maanantai 27. toukokuuta 2019

Puutarhahommia ja kulttuurieroja

Olimpas tuossa sunnuntaina leikkelemässä terassille naapurin puolelta kasvavaa murattiviidakkoa, sillä markiisi ei enää mahtunut aukeamaan. Hommahan kuuluisi itse asiassa naapurille, mutta ei tee hyvää työpäivän keskittymiskyvylle katsoa 73-vuotiaan naapurin sedän heiluvan huterilla tikkailla työpöydän ikkunan toisella puolen, joten päätin hoitaa homman tänä vuonna itse.

Alapuolen parkkipaikalta alkoi alakerran liikkeen tyyppi huudella, että "teet tuon ihan väärin, se köynnös menee ihan pilalle!" Hänellä oli kuulemma pensassaha, ja hän voisi tulla seuraavana päivänä leikkaamaan köynnökset oikein ja kokemuksella.

No, eihän se minulle mikään ongelma ole jos joku tekee puutarhahommani ilmaiseksi. Seuraavana päivänä ovikello soi, ja remppamies seisoi moottorisahan kanssa ovella. Moottorisaha kuitenkaan ei juuri tänä päivänä suostunut monesta yrityksestä huolimatta toimimaan. Seuraavaksi kaveri pyysi pienet pensassakset, joilla olin hommaa edellisenä iltana hoidellut - ja leikkeli sitten puskat ihan samalla tyylillä millä olin itse niitä leikellyt. Mikään taivuttelu homman jättämiseksi ei toiminut, mutta siinä rupatellessa vierailun syykin selvisi.

"Tiedätkö, kun minusta tuntui niin pahalta, kun näin naisen tekevän tällaisia hommia. Naisten pitää saada levätä ja hoitaa lapsia ja istua kotona. Tällaiset ronskimmat hommat kuuluvat miehille."

Onnistuin siinä vaiheessa vain sanomaan, että olen kyllä ihan työtätekevä insinööri, ja osaan itseasiassa myös käyttää moottorisahaa. Ja että Suomessa kulttuuri on vähän erilainen.


Noh, jossain vaiheessa sain kaverin lopettamaan leikkelyn ennen kuin kaikki vihreys oli hävinnyt aidasta. Leikattuja oksia hän ei tarjoutunut viemään pois, ilmeisesti siivoaminen on jopa puutarhassa sallittua naisille. Jäi vähän ristiriitainen fiilis. Kiitos, kai?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti