Minä, addikti?
Olen aina sanonut, että minulla ei ole riippuvuusgeeniä. En koukutu tv-sarjoihin, alkoholiin, tietokonepeleihin, someen tai noh, juuri mihinkään mihin ihmiset nyt normaalisti rakentavat riippuvuuksia (en kyllä kaikkea ole myöskään kokeillut, myönnettäköön ja tämä myös pysyköön näin). Urheilunkin pystyn pienellä kärsimyksellä lopettamaan hetkeksi, jos on jakso jolloin pitää keksittyä muuhun.
Mutta sitten ne kirjat.
Luen normaalisti vähän kaikkea fysiikasta klassikoiden kautta yhteiskuntaoppiin ja psykologiaan, romaaneihin, bisneskirjoihin ja tietokirjojen kautta takaisin luonnontieteisiin.
Ja sitten on se fantasia...
Luin jokin aika sitten ihan kiltisti ja järkevästi Stephen Hawkingia, sivuun Frankensteinin uudestaan, Francis Fukuyaman The Origins of Political Order (erittäin suositeltava btw.), Elon Muskin, joitain poliittisia pamfletteja ja ilmastoraportteja ja iltasaduiksi Huckleberry Finnia. Ja sitten alkoi kainosti kihertämään - mitäs jos ottaisi väliin yhden Pratchettin...? Säästän Pratchetteja, koska en ole lukenut kaikkia ja niitä ei tule enää lisää - haluan pitkittää nautintoa. Maksimissaan siis kaksi vuodessa.
Noh, ahmin Pratchettin yhdessä illassa, kuten kuuluu. Tämän jälkeen pysyin kaidalla tiellä hetkisen, mutta lopulta en enää hallinnut itseäni. Menin Wattpadiin ja ahmin viitisentuhatta sivua huonolaatuista tai parhaimmillaankin keskinkertaista fantasiaa parissa viikossa. Kun on fantasiaputki päällä, lähes kaikki käy. Mikä tahansa proosa höystettynä lohikäärmeillä, taikuudella ja/tai vaihtoehtoisilla maailmoilla ajaa asian. Putkessa muu elämä menettää merkityksensä. Voin helposti lukea viikonloppuna koko päivän aamusta aamuyöhön eläen Pirren Hätävararuuilla (c), ja jatkaa siitä pari viikkoa hoitaen pakolliset työt mutta skipaten muun elämän, kuten kaupassakäynnin ja urheilun. Putken keskeyttää lopulta omaan saamattomuuteen liittyvä huono omatunto, joka johtuu jo parin päivän jälkeen myös liikkumattomuudesta ja huonosta ruuasta.
Ulkomaaelämä antaa toki paremmat mahdollisuudet kirjamaratoneihin. Ketään ei kiinnosta, jos en pistä nokkaani viikkoon ulos. Maratoneja on onneksi ollut vain pari kappaletta, mutta nyt ollaan taas vähän vaarallisilla vesillä. Luin nimittäin The Book Thiefin. Näkymätön kirjasto, taikuutta, teknisiä vempeleitä yhdistettynä taikuuteen, lohikäärmeitä uudella konseptilla, ihmissusia ja vampyyreja, kirjoja, Salapoliisi !!! ja ennekaikkea ihanan vahva ja analyyttinen naissankari. Aaaaaah! Enemmän minun lempiasioita kuin olisin ikinä kuvitellut samaan kirjaan mahtuvan. Tätä sain luettua pätkissä, koska kirja sijaitsi ystävän luona ja annoin itselleni luvan lukea sitä jakson, pari kerrallaan ainoastaan siellä.
Ehkäisyksi pidättäydyin pari viikkoa lukemisesta kokonaan. Padia ei pidetä ladattuna muuta kuin reissuun, jolloin töistä tultua ei voi vahingossa lipsahtaa. Nyt luen paperikirjaa, koska sen jatko-osaa ei voi ladata yhdellä klikkauksella ja toisaalta sen voi lukita kaappiin, jos menee yli (Aki Hintsan The Core, myös suositeltava). Katsotaan miten pitkälle tämä riittää...
Ps. Ole kiltti, äläkä anna minulle fantasiakirjasuosituksia tämän tekstin luettuasi. Kiitos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti