Oma ennakkokäsitys raskausajasta oli jokseenkin seuraavanlainen: Ensin oksennetaan vähintään kolme kuukautta (huonolla tuurilla koko raskausajan), sitten kärsitään selkäkivuista ja ihastellaan hyvin voivaa tukkaa, ja loput kolme kuukautta on vielä enemmän peestä kuin alun oksentelu. Silloin ei enää pysty liikkumaan mihinkään ja koko ajan olo on väsynyt, jalat ovat turvonneet, on nälkä muttei voi syödä koska mahaan ei mahdu juuri mitään ilman närästystä ja jatkuvasti lasketaan päiviä siihen, että taakasta pääsee eroon. Tähän tietysti liittyvät vielä kaikki ihanat kertomukset pakkolevosta, tunnemyrkyistä, huonosti nukutuista öistä kun vessaan pitää nousta joka viiden minuutin jälkeen ja vauva ei lopeta pallean potkimista jne. kauhutarinat. Tässä kärsimyskertomuksessa kaikki huipentuu ekstrakivuliaaseen synnytykseen, joka kestää ainakin 30h ja jonka jälkeen alakerta on niin ruvella, että normaalista seksielämästä tai tena ladyjen poisjätöstä voi enää vain haaveilla. Lisäksi narratiiviin ainakin meikäläisen päässä yhdistyy jokin kukkahattutäteily,jossa "kaikki on kuitenkin sen arvoista". Vauvan kasvua ja kehon muutoksia tarkastellaan päivittäin ja niistä halutaan toitottaa koko maailmalle koska se nyt vaan on ihanin asia maailmassa (muistaen silti mainita kaikista maailman vaivoista sivulauseessa).
En tällä kirjoituksella nyt mitenkään halua vähätellä niiden kokemuksia, joilla raskausaika on yhtä kärsimystä. Mutta en tajua, miten tämä narratiivi on päässyt meikäläisenkin standardikuvaksi raskausajasta, koska SE EI OLE TOTTA! Ainakaan minun kohdalla. Ja epäilen, että en ole ainut.
Alkuaika: Oksensin kerran, ja luulen että se johtui ihan mahataudista. Jos nyt jotain negatiivista pitää väkisellä kaivaa, olin tavallista väsyneempi muutaman viikon, mutta pystyin ottamaan päivätirsat joustavan työn takia eikä tämä minusta poikkea mitenkään "valvoin yöllä ja en saanut töissä mitään järkevää aikaan" tyyppisistä normaalin vireystilan muutoksista. Muuten en edes muistanut olevani jossain erikoistilassa ellei pieniä ruokavaliomuutoksia ota huomioon. Eikä niistäkään mitään suurempaa vaivaa ollut.
Keskiraskaus: En edelleenkään suurimmaksi osaksi muistanut olevani raskaana. Vauva alkoi potkia vk 18 lopussa, mutta eipä siitäkään mitään ongelmia ollut eikä se potkinut yöllä. Kun en juonut illalla paljoa, ei tarvinnut herätä vessaan. Liikuin normaalisti (okei, ei potkunyrkkeilytreenejä mutta salia, joogaa ja kävelyä - normaaliarkea). Ei tunnetilaheittelyitä. Ei kummallisia himoja. Ei ongelmaa matkustaa tai tehdä 10-12 h työpäiviä. Ei väsymystä. Normaalia arkea.
Loppuraskaus: Edelleen narratiivinen pettymys. Ei jalkojen turpoamista. Ei yhtään itkupotkuraivaria. Ei närästystä. Edelleen nukuin about 8 h yössä ja jos heräsin, pääsin nopeasti takaisin uneen. Edelleenkään ei tarvinnut herätä vessaan. Kävin lenkeillä. Kävin työmatkalla silloin kun juuri ja juuri sai vielä lentää ja hyvin jaksoin. Kävin neljän päivän roadtripilla muutama viikko ennen laskettua aikaa ilman ongelmia. Tein töitä vielä viikko ennen synnytystä ja jäin lomalle, koska niin kai kuuluu tehdä. En ollut kipeä, superväsynyt, turvoksissa, lopussa, turhautunut tai mitään muutakaan negatiivista. Ainoat elämää hankaloittavat asiat oli kenkien solmiminen, joka onnistui jos sai nostettua jalan tuolille, sekä sohvalta nousu ja sängyssä kääntyminen, jotka kestivät hieman tavallista kauemmin.
Synnytys: Kävin ennen synnytystä joogassa, laitoin ruokaa ja pesin pyykkiä. Supistukset olivat siedettäviä. Toki se tuntuu kun melonia tungetaan ulos jalkojen välistä, mutta paha päänsärky on kivuliaampi. Lisäksi on olemassa lääkkeitä. En itkenyt, huutanut, kironnut maailmaa tai päätöstä tehdä lasta kovien kipujen takia. Jopa partneri oli yllättynyt miten nopeasti koko homma meni, ja miten vähän tylsää sairaalassa oli synnytyksen aikana (oltiin varauduttu leffoilla ja kirjoilla). 9 h sairaalaan saapumisesta vauva oli ulkona, ja tätän aikaan sisältyi kahvittelu sairaalan ravintolassa.
Loppukadeetti: Kyllä, raskaus voi olla myös helppo. Älä usko kauhukertomuksia. Muu elämä jatkuu raskaudesta huolimatta ja siihen pystyy ottamaan osaa.
Synnytys: Kävin ennen synnytystä joogassa, laitoin ruokaa ja pesin pyykkiä. Supistukset olivat siedettäviä. Toki se tuntuu kun melonia tungetaan ulos jalkojen välistä, mutta paha päänsärky on kivuliaampi. Lisäksi on olemassa lääkkeitä. En itkenyt, huutanut, kironnut maailmaa tai päätöstä tehdä lasta kovien kipujen takia. Jopa partneri oli yllättynyt miten nopeasti koko homma meni, ja miten vähän tylsää sairaalassa oli synnytyksen aikana (oltiin varauduttu leffoilla ja kirjoilla). 9 h sairaalaan saapumisesta vauva oli ulkona, ja tätän aikaan sisältyi kahvittelu sairaalan ravintolassa.
Loppukadeetti: Kyllä, raskaus voi olla myös helppo. Älä usko kauhukertomuksia. Muu elämä jatkuu raskaudesta huolimatta ja siihen pystyy ottamaan osaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti