torstai 22. syyskuuta 2016

Saksalaiset verkkopalvelut tai niiden olemattomuus

Saksassahan palvelu tarkoittaa, että asiakkaan olemassaolon tarkoitus on palvella liikkeen- tai byrokratiakoneiston edustajaa. Aina välillä pääsee vähän innostumaan, kun vaikkapa lääkäripisteen aukioloajat tai ajanvaraus toimiikin netistä ja hetken luulee, että palvelukokemuksen voi välttää hoitamalla asiat miellyttävästi netissä.. Mutta verkkopalvelukokemus palauttaa kyllä yleensä nopeasti maan pinnalle.

Verkkopalvelukokeiluja tekevät edistykselliset yritykset eivät valitettavasti (verkkopalvelujen hyvien suunnittelukäytäntöjen lisäksi) ole vielä huomanneet, että eri osastot saattavat jopa palvella samaa asiakasta! Wau mitä ahaa-elämyksiä täällä tullaankaan vielä kokemaan kun siirrytään enää kymmenisen vuotta ajassa eteenpäin.

Myös osa entisistä valtion monopleista, kuten vaikka nyt Telekom, on päättänyt lähteä yrittämään onneaan ja rakentanut muutamia asiakasportaaleja. Siis, kyllä, yksityisasiakkaille, pienyrityksille ja suuryrityksille omansa, mainitsematta erillistä laskuportaalia. Huhhuh. Valitsin tämän jättiläisen yritykseni kännykkäliittymälle siitä ainoasta syystä, että Telekomin kuuluvuuden syrjäkylillä ollessa huono, on se muilla yleensä olematon.

Uutena innokkaana e-asiakkaana yritin kuumeisesti etsiä laskuani asiakasportaalin puolelta (kun olin ensin löytänyt oikean portaalin portaaliviidakosta) ja kun en löytänyt, soitin tukeen. Tuki kertoi ystävällisesti internet-tumpelolle rouvalle, että salasana ja käyttäjätunnus erilliseen laskuportaaliin lähetetään postitse (ja laskutusportaalin intternetosoite, rouva hyvä, löytyy sitten siitä kirjeestä). Siellä portaalissa, rouvaseni, laskun lähetystavaksi voi sitten valita sähköpostin (niin rouva, kunnioitamme datasuojaa ja tämän takia en pysty tekemään tätä valintaa teille valmiiksi).
Luvattu kirje saapuikin ennen pitkää, ja aikani laskuportaalissa seikkailtuani löysin ohjeen, joka kertoi että lasku on todellakin mahdollista tilata näppärästi omaan sähköpostiin. En tosin löytänyt mistään oikeaa ruksia tai ohjetta miten. Mainittakoon tässä vaiheessa, että olen päätyökseni tai sivutöinä suunnitellut, kehittänyt ja kouluttanut aika monenmoisia järjestelmiä ja portaaleja kuutisen vuotta, joten en koe olevani ihan käsi portaaliseikkailijana. Niinhän sitä luulee, ennen kuin törmää saksalaiseen logiikkaan. Pienyritysasiakasportaalin puolelle oli saatu jo helpparichatti toimintaan, mutta koska eihän laskutus ole yrityksen asiakaspalvelutoiminto, tätä mahdollisuutta ei tietysti laskutortaalissa ole. Pitäisi siis soittaa aspaan, jonne klo 17:45 on ainoastaan.. 90 minuutin jono. Jep.

Nyt siis ympäristöystävällisyyden nimissä (kuten Telekom hehkutti salasanakirjeessään), menen kerran kuussa tulostamaan laskuni portaalista (verottaja ei takuulla hyväksy e-laskua). Siis sen jälkeen kun olen löytänyt portaalin osoitteen jo puhkikuluneesta salasanakirjeestä, uusinut salasanani vanhan unohduttua ja turhautunut noin seitsemäntoista kertaa käyttöliittymään. Sanoisin, että tämä ei ole kovin ystävällinen toimintatapa ympäristöäni kohtaan.

Voisiko joku hyvin jäsennelty, luottokortit hyväksyvä nettikauppa alkaa myydä saksalais-logiikkamoduuleita aivoihin? Lähetän ennakkotilauksen heti. Kiitos.