Kaksi kuukautta vauva-arkea

Ainoa indikaattori ajan kulumisesta on kasvava vauva, muuten aikaansaannokset ovat ohuenlaisia. Asetan vuoden alussa aina itselleni tavoitteet, ja tämän vuoden ainoa kova tavoite oli pitää vauva hengissä. Ainakin kaksi kuukautta tavoitteeseen ollaan siis päästy. Niitä "ois kiva.." tavoitteita on sitten päästy ruksimaan tuurilla muutamia, kuten nettisivujen julkaisu ja lipaston uudistaminen. Ja siinäpä ne.

Millaista arki sitten on ollut?

Lapsen elinviikot noin viidestä eteenpäin ovat olleet melkoista kanniskelua. Mahavaivoja on ollut niin paljon, että haaveet "aamulla käymme vaunulenkillä, ja kun vauva nukkuu päiväunia teen sitä ja tätä", on saanut useimpina päivinä heittää romukoppaan. Haavashow toi myös omat mausteet kun ei ole oikeen pystynyt tekemään mitään vaikka olisi halunnutkin, ja lopun ajan söi pumppaushäslinki sekä ikuinen pyykki- ja astianpesushow. Kahdeksan viikkoa syntymästä haava on viimein kiinni ja enää ei tarvi varoa liikkumista niin hurjasti. Lopetin myös pumppaushässäkän huonolla omalla tunnolla kahteen kuukauteen - joskus pitää kuitenkin ajatella myös omaa jaksamista.

Tyyppi on kasvanut omasta mielestä huimasti, vaikka kyllä se edelleen kauempaa aika miniltä näyttääkin. Vasen käsi löytyi jo pari viikkoa sitten, ja nyt ahkeran harjoittelun jälkeen alkaa jo osua suuhun useimmilla yrityksillä. Myös hymy ja ensimmäiset jutteluyritykset ovat olleet kuvioissa jo muutaman viikon, kaveri osaa hienosti sanoa "oi, ai, äi" ja "öy". Kaikesta sitä vanhempana onkin ilahtunut :D Viime viikolla sain viimein ostettua leikkikaaren, joka on paras ostos sitten vauvansängyn! Kaveri hakkaa tyytyväisenä puupalloja, eikä enää tarvi miettiä että milloin ihmeessä pääsee vessaan tai syömään. Siinä palloja heilutellessa myös monesti uhohtuu pienet mahakrampit tai orastava väsymys. Loistoidea!

Omia komplekseja olen löytänyt tähän mennessä yhden: "Hengittääkö se?!?" 

Mahavaivojen kanssa vauvaa on välillä täysin mahdotonta saada nukkumaan mitenkään muuten kuin mahalleen. Tai jos sen saa nukahtamaan selälleen tai kyljelleen, se herää viiden tai myöhäisintään viidentoista minuutin päästä mahakramppiin, ja huutaa entistä enemmän kun on yhtä aikaa väsynyt, nälkäinen ja mahakipuinen. Päätin siis, että selälläännukuttamissuosituksista huolimatta vauva saa nukkua päivätirsoja vatsallaan, jotta se saa edes vähän unta. Aluksi istuin vauvan vieressä sen ollessa mahallaan ja tarkastin jatkuvasti että selkä vielä nousee hengityksen tahdissa. Muutaman päivän jälkeen uskalsin jättää pötkylän kääntämättä vessareissun ajaksi, koska se heräsi aina kun se oli käännetty selälleen. Samalla luin kaiken mahdollisen tutkimuksen kätkytkuolemista (tulos: erittäin harvinaisia, vaatii jonkin muun altistavan tekijän mahallaan nukuttamisen lisäksi). Kysyin myös partnerilta, saanko ostaa hengitystä monitoroivan patjanalusen, joka hälyttää jos vauva lakkaa hengittämästä. Vastaukseksi sain silmien pyörittelyä ja luennon helikopterivanhemmuudesta sekä kiellon asentaa mitään elektroniikkaa vauvan sänkyyn.

Nyt vauva nukkuu päiväunet suurimmaksi osaksi mahallaan, ja uskallan jo oleilla eri huoneessa kunhan käyn tarkastamassa välillä että kaikki on hyvin. Järkeilen, että uni on parempi kuin jatkuva väsymys, ja toisaalta vauva osaa kääntää päätään mahallaan ollessaan jos se on huonossa asennossa. Illalla saatan nukuttaa sen mahalleen ja kääntää myöhemmin kyljelleen tai selälleen ellei se muuten rauhoitu. Olkoonkin sitten vastoin suosituksia, mutta joku raja lapsen valvottamisellakin.

Kompleksi pysyy silti, ja herään yölläkin tarkastamaan hengitystä. Välillä on puolet vähän sekaisin - kopeloin parnerin selkää ja mietin unenpöpperössä että hengittää kyllä, mutta joku tässä on nyt vialla :D