä sattunut tietämään miten laskutusta tehdään. Hyvähyvä.
Mitään ei tietysti voinut tulostaa, koska kaikki tulostimet on kytketty verkkoon. Ei siis virallisia tarjouksia, sopimuksia, tilausvahvistuksia, piirustuksia, aikatauluja, mitään. Sanottakoon, että tässä teollisuudessa paperilla on vielä paikkansa. Jos yrität selittää isommalle porukalle piirustusta padin näytöltä, voi tuloksena olla pahoja virheitä. Tietysti myös kaikki tarjoukset ja tilausvahvistukset tulee allekirjoittaa, eihän sitä nyt pelkän sähköpostin perusteella tiedä keneltä tarjous on tullut.

Piuhat palasivat torstaina iltapäivällä, eli kolmannen päivän jälkeen vahingon sattumisesta ja porukat palailivat toimistolle pääosin perjantaina.

Mitä tästä opimme?
Ensinnäkin, olemme edelleen aika sidottuja toimipisteeseen. Tästä toivottavasti opitaan, miten vahinkotilanteisiin voi varautua etukäteen ja toivottavasti sivutuotteena saadaan kehitettyä valmiuksia etätyön tekemiseen. Meille asiantuntijoille yksi etäpäivä viikossa pitäisi olla odotusarvo. Suurin osa kollegoista oli tyytyväisiä etätyökokemukseen, mutta toisaalta he eivät olleet innostuneet tekemään sitä pidempiä jaksoja.
Toisekseen, en odottanut tätä hitautta keskellä sivistystä (tavallinen tarina kun tarinassa esiintyvät Saksa ja internet)..
Ja kolmanneksi, olipas mielenkiintoista seurata miten organisaatio reagoi tilanteeseen. Vastaus on HITAASTI. Kun päätösvalta omasta työstä on viety johtajalle, kaikki vaan kestää paljon kauemmin. Huomaan itsekin alistuneeni pikkuhiljaa byrokratian alle, ja tämän on sanottu meidän firmassa olevan vielä alemmalla tasolla kuin keskimääräisessä saksalaisfirmassa. Mene ja tiedä.

Viinivaellus Aurinkoisemmassa Säässä

Tämän Wapun viinivaelluksen lähtökohdat olivat jo vähän herkullisemmat kuin edellisenä vuonna, ainakin sään ja kulkuvälineiden puolesta. Ensiksi kollega huomautti Alsbachiin menevästä ratikkayhteydestä, joten onnistuimme välttämään superruuhkaisen aamujunan kokonaan. Sääkin lupaili myös aurinkoista kesäpäivää.

Ratikka oli puolityhjä lähtiessämme liikkeelle yhdentoista jälkeen ja aurinko paisteli mukavasti jo aamusta. Tämä kevät oli erityisen kylmä, joten pakkasimme vaatetta ja pukeuduimme kaiken varalta tuulipukuihin, sillä päivänkin keskilämpötila oli huhtikuussa pyörinyt kymmenen asteen paikkeilla. Perille saavuttuamme seurasimme ihmisvirtaa Zwingenbergiin, mistä vaellus lähti liikkeelle lämpötilan kivutessa vakaasti ylöspäin.

Tämän vuoden reitti kulku Alsbachista Bensheimiin

Viralliselle reitille päästyämme huomasimme ihmispaljouden olevan todellakin ihan jotain muuta kuin edellisenä vuonna. Normaaliin vauhdikkaaseen kävelyrytmiin ei ollut mitään mahdollisuuksia, ainut mahdollisuus oli notkua jonon mukana ja ohittaa kun tilaisuus tuli. Lämpötilan kohotessa tasaisesti kohti kahtakymmentäviittä astetta, riitti tosin hitaampikin tahti tuulipuvussa hikoillessa.

Ihmispaljoutta reitillä riitti silminkantamattomiin

Ensimmäisellä asemalla nautimme skumpat ja jatkoimme matkaa. Seuraavalle asemalle päästyämme alkoi ihmisten humalaisuus jo hieman hämmentää kellon ollessa ehkä yksi iltapäivällä. Osa oli sammunut penkeille, toiset hoipertelivat vapaan humaltuneina keskellä metsää ja joka paikka oli täynnä tyhjiä pulloja (tai tyhjeneviä, teinityttöjen kaataessa viiniä kurkkuun ilman estoja). Saksassa pariin kertaan asunut vaeltajakaveri sanoi, ettei ole ikinä nähnyt niin paljon humalaisia saksalaisia ja tilanne oli kohtuulliseen saksalaiseen alkoholinkäyttöön tottuneellekin kohtuullisen hämmentävä.

Väsähtäneitä vaeltajia reitin varrella

Noh, eteenpäin päästiin kauniissa maisemissa hoilailevien saksalaisten ja ulkkareitten keskellä, nautittiin eväistä ja viineistä, otettiin perinteinen teekkarin Wappukuva, löydettiin festarit metsästä ja Bensheimissa todettiin että maalaisille väenpaljous alkaa riittää. Hyppäsimme Bensheimissa junaan ja suuntasimme liikunnallisen päivän jälkeen tyytyväisenä kohti kotia. Juna-automaatille oli niin pitkä jono, että RMV:n lippusovellus oli jälleen kerran kullanarvoinen. Rekisteröinti kannattaa hoitaa etukäteen, jos aikoo suunnata ruuhkaisempina aikoina liikenteeseen ilman mahdollisuutta ostaa lippua etukäteen.

Loppulausunto: Kivaa oli, mutta ei ehkä tarvi lähteä noin hyvällä ilmalla uudestaan. Liika väenpaljous ahdisti, ja välillä teki mieli alkaa kärräämään humalaisia pois metsiköstä. Toivottavasti joku keräilyrekka on ne illan päätteeksi hakenut pois. Mutta kivaa oli ja mitään en kadu :D

Moselia pitkin kaksipyöräisellä

Toukokuun toisen pitkän viikonlopun (Pfingsten) kunniaksi päätimme käydä ajelemassa vähän Moselin rantoja pitkin pyörällä. Matka alkoi perjantai-iltana junamatkalla Trieriin. Vastoin ennakko-oletuksiani, sain kuin sainkin täyteen pakatun pyörän nostettua asemalta kyytiin - matkalaukkukiloja taisi olla vesipullojen ja eväiden kanssa reilu nelisenkymmentä ajomatkan aikana. 

Koblenzissa oli matkalla junanvaihto, ja kuten perjantai-iltana monesti muutenkin, oli juna myöhässä. Tämä antoi meille mahdollisuuden syödä Koblenzin asemalla (italialainen kioski on erittäin suositeltava!) ja seuraavalla junalla matka jatkui kohti Trieriä. Junamatkailussa pyörän kanssa pitää ostaa viiden euron hintainen junalippu paikallisjuniin, ja IC-junissa pyörälle pitää erikseen varata säilytyspaikka pyörävaunusta. Masentavan sääennusteen takia pyöräilijöitä oli onneksi matkalla vain kohtuullinen määrä, mutta kesäkuukausina RB-junaan pyörän kanssa mahduttautuessa mukaan kannattaa varata aikaa ja hermoja.

Trierissä yövyimme juna-aseman lähellä olevassa Evergreen Hostellissa (suosittelen!) ja hyppäsimme aamusella pyörien päälle. Joen löytämiseen meni parisenkymmentä minuuttia, mutta kun löysimme joen, matka jatkui Mosel Fahrradwegia (Moselin pyörätietä) pitkin mallikkaasti. Ilma oli erittäin kaunis, lämmintä noin viitisentoista eli erinomainen pyöräilykeli.

Ensimmäisiä pysähdyksiä viiniviljelysten keskellä

Alue on yksinkertaisesti sanoinkuvaamattoman kaunista. Se muistuttaa Reinin laaksoa, mutta Trieristä päin lähdettäessä laakso on laajempi ja kukkulat matalammat. Kyliä on harvemmassa, joten luonnosta saa nauttia kyllikseen kylien välillä. Pyörätie oli huippukunnossa ja erittäin hyvin merkitty, koko matka ajeltiin asfalttia ja muita pyöräilijöitä oli pitkästä viikonlopusta huolimatta ainoastaan rajallisesti. Koska reitti kulkee laaksossa, ylä- ja alamäkiä on kohtuullisesti eli hyvin pärjäsi raskaallakin pyörällä.

Tauot pidettiin 20 km välein, jotta verensokeri ei ehtisi laskea liian alas. Taukopenkkejä- ja pöytiä löytyi reitin varrelta säännöllisin välein. Ensimmäisenä päivänä matkaa taittui reilu 80 km ja majoituimme Bernkastel-Kuesia edeltävälle leirintäalueelle. Iltasella ilma alkoi jo vähän viiletä ja telttaa pystyyn pistäessä sekä kokkaillessa meinasi jo tulla oikeasti kylmä. Onneksi lämmin vesi kuului siistin leirintäalueen hintaan (taisi olla teltan kanssa 15e / yö) ja suihkun ja syönnin jälkeen lähdimme katselemaan kaupunkia.

Bernkastel-Kues ilta-auringossa

Schmitt-Hergesin viinitilan ravintola keskustassa

Bernkastel-Kues on yksi monia Moselin laakson vanhoja kaupunkeja, joka on kuuluisa viineistään. Menimme Schmitt-Hergesin viiniravintolaan, siitä yksinkertaisesta syystä, että se sijaitsi kaupungin kauneimmassa rakennuksessa.

Viinimaistiaisia saa valita joko itse 2-4 cl laseihin, tai sitten ottaa yhden valmiista valikoimista. Herkkusuina valitsimme herkkuvalkoviinivalikoiman, sekä muutaman punaviinin kaveriksi. Viinit olivat kertakaikkiaan uskomattoman hyviä, ja nopean excel-tarvelaskennan jälkeen päädyimme tilaamaan lähtiessä 24 pulloa kotiinkuljetuksella :D 

Viinimaistelun ehdoton voittaja oli 15 vuotta vanha makea jälkiruokariesling, jota saatetaan tarjota erityisen hyvin käyttäytyville kunniavieraille niin kauan, kuin sitä riittää :D Myös Spätburgunder ja Grauburgunder olivat erinomaisia, sekä normaali kuiva Riesling.

Seuraavana aamuna ylösnousu oli hieman hyytävää hommaa, mutta kyllä siitäkin selvittiin. Makuupussini ei ihan selvinnyt noin kahden asteen yölämpötilasta, ja kaivelin keskellä yötä lisää vaatekertoja pussiin. Täytyi todeta, että kylmällä kelillä ja meikäläisen selällä ei telttamatkailu ole ihan paras harrastus. Aamujumpan jälkeen päästiin kuitenkin hyppäämään pyörien selkään, mutta lämpötila ei valitettavasti osoittanut kohoamisen merkkejä ja pysytteli auringon ollessa pilvessä noin kymmenen asteen tuntumassa. Eipäs tullut mieleen, että Saksassa voisi toukokuussa tarvia hanskoja!

Maisemat olivat edelleen kauniita, mutta pyöräilykumppanin kunto ei ollut ihan riittävä reissuun ja kylmyys teki omat tepposensa. Päätimme siis nauttia päivästä, mutta lopettaa telttailu ja kylmettyminen nukkumalla seuraava yö omassa sängyssä. Noin viidenkymmenen ajokilometrin jälkeen hyppäsimme siis junaan Bullayssa, ja ajelimme junalla kotiin.

Reissusta jäi kuitenkin sen verran hyvä fiilis, että viisikin astetta lämpimämmällä kelillä pitää ajella reitti loppuun asti.

Suuri Tulppaaninmetsästys

Bucketlistin kohta "Hollannin tulppaanipellot" vaati vielä raksia ylleen, ja niimpä helatorstaiviikonloppuna katottoman auton nokka kääntyi kohti pohjoista. Edellinen viikonloppu olisi ollut metsästyssaaliin kannalta parempi, mutta tulppaaniennusteen (http://www.nach-holland.de/reisen/aufs-land/tulpenfelder) mukaan tulppaaneja oli vielä kukassa tänäkin viikonloppuna.

Pienen työkaaoksen takia lähtö viivästyi perjantaille, jolloin ajelimme Utrechtiin (n. 430 km). Utrecht paljastui todella kauniiksi kaupungiksi, jossa ei liiat turistit ainakaan näin alkuvuodesta häirinneet, mutta palveluita löytyi hyvin. Majapaikan löytäminen tulppaanialueilta näin viimetingassa oli kohtuullisen haastavaa, joten päädyimme majoittumaan Utrechtin laitamilla teollisuusalueen hotellissa. Kaupunkiin pääsi kuitenkin bussilla, ruokaa löytyi ja kaunista oli!

Utrechtin sinistä magiaa

Seuraavana päivänä lähdimme kohti Keukenhofia, jonka ympärillä tulppaanipeltoja piti olla löydettävissä. Sen huomasi kyllä automääristä, ja Keukenhofin ympäristössä oli jo aamupäivästä kunnon ruuhka. Keukenhof on ilmeisesti tulppaaniturismin keskus, mutta myös suuri puutarha-alue muille kasveille. Pihalle oli parkkeerattuna kymmenittäin busseja ja tuhansittain autoja. Keltaisilla vuokrapyörillä ajelevia turisteja kuhisi ympäristössä matkalla tulppaanipelloille. Emme menneet itse Keukenhofiin ruuhkien pelossa, vaan ajelimme eteenpäin autolla. Tulppaanintuotantoalueet ovat keskittyneet kahdelle kohtuullisen pienelle alueelle, vaikka koko Alankomaissa näki silloin tällöin tulppaanipeltoja. Markkinointikuvien silmänkantamattomiin jatkuvaa väriloistoa ei ollut enää nähtävissä koska osa kukista oli jo kuihtunut, mutta ihan riittämiin eri värejä kuitenkin, kaunista oli!

Menestyksekkään tulppaaninmetsästyksen tulos

Tulppaaniviljelyssä arvokkaita eivät oikeastaan ole kukat, vaan sipulit jotka myydään eteenpäin. Kukkimisen jälkeen pellot leikataan ja sipulit kerätään syksyllä. Alankomaat tuottaa noin 65% maailman tulppaanituotannosta.

Tulppaaniloiston jälkeen ajeltiin merenrantaan. Olin kuullut että pohjoisen Euroopan rannat kilpailevat mille tahansa aurinkorannikolle, joten oli mielenkiintosta todentaa huhun paikkansapitävyys omin silmin. Mitäs sanotte?

Pehmeää hiekkaa, merta ja sinistä taivasta. Ei hullumpi toukokuun alku!

Muuten maisemat vastasivat mieleen tulevaa Alankomaa-stereotypiaa. Pyöräteitä oli oikeasti ihan kaikkialla, ja autoteiden varsilla lampaita, tuulivoimaloita ja kanaaleja. Kaunista ja alankoista. Takaisin pitänee joskus tulla polkupyörän kanssa!

Tie, tuulimyllyt, meri vasemmalla tuulimyllyjen takana ja oikealla lampaat :)

Viimeinen yö vietettiin Den Helderissä - tästä jokainen Tanskalainen on kysynyt reissun jälkeen, että "Miksi ihmeessä, se on maailman tylsin paikka!" Noh, siksi että etelään päin alle 400 euron hotellia ei ollut enää saatavissa - ehkä suunnittelun voisi seuraavalle reissulle aloittaa vähän aiemmin...
Mutta "maailman tylsimmästä" kylästä löytyi kiva hostelli ja mukava ravintola illaksi - mitäs sitä muuta ihminen tarvii?

Seuraavana päivänä ajelimme vielä Houdridbtijkin pitkän sillan yli toiselle tulppaanialueelle Emmerloordin lähelle ja löysimme vähän isompia peltoja:

Päivän päätteeksi ajelimme muiden saksalaisten tulppaanituristien kanssa takaisin kohti Frankfurttia. Ruuhkapotentiaalista huolimatta matka sujui kohtuullisesti ja suurempia onnettomuuksia ei osunut matkalle. Suositeltava viikonloppureissu tulppaaniaikaan!

Michelstadt ja Odenwaldin mutkatiet

Ensimmäinen kesäinen lauantai-iltapäivä oli kuin tehty kaverin uuden auton testailuun Odenwaldin kauniissa maisemissa. Kohteeksi valikoitui Michelstadt, joka on sopivan iltapäiväkahvittelumatkan päässä Darmstadtista, sekä kaunis vanha kaupunki.

Michelstadtin kaunis keskustori

Auton parkkeeraus oli yllättäen ilmaista ja parkkipaikka löytyi ihan kaupungin vierestä. Käveleskelimme hetken ympäri kaupunkia ja etsimme mukavan näköisen kahvilan heti kirkon takapihalta. Turisteja ei ollut vielä juurikaan liikeellä, keskikesällä kaupunki on varmasti viikonloppuisin tupaten täynnä mutta näin huhtikuun alussa tilaa riitti vielä hyvin.

Ihmettelimme kaupunginmuuriin rakennettuja asuntoja ja puutarhoja ja mietimme, millaista olisi asua vanhan vesitornin huipulla. Kevät on juuri alkanut ja puut ja maa alkaa pikkuhiljaa puskea vihreää. Narsissit alkavat olla kukinnan huipulla ja ensimmäiset tulppaanit nostelevat päitään. Mukava viikonloppureissu kauniissa ympäristössä, suositeltavaa sunnuntaitekemistä!

Vasinkin avoautolla :)

Tämän vuoden alppeilut 2/2

Vuoden toinen reissu järjestyi niinikään firman kautta, ja suuntautui Schladmingiin Itävaltaan. Firman lasketteluaktiivit järjestävät pari mökkiä ja kutsuvat harrastajia Suomesta ja saksankieliseltä alueelta mukaan. Mainittakoon jo tässä vaiheessa, että matka tehdään omalla rahalla ja ajalla, ettei tule sanomista.

Tokan laskupäivän maisemia. Alempana jo nurmikko paistoi, mutta rinteissä riitti lunta.

Ajelimme toimistolta paikan päälle seitsemisen tuntia ja odottelimme loput porukat paikalle ennen saunaa. Mökit olivat upeat, jokaisessa huoneessa oli oma pesuhuone ja alhaalla vielä upeat saunatilat sekä täysvarusteltu keittiö. Aamusta rinteeseen mentiin heti kun hissit avautuivat ja rinteeseenkin pääsi hyppäämään suoraan mökistä. Ah, mitä luksusta!

Alppimökkeilyä

Rinteet olivat aamulla upeassa kunnossa, mutta monojen vaivatessa edelleen, lähdin suksenvuokraajan mukaan ala-asemalle, jossa sain puolessa tunnissa lämpökäsittelyn monoille tehtyä. Voi mitä nautintoa laskeminen oli tuon jälkeen! Vauhti kasvoi kaksinkertaiseksi, mutta vain hetkeksi, sillä iltapäivällä rinteet alkoivat olla jo aikamoista möykkelikköä. Löysimme kuitenkin muutamia kohtuukuntoisia rinteitä ylempää. Sain kaverin houkuteltua laskemaan kanssani hissien sulkemiseen asti, eli tauot poislakettuna suksien päällä tuli vietettyä koko kahdeksantuntinen päivä! Kyllähän se nyt toimistotyön voitti noin perjantaiksi, ainakin näin kertaluonteisesti :D

Tankotanssia ja Weizenia päivän päätteeksi

Illalla matkasimme isompaan kylään kimppatakseilla, jotka ajoivat kunnon keskisuomalaisen rallikuskin ottein mutkaisia rinneteitä. Osaa matkustajista meinasi hirvittää tien reunan jälkeen alkava melkein pystysuora pudotus laaksoon, mutta eikai kukaan semmoista kyytiä aja jos ei osaa...eihän ;) Palkintona urhoollisuudesta meitä odotti perillä kohtuullisen kattava liha-fondue, jossa lihaa oli kaikkien syötyä itsensä kylläiseksi jäljellä arviolta enää kolmisen kiloa. Paluumatkalla kuskia ohjeistettiin ajamaan hieman rauhallisemmin jotta hyvin syönyt lasti pysyisi kyydissä :D

Ruokatarjonta buffetin alussa...                                                      ...ja lopussa!

Toisena laskupäivänä aurinkokin näyttäytyi lyhyesti, ja rinteessä tuli taas oltua aamusta iltaan. Illalla vähän afterskitä ja monotanssia, seuraavana aamuna pakkaus ja autoon.

Paluumatkalla odottelimme rajalla noin tunteroisen, mutta myöhemmin kuulimme radiosta ruuhkien kasvaneen rajalla jopa kolmeen-neljään tuntiin. Hyvä että oltiin ajoissa liikkeellä! Paluumatkalla oli muutamia kolareita matkalla ja matkaan tuhrautui yhteensä kymmenisen tuntia. Oli kiva reissu mutta kiva oli päästä kotiinkin! Laskuhimoja jäi vielä mutta vapaita viikonloppuja ei, eli ensi kaudella sitten uudestaan!