Ensimmäinen viikko kotona

Vauva nukkuu ensimmäisen yön hyvin, on varmasti väsynyt kaikesta uudesta.

Heti seuraavana päivänä pitää tietysti lähteä kaupungille, ensinnäkin koska makaaminen riittää, ja toiseksi koska vauvalle ei ole riittävästi pieniä vaatteita. Tyyppi tykkää raapia naamaansa terävillä kynsillään, ja omistamme kokonaista yhden pitkähihaisen bodyn käsisuojilla. Erilliset tassusuojat pysyvät päällä noin 20 s, joten käännämme pari lastenvaateosastoa ylösalaisin etsiessämme käsisuojallisia vaatteita, jotka mielellään eivät ole vaaleansinisiä. Ilmeisesti muiden lapsilla ei ole tätä ongelmaa, sillä valikoima on käsittämättömän huono. Lisäksi joudun ostamaan uusia imetysrintsikoita (edelliset olivat kuitenkin liian pieniä), vähän lisää pulloja ja tutteja, äidinmaidonkorviketta sekä siteitä itselle ja vaippoja vauvalle.

Kätilö tulee kylään heti seuraavana päivänä kotiintulosta ja tulee sen jälkeen muutaman kerran joka päivä, ja sitten joka toinen. Hän tsekkaa vauvan, äidin haavoineen, puhdistaa napanuoran ja katsoo että kaikki on muuten kunnossa ja onko meillä kysymyksiä. Nännipihat ovat edelleen hätää kärsimässä imetyksestä, ja saan kätilöltä jotain homeopaattista voidetta. Parin päivän jälkeen alkaa tuntua, että tissini eivät usko homeopatiaan ja siirryn takaisin lanoliiniin. Marssitan myös partnerin apteekkiin etsimään Multi-Mam lappuja, joita sairaalassa annettiin vaikeille tapauksille. Ostamme myös nännihattuja, mutta ne ovat tietysti erilaisia kuin sairaalassa eikä tyyppi suostu juomaan niistä vaan saa raivarit kun maitoa ei tule riittävän nopeasti. Sen jälkeen sitten purraan hammasta ja syödään ilman hattuja.

Muuten tuore mamma on vähän kipeä. Sängyssä kääntyminen, nouseminen, kävely, vessanpytylle istuminen ja ylipäätään kaiken mahdollisen tekeminen on aika peestä. Lattialle tippuneet esineet saavat rauhassa pysyä siellä, ja alan kyseenalaistaa päätöstä kiinnittää vauvansänky omaan, kun sängystä ylös pääseminen on vauvan sängyn takia nyt entistä vaikeampaa. En tajua miten joku voi selvitä kotona yksin vauvan kanssa tällaisessa tilassa - onneksi partneri on lomalla! 

Nyt kyllä lonkkavaivaiset papatkin voittavat vauhdissa, kävely on niin hidasta että ei tahdo usko riittää että joskus olisi perillä! Kärryihin nojaaminen kuitenkin vähän auttaa, ja perjantaina pääsemme noin 20 min taistelun jälkeen kahville rantabulevardille (normaalisti matka kestää n. 5min). Kahviseuraksi saapunut partnerin pomo on vielä kokonainen, ja kurvaa paikalle polkupyörällä. Juttelemme synnystarinat ja vauva nukkuu mallikelpoisesti läpi perhepotrettien ja hitaiden siirtymien.

Muuten vauvan kaikki osat näyttävät toimivan. Se nukkuu, syö, kakkaa, on ehkä viisi minuuttia hereillä ja aloittaa saman kierron alusta. Yötkin se vetää pitkiä hirsiä ja alkaa heti syönnin jälkeen uudestaan nukkumaan. Tutin se sai jo sairaalatäteiltä rauhoittumisavuksi, ja lisämaidon antamista jatketaan koska kaveri on painorajan alapäässä eli kaikki hienot "ei pulloa tai tuttia ensimmäisinä viikkoina" periaatteet oli kipattu jo ennen kotiin saapumista. Hienoa, ei tarvitse itse kantaa huonoa omaatuntoa niiden rikkomisesta :D