Osa 21 - Korkeakulttuuria ja askelia

Pääsemme keskiviikkona hotellille Amerikoissa, kaadun illallisen jälkeen sänkyyn ja nukun 12h. JES! Ekaa kertaa ikinä aikasiirto voisi mennä putkeen. Pari päivää menee toimistolla, ja lauantaiaamuna suuntaan Manhattanille. Meillä on Ruotsin kollegan kanssa varattuna oopperaliput Mozartiin, eli käpsyttelen Central Stationilta METiin ja istuskelen onnellisena ihanassa oopperassa parisen tuntia. MET osoittautuu tosin yhdeksi niistä paikoista, joissa puitteet ovat hienot, esitys on uskomaton mutta vessaa on täysin mahdotonta löytää. Onneksi Manhattanilla Starbucks on löytyy aina korttelin sisältä, eli pikavessa, kahvi ja pakolliset fb-päivitykset. Eikös sikiöille jossain vaiheessa sitä paitsi ollut muotia soittaa Mozartia? Ehkä tästä tippuu muutama mallimutsipiste miinusten seuraksi :D

Kävelen takaisin päin lumista Central Parkia pitkin. Ihmiset ovat onnellisia lumesta, ja pikkulapset ja koirat ryntäilevät riehaantuneena ympäriinsä. Nautin iloisista ilmeistä ja otan masukuvia pilvenpiirtäjiä vasten. Kävelen hiljakseen kohti hostellia ja metsästän lopulta kollegan yhteiselle illalliselle. Päivän yhteissaldo taitaa olla 15 km kävelyä n. 15 kg reppu selässä.

Seuraava päivä kulkee samoissa merkeissä, kävelysaldona 13 km ja kivaa on! Viikko pyöritään toimistolla 15 eri maasta matkustaneiden kollegoiden kanssa, ideoidaan tulevaisuutta ja syödään aivan liikaa. Ensimmäiset kolme päivää kuulen noin neljä kertaa päivässä, että maha on liian iso raskausviikkoihin verrattuna. Aikaeroväsymyksen ja uuvuttavien 12 h päivien jälkeen keskiviikkona jo tuntuu, että pitääköhän tässä lähtä lääkäriin  vaikka järki kertookin, että vauva sekä oma painonkasvu on täsmälleen normaalikäyrän päällä. Noh, eläkeiän ympärillä olevat miehethän ne parhaita raskausneuvojia ovatkin. Vinkkinä, että kolmen viikon ja 7 000 km päässä omalääkäristä olevaa raskasta ei kannata hermostuttaa.