Klinikkaelämää

Ensimmäisenä aamuna klinikalla hoitsu tulee tietysti tarkastamaan verenpaineet ja ottamaan verikokeet jo seiskalta. Eihän tässä ketään väsyttäisikään. Vauva nostetaan rinnalle ja viedään pesulle ja vaipan vaihtoon ilman kyselyjä. Yhdeltätoista hoitsu tulee sanomaan, että nyt tyttö noustaan ylös. Ja niinhän sitä noustaan, melkoisen ähinän ja puhinan kanssa. Aika kipeää tekee kävely ja vessanpytylle istuminen, sängyssä asennon vaihtamisesta puhumattakaan. Partneri tulee iltapäivällä sairaalaan ja otetaan perhepotretteja ja ilmoitetaan sukulaisille tulokkaasta. Tämän jälkeen taas uni maistuu, tosin kylkiasennosta vielä vain haaveillen.

Toisen päivän potretti ja vähemmän freesi mamma

Eka huonekaveri pääsee jo seuraavana päivänä kotiin, ja sitten saankin onneksi olla huoneessa yksin yhden yön. Toisena päivänä hoitsut näyttävät, mistä päin vaipanvaihtohuonetta erinäiset tarpeet löytyvät, ja saan alkaa hoitaa vauvaa itse. Tarjolla on ensi katsomalta vain vaaleansinisiä ja -punaisia bodeja, jotta sukupuoliluokittelu tulee varmasti selville. Omia vaatteita ei vielä saa käyttää, joten ei auta kuin purra hammasta.

Mahan kipua ei juuri särkylääkkeiltä huomaa jos makaa paikallaan, mutta jostain syystä kantapäät ovat selällään makaamisesta niin kipeät että ei tahdo nukuttua saada. Toisen päivän suihkun jälkeen saan onneksi kokoa isommat kompressiosukat, jotka helpottavat tilannetta hiukkasen. Myös nännipihat alkavat protestoida imetysrasitusta, ja saan käyttöön salvaa sekä tatit nännien suojaksi.

Kolmantena päivänä käydään fysioterapeutin kanssa läpi vauvan oikeat nostotekniikat, ja iltapäivällä käydään valokuvassa. Onneksi tässä vaiheessa olen tehnyt tarkemman tutkimusmatkan vaipanvaihtohuoneen varastoihin, ja löytänyt myös valkoisia vaatteita nurkkakaapista :D Sairaala (tai joku muu) kustantaa ammattivalokuvaajan ja yhden ilmaisen kuvan tulokkaasta. Myös perhepotretteja ja lisäkuvia voidaan ottaa lisämaksua vastaan. Kuvaus sattuu tosin pahaan väliin, ja vauva huutaa tauotta koko kuvauksen läpi väli-imetyksestä huolimatta. Noh, onneksi omatkin kuvat ovat ihan hyviä, ehkä vähän myöhemmin otetaan sitten lisää.

Viimeisenä iltana saan iltakäynnin lääkärin puhuttua ympäri päästämään minut seuraavana päivänä kotiin, jos onnistun nousemaan tasaiselta sängyltä ilman apua ylös. Normaalisti keisarin jälkeen kai sairaalassa pitäisi olla neljä yötä. Harjoittelen illan ja onnistun keksimään keinot nousta hammasta purren käyttämättä sängyn selkänojan nostoa apuna. Illalla huoneeseen tuodaan huonekaveri, joka on todella tunteellisessa tilassa ja selittää keisarinleikkauksen jokaisen yksityiskohdan siskolleen maratonpuhelussa, ja jolla lappaa vieraita yhtenään. Koti alkaa siis vaikuttaa entistä houkuttelevammalta vaihtoehdolta. Oma pikkukaveri taas ei ole täysin tyytyväinen äidin maidontuotantotahtiin, joten neuvottelen iltaisin meille lisämaitoa hoitsuilta. He eivät millään usko, että kahden päivän ikäinen vesseli vetäisee kerralla 90 ml maitoa sisuksiin puklailematta, mutta sinne se vaan uppoaa. Isompi sisältäpäin kai :D

Käyn viimeisenä päivänä lääkärin tarkastuksessa, ja kaikki vaikuttaa hyvältä ja saan kotiinlähtöluvan. JES! Kahden maissa iltapäivällä partneri tulee hakemaan, ja vauva huutaa kuin syötävä joutuessaan turvaistuimeen. Meidän pitää vielä jättää alakerran vastaanottoon paperit vauvan syntymätodistusta varten (huudon säestämänä), ja sen jälkeen päästään lastaamaan huutava pakkaus auton perään.

Huutoa kestää onneksi noin kolme minuuttia siitä kun auto liikkuu, eli lopulta päästään kotiin ilman suurempaa draamaa.