Reissusta palattuani käyn näyttämässä mahaa lääkärille. Hän ottaa kyselemättä papan, koska 'edellisestä näytteestä on jo puoli vuotta'. Jep, Suomessahan tarkastusväli taisi itsellä olla kolme vuotta. Haisee kevyesti rahastukselta. Lisäksi otetaan verikokeita, eikä kukaan selitä miksi tai mistä saan tulokset. Tämä kerta olisi nimittäin tarkoitus olla viimeinen tällä gynellä ja siirtyä uudella paikkakunnalla toivottavasti ystävällisemmälle gynelle. Noh, kuitenkin vauvalla on kaikki kunnossa, kasvu on tismalleen käyrillä ja itselle lisäpainoa on tullut kolme kiloa.
Seuraavallla viikolla koittavan muuton kunniaksi pidetään myös läksiäiset, joissa puolalainen mies taputtelee mahaa ja juttelee vauvalle. Etelä-Euroopan edustus läksäreiden mukavan kansainvälisestä osallistujakaartista näyttää myös olevan sitä mieltä, ettei raskaana oleva jaksa seistä, kävellä portaita tai istua selkänojattomalla tuolilla. Jossain vaiheessa lakkaan selittämästä, etten ole sairas ja annan hyysätä. Ensimmäinen kysymys onnittelujen jälkeen näyttää olevan, onko tulossa tyttö vai poika. Vastailen suurimmalle osalle ympäripyörästi, sillä en oikeen saa kiinni miksi sukupuoli olisi tärkeä.
Alan myös varailla rakenneultraa. Soitettuani ensimmäiset seitsemän klinikkaa Friedrichshafenista ja lähistöltä läpi, selviää että aikaa ei ole mitään mahdollisuuksia saada aikaa ennen joulukuun puoliväliä. Näppärää, sillä olen käytännössä koko joulukuun reissussa. Kun viimein löydän ympäristön maaseudulta klinikan, jolla on vapaa aika, selviää että kuun perustarkastus ja rakenneultra tulee tehdä samalla klinikalla tai muuten laskutus ei onnistu. Selvä, joudun siis vielä kertaalleen Darmin epäystävälliselle gynelle, mutta toisaalta sinne saan ainakin ajan heti seuraavalle viikolle.
Pakkaus alkaa kunnolla lauantaina, ja kantelen laatikoita viisikerroksisen talon portaita ylös alas. Syke näyttää nousevan aika nopeasti, mutta muuten tuntuu hyvältä. Loppupäivästä iskee väsy ja on pakko ottaa tirsat. Illalla käydään pyörällä keskustassa syömässä kun ei jakseta tehdä tiskiä. Pyöräily ei varsinaisesti tunnu miellyttävältä, ja mietin että mitenköhän pitkään tätä hommaa jaksaa jatkaa..
Sunnuntaina mies lähtee viemään vauvauutiset vanhemmilleen Hampuriin, mutta onneksi saan maalausseuraa ihanista Suomi-ystävistä ja saamme yläkerran pikkumakkarin kertaalleen maalattua. Sunnuntaina urakointi alkaa iltapäivästä jo tuntua, ja kun talkooapulaiset lähtevät kotiin joudun itse levähtelemään. Urakka jatkuu samalla tahdilla alkuviikosta, ja jossain välissä alkaa huomata että liika on liikaa, ja mahaan ja jalkoihin sattuu. Sitten vain hetkeksi jalat ylös, ja kohta jaksaa taas touhuta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti