Saavun kentälle bussilla, ja näen että juna-asemalla on kuin onkin hissit.. Noh, parempi pelata varman päälle. Laukku pääsee hihnalle ja itse pääsen kirjoittelemaan sähköposteja portin luo. Koneeseen mennessä suljen taktisesti takin eikä kukaan kysele tällä kertaa, että monennellakos kuulla sitä ollaan. Kun kone on lastattu, huomataan että johonkin sensoriin on lentänyt lintu, ja sensorin sisuksia kaivellaan puolisen tuntia linnun kappaleiden varalta. Siinä odotellessa tulee kyllä mieleen, että onkohan tässä reissaamisessa nyt mitään järkeä - voisihan sitä kotonakin sunnuntaita viettää. Noh, linnun kappaleita ei löydy ja haaveet rauhallisesta kotisunnuntaista häviävät Bodenseen kadotessa horisonttiin. Frankkulassa vaihto on viivästymisestä johtuen vähän tiukka, ja portti on tietysti toisella puolella terminaalia. Ehdin kuitenkin koneeseen, ja pääsen illaksi Helsinkiin ja kaverille.
Maanantaina selviää, että molemmat kollegat joiden kanssa Suomen kierrosta piti tehdä, ovat sairaana. Valmistelen siis paniikissa seuraavien päivien palavereita yksin ja koitan saada sängyn pohjalla olevilta kollegoilta kommentteja että mistäs heidän osuuksissaan oli tarkoitus puhua. Viikon palaverit ovat tällä kertaa kaikki pääkaupunkiseudulla, ja päädyn majailemaan kaverin nurkissa koko viikon nauttien hyvästä seurasta ja kotiruoasta. Saan onnettomien sattumusten seurauksena palaverien väleihin sen verran tilaa, että ehdin suurinpiirtein katsoa etukäteen ketä piti tavata ja mistä puhua. Väsymystä ei oikein ehdi ajatella kun on niin hötäkkää, mutta eipä tuo maha kamalan kipeä olekaan. Torstaina siirryn Tampereen seudulle viimeiseen palaveriin.
Toinen kaveri heittää minut aamulla Hervantaan matkalaukun kanssa odottelemaan palaveria. Autossa sanon vielä hänelle, että tällä kertaa kyllä todellakin otan taksin, en lähde viimeisillään raskaana harhailemaan pitkin Hervantaa ison matkalaukun kanssa. Ja kuinkas sitten kävikään...
Aikaa on hyvin, ja alkaa tuntua että olisihan se aamulenkki poikaa.. Löydän siis itseni puolijuoksussa matkalla kohti palaveria roudaamassa matkalaukkua ylämäkeen pehmeitä lumisia jalkakäytäviä pitkin Hervannan peräkylillä. Tyypillistä. Noh, palaveri menee hyvin ja asiakas on tyytyväinen (ja minä sain liikuntaa), eli matka jatkuu kohti keskustaa.
Viikonlopun konferenssi (tottakai nyt viikon palaveriputken jälkeen viikonlopuksi jatketaan kouluttautumaan, raskaana eli ei!) on kylpylässä ja lähtiessä kokeilin moniko bikinikasan yläosista mahtuvat päälle. Vastaus? Ei yksikään. Koitan siis tehdä pikashoppailua keskustassa, jotta pääsisin kylpemään, mutta näköjään vauvatissejä ei ole määrä tunkea bikineihin. Ainakaan kohtuuhintaisiin sellaisiin. En ole valmis investoimaan väliaikaistisseihin maltaita, eli kävelen sinnikkäästi halppisketjusta toiseen. Lopulta muistan, että Sokoksella on nykyään Marks&Spencer, jossa viimein tärppää ja pääsen biksujen kanssa ulos juuri kun seuraava kaveri soittaa, että kyyti olisi valmis lähtemään kohti poreita.
Hyvästä koulutustarjonnasta huolimatta aamun matkalaukkujuoksun ja hektisen shoppailukierroksen jälkeen maha tuntuu siltä, että nyt EI istuta epämukavalla penkillä kahta tuntia. Siirryn siis uusien biksujen kanssa poreisiin. Tosin poreet eivät ole vanhahtavassa kylpylässä kovinkaan rentouttavia, eli sen jälkeen kun vauvaa on sheikattu hetki hierontalaitteissa ja keitetty saunassa, päädyn sänkyyn hetkiseksi.
Seuraava ohjelmanumero onkin ystävien järjestämät ihanat vauvakutsut <3 JC-mäisesti näihin kuuluu skumppaa ja minulle kuusenkerkkäjuomaa, sekä kakkua ja höpöttelyä.
Tulojuhlaan siirrytään suoraan kutsuilta, ja jaksan sambailla vauvamahan kanssa korkkareissa about puolilleöin. Pidempäänkin jaksaisi, mutta se voi syödä energiat seuraavalta päivältä, eli päädyn siirtymään ennemmin sänkyyn. Seuraavana aamuna herään tietysti seiskalta, ja kasin jälkeen lähden katselemaan löytyisikö aamupalalta ketään muita arkirytmin orjia. Istun puolitoista tuntia höpöttelemässä ihmisten kanssa aamupalalla, ja sitten suuntaan päivän koulutuksiin. Gaalan jätän tällä kertaa välistä, ja saan kyydin Helsinkiin jossa kaadun veljen sohvalle loppuillaksi.
Seuraavana päivänä käydään veljen koiran kanssa ihmettelemässä jäätynyttä merta, ja suuntaan kentälle hyvissä ajoin. Saapuva kone on jälleen vähän myöhässä. Hyvällä huumorintajulla varustettu perämies käy kuuluttamassa matkustajille, että hän on lyönyt koneen kapteenin kanssa vetoa, onnistuuko hän lastaamaan konetta viidessätoista minuutissa, sekä motivoi ihmisiä ripeään siirtymiseen sekä ottamaan takit pois päältä jo etukäteen sekä istumaan suoraan paikalleen. Kun kone on lastattu ja lähdemme rullailemaan, pysähdymme jonkin ajan päästä keskelle kulkuväylää, ja jonkin ajan kuluttua samainen perämies ottaa taas mikin käteen. Saimme kuulemma koneen lastattua 14 minuuttiin, joka on ennätys tälle konetyypille (mistä tietysti isot kiitokset), mutta nyt koneessa on sairastapaus ja joudumme menemään parkkiin odottelemaan ambulanssia (mistä pahoittelut). Ambulanssin tulo kestää varmaan 15 min, ja tunteroinen on vierähtänyt kun sairastuneen laukut on purettu ja kone alkaa olla valmiina uuteen yritykseen. Edessäni olevasta penkistä nousee nainen ylös, ja käytävälle päästyään kaatuu suorilta jaloilta lattialle. Että näin.
Ei muuta kuin seuraava ambulanssi paikalle, laukkujen lastaus ulos ruumasta ja uusi lähtöyritys. Seuraava kuulutus kuuluu: "Kuten olette huomanneet, olemme nyt saaneet molemmat sairastapaukset ulos koneesta, laukut on lastattu ulos, lähtövalmistelut on tehty ja olemme valmiita lähtemään (toivottavasti kellään muulla ei ole paha olo?). Ambulanssimiehistön jäljeltä koneessa on kuitenkin vielä kiinni portaat. Kuski, joka portaat kiinnitti, on lähtenyt työpäivän päättymisen jälkeen kotiin, ja ystävällinen mies johon saimme yhteyden kentällä, ei omista ajokorttia portaiden pois ajamiseen. Odottelemme siis nyt jotakuta, jolla olisi kortti ajamaan portaat pois.." Matkustamo puhkeaa tässä vaiheessa nauruun. Noh, hyvä että käsivällisyyttä riittää. Olen jo tässä vaiheessa missannut oman jatkolennon Frankkulasta, ja kyselen lentoemolta voinko varata jostain lippua iltakoneeseen, jossa vapaita paikkoja netin mukaan on jäljellä tasan yksi. Ei kuulemma voi, joten elämme jännityksessä.
Viimein löytyy portaiden pois ajaja, ja pääsemme ongelmitta Frankfurttiin. Viimeinen pienehkö hidaste kuulutetaan vielä lopuksi: "Hyvät matkustajat, kuten huomaatte olemme viimein saapuneet onnellisesti Frankfurttiin. Jostain syystä heillä ei ollut tietoa tulostamme, joten portissa johon meidän oli tarkoitus ajaa, seisoo vielä toinen lentokone. Odotamme, että kone saadaan siirrettyä pois, jotta pääsette ulos koneesta." Frankfurt on myös kaaoksessa lumisateen takia ja itse asiassa Friedrichshafenin lento lähtee samalla minuutilla kuin viimein pääsemme ulos.
Välissä olen kuitenkin automaattisesti saanut lipun iltakoneeseen sähköpostilla, eli siirryn rennosti kohti ravintolaa ja etsimään seuraavaa kirjakauppaa. Hyvä että lippu tuli, palvelutiskin jatkuu nimittäin jo satoja metrejä ja jonotellessa olisi varmasti iskenyt huono olo. Lopulta iltakone lähtee kuin lähteekin aikataulussa ja ilman ongelmia, ja päädyn noin kymmeneltä kotiin.
Kiva reissu kaiken kaikkiaan ja hyvin jaksoin, eli ei raskausrajoituksia matkusteluun tai töihin tästäkään eteenpäin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti