Ärtymystä ja maailmanparannusahdistusta puuhkuen suunnistan samalta istumalta yläkertaan, sillä näin uuden naapurin aamusta rappukäytävässä epäilyttävästi samannäköisten säkkien kanssa. Ei ketään kotona. Soitan keskikerroksen opiskelijoiden ovikelloa ja sieltä löytyy yksi opiskelija. Toinen on kuulemma myös paikalla, mutta on juuri herännyt (kello on yksi iltapäivällä). Juttelen jätetilanteesta. Muodikkaasti meikannut ja pukeutunut parikymppinen oli nähnyt yläkerran uuden naapurin heittävän keltaisia säkkejä sekajätteeseen, mutta ei ole katsonut asiakseen puuttua tilanteeseen. Eipä tietenkään.
Lajittelusysteemi toimii Baden-Württenbergissa seuraavasti: Keltainen säkki = pakkausjäte, jonne laitetaan maito ym. pakkaukset, muovi ja metalli. Biojäte on ruskea ja kierrätyskuitu (kartonki ja paperi) sininen. Lasi, vaatteet, elektroniikkajäte jne. pitää viedä erillisiin kierrätyskeskuksiin. Ei siis vaikea homma, oletettavasti.
Opiskelijan kanssa jutellessa selviää, että he kierrättävät biojätteen (en usko, biojäteastiassa on vain meidän jätteet) ja paperin (tai siis yrittävät, katso edellinen postaus..) mutta eivät pakkausjätettä. Kysyn että miksi ihmeessä, ja opiskelija on sitä mieltä, että tähän asti kaikki on toiminut ja pursuavat jäteastiat eivät ole heidän vikansa. Koitan selittää, että niiden tyhjentäminen kestää meidän kahden viikon tahdilla puolitoista kuukautta, joten voisivatko he ainakin sen ajan kierrättää niin saadaan edes tällä välillä sekajätteen määrä minimoitua. Hän ei edelleenkään hiffaa, että miksi ihmeessä (Daa!). Lopulta selviää, ettei kukaan koko asunnossa edes tiedä mistä keltaisia säkkejä saa hommattua (kaupungintalolta..). Lupaan tuoda niitä heille, mistä opiskelija kieltäytyy, mutta aikoo puhua aiheesta muiden kommuunin jäsenten kanssa (ihan varmasti..) Koko juttelun aikana kysyn ehkä kolme kertaa, että miksi ihmeessä he eivät kierrättäisi pakkausjätettä mutta kunnollista vastausta ei löydy. En viitsi mainita valtamerten muovipyörteistä ja mikromuovista..
Iltapäivällä yritän yläkertaa uudestaan. Kotona ollaan selvästi, mutta kukaan ei avaa. Koitan tunnin päästä uudestaan, ja silloin avataan. Kyselen, että onko sitä hyvin asetuttu taloksi ja käy selväksi, että nelikymppinen itäeurooppalaisen näköinen nainen ei ymmärrä sanaakaan. Hän hakee tyttärensä tulkiksi, joka ilmeisesti ymmärtää jonkin verran englantia. Selitän sekä englanniksi, että saksaksi asiani, ja ilmeisesti osa menee perille. Heille ei näytä olevan selvää mikä on keltaisen säkin ja sekajätteen ero, joten lupaan printtailla ohjeita ja toivon, että viesti menee perille.
Illalla vuokraaja soittaa takaisin mutta vuokratoimiston pyörittäjällä ei ole hajuakaan kuka olen (hän ei ole vieläkään ymmärtänyt, että en ole Frau Hüls). Onneksi hän yhdistää sihteerilleen, jolla on vähän parempi ymmärrys nykymaailmasta, ja selitän ongelman. Sihteeri lupaa, että he hoitavat jätteet pois, ja että yläkerran asukas on heillä kylässä huomenna ja hän voi antaa lajittelukoulutusta. Valitan myös opiskelijoiden kierrättämättömyydestä mutta en saa selville, voisiko hän ottaa kasvatusvastuuta jaettavaksi. Samalla kun nyt puhelimessa ollaan, kerron että alakerran liiketilan vuokraaja kuvittelee edelleen vuokranneensa kaksi parkkipaikkaa - sunnuntaina emme taaskaan päässeet pyörävarastoon kun piha oli täynnä heidän autojaan. Katsotaan mikä osa valituksesta tällä kertaa toimii. Tässä välissä taloon on kuitenkin saatu asennettua numerokyltti, wihii!
Itsehän käytin illan kestositeiden ja kestohedelmäpussien ompelemiseen vanhoista verhoista ja vaatteista. Tee työtä jolla on tarkoitus, ja silleen..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti