Torstaina matkustan koulutukseen ja teen ohjeita uhmaten testin keskellä päivää (kun taas unohtui aamulla..). Testi ei näytä mitään, lienee vanha. Juoksen siis koulutusten välissä kolmen kilometrin matkan toiselle puolen kaupunkia apteekkiin ja ostan testin. Seuraavan session jälkeen ennen illallista saan uuden huoneen ja pissaan tikkuun. Kaksi viivaa ja järkytys - vauva ei varsinaisesti kuulunut lähiaikojen suunnitelmiin. En ehdi miettiä asiaa, sillä pitää juosta, joten laitan kuvaviestin ystävälle ja siirrän asian myöhemmin käsiteltäväksi.
Koulutusviikonloppu on helkkarin hyvä ja todella kiivastahtinen. Teemme ryhmätöitä aamuneljään ja nukun kolmena yönä ehkä yhteensä kuusi tuntia - kahvin ja karkin voimalla mennään. Loppupurussa pitää kirjoittaa kirje itselle vuoden päähän. Muuten olen pysynyt hyvin kasassa kun en ole ajatellut koko testitulosta, mutta tässä vaiheessa romahdan täysin. Muut 12 henkilöä ryhmästä ovat ihan pihalla kun vollotan täyttä häkää. Onneksi koko viikonloppu on keskitytty käsittelemään omia tunteita ryhmässä, eli itku ei ole ensimmäinen ja hommasta päästään hyvin yli. Kirjeen aloittaminen sanoilla, "Rakas Pirreliina toivottavasti sinulla ja vauvalla on kaikki hyvin." on vaan tässä vaiheessa vähän liikaa kun en ole ehtinyt uhrata koko asialle ajatustakaan. Päätän keskittyä kirjeessä muihin asioihin ja lähetän kirjeen ystäväni osoitteeseen, sillä en tiedä missä asun vuoden päästä.
Summa summarum, koulutuksessa oli kivaa ja testitulokset ehtii käsitellä myöhemminkin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti