Pyörän päällä, vihdoinkin!

Lauantaina vauvalle tulee kuusi viikkoa ikää, joka tarkoittaa että sen saa viimein istuttaa pyörän peräkärryyn. Otamme vähän varaslähtöä, ja kokeilemme kärriä jo torstaina. Käymme ensin rannassa kävelyllä, ja vauva ei näytä stressin merkkejä vaan nukkuu tyytyväisenä heti kun turvavöiden kiinnityshässäkkä on ohi. Tästä rohkaisuneena käymme vielä parinkymmenen minuutin pyöräretkellä lähipuistoon, ja vauva vetää hirsiä siihen asti, että tulee nälkä. Tästä lähtien voidaan siis kävelylenkkien lisäksi myös käydä pyöräreissuilla vähän kauempana!

Koska pyöräily ei juuri satu haavaan, käytän partnerin kotona oloa hyväksi ja käyn vielä iltalenkillä omineni että saan vähän lisää vauhtia ja hikeä pintaan. Vaikka kävely on edellisviikosta parantunut ja saan jo jonkin verran enemmän vauhtia aikaiseksi, en voi edelleenkään edes kuvitella hölkkäämistä. Tein saman pyörälenkin raskausviikolla 29 eli kohtuullisen isolla mahalla ja suurinpiirtein samoihin sykkeisiin ja aikaan päästään, mikä siis tarkoittaa että kunto on todella huono. Ei muuta kuin seuraavana päivänä sama lenkki siis, takamuksen vaikeroinnista huolimatta!

Maanantaina käymme vielä esittäytymässä partnerin työpaikalla pyörävaunun kanssa. Menomatka menee hyvin, mutta keli on niin kuuma että vauva huutaa hikisenä puolet paluumatkasta. Lisäksi en saa kärryä irroitettua pyörästä huutava vauva olkapäällä ja alan kevyesti kyseenalaistaa, haluanko tehdä pyörälenkkejä yksin vai en. Kärry ja pyörä saavat jäädä pyörävaraston sijasta ulos, kun lähden rauhoittelemaan ja viilentelemään vauvaa.