Imetyksen kanssa päädymme kätilön konsultoinnin jälkeen pumppaukseen ja lisämaitoon, eli jätän imetyksen kokonaan välistä - ompahan yksi vaihe vähemmän. Aikaa menee silti edelleen tuplasti, kun öisin vauva pitää ensin syöttää ja sitten itse pumpata sama aika, sekä pestä välineet seuraavalle kierrokselle valmiiksi. Mietin haikeina niitä öitä, kun nostin vauvan vaan makuulla rinnalle ja puolinukuin syönnin läpi. Toisaalta vauva herää nyt oikeastaan vain kerran syömään kolmen-neljän välillä ja seuraavaksi kuuden-seitsemän aikaan, eli ainakin lisämaidolla heräilykertoja on vähemmän.
Nyt alamme jo partnerin kanssa miettiä, että mistä ihmeestä repisimme yhteistä aikaa. Vauva tykkää illalla olla sylissä eikä rauhoitu omaan sänkyyn mahakramppien kanssa helposti. Yöheräilyjen jälkeen minun taas on pakko nukkua aamulla pari tuntia pidempään, jotta olen jokseenkin toimintakykyinen päivällä. Hesarin tuore artikkeli lohduttaa - tuoreen tutkimuksen mukaan 90 % 3-4 kuukautta vanhojen vauvojen isistä on erittäin onnellisia, eli emmeköhän mekin tästä pääse rytmiin. Ja vauvan kehityksen seurailu on toisaalta hauskaa, nyt se jo osaa seurata silmillä liikettä ja kuuntelee selvästi puhetta ja laulua.
Iltapäivän löhöilyä sohvalla
Maanantaina käydään näyttämässä vauvaa lääkärissä. Saksassa lapsille on U-tutkimukset, joita seurataan vauvan omaan U-vihkoseen. Nyt vuorossa on punnitus ja pituuden tarkistus, sekä lonkkien ultra. Kaikki näyttää hyvältä, tosin toisen lonkan kulma on täsmälleen rajalla, jonka takia meidät kutsutaan kontrolliin kuukauden päästä. Tällöin annetaan myös ensimmäiset rokotukset. Lääkäri näyttää olevan tottunut rokotekriittisiin, ja kertoo ilman kyselyjäkin mitä rokotteita voi jättää pois jos tuntuu että niitä on liikaa. Jos en tietäisi mitä nämä ovat, voisi melkein tulla olo, että ei niitä oikeasti tarvitse ottaa! Hämmentävää. Buukkaamme kaikki rokotukset ja seuraavan ajan neljän viikon päähän.
Seuraavana päivänä matkataan taas sairaalaan. Ylilääkäri tulee vilkaisemaan haavaa, ja keskellä tutkimusta katosta laskeutuu kohti naamaani iso hämähäkki! Hyppään huudon kera pois tutkimuspöydältä, ja ylilääkäri joutuu hoitelemaan hämpin pois ennen kuin suostun palaamaan takaisin makuulle. Noloa, mutta onnekis lääkäri on sympaattinen. Hän hommaa myös keskustasta haavaspesialistin tekemään seuraavat tsekit, ettei minun tarvitse enää matkustaa sairaalaan asti tarkastukseen.
Nyt haava on kuitenkin parantunut jo sen verran, että pystyn kävelemään marginaalisesti pidempään. Kävelen parterin pomolle, joka asuu sairaalan vieressä turisemaan pariksi tunniksi. Sosiaalisus tekee hyvää! Mutta sitten ollaankin jo aika poikki, ja otetaan molemman parin tunnin tirsat kun päästään kotiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti